Heitä on joka puolella, valitettavasti. Tosielämän ankeuttajia: ikäviä, vaikeita ja ilkeitä ihmisiä. Syksy on hyvä hetki päättää, että ei anna heille enää omaa aikaansa.

Kukaan ei ole täydellinen, ja ystäviä ja kumppania pitää jaksaa silloinkin kun tämä on vähän ikävä. Kaikilla meistä on joskus vaikeampia aikoja ja kaikilla meistä on aihealueita, jonka tiimoilta olemme vähän hankalia.

Mutta sitten on ihmisiä, jotka ovat aina hankalia. Syystä tai toisesta. Niin ikävältä kuin se voikin tuntua, on parasta hankkiutua heistä eroon. Tai ainakin on syytä jättää heidän tekemisensä omaan arvoonsa. Älä anna tällaisten tyyppien enää myrkyttää elämääsi:

Negaaja

Negaaja löytää joka asiasta jonkun huonon puolen ja pilaa hyvät uutisesi sanomalla jotain ikävää. Menitkö kihloihin? Onnea vaan, ja sitä tarvitaan kun puolet avioliitoista päättyy eroon, muistuttaa negaaja. Lähdetkö lomalle Kanarialle? Kivaa lomaa, ota villatakki ja pitkät housut mukaan, siellähän on tosi kylmä tähän aikaan vuodesta, negaaja toteaa.

Kaasuvalottaja

Kaasuvalottaminen tarkoittaa asioiden muuntelua ja vääristelyä niin, että uhri ei enää tiedä mikä on totta ja hän alkaa epäillä itseään.

Kaasuvalottaja kertoo ensin toista ja väittää myöhemmin toista. Kaasuvalottaja valehtelee päin naamaa ja sanoo, että sinä olet ihan hullu. Kaasuvalottaminen on manipulointia ja henkistä väkivaltaa. Älä ole tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, joka käyttäytyy näin.

Kriitikko

Kriitikko löytää kaikissa tekemisessäsi jotain vikaa ja huomauttaa siitä sinulle. Kriitikko on usein myös sitä mieltä, että vika ei ole siinä, mitä teet vaan siinä, millainen olet.

Kriitikko voi olla kriittinen myös itseään tai kaikkea kohtaan. Kritiikin kohteesta riippumatta hänen seuransa on haitallista. Jatkuva tyytymättömyys ei ole hyväksi kenellekään.

Hyväksikäyttäjä

Hyväksikäyttäjä voi olla ihastuttava ihminen – halutessaan. Se vaan, että kaikki tapahtuu juuri siten ja silloin kun hän haluaa ja hänelle sopii. Jos hyväksikäyttäjä ei tarvitse sinua, hän ei enää välitä sinusta.

Tarkkailija

Tarkkailija on sukua kriitikolle. Hänkin arvioi tekojasi koko ajan, ja lisäksi painaa ne mieleensä. Joka kerta kun teet jotain väärin, tarkkailija tekee sisäisen muistiinpanon, jota hän käyttää sinua vastaan myöhemmin. Jos yrität puuttua suhteenne epäkohtiin, tarkkailija kaivaa esille esimerkkejä, kuinka sinä silloinkin teit niin ja näin, ja asiahan on siis niin että hän on uhri ja sinä syyllinen.

Huono puoliso

Huonosta puolisosta on vaikea erota, siitä huolimatta että hän on huono. Sitä helposti tahtoo uskoa, että valehteleminen, pettäminen, väkivalta tai juominen loppuu kyllä. Ehkä juuri tällä kerralla? Älä jää odottelemaan sitä, vaan lähde. Oman itsesi takia.

Hankala perheenjäsen

Perhesuhteet eivät ole helppoja muutenkaan, mutta vielä vaikeampia niistä tulee silloin, jos perheenjäsen esimerkiksi kärsii riippuvuuksista. Monesti sellaisessa tilanteessa on parasta ottaa etäisyyttä vaikka se pahalta tuntuisikin. Jälkien siivoaminen ja vastaava käytös vain mahdollistaa riippuvuuden jatkumisen.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Charmetar Peruuta vastaus

7 vastausta artikkeliin “Nyt on aika jättää ankeuttajat menneisyyteen!”

  • mummuvaan sanoo:

    Toivottavasti löydät ympärillenne niitä toisenlaisia, ihania, lähes täydellisiä ihmisiä, kun olet saanut potkituiksi pois kaikki ankeuttajat. Entäpä jos oletkin itse ankeuttaja? Pitääkö sinutkin hylätä? Ettei vain kävisi niin, että sekä ankeuttaja että häntä kartteleva jää lopulta yksin. Kun kukaan ei kuitenkaan ole ihmistä kummempi.

    • Nimetön sanoo:

      Ettei vaan mummu vaan keppi kalahtanut sinuun niin että älähdit?
      Ei aloittaja etsi täydelllisiä ihmisiä vaan ihnisiä jotka eivät pilaa joka hetkeä. Siihen on jokaisella oikeus. Kenenkään ei pidä viettää aikaa seurassa jonka jälkeen on aina paha olo ja mieli.
      Oma äitini oikein säteilee pahaa mieltä, ilkeyttä ja negatiivisuutta, latistaa ja lyttää.
      Jos hän ei olisi äitini niin en olisi ikinä koskaan hänen kanssaan tekemisissä.

      • hurjatar sanoo:

        Tuttu tunne. Vasta nyt reilusti yli kolmekymppisenä jouduin havahtumaan siihen, että en ehkä olekaan koko elämääni ollut hullu ja tyhmä vaan syy on muualla. Nyt omistaessani lapsuudenkotini, jonka paritalon isommalla puolella yhä asuu lapsuudenperheeni ja pienemmällä minä oman perheeni kanssa, ongelmat alkaa olla sietämättömiä. Lapseni kuullen minua haukutaan mielenvikaiseksi ja uhkaillaan lastensuojelulla. Ihan vaan siksi että yritän kodistani ja tontistani luoda paratiisia itselleni. Pikkuveli on manipuloitu aiheuttamaan tuhoa minulle. Ajelee istutukset leikkurilla matalaksi, pesee autoa ja kaatelee öljyä kasvimaahan, josta on tarkoitus tehdä elannonlähde, sylkee päin kun huomautan ettei se käy. Isä saa huutia päivittäin, kuulen sen ilmastoinnin kautta ja avoimista ikkunoista, mistä lie johtuu ettei viihdy kotona… vaihtoehdot taitaa olla aika vähissä, olen ihan loppu. Enkä todellakaan halua että lapseni joutuu elämään siinä samassa pelossa ja ahdistuksessa kuin minä lapsena.

  • Imppu sanoo:

    Kuulostaa tutulta, ihan kaikki nuo ankeuttajat. Heitä löytyy työpaikoilta ja kotoa 🙄

  • Omillaan sanoo:

    Loistavasti nimetty tuo ”kaasuvalottaja”…
    Kyllä yksi elämä kannattaa pelastaa – oma nimittäin.

  • Ystävällisyys kunniaan sanoo:

    Kyllä. Arvosta itseäsi niin paljon, että ympäröit itsesi hyvillä ihmisillä.

  • Charmetar sanoo:

    Ihan kuin tilauksesta tähän iltaan. Kiitos!