Onko se syksy? Vai jokin sisäänrakennettu pesänrakennusvietti? Vai olemmeko oppineet siihen? Syy kuin syy, silloin tällöin sisustushepuli iskee myös tolkun naiseen.

Laukaisijoita voi olla useita. Tulee ostettua sisustuslehti. Tai kenties sitä käy jonkun ystävän kotona, jossa näyttää raikkaalta ja kivalta eikä yhtään niin nuhjuiselta kuin meillä. Joskus elokuvassa päähenkilöllä on tosi kiva asunto, joskus idea iskee päähän kuin jumalallinen johdatus.

Nykyinen sisustus näyttää tupsahtaneen aikakoneella kahdeksankymmentäluvulta. Mitkä nämä tapetit ovat? Kuka ihme on hankkinut tuollaisen ruokaryhmän, en minä ainakaan! Sekin henkilö, joka on tyynesti katsellut kotiaan jo pitkään ja huokaissut tyytyväisyydestä kun kaikki on lopultakin kohdallaan, muistaa yhtäkkiä että hetkinen tuon kirjahyllynhän piti olla väliaikaisratkaisu!

Uutta pitää saada. Jos ihan pikkuisen kävisi sisustusputiikissa, se kun on siinä työmatkan varrella. Tarkoitus oli vain pyörähtää, mutta jotenkin kaupasta poistuu kolmen kassin kanssa. Mukana on muun muassa uudet vetimet keittiöön, ihanan persoonalliset.

Tosin osoittautuu, että vetimet eivät käy nykyiseen keittiöön. Jospa vaihtaisi kaappien ovet? Mitä enemmän googlaa, sitä selvemmäksi käy, että nykyiselle keittiölle ei ole yhtään mitään tehtävissä. Ainoa mahdollisuus on räjäyttää se. Nyt heti täytyy mennä tutkiskelemaan uutta keittiötä hehtaarihalliin ja myös tyyriiseen keittiömyymälään, kaikki vaihtoehdot pitää vertailla!

Sillä välin kun keittiöhomma ehkä etenee, voisi ostaa pari tyynynpäällistä olkkariin, piristämään vanhaa sohvaa. Jos ihan nopsasti vaan kulkee sisustus- ja huonekalukaupan läpi, eihän sieltä tarvitse mitään tarpeetonta ostaa? Jos ihan vaan ne tyynynpäälliset ja ehkä paketti halpoja servettejä. Pikareissu, ei aleta tuhlaamaan, ei aikaa eikä rahaa.

Paitsi että mitä kaikkea ihanaa täällä on! Upea valaisin, jos olohuoneeseen vaihtaisi myös sen, tulisi modernia ilmettä. Sopivatko nämä tyynyt nyt vanhaan sohvaan… Ehkä olisi kaikinpuolin järkevämpi ratkaisu ostaa kokonaan uusi sohva? Se vanha on niin pienikin, ja tähän saa uusia päällisiä ja jos nyt hommataan kotiinkuljetus niin kannattaahan se kaikki ottaa kerralla!

Entäpä nämä sängyt ja nämä lelut? Lapset tykkäsivät niin! Mukaan vaan. Ja mehän tarvitaan paistinpannu ja munaleikkuri ja pimennysverhot ja kynnysmatto ja eikö ole aika kiva tämä, mikä tämä nyt on?

Tavaraa tarttuu mukaan joko omaehtoisella vakuuttelulla, ystävättären siiiis ihaaaana -kannustuksella tai siipan ihansamaotajostykkäät -mutinan saattelemana. Tuntikausien pyörimisen ja hiplaamisen jälkeen sitä poistuu mukanaan useita huopia, satasella kynttilöitä, veitsisetti, kattovalaisin, kolme viherkasvia, keittiön työtaso ja epälukuinen määrä mukeja. Sohva ja sängyt seuraavat perässä kuljetuksella. Kyllä nyt on hyvä!

Ei kun hei, tuolla edessä kävelevällä naisella on tuollainen kori! Tuo on maailman hienoin kori! Minä TARVITSEN tuollaisen korin! Jos kädet eivät olisi niin täynnä viherkasveja ja kynttilöitä ja mukeja, juoksisi naisen perään ja yrittäisi ostaa korin tämän kädestä. Eihän ilman sellaista voi elää!

Kotona virittelee uudet tavarat paikalleen ja on hetken aikaa tyytyväinen. Vihdoinkin valmista! Kunnes se taas iskee, mitäs jos ostaisi jonkun uuden lipaston tuohon…?

P.S. Väittävät, että häkissä asuvien lemmikkien häkin sisustusta pitää tasaisin väliajoin muuttaa, jotta eläimet eivät tajuaisi elävänsä vankeudessa. Hetkinen… Mitä jos ei ajatella tätä ajatusta yhtään tämän pidemmälle!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia