Nuoret ovat innostuneet sienestyksestä. Mutta eipäs innostuta! He eivät suinkaan suuntaa metsään keräämään suppiksia tai muita ruokasieniä, vaan sinne mennään suippumadonlakkien perässä.

Suippumadonlakki on myrkylliseksi luokiteltu sieni, joka vaikuttaa väliaikaisesti tajunnan tilaan. Sitä käytetään LSD:n tapaisena huumausaineena. Se, että sientä kasvaa tuolla luonnossa ihan ilmaiseksi, saattaa houkuttaa erityisesti nuoria.

Suippumadonlakki ei ole hengenvaarallisesti myrkyllinen, mutta sen käyttäminen on kiellettyä. Sienen vaikutuksen alaisena oleminen taas saattaa vaikuttaa terveyteen vahingollisesti.

Suippumadonlakki aiheuttaa tajunnantilan muutoksia ja mahdollisesti hallusinaatioita. Vaikutuksen voimakkuus riippuu annostuksen määrästä.

Päihdelinkki kertoo sienistä:

”Sienillä tai “taikasienillä” viitataan useimmiten psilosybiiniä ja psilosiinia sisältäviin sieniin. Tällaisiin kuuluu esimerkiksi suippumadonlakki (psilocybe semilanceata), jota kasvaa myös Suomessa. Sieniä käytetään yleensä syömällä, joko tuoreena tai kuivattuna.

Psilosybiinisienet on luokiteltu huumausaineiksi. Huumausaineiden käyttö, osto, myynti ja hallussapito on kiellettyä.

Psilocybe semilanceata mushroom in field
Ylin kuva Vidar Nordli Mathisen.

Sienet voivat aiheuttaa todella voimakkaita pelon ja ahdistuksen kokemuksia. Sienipäihtymyksen aikana kokemus todellisuudesta on muuttunut. Tämä vaikeuttaa oman toiminnan sekä ajan ja tilan arviointia, mikä lisää tapaturmien riskiä.

Myrkyllisen yliannostuksen riski on sienten kohdalla pieni, mikäli ei ole erehdyksissä syönyt vääriä sieniä. Madonlakit on helppo sekoittaa esimerkiksi risakkaisiin, joista osa voi suurina annoksina olla tappavia. Päihtymyksen aikana sydämen lyöntitiheys voi nopeutua ja verenpaine nousta. Huimausta, vapinaa, pahoinvointia ja oksentelua esiintyy toisinaan.

Sieniä ei kannata käyttää, mikäli lähisuvussa on mielenterveysongelmia tai taipumusta skitsofreniaan.”

Jos siis nuoresi on yllätten kiinnostunut sienestyksestä, voi olla syytä keskustella, että mitä sieniä sieltä oikein kerätään ja miksi. Sekä muistuttaa nuorta siitä, että sienten käyttö on laitonta, ja lisäksi se voi olla epämiellyttävää ja altistaa mielenterveysongelmille.

Päihdelinkin Vanhemmille-osiosta löytyy tietoja ja neuvoja päihteistä keskustelemiseen nuorten kanssa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Huolestunut Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Nuoret menevät sieneen, mutta eivät suinkaan suppiksia keräämään…”

  • Tietäjä sanoo:

    Teksti kopioitu selvästi vain yleisistä lähteistä, joissa kapea-alainen ja julkisen narratiivin omaava näkökanta.

    Ensinnäkin kyseessä ei ole myrkky vaan aivoissa normaalisti esiintyvän päävälittäjäaineen serotonin analogi. Mitään myrkytystä ei tule, vaikka söisi vatsansa täyteen psilocybe-sieniä.

    Vaikutukset ajatusmaailmaan toki ovat merkittävät, mutta tässäkin tähdentäisin ennemminkin valistuksen arvoa. Kyllä kiinnostunut ihminen näitä käsiinsä saa, niinkuin mitä tahansa päihteitä.

    Olisi tärkeää pystyä proaktiivisesti kertomaan todenmukaisesti, mitä pitää ottaa huomioon ja mitä odottaa kokemukselta, ettei kokemuksesta tule ikävää. Shroomery.org on tutustumisenarvoinen sivusto, jos haluaa oikeasti työkaluja ja ymmärrystä vaikka jälkikasvun kanssa aiheesta keskusteluun. Siinä samalla voi myös itsekin oppia jotain arvokasta.

  • Valtion virallinen. sanoo:

    Viinaa vaan koneeseen.

  • propaganda2 sanoo:

    voi voi…

  • Riitta sanoo:

    Suippumadonlakki on eräs niistä sienistä, joita mm. John Hopkinsin yliopistossa tutkitaan ja kehitetään Hortonin päänsäryn (ns. itsemurhapäänsärky) hoitamiseksi. Uutena tutkimuksen kohteena sienen osalta on masennuksen hoito. Luonnossa sellaisenaan myrkyllisenä esiintyvä voi olla oikein käsiteltynä erittäin hyvä hoitoaine.

  • Simba sanoo:

    Hohhoijaa

  • itä maan tietäjä sanoo:

    Oot vaa käyny kopiomasa tekstiä jostain ei kannata tietäjät tietää

  • Taikaäiti sanoo:

    Törmäsin tähän vanhaan artikkeliin, joka toki on näin sienestyskauden alla aina ajankohtainen.

    Olit poiminut artikkeliin lähinnä riskejä, vaikka ”taikasienillä” on huomattu olevan erityisen paljon positiivisia vaikutuksia. Toki, kun nuorista puhutaan, niin mikään päihde ei ole ok. Mutta äideille sen sijaan rauhallinen sienimatka todennäköisesti parantaisi elämänlaatua 😉

  • Huolestunut sanoo:

    Ei mitään päihdyttävää,halpiskokeilut yleensä kasvattavat nälkää.Tämäkin aloitus oli vaan ikävä kyllä nuorisolle(jotka lukee tätä)hyvin opettavaista.

    • Uutiset vai mainokset sanoo:

      Samaa mieltä…hyvä mainos sienistä!

    • Realisti sanoo:

      Eiköhän nuoret bongaa tämänkin tiedon ihan jostain muualta kuin fb:sta tai HuonoÄiti-blogista. Snäppi ja TikTok levittää tämän(kin) tiedon valoa nopeammin ja on todennäköisesti jo vanha juttu niille, joiden kaveripiirissä asiasta kiinnostuneita löytyy.

  • Lento Pro sanoo:

    Aika turvallisin mielin saa olla, jos omat junnut koettaa noita metsästä etsiä. On nimittäin vähän muun biotoopin sieni…

  • Minä sanoo:

    Täytyy sanoa että voisin jopa suositella nuorisolle näitä luonnon tarjoamia sieniä muiden kemiallisten päihteiden sijaan.. :). Jokainen tyylillään..

  • Päihteetön elämä sanoo:

    https://tekniikanmaailma.fi/kansainvalinen-paihdevertailu-taikasienet-turvallisimpia-alkoholi-vaarallisimpien-joukossa/

    En kannata mitään päihteiden käyttöä, mutta taikasienet ei kyllä ole huoli numero 1.