Suurimmalle osalle meistä mielikuva täydellisestä avioliitosta tai suhteesta sisältää sen, että nukutaan yhdessä. Sylikkäin. Saman peiton alla.

Romanttista, ihanaa, täydellistä!

Kaikkea muuta. Ajatus siitä, että toinen on lähellä koko yön on tietenkin mukava. Mutta käytäntö on ihan toista. Ihmisissä on monenlaista nukkujaa, ja usein käy niin että viereensä sattuu valitsemaan ihmisen, joka häiriköi omaa nukkumista ihan mahdottomasti.

Esimerkiksi tällaisia tapauksia on (ja monet ovat näiden yhdistelmiä):

– Kukkuja. Tulee nukkumaan tuntikausia jälkeesi ja herättää sinut.

– Aamuvirkku. Herää julmetun aikaisin ja aloittaa raivokkaan melskaamisen ja temmeltelyn ympäri makkaria.

– Vonkaaja. Haluaa seksiä juuri silloin kun olet vaipumassa uneen.

– Kiemurtelija. Sätkii, pyörii ja mönkii läpi yön.

– Kuorsaaja. Pitää tolkutonta meteliä nukkuessaan.

– Ramppaaja. Juoksee vessassa ja juomassa pitkin yötä.

– Säikky. Herää PELOTTAVIIN ääniin ja herättää sinutkin.

– Puolikuollut. Nukkuu niin paikallaan ja hengittämättä että joudut paniikissa tarkistelemaan, että onko toinen vielä elossa.

– Kännikala. Ilmestyy viereesi aamuyöstä, haisee ja sönköttää.

– Juttelija. Selittää unissaan ummet ja lammet.

– Herkkis. Sinun on maattava paikallasi kuin muumio tai muuten toinen herää eikä enää saa unta.

– Hikoilija. On koko ajan kuumissaan, riisuu, heittelee peittoja pois, kiskoo lakanoita, kääntelee tyynyjä, availee ikkunoita.

– Palelija. Sama kuin hikoilija, mutta päinvastoin.

– Valittaja. Kärsii närästyksestä ja ties mistä vaivoista ja ulisee niin että sinäkin heräät.

– Uneton. Vääntelehtii, huokailee ja tuijottaa tuskissaan kattoon. Sama koskee myös Kipuilijaa.

– Kamppailija. Riehuu ja sätkii unissaan niin että saat varoa iskuja.

– Nyysijä. Vie peittosi, tyynysi, sänkysi.

Kun ottaa huomioon miten paljon muut ihmiset vaikeuttavat nukkumista, on aika ihmeellistä kuinka syvästi juurtunut malli se on, että pariskunnan kuuluu nukkua yhdessä. Omat sängyt tai makuuhuoneet ovat vaiettu asia. Sitä pidetään nolona, suorastaan häpeällisenä. Tai epäonnistumisena.

Kyllähän kaikkien KUULUU haluta nukkua rakkaansa vieressä!

Mutta entä jos toinen tai molemmat oikeasti nukkuvat paljon paremmin erikseen? Silloinhan se on järkevä ratkaisu. Uni on kuitenkin todella tärkeää ja huonosti nukkuminen vaarantaa sekä hyvinvoinnin että terveyden.

Yhdessä nukkuminen ei ole mikään pakollinen juttu, saati taikakeino joka pitäisi parin yhdessä. Seksiäkin voi ihan hyvin harrastaa jomman kumman sängyssä tai missä tahansa muualla.

Mitä mieltä sinä olet? Omat vai yhteinen sänky vaikka hammasta purren? Kerro kommenteissa!

Burnout olikin mahdollisuus

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 19 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Normaaliäiti Peruuta vastaus

19 vastausta artikkeliin “Nukumme eri sängyissä, onko suhde pilalla?”

  • Imppu sanoo:

    Minä kuorsaan, siippa nukkuu toisessa sängyssä.

  • Jenniina sanoo:

    Muutin tässä keväällä kimppa kämppään poikaystäväni kanssa ja meillä on omat huoneet.
    Olemme kummatkin Asperger oireisia, joten oma rauhan saanti on meille tärkeetä.
    Olemme nukkuneet yhdessä korkeintaan silloin kun on yövieraita talossa. (Vieras siis nukkuu poikaystävän sängyssä tuoloin.)

    Kun asuimme vielä omissa, niin se oli aina arvuuttelua että tuunko saamaan unta ees, kun vieressä koisi ääntä pitävä mies. Poikaystäväni joutuu öisin käyttää hammas-juttuja ettei hän lyö hampaitaansa yhteen. Tässä ilmenee se ongelma että hän välillä ääntelee ne suussaan aivan kauheesti etten meinaa itse saada unenpäästä kiinni.
    Poikaystäväni ei muutenkaan tykkää nukkua mun jenkki sängyssä ja itse havahdun aika herkästi kun vieruskaveri kääntää kylkeäänsä.

  • Heräilijä sanoo:

    Eri sängyt 👍😊

  • 70 sanoo:

    Ei se välttämättä pilalla ole. Entisen puolisoni kanssa nukuimme eri huoneissa ihan pelkästään unihygienian takia. Me molemmat häiritsimme toistemme unta, vaikka rakastimme palavasti toisiamme. Lapsille oli oma huone, vanhemmille omat makkarit ja hyvin meni. Öisin vaimo kävi piipahtamassa mun huoneessa. Oli tosi kiihottavaa, kun hän ilmestyi alastomana oviaukkoon. Ihana, tavallinen vähän pehmeä ja mehukas ja halukas nainen.

  • Nimetön sanoo:

    Vielä parempaa, omat asunnot 😅 Toki vietämme muutaman yön viikossa myös samassa osoitteessa. Mutta seksiä harrastamme lähestulkoon poikkeuksetta päivällä. Minä olen toivottoman aamu-uninen, ja nukun helposti puolille päivin, jos vain saan. Sitten on ehdottomasti aamukahvi. Sen jälkeen voi ajatella jo muutakin 😏 Parasta seksiä meillä onkin ihan ehdottomasti päivällä, kun minä olen saanut ensin nukkua rauhassa. Toki välillä seksiä on myös viikolla töiden jälkeen, jos ei ole lomaa. Mutta parasta se on vapaapäivänä aamukahvin jälkeen. Molempien mielestä.

  • Annukos sanoo:

    Olen seurustellut nyt kuusi vuotta ja edelleen asutaan suorastaan eri paikkakunnilla. 2-3 yötä viikossa vietän miähen luona, muuten nukun omassa (mukavammassa) sängyssä. Hän on rennosti yksineläjä, minä pidän huolta ikääntyvistä vanhemmista ja itsenäisyyttä opettelevista lapsista ja raihnaisista kissoista. Todellakaan en ole muuttamassa yhteen asumaan, molemmat kaipaavat omaa aikaa. Hänellä sitä näyttää nyt olevan enemmän kuin minulla, mutta yritän pitää kiinni omastani.

  • Meukka sanoo:

    Välillä nukun eri huoneessa, koska mun mielestä mies kuorsaa, ei ole meillä mitenkään salaisuus että nukun välillä eri huoneessa. Mieluummin hyvät unet, kuin pakolla nukuttu yö vierekkäin ja minä todella väsynyt.

  • Nanna sanoo:

    Ollaan nukuttu miltei 12 vuotta miehen kanssa eri huoneissa. Syynä minun hetkkäunisuus ja miehen kuorsaaminen. Lapset nukkuu minun kanssa samassa ja mies toisessa huoneessa. Kaikki nukkuu hyvin ja se todella on se pääasia, muut jutut voi hyvin hoidella ”miehen” huoneessa kun lapset on nukahtaneet. Meillä toimii näin ja kaikki ovat tyytyväisiä.

  • Nukkuu hyvin nykyään sanoo:

    Mies kuorsaa ( minä myös kyllä) , minulla kipuja ja juoksen vessassa (56 v) ja sen jälkeen luen tunnin ennenkuin voin taas nukahtaa niin kyllä on omat huoneet paras, molemmat voivat nukkua silloin kun osaavat. Heti menin omaan kun lapset muuttivat.

  • noname sanoo:

    Me ollaan nukuttu ihan sylikkäin (lusikassa kai se virallinen nimitys on) seurustelun alusta saakka eli 28 vuotta. Lapsia on ja välillä heitäkin on vaellellut sänkyyn, mutta miehen kanssa on aina kyllä nukuttu yhdessä. Ei tulisi mieleenkään nukkua eri huoneissa.

  • Uneton sanoo:

    Olen elänyt 30 vuotta vakavien uniongelmien kanssa. Vuosiin mahtuu useampi parisuhde. Nykyiselle miehelleni kerroin heti suhteemme alussa, että minun ei ole mahdollista nukkua kenenkään kanssa samassa sängyssä. Ei miesten, lasten eikä lemmikkien. Mieheni on rauhallinen ja hiljainen nukkuja, mutta ihan liikkumatta hänkään ei koko yötä voi olla. Olemme siis nukkuneet alusta asti eri huoneissa.

  • Tilda sanoo:

    Vaihdevuodet ja miehen korina yöllä on huono yhdistelmä.
    Vv:n aikana yöuni on huonoa ja pissillä pitää ravata. Saa siinä nyt sitten unesta kiinni, semminkin kun toisen meteli on järkyttävä.
    Noh, laastarit auttoivat vv:iin ja eri makkarit unenlaatuun. Win-win. Seksiä on yhtä paljon(vähän) kuin aikaisemminkin.

  • Snory sanoo:

    😄minä kuorsaan (mies myös muttei häiritse minua) ja stressasin kauan asiasta, heräsin pahoillani kun toinen tönäisi yöllä. Lopulta nukkumaan menosta tuli ahdistava asia, yöllä siirryin sohvalle ”katsomaan telkkaria”. Olemme nukkuneet omissa makuuhuoneissa nyt vuoden verran ja heräämme aamulla virkeinä hyvin nukutun yön jälkeen.
    Ja rakkaus. Se pysyy. 💕

  • Toimii se näinkin sanoo:

    Mun mummi ja pappa nukku omissa huoneissaan ainakin sen 20 vuotta mitä minä muistan, todennäköisesti ovat tehneet niin aina, kunnes kuolema heidät erotti ❤️ Ja mun isä ja sen naisystävä asuvat samassa talossa mutta eri asunnoissa, yöt viettävät omissa kodeissaan, se kumpi on esim herännyt aikasemmin pistää aamiaisen ja kahvit valmiix ja laittaa toiselle viestin että täällä ois nyt aamiaista tarjolla, sanoin tekevät ruuan kanssa. kesällä ovat sitten mökillä samankaton alla mutta omissa huoneissaan nukkuvat tämäkin suhde kestänyt reilu 20 vuotta näin 🙂

  • Kunkorvatulpateiriitä sanoo:

    Meillä nukutaan eri sängyissä miehen kuorsaamisen ja minun herkkäunisuuden vuoksi.
    Välillä mies valvoo kipeän selkänsä vuoksi ja minä loppuraskauden ongelmien vuoksi, mutta sentään ei toisen tarvitse sitten valvoa vieressä myös.
    Suhde meinasi kariutua heti alkuunsa kun miehen kuorsaaminen veti minut aivan piippuun ja epätoivo iski yliväsyneenä ja kiukkuisena, mutta nyt on taas kaikki hyvin ja koko perhe paremmin levänneenä 🙂
    Lapsia ihmetytti aluksi, mutta nyt menettely on jo ihan normaalia 😀

  • Tantsu sanoo:

    Meillä kyllä nukutaan eri huoneissa, koska mies on niin kova kuorsaamaan ettei sitä kuuntele hullukaan, varsinkaan yöllä. Muutenkin meillä on erilaiset vuorokausirytmit ja nukkumaan menoajat, kun hän tekee vuorotyötä ja itsellä työ arkisin 7-15.

  • Normaaliäiti sanoo:

    Me ollaan oltu naimisissa 31 vuotta! Lapset ovat olleet nukkumassa vieressä monta vuotta. Ensin esikoinen ja sitten kuopus ja jossain välissä molemmat! Ei se suhdetta muuta, jos olet nukkumassa eri paikassa kuin parivuoteessa, jos molemmat ovat herkkäunisia ja toinen on aamuvirkku ja toinen yökukkuja! Kaiken lisäksi mies kuorsaa voimakkaasti ja minä olen tosi herkkäuninen. Se on ollut meillä tosi hyvä ja toimiva ratkaisu, että normisti nukutaan eri huoneissa, mutta sehän ei sitä meidän muuta elämää vaikeuta ollenkaan, pän vastoin 😉

  • Emt sanoo:

    Neljä vuotta onnellisesti eri huoneissa, päädyttiin avioliittoon ja mukulakin saatiin, kaikki kiittää kun nukkuu hyvin. Tai nyt vauvan kanssa vähän vähemmän hyvin. Toimii meillä! Lähipiiri kyllä kummeksuu ja muistaa mainita aina kun meitä esittelee ; ”arvatkaas mitä! Ne nukkuu eri huoneissa, niillä on sillälailla vähän erikoinen suhde”.

  • Teru84 sanoo:

    Entisen tyttöystävän kanssa tehtiin niin, että minun luona pyrimme nukkumaan vkl:sta ainakin yhden yön samassa sängyssä, joutui aina tottumaan siihen ettei ole nukkumassa yksin. Hänen luonaan alkuun nukuin samassa sängyssä, mutta kun uskalsin sanoa ettei minun selkä kestä hänen sänkyään niin ymmärtäväisesti jatkossa nukuin patjalla lattialla. Asioista voi aina neuvotella kun vaan avaa suunsa.