”Tervehdys Huonot Ihmiset! Lueskelin pitkät pätkät täällä olevia kirjoituksia ja niihin tulleita (satoja) kommentteja, lähinnä koskien huonoja miehiä, pihtarimiehiä, osallistumattomia miehiä, haisevia, ällöttäviä miehiä jne jne jne. Toki näin, sillä suurin osa palstan käyttäjistä lienee naisia. Ja hyvä niin. Haluaisin kuitenkin tuoda miehen näkökulmasta ehkäpä jopa uutta tietoa miehen haluttomuuteen, josta itsekin olen kärsinyt (ja toki myös kumppanini on kärsinyt) jo pidemmän aikaa. Ja miten asia loppujen lopuksi korjattiin.

Tilanne omalla kohdallani se, että olen viime vuonna 50v täyttänyt mies, ja kärsinyt haluttomuudesta suurimman osan aikuista elämääni. En ole koskaan ”juossut pillun perässä” kun ei sinällään ole ollut tarvista. Parisuhteita on takana useita, yleensä vuosien mittaisia. Epäilisin, että iso osa suhteista onkin ainakin osaltaan kaatunut siihen että minulle riitti nuorempana se kerta viikkoon ihan mainiosti, vanhemmiten pari kertaa vuoteen olisi ollut sopiva. Olisin tullut toimeen ilmankin. Ehkäpä tästä syystä minulla ei ole koskaan ollut pihtaria (ruma sana, mutta käytän sitä nyt tässä yhteydessä kuitenkin kaikella rakkaudella) kumppaninani.

Joku on joskus yrittänyt minua seksillä hallita, luonnollisestikin siinä onnistumatta, jonka jälkeen onkin alkanut tehdä mieli ja sittenhän on koko tilanne kääntynyt päälaelleen… Koska tiedostin hyvin oman ongelmani, halusin kuitenkin aina pitää naistani hyvänä, joten silloin kun seksiä oli (aika usein pikkupakolla) pidin huolen, että vastapuoli nauttii. Tein todellakin parhaani ja palautteesta päätellen olen siinä myös onnistunut. Tarkennuksena tähän vielä, että siihen aikaan sain itse enemmän nautintoa siitä, että toinen nautti, kuin että itse olisin saanut, oma orkku oli enemmän tai vähemmän yhdentekevä. Toki edelleenkin pidän huolen kumppanini nautinnosta parhaani mukaan ja pakko myöntää, että itse saan henkisen orkun, kun näen miten toinen tykkää.

Pimppimuffineita lautasella

Klikkaa kuvaa ja löydät näiden herkullisten muffinien reseptin!

Minulla todettiin toisen tutkimuksen yhteydessä vuonna 2007 alentuneet testosteroniarvot. Siitä lähtien olen yrittänyt saada hoitoa kyseiseen vaivaan, sillä paitsi että alentuneet arvot vaikuttavat suoraan seksihaluihin, mutta toki myös yleiseen jaksamiseen, erilaisista muista haitoista, kuten luukadosta, keskivartalolihavuudesta jne puhumattakaan.

2008 olin jo aika kyllästynyt lääkäreissä ravaamiseen ja tilanne huipentuikin (nais)lääkärin kommenttiin: ”Ei sun enää ton ikäisenä (olin 38) tarvitse seksiä ajatella, saapahan vaimosikin olla rauhassa. ” Selvä, uskoin lääkäriä. No, vaimo kylläkin lähti.

Sittemmin säännöllisen epäsäännöllisesti olen yrittänyt saada apua ongelmaani, mutta kunnallisella puolella tällaista hoitoa ei ole saatavilla. Menin yksityiselle, ja apu löytyi välittömästi. Arvot olivat noin 90-vuotiaan miehen arvot, eli eipä ihme ettei sokeri suussa sulanut. Olen ollut korvaushoidolla nyt reilun vuoden, ja nyt voin sanoa ensimmäistä kertaa elämässäni koskaan, että nyt tekee mieli. Ei koko ajan, mutta sopivasti. Emäntäkin on tyytyväinen ja ymmärtää nyt, että haluttomuuteni ei johtunut hänestä, tietenkään.

Joten neuvona miehille jos ei emäntä jaksa kiinnostaa: Käykää mittauttamassa ne testoarvot. Vaatikaa hoitoa! Nainen saa estrogeelit jo ennen mitään oireita varmuuden vuoksi, kuten omakin emäntäni sai. Miehet eivät saa testovajeeseen mitään hoitoa. Suurin osa ei edes tiedä, että kärsivät testovajeesta, ovat vain pikkuhiljaa tottuneet paskaan oloon ja yleiseen tyytymättömyyteen ja vetämättömyyteen. Sitten alkaa kalja maistua ja se onkin lopun alkua.

Ja neuvona naisille: HYVIN HARVOIN miehen haluttomuus johtuu sinusta! Mies voi hävetä heikkoa erektiotaan (joka sekin johtuu testovajeesta) tai ei uskalla ottaa asiaa puheeksi, jolloin on helpompi vältellä noloa ja hävettävää tilannetta. Itse todellakin omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että kun kalu pettää useamman kerran ja yhdynnästä ei tule mitään, sitä alkaa välttää – hinnalla millä hyvänsä. Miestä nolottaa! Kannustakaa käymään lääkärissä, niitä sinisiä nappeja saa ihan pyytämällä. Ja kannustakaa käymään verikokeissa, koska yllättävän usein syy voi olla ihan lääketieteellinen ja siten suht helposti korjattavissa. Ja kertokaa sille ukollenne, että mun värkki toimii tällä tavalla ja kun tosta hyväilet niin tuntuu kivalle. Tämä neuvo muuten toimii molempiin suuntiin.

Ja ihan yleisenä neuvona: Vaikka ikää tuleekin, se ei tarkoita että pitää antaa itsensä mennä fyysisesti. Me olimme emännän kanssa aika surkeassa kunnossa vielä jokunen vuosi sitten, mutta ensin minä aloitin elämäntaparemontin, johon emäntä lähti mukaan pari vuotta myöhemmin. Nyt, yhteensä liki 70 kiloa kevyempänä parina sitä osaa arvostaa paitsi itseään, myös kumppaniaan ihan eri tavalla. Eikä tuo vaadi välttämättä edes aikaa: Ensimmäinen askel on ruokailun kuntoon laittaminen ja siihen saa apua ravitsemusterapeutilta.

Kuva Dainis Graveris.

Unohtakaa kaikki vhh- keto- jne dieetit, tehkää elämäntapamuutos jota voi noudattaa tarvittaessa vaikka loppuelämä. Se TODELLAKIN kannattaa! Kivassa kunnossa olevaa kumppania on paljon mukavampi katsella kuin reilusti ylipainoista, elämäänsä kyllästynyttä, kiukkuista ja katkeraa ihmistä. Sukupuoleen katsomatta.

Mehän emännän kassa sitten löysimme elämäntavastamme yhteisen harrasteen, joka on parantanut jo kertaalleen eroon johtanutta suhdettamme entisestään. Nykyään käydään salilla neljä kertaa viikkoon plus aerobiset lenkit ja se hyötyliikunta siellä vällyjen välissä, tai missä nyt milloinkin. En olisi koskaan uskonut, että viiskymppisenä voi elää elämänsä parasta aikaa, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Kunpa mulle olisi joku kertonut tämän saman jo kaksikymmentä vuotta sitten.”

Nimim. Miehen näkökulmasta katsoen

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 7 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Manni Peruuta vastaus

7 vastausta artikkeliin “”Neuvona naisille: HYVIN HARVOIN miehen haluttomuus johtuu sinusta!””

  • hymiö sanoo:

    Ihana kirjoitus ja antoi paljon ajattelemisen aihetta, kiitos!

  • Nimetön sanoo:

    Todella hienoa että saatiin miehen näkökulma ja noin hienosti asioihin suhtautuvan miehen. Naisen on helpottavaa ja tärkeää
    saada tietää ettei miehen haluttomuus useinkaan johdu naisesta. Se on totta että miehiä on useimmiten hyvin vaikeaa saada lääkäriin tai terapeutille. Silloin on vaan otettava härkää sarvista ja kerrottava että tilanne ei tyydytä ja siihen on haettava apua. Jos avun hakeminen ei kiinnosta niin silloinhan ei ota vastuuta toisenkaan hyvinvoinnista ja niinhän ei voi toimia jos ollaan yhdessä. Välinpitämättömyyteen ei pidä suostua. Tiedän kokemuksestani että miehiä on välillä käsiteltävä silkkihansikkain,siksi vaikeita ja herkkiä asioita seksuaaliongelmat ovat heille. Me naiset olemme tottuneet avautumaan ystävillemme jo muutenkin niin meille näistä asioista puhuminen ei ole niin suuri ongelma .Kärsivällisyys on valttia. Itsekin nyt kuusikymppisenä seurustelen kymmenen vuotta nuoremman miehen kanssa . Ikäero ei ole koskaan ollut mikään ongelma eikä näy päällepäin. Mutta… seksi takkuaa….!!!!Mies epäilee olevansa a seksuaali ja sehän oli kova isku kuulla vuoden seurustelun jälkeen. Muuten todella välittävä ja ihana ja kaikinpuolin rakastettava mies. Hän on ollut avoin avun hakemiselle(onneksi)! Tuota testosteronitasoa ei ole vielä mitattu. Se onkin listalla seuraavaksi. Seksuaaliongelmat ovat hyvin moninaisia ja voi luulla kaikenlaista itsestään harhaanjohtavastikin joten tutkimukset ovat aina paikallaan.Halut voivat olla kadoksissa tai eivät ole koskaan päässeet syntymäänkään eikä kehittymään jos on kasvanut liian kontrolloivan äidin poikana(oidibuskompleksi) Kyllä täytyy sanoa että koville ottaa näinkin kokeneella naisella joka on saanut osakseen liian paljon haluavia, pornoriippuvaisia,ymmärtämättömiä ,painostavia,pettäviäkin miehiä. Onneksi on paljon hyviä kokemuksia ja suhteita niin on perspektiiviä ymmärtää.En etsi vikaa itsestäni sillä olen tietoinen seksuaalisesta vetovoimastani ja kauneudestani myönteisten kokemuksieni johdosta. Vielä jaksan yrittää jonkin aikaa siksi paljon rakastamme toisiamme.

  • Toivotonko sanoo:

    Olipa ihana kuulla tällainenkin tarina. Meillä vähän sama tilanne. Mieheni kyllä on alkanut liikkua innoittamani ja sinisiä pillereitäkin on hakinttu ja käytettykin muutamia joskus. Halut on vaan jotenkin hukassa miehellä tai sitten minulle on niitä vaan huomattavasti enemmän. Ikää meillä on 50+, ja pitkä liitto. Itse jotenkin koen että nyt jos koskaan haluan nauttia seksistä täysillä.

  • Manni sanoo:

    Ihana kuulla (lukea) noin ajattelevan, sympaattisen miehen kirjoitusta. Tuommoisia miehiä siis on olemassa……? Pitäisi saada oma ukkeli lukemaan tämän sun kirjoituksen, mutta ei se ennenkään ole innostunut lukemaan mun ehdottamia kirjoituksia. Ja jos suullisesti sen kerron niin se lasketaan valittamiseksi.

  • Jos ei kotona niin sanoo:

    Kiva kuulla, että olette löytäneet yhteisen sävelen. Mieheni ongelmat kuulostavat samalta. Olen jo vuosien ajan yrittänyt saada häntä lääkäriin mutta hän ei suostu. Eikä suostu myöskään salille. Olen treenannut jo vuosia yksin.
    Koska olen itse seksuaalisesti aktiivinen, hankin itselleni rakastajan. En jaksaisi arkea ilman seksiä

    • Karma is a bitch sanoo:

      Toivottavasti miehesi on tietoinen tästä… Jos selän takana petät häntä niin toivottavasti saat ansiosi mukaan.
      Jos oikeutat itsellesi pettämisen, niin sitten ei varmaan ole ongelmaa olla rehellinen. Miehelläsi tulee olla oikeus tietää mitä touhuat. Saisi edes itse valita haluaako tyytyä tuollaiseen lut…no en viitsi sanoa loppuun.

      • Nimetön sanoo:

        Niin samassa tilanteessa vaimoaan pettävä mies tekee sitten vain oikein, pihtarivaimolla ei ole oikeutta estää miestä saamasta seksiä, miehellä on oikeus seksiin eikä toki ole lu… h.ro pettäjä eikä mitään.