Naiset pettävät, koska eivät saa huomiota kotona. Naiset pettävät koska haluavat testata viehätysvoimaansa. Tällaisia syitä esitetään sille, miksi nainen hyppää vieraaseen sänkyyn. Mutta mitkä ovat salasuhteen tai satunnaisen seksikerran syyt, kun naiset itse kertovat?

Riikka, 38: Minulla on ollut useita sivusuhteita, useamman vuoden aikana. Pari näistä on edennyt seksiin asti, useimpien kanssa vain viestittelen ja tapailen. En aio jättää aviomiestäni ainakaan vielä, mutta en myöskään aio lopettaa vieraiden miesten pokailua. Jatkan, koska haluan vaihtelua ja kaipaan kipinää. Ihailua, ja sitä tunnetta että olen haluttu. Syy ei ole kumppanissani vaan kumpuaa omista tarpeistami ja haluistani. Ja en nyt vaan koe olevani rakennettu yksiavioiseen parisuhteeseen.

Anni, 36: En kestänyt ajatusta siitä että elämässäni ei olisi enää intohimoa. Olin vähän päälle 30 ja minusta tuntui että koko elämäni on ohi. En saanut mitään seksistä oman mieheni kanssa, enkä 15-vuotisesta parisuhteestakaan. Tapasin miehen joka selvästi tunsi vetoa minua kohtaan, ja annoin mennä. Syynä olivat siis täyttymätömät tarpeeni ja se, että en vain voinut tyytyä enää. Pettäminen johti salasuhteeseen ja avioeroon, mutta hetkeäkään en ole katunut. En ole löytänyt uutta rakkautta, mutta enää ei tarvitse lukittautua pakkopullaseksin jälkeen vessaan itkemään.

Maikki, 35: Kaverin kanssa lähdettiin laivalle ilman sen suurempia taka-ajatuksia. Baarissa ilta loppui kesken ja jatkettiin yötä kannella. Siihen tuli laivapoliiseja jututtamaan meitä. Päädyin sen kanssa yhteen, jolla ei ollut vaimoa kotona odottamassa. Tyttökaveri päätyi sen varatun poliisin huomaan. Tein tämän ihan vaan siksi, että kotoa ei saanut viimeiseen yhdeksään kuukauteen mitään huomiota, seksistä puhumattakaan. Pollarin kanssa ollaan kavereita edelleen.

Saana, 33: Olen pitkässä suhteessa ja rakastan aviomiestäni. Mutta hän on ollut vetämätön ja masentunut viime vuodet, ja se on kovin raskasta. Olemme myös aika erilaisia, minä menevä ja innostunut, hän ei. Tapasin miehen, joka on samanlainen kuin minä. Meillä on yhteiset kiinnostuksen kohteet ja harrastukset, ja näemme maailman samoin. Tunnen syvää yhteyttä häneen, enkä voi lopettaa. Tunnen, että hän ymmärtää minua. Tavallaan myös tunnen, että ansaitsen tämän.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 26 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eron kokenut Peruuta vastaus

26 vastausta artikkeliin “Ne oikeat syyt miksi nainen pettää”

  • Eronnut ja onnellinen sanoo:

    En tiedä miksi yleensä naiset pettävät, mutta miksi minä petin:
    Olin hautonut avioeroa jo vuosia mielessäni. Suhteessa aika lailla kaikki pielessä. Mies huiteli töissään ja harrastuksissaan ja mä pyöritin lasten kanssa arkea 100%. Mies piti mua kyllä kauniina ja haluttavana, meillä oli jopa seksiä, vaikka mies oli itse muuttunut mielestäni ulkoisesti vähemmän haluttavaksi (+45 kiloa siitä kun tavattiin). Arjesta puuttui kuitenkin ihan kaikki hellyys ja keskustelu, seksikin oli nopeaa miehen tarpeiden tyydytystä. Miestä kiinnosti esim. työ, omat harrastukset, juominen, nettipelit ja TV enemmän kuin vaimo tai perhe.usein pahalla tuulella, krapulassa, lupaukset jäivät pitämättä ja perhe tuntui olevan olemassa vain kun piti esitellä hienoa kulissia.

    Tapasin ihanan miehen, joka on kiinnostunut siitä mitä sanon, on hauska, fiksu ja samalla aaltopituudella. Ei edes kaduttanut missään vaiheessa että myös harrastin seksiä hänen kanssaan. Aviomiehestä tuli ero, mutta olisi tullut ilman pettämistäkin. Siinä sen vaan tajusi että on myös toisenlaisia miehiä ja että tulisin paremmin toimeen ilman aviomiestä. Ex ei tänä päivänäkään tiedä että aikanaan petin, eroon oli muut syyt ja pettämisen tunnustaminen olisi ollut miehelle vain ulkopuolinen syy eroon, nyt hän joutui paljon kivuliaammin katsomaan peiliin. Edelleen joskus tapaan sitä miestä jonka kanssa aikanaan exää petin, ei meistä ehkä paria tule mutta edelleen hän on hyvä tyyppi. Yksin on ihan hyvä..

  • Eroon päättyy. sanoo:

    Kotona ei ole ollut 2,5v aikana minkäänlaista intohimoa. Seksiä ollut 3krt. En tunne enää vetoa mieheeni, hän ei koskaan lähesty minua seksimielessä. Olen täydellisen kyllästynyt olemaan vain halinalle ja paijaaja aikuiselle miehelle. Hän ei halua tehdä asialle mitään, ei lääkäriä, ei painon pudotusta, keskustelu asiasta ei onnistu..
    Aloitin sitten seksitapaamiset vanhan tutun kanssa jonka kanssa hommat toimineet aina. Hänen kanssaan asiat ei edenneet suhteeksi vaikka muu kemia pelaa. Saan ainakin joskus muutakin kuin märän pusun poskelle ja puolipakko-halauksen.
    Eroan kun omat voimavarat riittävät siihen hommaan.
    Pystyisin avoimeen suhteeseen koska arki on ihan ok muuten, mutta mies haluaa hallita kaikkea jollakin tavalla. En tiedä onko seksikin vain keino hallita.

    • Nimetön sanoo:

      Ei meilläkään naisen puolelta ollut kuivaa, mutta kun rakastaa toista, niin ei lähde pettämään. Muutakin läheisyys ongelmaa, ja vain tilan sekä ymmärryksen ja liekin ylläpitämisen avulla tilanteeseen mahdollisuus muutosta saada. Pettäjä ei tarvitse kumppania, koska ei oikeasti rakasta kuin itseään itsekkäästi, tai muita epävarmuuksiaan pakenee, ja rikkoo itseään sekä muita samalla, tällä omahyväisellä raukkamaisella käytöksellään. Vapaata riistaa kohdella kuin paskaa

  • Koo sanoo:

    Mä en ole koskaan pettänyt ketään. En edes sitä exää jolta ei seksi onnistunut ja olin loukattu ja puutteessa. Odotin kyllä siihen päivään että saan muutettua pois. Oikeesti ihmisen mikä h*lvetti teitä vaivaa!!!??? Olen itse kyllä tullut petetyksi. Mies valehteli ja sillä oli useampi suhde samaan aikaan. Siitä valeesta toipuminen vei vuosia. Miksi helvetissä ihmisiä pitää rikkoa? Mikä teitä vaivaa!!??? Lopettakaa ne suhteet jos ei miellytä

  • Minä vaan nuivetun sanoo:

    Nämä ihmiset täällä, jotka sanovat, että miksi ei erota..mites kun on semmoinen tilanne, ettei mies halua seksiä muuta kuin viimeiset 10 vuotta niin, että nainen vonkaa joka kerta. Enää ei jaksa kuin ehkä kerran kuussa, kun paha mieli tulee, kun ei ole aikoihin tuntenut olevansa haluttu. Lapsia olis tossa kolme, mies on mustasukkainen, eikä halua avointa suhdetta, on kuitenkin hyvä isä, joten pitäisikö minun rikkoa tämä perhe vain sen takia, etten saa kertaakaan enää seksiä ilman vonkaamista? Puhuttu on, pariterapiassa on käyty ja seksin jälkeen tekee välillä mieli mennä vessaan itkemään, kun sitä on taas näköjään mies velvollisuudesta antanut. Muu elämä on ihan ok, ja mies on paras kaveri. Olen aina hetkittäin onnellinen. Jotenkin tuntuisi väärältä. Vielä miehen testoarvo testauksen odotan ja jos sieltä ei apuja tai selitystä löydy, niin kyllä tässä on alkanut päät kääntymään jo miesten perään nytkin. Olen 39v en ole lössähtänyt tai mitään muutakaan vaan lähes samoissa mitoissa kuin tavatessamme, normipaino jne. Mikään kuntosalikuuri, meikki, hepenet eikä seksilelut ole tätä asiaa muuttaneet. Perkele.

  • Vittuuntunut sanoo:

    Kyllä se vaan on niin, että jos kotona on rautalangasta väännetty monta vuotta, ettei tule nähdyksi eikä kuulluksi eikä siltikään mitään tapahdu, niin silloin sen kaiken hakee muualta ja se on ihan oikeutettua. Ihmisen perustarve on tulla nähdyksi ja kuulluksi! Itse olen sanonut, että joudun hakemaan tämän kaiken muualta, jos ei toinen viitsi sen vertaa panostaa. Silti poikien mökkireissut ja whatsapissa roikkuminen kiinnostaa miestä enemmän. Silloin tämä petetty puoliso voi mennä itseensä ja katsoa peiliin!
    Enkä eroa lasten vuoksi, vielä.
    Aika pienellä vaivannäöllä voisi tehdä toisen tyytyväiseksi ja jos ei tee asialle mitään, se on välinpitämättömyyttä.

  • Nimetön sanoo:

    Pettäminen ei varsinaisesti ole se tai mikään ongelma, vaan meille opetetut roolimallit ja täysin kohtuuttomat odotukset kumppaneita kohtaan. Koko patriarkaattisen, heteronormatiivisen monogamiahorinaan (joka siis perustuu omistamiseen ja kontrolliin) pitisi mennä terapiaan ja ihmisten olla perustamatta minä- ja maailmankuvaansa disneysatuihin. Avoimet suteet ovat ratkaisu! <3

  • Nimetön sanoo:

    Huorat

  • Nimetön sanoo:

    Täytyy vaan ihmetellä, miksi tällaisten kumppaneiden kanssa on edes menty yhteen. Joo, pian joku tulee sanomaan, että kun miehet on niin hyviä näyttelijöitä suhteen alkuvaiheessa.
    Mikä ihme saa ihmisen jatkamaan tollaisessa täysin epätyydyttävässä suhteessa? En ymmärrä.

    • Nimetön sanoo:

      Sanoisin et lähes aina ne yhteiset lapset sekä taloudelliset syyt esim yhteinen talo/kämppä plus lainat. Varsinkin jos kumppani on erityisen hankala tyyppi, näistä ei ehkä jaksa lähteä tappelemaan.

  • Tarja sanoo:

    Olen pettänyt kerran miestäni. Voisin tehdä sen toistekin. En koe huonoa omaatuntoa enkä rakastunut tähän mieheen. Puolison kanssa olemme onnellisia, pitkä liitto takana, mutta meillä ei ole seksiä. Olen moneen kertaan puhunut ongelmasta, tehnyt aloitteita ja yrittänyt parhaani. Mielestäni meidän seksi on hyvää silloin harvoin kun sitä on. Mutta se ei riitä minulle. Haluaisin seksiä päivittäin tai edes viikoittain, mutta meillä sitä on ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Minulla on omat lelut ja käytän niitä usein, mutta kaipaan muutakin. Voisin harkita ”rakastajaa”, joka pitäisi minut seksuaalisesti onnellisena. En halua tai tarvitse rakkautta vaan puhtaasti hyvää seksiä.
    Jos joku nyt ajattelee, että pitäisi erota, niin miksi rikkoisin muuten onnellisen perheen ja luopuisin parhaasta ystävästä sekä rikkoisin myös alaikäisen lapsen kodin?
    En halua loukata miestäni enkä myöskään kieltää itseltäni seksin iloja.

  • ”En ymmärrä” sanoo:

    Eikö voisi olla avoimesti sitten avoimessa suhteessa, jos ei ole yksiavioinen. Onko pakko salassa seikkailla? Vai siinäkö se viehätys onkin? Eikös olisi hyvä, että nämä ”pettäjät” solmisivat parisuhteen kaltaisensa kanssa ja ihan avoimesti kertoa, minkälaisen suhteen haluavat?

    Ja eikö kumppanille voi kertoa, mitä kaipaa ja tarvitsee? Miksi keskustelu on niin vaikeaa?

  • Saaga sanoo:

    Jokainen tekee omat ratkaisut.Kotona on puhuttu ,miksi ei ole seksiä .Vaihdevuodet alkaneet kaikkine juttuineen,mies ei uskalla koskea kun sattuu.Apua näihin haettu ,mutta mies ei vaan syty.Me vanhetaan joo,mutta kyllä seksiä kaipaa.Olen sanonut ,että nyt on apuja haettu voidaan harrastaa,ääh me olkaan jo niin vanhoja ,ettei enää.Whaaat?! Jään siis aivan huomiotta nykyään.Töiden jälkeen mies tekee omiaan ,puhuu puhelimessa kavereiden kanssa,kävästään saunassa( joskus samaan aikaankin) ja ilmoittaa mä lähen nyt nukkuun.
    Olen monesti jutellut ,huutanut ,vaatinut ,että asioille täytyy tehdä molempien jotain.Joo kyllä.
    Siis koska ? Kun otan asian puheeksi ,niin aina joo kyl sä oot tästä puhunu.Mutta kun miestä ei kiinnosta,hän kyllä kehuu tv:n naisia kauniiksi ,hoikiksi ,karammelleiksi.Ja jos näkyy joku nainen ,joka on pyöristynyt entisistä mitoista,niin heti onpa toiki antanu itsensä lässähtää.Itse olen normipainoinen,pidän itsestäni huolta,mutta saan välillä kuulla ,että ootko lihonu,vatsa pömpöttää ja naurua päälle.On mistä ottaa kiinni ,kun sullaki tota persettä on.Kyllä nämä loukkaa eikä tee mieli edes ehdotella seksiä.Vielä tähän mennessä en ole pettänyt en jättänyt ,mutta lähellä on.

  • Tipi sanoo:

    Mikä siinä on niin kamalaa, että on fyysisessä kanssakäymisessä? Mistä tulee se ajatus, että oltaisiin – eikö muuta sanaa edes ole – ”yksiavioisia”? Turpiin saa vetää, haukkua, hussata rahat, jättää yksin vastuuseen kaikesta jne. mutta seksi jonkun muun kanssa on maailmanloppu. Niih.

    • Leena sanoo:

      Mä oon samaa mieltä sun kanssa. Kauhean vakavasti otetaan jos viettää intiimin hetken tai rajun panon vieraan kanssa. Pettää voi monella tavalla eikä mielestäni seksi ole pahimmasta päästä. Etenkään jos se ei ole toiselta pois. Mustasukkaisuus ja omistamisen halu on ongelmallista.

  • Rikkinäinen sanoo:

    Mieheni petti minua. Jäätyään kiinni hän olisi halunnut jatkaa suhdettamme ja teki kaikkensa pelastaakseen perheemme. Nyt meitä on kaksi aikuista, jolla on syvät arvet. Valitettavasti lapset ei myöskään selvinnyt ilman kolhuja.
    Ex-mieheni haluaisi edelleen jatkaa, mutta ymmärtää, ettei tämä ole mahdollista, koska en enää kunnioita häntä. Omassa uudessa suhteessani luottamus on kovilla.
    Eikö olisi reilumpaa keskustella vaikka pariterapiassa ja yrittää löytää yhteys tai vaikka sopia avoimesta suhteesta? Jos näistä ei löydy apua omaan tilanteeseen, niin ero on silloin varmasti parempi vaihtoehto kuin toisen loukkaaminen.

  • Nimetön sanoo:

    Surullista. Itsekästä toimintaa. Miksi ei voi selvittää välejä oman puolison kanssa edes jossain välissä, jos pettää. Eikö voi avata suutaan, että ei ole tyytyväinen. Onko se aina niin että minulla on oikeus? Ajatellaan että minulla on oikeus tähän hetken onneen Entä sitten kun kaikki paljastuu..? Tuollaisen toiminnan seurausten kanssa joutuu valitettavasti petetty loppu elämän elämään. Jotkut selviää, jotkut ei. Kyllä ne ollaan vastuussa toinen toisistamme.

    • JeppisJwpulis sanoo:

      Entä jos on yrittänyt puhua, useita kertoja mutta toinen välittää ainoastaan itsestään ja omista tarpeistaan? Ei kiinnosta, ei millään muotoa. Ei pääse edes eroon ku sitä tätä ja tota syytä. Pakko pettää, ei ole vaihtoehtoja

  • Ehkä elämä alkaa kun otan eron sanoo:

    Omalla kohdalla pettänyt koska kotona ei saa minkäänlaista huomioo. Mies nysvää omiaan, elää omassa kuplassaan öisin kun taas muu perhe nukkuu yöt, käymme töissä/koulussa.
    Mies ei tee kotona muuta kotihommia kuin siivoaa ja senkin silloin kun sotku ahdistaa. Itse käyn joka päivä, 7 päivänä viikossa, kodin ulkopuolella työssä.
    Seksiä meillä ei ole kuin satunnaisesti, ehkä joka kolmas tai neljäs kuukausi pikaisesti..

    • Eron kokenut sanoo:

      Noh, voisko avata suuta ja keskustella, että ei ole tyytyväinen? Eikö rehellinen ero ois vaihtoehto?

      • Ehkä elämä alkaa... sanoo:

        Eipä halua erota saati puhua asiasta.. Jotenka sitä saa mitä tilaa..

    • Nimetön sanoo:

      Ööööm… Olisiko vaikka niin kun ero mitään? Jos et ole tyytyväinen suhteessa, niin eroa. Simple as that. Jos mies nyt ei hakkaa tai ole muuten pelottavan kontrolloiva, niin pettämiselle ei ole mitään perustetta. Eroa. Älä tuhlaa kummankaan elämää tuohon…

      • Ehkä elämä alkaa sanoo:

        Niinku kirjoitin aiemmalle, ei halua erota koska kaikki hänen mukaansa hyvin.. Niin ja on erittäin tietoinen jo vieraissa käynnistäni. Eikä ollut millään?!

        • Leena sanoo:

          Olen sitä mieltä, että anna palaa vaan. Jos toinen ei välitä niin miksipä et välillä irroittele ja nauti siitä. Sun elämä ei voi olla pelkästään näkymättömänä kotiorjana olemista. Ei sun iloitteluhetket ole toiselta pois. Päinvastoin, voit olla jopa parempi vaimona kun saat joltain muulta nautintoa.
          Hyvä liitto voi olla myös kumppanuutta, jossa molemmilla on myös omia juttuja. Sun puolisolla niitä jo onkin. Aina ei siis tarvitse erota. Täällä moni on heti tyrkyttämässä eroa, ei ihme että moni liitto kariutuu.
          Seksiin toisen kanssa ei tarvitse suhtautua tunteella ja kokea että siinä tehdään jotain hirvittävää vääryyttä. Se on ihanaa nautintoa johon jokaisella pitäisi olla oikeus. Sitten on eri asia, jos rakastuu seksikumppaniin ja se sotkee parisuhteen.
          Naisena en myöskään arvosta sitä, jos yrittää iskeä toisen aviomiestä. Se on eri asia, jos kaksi seksittömässä liitossa elävää nauttivat yhdessä seksistä mutta muuten keskittyvät omaan parisuhteeseen. Ihanne olisi, jos asiat voisi puhua halki, mutta se harvoin onnistuu rakentavasti. Suomessa ollaan pettämisen suhteen älyttömän jyrkkiä mutta muuten voi kyllä sikailla parisuhteessa.
          Ihminen, joka ei välitä seksistä, ei voi ymmärtää miten hienosta asiasta on kyse. Heidän on helppoa moralisoida ja saarnata. Heidän mielipiteet voi jättää omaan arvoonsa.