Mitä kestävä suhde vaatii? Hullua rakkautta? Samanlaista taustaa? Päättäväisyyttä? Vai jotain muuta?

Vastaus on, että ystävyyttä, kunnioitusta, realistisia odotuksia ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita, kertoo tutkimus. Yli 40 vuotta tehtävässään toiminut avioerojuristi kertoo, että yli puolet avioituneista on huomannut joko jo ennen liittoa tai pian avioiduttuaan että puolison kanssa on ollut isoja yhteensopivuusongelmia. Naimisiin on silti menty. Hänen mielestään asioista pitäisikin keskustella aikaisemmin.

Tutkijat haastattelivat 43 paria jotka olivat joko olleet naimisissa 10 vuotta tai eronneet sinä aikana, sekä 10 muuta paria jotka olivat eläneet yhdessä vähintään 15 vuotta. Tutkimuksen perusteella kävi selväksi, että parin tulisi keskustella seuraavista kysymyksistä:

– Oletteko hyvä tiimi? Monesti ystävyyden pohjalle rakentuvat suhteet osoittautuvat kestävimmiksi.

– Onko ystävyytemme kestävää? Hyvä ystävyyssuhde parisuhteen pohjana auttaa yrittämään yhdessä eteenpäin kun vaikeuksia osuu tielle.

– Haluammeko samoja asioita? Millaisia odotuksia, toiveita, unelmia ja tavoitteita minulla on ja sinulla on? Odotuksista ja toiveista on syytä keskustella ennen sitoutumista.

– Ovatko odotuksemme realistisia? Ne parit, jotka ovat valmistautuneita haasteisiin ja vaikeuksiin, selviytyvät paremmin kuin ne, jotka odottavat että suhteen pitäisi olla pelkkää auvoa.


Kuva Zoriana Stakhniv, ylin kuva Hutomo Abrianto.

– Näemmekö toisemme aina parhaassa valossa? Myötätunto ja rakkaus saavat uskomaan toisesta hyvää silloinkin kun hän ei toimi kuten toivoisi.

– Olemmeko molemmat valmiita työskentelemään sen eteen, että suhteessamme säilyy kipinä? Suhde arkipäiväistyy enemmän kuin on välttämätöntä jos toista alkaa pitää itsestäänselvyytenä.

– Voimmeko keskustella keskenämme kaikesta? Voitteko kertoa toisillenne sekä päivän kuulumiset että keskustella suhdetta hiertävistä ongelmista?

– Onko kumpikin meistä valmis työskentelemään suhteen eteen myös vaikeina aikoina? Jos pari sitoutuu toisiinsa ja yhteiseen päämäärään selvitä haasteista, suhde vahvistuu. Jos vain toinen on sitoutunut yrittämään parhaansa myös vaikeuksissa, ennuste ei ole hyvä.

– Miten selviämme vaikeuksista? Se, millaiset keinot ihmisellä on selviytyä häntä kohdanneista koettelemuksista, vaikuttaa myös suhteeseen. Varsinkin erilaiset tavat selviytyä haasteista edellyttävät hyvää keskusteluyhteyttä ja halua ymmärtää ja tukea toista.

– Onko meillä turvaverkkoja ja meitä tukevia läheisiä? Suhde kestää paremmin jos pari saa sekä yhdessä että yksilöinä tukea myös muilta ihmisiltä, kuten perheenjäseniltä ja ystäviltä.

Miten on? Läpäisikö sinun suhteesi testin?

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Helga Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Nämä kymmenen kysymystä selvittävät, onko teillä tulevaisuutta yhdessä!”

  • Helga sanoo:

    Mun juuri loppuneessa suhteessa oli useammassa kohdassa puutteita. Hullaannuin kuitenkin, kuvittelin että hän on mulle juuri oikea. Jos toinen ei kestä vaikeuksia, haluaa elämältä eri asioita, ei pysty puhumaan, ei kehumaan, ei ole valmis näkemään vaivaa parisuhteen kipinän ylläpitämiseksi (tai ainoastaan silloin kun halusi seksiä, sen jälkeen huomioiminen loppui kuin seinään taas) niin on pakko myöntää, että ero oli oikea ratkaisu.