Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen aina ollut se lapsi joka ei sovi kuosiin, siis siihen minkälainen pitäisi vanhempien mielestä olla. Tai no isä ei paljon välitä minkälainen olen, mutta äiti löytää aina huomauttelemista, ei hän silti ilkeä ole, hän on aina mukava.

Koko ikäni olen tuntenut kuinka äiti ei pidä minusta ja suurimman osan ajasta se ei haittaa. Mutta silloin se haittaa, jos lapsenlapsi unohdetaan kutsua muiden lastenlasten kanssa mummulaan yökylään tai useamman kerran unohdetaan kertoa oikeasti tärkeä asia minulle mutta muille sisaruksille kyllä muistetaan. Tai kun vanhemmat ei käy kylässä sun luona mutta sisarusten luona käyvät. Ja kun olet kylässä vanhemmillasi, niin äitiäsi ei yhtään kiinnosta mitä sinulla on sanottavanasi, ohittaa suoraan sanoen sen mitä puhut. Tai meidän lasten synttäreille ei tulla, mutta sisarusten lasten synttäreille kyllä. Pitkä lista olisi kirjoitettavana, mutta eipä jaksa eikä voi kaikkea kirjoittaa, jotta asianomaiset ei tunnista itseään.

Kuva Arash Payam. Ylin kuva Edu Grande.

Eikä se ole kiva kun lapselle mennään moittimaan ja spekuloimaan minua. Miksi yleensä pitäisi lapsenlapsen kanssa puhua siitä, että miksi vanhemmilla ei ole varaa johonkin kalliimpaan? Vaikka kuinka monta kertaa olen sanonut, että pienellä palkalla pitää karsia menoista, äidilleni. Kysyisi suoraan minulta, jos on jotain kysyttävää.

Varmasti äitini yrittää kovasti ja osaa olla välillä ihan ok, mutta sen aina huomaa, että on ylimääräinen jollakin tapaa. Kuinka aina verrataan itseä sisaruksiin ja mun lapsia sisarusten lapsiin. Kuinka muita aina autetaan pyytämättä, mutta itse ei aina saa edes pyydettäessä apua. Kuinka oot statistina perhetapaamisissa, kun muut vievät tilan ja ketään ei oikeasti kiinnosta mitä sulle kuuluu.

Mun lapsuuden perhe on ihan ok. He ovat kasvattaneet lapsensa hyvin ja meistä on tullut kunnon kansalaisia. Ja ymmärrän, että joitakin lapsia suositaan aina perheessä enemmän kuin toisia, mutta en jaksais aina olla se näkymätön lapsi.”

Nimim. Huono lapsi 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ikäväikä Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “Näkymätön lapsi vielä aikuisenakin”

  • Ikäväikä sanoo:

    Ikääntyneiden kans on tollasta, varsinkin jos ne on vielä työelämässä.

  • Voimia sanoo:

    Kannattaa lukea kirjallisuutta narsismista. Narsistivanhemman perheessä lapsilla on eri roolit, kuten suosikkilapsi ja mustalammas. Itseäni tieto on auttanut paljon lisäämällä ymmärrystä lapsuudenperheeni vinksahtaneesta perhedynamiikasta. Vika ei koskaan ole lapsessa, joka hylätään, vaan vanhemman kyvyttömyydessä rakastamaan.

    • Huono lapsi sanoo:

      En oo koskaan ajatellu asiaa edes tältä kantilta, tää pisti miettimään asioita enemmän. Olisi vaikea uskoa, että äitini olisi tällainen ihminen, mutta ainakin antaa ajattelemisen aihetta. Monesti olen itkenyt, joskus aikuisenakin, miksi en kelpaa, miksi pitäisi aina tehdä itsensä näkyväksi. Tänä kesänä sattui myös sellainen asia, jonka johdosta olen vieläkin äitilleni vihainen, kyse oli isosta merkittävästä asiasta, josta minut vain unohdettiin 🙁

      • Voimia sanoo:

        Janne Viljamaan kirjat vahva suositus. Mielestäni olet joutunut kokemaan järkyttävää tunnekylmyyttä ja syrjintää äitisi taholta, minkälaista kenenkään lapsen tai aikuisen lapsen ei pitäisi joutua kokemaan. Kuten jossain aiemmassa kommentissasi arvioit, taustalla saattaa olla äidilläsikin traumatisoitumista tai vastaavaa. Mutta tärkeintä olisi, että itse pääset pois latistavasta ja hylkäävästä ilmapiiristä ja ajatuksesta, että sinun pitäisi jotenkin muuttaa itseäsi, jotta saisit äitisi hyväksynnän ja huomion. Vanhemman rakkauden pitäisi olla pyyteetöntä.

  • Jane.R sanoo:

    Kirjoitus oli kun minun omasta elämästä lisättynä että myös isäni tai mies jota luulin koko lapsuuteni isäkseni teki selväksi etten ollut samalla viivalla muiden sisarusteni kanssa.16 vuotiaana hän ilmoitti minulle ,ettei ruokkisi enää toisen lasta ja suorastaan ajoi minut pois kotoa .Äidin äidiltä saamieni rahojen turvin lähdin elämään omaa elämääni, Äitini ei ottanut minuun mitään yhteyttä, mutta pari vuotta nuorempi sisareni joka kävi luonani kertoi ,etä äiti kyllä kyseli miten minä pärjäsin. Noiden kokemusten vuoksi minulla kesti aikaa luottaa kehenkään, mutta minusta tuli vahva ja elämässä hyvin pärjäävä.

  • Anna sanoo:

    Tiedätkö, tuo ei ole ok miten sinua kohdellaan.
    Mulla oli jossain vaiheessa samanlaisia tintemuksia perheeni ja äitini suhteen kunnes tuli ns. mitta täyteen. Aloin miettiä että mitä teen sellaisilla ihmidillä elämässäni jolle olen ilmaa, joille minun asioilla ei ole mitään väliä? Eikö tyhjän saa pyytämättäkin? En juokse enää sellaisten ihmisten hyväksynnän perässä jolle olen ilmaa.
    Kannattaa kokeilla totaalista etäisyydenottoa. Koskity oman hyvänolon tunteen lisäämiseen, itseesi ja siihen mikä sinulle on tärkeää. Unohda lapsuudenperheesi ja kun lakkaat ottamasta yhteyttä, on ihan mielenkiintoista huomata millon muistavat että sinänin olet olemassa🙏

    • Huono lapsi sanoo:

      Todennäköisesti eivät huomaa, olen jo pitkään pitänyt etäisyyttä vanhempiini, käymme harvoin kylässä ja he eivät koskaan meillä. Äiti ei koskaan ota itse yhteyttä, minä yritän välillä kysellä kuulumisia. Varmaan hänelläkin on omat traumansa ja minusta tuntuu, että hän ei osaa käsitellä sitä, että olen kaikista lapsista erilaisin ja hänen on vaan vaikea hyväksyä minut sen takia mitä olen. Hän ei esimerkiksi ymmärrä sitä, että tykkään aamulla nukkua pitkään, kun aamulla pitää kuulema aikasin olla ylhäällä.

      • Jotain sanoo:

        Todellakin ihmiset saattaa vaijeta jos eivät pysty käsittelemään jotain asiaa. Jokin konflikti voi aiheuttaa ettei enää kykene vuorovaikutukseen, vaikkei se ole just kyseisen henkilön kanssa suoranaisesti.

  • Mari. sanoo:

    Äitini ei ole koskaan näinä yli 50 vuotena kysynyt kuulumisiani tai lapseni kuulumisia, vaikka on ainoa lapsenlapsi. Minulle soitetaan vain, jos tarvitaan apua jossakin. Puhelut kestävät sitten vähintään tunnin ja koko puhelu pyörii äidin ympärillä.
    Olen myös siskoilleni ilmaa. He matkustelevat yhdessä useita kertoja vuodessa, soittelevat päivittäin ja tapaavat vähintään viikoittain. Minua ei ole koskaan pyydetty mukaan yhdellekään matkalle, siskopuoleni eivät ole soittaneet minulle ikinä, kokosiskoni viimeksi yli vuosi sitten. Aikaisemmin yritin pitää yhteyttä, enää en jaksa, kun se on yksipuolista. Kokosiskoni on lapseni kummi, mutta ei pidä häneenkään yhteyttä, kun taas siskopuolemme lapsen kanssa tapailevat säännöllisesti, hänelle maksetaan harrastuksia ja otetaan matkoille mukaan.
    Kesällä kuulin sattumalta, että siskoillani, isälläni ja äitipuolellani on myös salainen perheryhmä Facebookissa. Enpä ole jäsenkutsua saanut tuohonkaan…

    • Nimetön sanoo:

      Todella surullista. Itse lopettaisin yhteydenpidon kokonaan itseäni suojellakseni. Mitä ei tiedä, se ei satuta.

  • Ei mitä vaan tarvi kestää sanoo:

    Mitä tapahtuisi, jos lähettäisit tuon tekstin äidillesi? Tietääkö hän sinun tunteistasi?

    • Huono lapsi sanoo:

      Joskus olen yrittänyt sanoa, mutta ei äiti kuuntele. Ja lapsena erehdyin kerran sanomaan äidille, että olet rakas, toista kertaa en samaa virhettä tehny, kun äiti kavahti taaksepäin ja kysyi mitä menit oikein sanomaan. Ehkä tekstin lukis paremmin, mutta kun lapsena tein hänelle runokirjan lahjaksi, niin ei hän sitäkään lukenut. No eletään jokainen omaa elämäämme. Se vaan harmittaa, kun lapset ovat jääneet myös vähän ulkopuolisiksi.

  • Minä sanoo:

    Niin samaistun tuohon. Välimatka on pitkä, mutta ihan yhtä pitkä matka meiltä on sinne kuin sieltä oli meille. Joka kissan ristiäisiin pääsee, mutta ei meille. Surullista.

    • Pipsa sanoo:

      Sisarusten eriarvoinen asema perheessä saattaa perustua siihen tilanteeseen joka perheessä on ollut eri sisarusten syntymän aikaan. Joku on ehkä ollut odotettu esikoinen, toinen ehkä yllätysvauva, jonkun kohdalla elämä on muuten ollut rasittavaa ja lapsi on syntynyt ”väärään” aikaan. Tämä seuraa läpi elämän. Usein perheessä sorsittu on niin tottunut kohteluunsa että sallii itseään kohdeltavan huonosti muuallakin vaikka työpaikalla. Koska on kotona ollut ei-toivottu pyytelee mielessään anteeksi olemassaoloaan ja on aina epävarma arvostaan. Hyväksynnän kerjääminen voi johtaa omien tunteiden ja tarpeidenmitätöimisrrn. Se vanhempien valta!

      • Huono lapsi sanoo:

        Hyvin sanottu. Itsestäni paljon tunnistan tuota, mutta vihdoin olen muutaman viime vuoden aikana oppinut pitämään enemmän puoliani ja kaikki eivät siitä pidä, koska olivat tottuneet siihen, että minä annan aina periksi yms.