Flunssakausi on koko perheen voimat vievä vitsaus. Nyt jos koskaan kannattaakin popsia pöpöjä tuhoavaa valkosipulia!

Tekstiin lisättävä kuva 1

Voi rähmä! Se on taas täällä – sitkeä ja väsyttävä flunssakausi. Vuotavat nenät ja silmät, kauhea kröhä, kolottavat jäsenet, kuume sekä äkäisenä potevat penskat ilmaantuvat aika moneen huusholliin juuri näihin aikoihin.

Varsinkin päiväkotia ja koulua käyvät lapset voivat kärsiä flunssasta flunssan perään. On vaikea tietää, missä kohtaa edellinen päättyy ja uusi alkaa.

Nuhakuume tarttuu pisaratartuntana, joten käsien ponteva peseminen ja aivastusten tähtääminen nenäliinaan estävät tartuntoja. Tällaista toimintaa on toki melko haastava saada upotettua pienen lapsen päähän.

Jos virus on jo matkassa, voi se pysyä hiukan paremmin hallinnassa, kun sen kantaja ei pääse kovin kylmettymään. Virukset rakastavat kylmää, ja kylmettyminen heikentää myös vastustuskykyä. Influenssaan on toki rokotuskin, mutta usemman kerran vuodessa iskevään tavisflunssaan ei ole vieläkään virallista lääkettä.

Mistä sitten tietää, onko kyseessä lievempi nuhakuume vai järeä influenssa? Influenssa alkaa usein äkisti, eikä sen alkuoireisiin yleensä liity nuhaa. Korkea kuume, vilunväristykset, nivelkivut ja yleinen voimakas huonovointisuus sen sijaan viittaavat ikävään influenssaan. Lapsilla myös vatsavaivat kielivät tästä voimat vievästä sairaudesta.

Nuhakuumetta podetaan keskimäärin kymmenen päivää, mutta viruksesta ja potilaasta riippuen aika voi vaihdella ja tauti venyä pitkäksikin. Virustaudit ovat ikävä osa talvea, joka olisi kiva välttää tai potea mahdollisimman minimaalisesti.

20161201_120428

Nuhakuumeen voi kuitenkin, ihan tutkitustikin, onnistua välttämään tai kukistamaan nopeammin – niinkin yksinkertaisella tavalla kuin valkosipulilla. Tutkimukset ovat löytäneet samansuuntaisen löydöksen: jos nauttii valkosipulia tai valkosipulivalmistetta säännönmukaisesti, onnistuu karttamaan flunssia. Samoissa tutkimuksissa todettiin raa’an valkosipulin käytön haittapuoliksi hajun ja joillakin esiintyneen ihoärsytyksen. Tämän ongelman voi kiertää kapseleita käyttämällä.

Valkosipulia kannattaa joka tapauksessa käyttää sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ulkoinen käyttö tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että valkosipulia murskataan lautaselle esimerkiksi tyynyn viereen nukkumisen ajaksi. Valkosipulia voi työntää myös sukkien sisään, joista valkosipuli imeytyy ihon läpi ihmiseen. Valkosipulia kannattaa ottaa myös sisäisesti joko raakana hajuhaittoja uhmaten tai kapselina, hajuttomasti. (linkki kapseliin)

Tein itse viikko sitten kastikkeen, johon tuli 3 kynttä valkosipulia. Sormeni haisevat yhä. Tämä puoli hillitsee henk.koht. raa’an valkosipulin nautintaani tässä elämässä, jossa on käytävä ihmisten ilmoilla – tulee käännyttyä kapseliversioon mieluummin. LINKKI

Flunssan muut hoito-ohjeet löydät täältä

 

— Huono Äiti

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Aulikki Salmela Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Naisflunssaan tepsii yksi keino….”

  • Aulikki Salmela sanoo:

    Käytä raa’an valkosipulin kanssa persiljaa, hajuhaitta poistuu. Itse käytän kuivattua persiljaa ja sekoitan puristetun valkosipulin kynnen oliiviöljyyn. Toimii.

  • miisu sanoo:

    Valkosipulikapseleita käytän.

  • Tuula Hirvonen sanoo:

    Itse myös käytyän todella paljon valkosipulia. Se on mausteista paras. Itsellä oli todella kova flunssa viikko sitten ja nenä tukossa niin laitoin valkosipulia vanhaan tyynyliinan sisään ja se sitten sänkyyn mukaan. Johan muuten pysyi nokka auki.