Joudutko sinä, nainen, aina vastaamaan siitä että teillä kaikilla olisi mukavaa? Joudutko sinä torjumaan tylsyyttä, kitinää, kiukuttelua ja vaikenemista?

Jostain syystä monesti on niin, että naisen osaksi jää kannatella perheen tunneilmapiiriä. Miehet ja lapset saavat oikutella ja mököttää, mutta nainen kokee että hänellä ei ole siihen mahdollisuutta. Pakonomaisesti perheessä hyvää ilmapiiriä ylläpitävää henkilöä kutsutaan joskus curling-puolisoksi, ja hän voi tietysti olla mitä sukupuolta tahansa. Mutta yleisimmin vastuuta tunneilmastosta kantava curling-puoliso on nainen.

Varmasti on suhteita ja perheitä, joissa roolit ovat toisinpäin. On mököttäviä ja tuhahtelevia naisia, ja on miehiä jotka haluavat huolehtia siitä että perheessä olisi rauhallista ja mukavaa olla. Mutta perinteisesti naiset on voimakkaammin kasvatettu ottamaan muiden tunteet huomioon kuin miehet. Siksi he helpommin ottavat muiden tunteet omalle vastuulleen.

Joissain tapauksissa kyse voi olla siitä, että vastuunottaja on kasvanut esimerkiksi alkoholistiperheessä tai väkivaltaisessa kodissa ja yrittänyt omalla toiminnallaan pitää muut tyytyväisinä jotta mitään pahaa ei tapahdu. Sama käyttäytymistapa voi jatkua omassa perheessä tai suhteessa, olipa varsinaista vaaraa olemassa tai ei.

Kuulostavatko nämä kokemukset tutuilta?

– On viikonloppu. Kaikille tekisi hyvää lähteä ulos reippailemaan tai vaikka uimahalliin, muuten ”ei mitään tekemistä” -fiilis ja purkamaton energia patoutuu. Sen jälkeen se räjähtää kitinäksi ja riitelyksi, kun kaikilla on vetämätön olo sisällä istumisen ja tekemisen puutteen takia. Ikävän fiiliksen ehkäisemiseksi nainen pakkaa ja paimentaa koko perheen ulos ja yrittää pitää reippaillessa yllä positiivista mielialaa muiden mankumisesta välittämättä.

– Ollaan reissun päällä. Reissussa on vähän mutkia matkassa, kuten melkein aina on. Lapset mankuvat ja mies kiukuttelee. Nainen kaivaa eväitä, järjestää viihdettä, organisoi taukoja ja pitää yksin yllä kevyttä rupattelua, jotta kaikilta ei menisi fiilis.

– Ollaan hoitamassa asioita tai vaikka eläintarhassa. Lapsille ja miehelle iskee nälkäkiukku, ja nainen etsii maanisesti ravintolaa ja sirkuttaa kaikille kannustuksen sanoja. Ravintolassa väkinäinen, yksipuolinen keskustelu jatkuu, kun nainen ei halua istua pöydässä jossa kaikki mököttävät hiljaa. Ehkä hän miettii sitäkin, että mitä muut asiakkaat ja tarjoilijat ajattelevat, jos lapset ja mies tuijottavat synkkinä puhelintaan tai pöytää.

– Istutaan kotona ruokapöydässä. Kukaan ei puhu mitään tai korkeintaan tiuskii, koska kaikkia vaivaa jokin epämääräinen ketutus, kuten se että sisko sai paremman lautasen tai ruoka on pahaa. Nainen kiskoo pihdeillä keskustelua irti muusta perheestä ja jutustelee yksinään, jotain positiivista jutun juurta kuumeisesti miettien.

– Ollaan vaikka museossa. Nainen vetää perässään lapsia ja miestä, joita ei kiinnosta tai ainakaan heillä ei ole mitään muuta sanottavaa kuin ”museot on tylsiä ja luuleeks taiteilija että toi on hieno teos?!”. Nainen osoittelee teoksia ja pohtii niitä ääneen. Kukaan ei vastaa tai vain mumisee.

Yhteistä kaikille näille tilanteille on se, että nainen huolehtii siitä, että muut tuntisivat olonsa huomioiduiksi ja heillä olisi mukavaa. Sekä siitä, että joskus tehtäisiin jotain muuta kuin lojuttaisiin kotona kännykät kädessä.

Lapsena olemiseenhan kuuluu luontaisesti se, että monet asiat ovat tylsiä ja monia asioita pitää vähän vastustaa. Nälkäkiukku ja matkanteon tylsyys ovat asioita, joita pieni lapsi ei osaa kontrolloida. Heiltä ei voikaan vaatia kovin laajamittaista muiden tunteiden huomiointia saati yleisen ilmapiirin ylläpitoa. Ne asiat tapahtuvat vähitellen.

Perheessä elämiseen tietysti myös kuuluu se, että aina ei kaikki huvita. Mukana saa olla ihan omana itsenään, myös synkkämielisenä ja kaikkine tunteineen.

Mutta saako nainen olla se mököttäjä? Vai onko muista välittämätön perässä raahautuminen ja negistely varattu pelkästään lapsille ja miehille?


Ylin kuva s-a-r-a-h-s-h-a-r-p-.

Jos naisen mielestä näyttely on ihan tyhmä tai ruoka pahaa, voiko hän huokailla ja tuijotella tyhjyyteen muille puhumatta? Jos naisen mielestä luonto on niin nähty, voiko hän maleksia perässä kiviä potkiskellen ja suu mutrussa?

Tarvitseeko naisen ylipäätään välittää siitä, että perheessä olisi mukava tunnelma ja kaikilla kivaa yhdessä? Vai onko tunneilmapiiristä huolehtiminen ihan turha ja ehkä haitallinenkin käyttäytymistapa? Ehkä joissain tapauksissa curling-puolison pitäisi itse opetella sietämään negatiivisia tunteita sen sijaan että yrittäisi pitää koko perheen paremmalla mielellä.

Mitä mieltä sinä olet? Onko tunneilmapiiristä huolehtiminen jokaisen perheenjäsenen vastuulla? Saavatko kaikki olla möllöttää miten vaan, vaikka se tarkoittaisi sitä että istutaan hiljaa koko ilta? Onko tunneilmapiiristä vastaaminen taas yksi turha homma, jolla stressata itseään? Kerro kommenteissa!

Psst. Huono Äiti -ateriat nyt kaupoissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 12 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eve Peruuta vastaus

12 vastausta artikkeliin “Nainen, oletko sinä vastuussa perheesi tunneilmapiiristä?”

  • Katariina sanoo:

    Minusta monella naisella on tuollaista käyttäytymistä. Kun ei mene niin kuin haluaisi, niin sitten voi vaikka mököttää. Mies yrittää hääritä, vitsailla ja huolehtia lapsista, kun vaimo mutrusuuna löntystelee perheen perässä luontopolulla.

  • Ansku sanoo:

    Tuttua on tuo kevyen jutustelun ylläpitäminen!Koko perheen yhteiset tekemiset kortilla yläkouluikäisten kanssa. Juurikin, että tehtäisiin muuta kuin oltaisiin älylaitteilla. Korona vaikeuttaa entisestään. Ei haluaisi antaa vielä periksikään. Omia menoja kyllä riittää, ei ole siitä kiinni.

  • Mutsi sekä mummu sanoo:

    Mulle on aivan sama jos mun porukkani mököttää tai valittaa ruuasta,oon sitä mieltä että olkoon nälässä tai tehköön parempaa.Mua kun alkaa tympiä pahantuulinen ilmapiiri niin hyppään autoon ja painelen mutkasta tietä näkymättömiin joksikin aikaa,käyn kahvilla ja höpöttelen ihmisten kanssa.Ovat oppineet vuosien saatossa etteivät edes kysele perään kun en vastaa ja that’s it.Kun menen kotiin niin ollaan jo toisenlaisia.Mä en ala ylläpitää mitään turhanpäivästä pälätystä vain siksi etteivät kiukuttele,ei mun tartte.

  • Yks äiti sanoo:

    Minusta noista suurin osa oli aivan ok ja normaalia aikuisen toimintaa, mutta osassa oli kyse kulissien pidosta ja ”mitä muutkin ajattelee” tyylistä. Voi aivan hyvin olla niin, että äiti on perheessä parhaiten virittynyt kaikkien perheenjäsenten tunnetiloihin ja kokee sen omakohtaisesti raskaimpana, jos fiilis on huono. Jos hänellä on keinoja korjata tilannetta, niin sehän on loistavaa. Kenties joissain noista tapauksista ratkaisu olisi, että perhe ei yritä yhtenä yksikkönä tehdä ihan kaikkea, vaan äiti käy itsekseen nauttimassa niistä taide-elämyksistä, tai ottaa yhden lapsen kerrallaan mukaan, jos pitää sitä kulttuurikasvatusta tärkeänä. Tai voihan sitä joskus olla vain hiljaa ja mietiskellä omiaan, ja antaa muiden mököttää.

    Kuitenkin vähän mietityttää että onkohan nämä asiayhteydestään irrotetut tapaukset oikeasti niin edustavia otoksia perheen tunneilmapiiristä kuin voisi kuvitella. Eikö tällainen tasapainoilu aiheuta katkeruutta? Nainenkin voi yhtenä hetkenä toimia esimerkillisesti ja kypsästi, ja taas toisena hetkenä pilata taitavasti tunnelman ihan itse. Näissä voi olla tiettyä syy-seuraus-suhdettakin, jos olisi ulkopuolinen tarkkailija seuraamassa tilanteiden kehittymistä niin varmaan näkisi miten kukin perheenjäsen vuorollaan reagoi toisiin ja vuorollaan myös yrittää kannatella toisia. Tilanne voi olla sekin, että äitiä huolestuttaa miltä perhe vaikuttaa ihmisten ilmoilla ollessa, mutta kotona se pettymys purkautuu rumemmin.

  • Nimetön sanoo:

    Lapset kitisee kuinka kauan vielä että ruoka on valmis ja murkku kiukkuaa ettei ehdi syömään ennen treenejä niin nappaan Aito päärynä vanilja välipala juotavan ja molemmat hiljenee kuin seinään,kätevää,eikös? 😄👍

  • Ei perheellä sanoo:

    Tähän on simppeli ratkaisu. Tunnehuolto ei ole millään tavalla vain äidin asia. Jos ei muu perhe osallistu siihen mitenkään, pitää riennot järjestellä muulla tavalla kuin koko perheen kokoonpanolla. Isä vieköön lapsia mihin vie ja äiti mihin vie. Jos vinkunaa ilmenee, pidetään pitkä tauko kaikissa hauskoissa menoissa. Kotona pitää osata olla märisemättä turhasta ja kaatamatta omaa pahaa tuulta toisille. Tämä luonnollisesti sovellettuna kouluikäisiin ja siitä ylöspäin, ihan pienet lapset puolestaan eivät juuri muuta tarvitse kuin lähileikkipuiston ja pari kaveria.

  • Tsemppaaja sanoo:

    Ei aina tarvitse olla kivaa, mutta aikuinen voi silti näytellä mukana ja olla samaa joukkuetta puolison kanssa. Kyllä omalle puolisolleenkin voi olla kohtelias ja mennä kokeilemaan hirvipassissa istumista museon jälkeen. Tai ottaa lapset hirvimetsälle mukaan ja antaa puolisolle omaa aikaa!

  • Nimetön sanoo:

    Uskomatonta miten osuva kirjoitus. Ollaan ystävän kanssa tätä pohdittu vuosia, että mikä saa ihmisen olemaan niin itsekäs, sokea sille, että omilla tunteillaan on kamea vallankäyttäjä ja purkaa pahantuulisuutensa muihin ja se vastuunkantaja koittaa vuodesta toiseen viihdyttä, ennen kuin viimeinen orsi katkeaa.
    Lasten tunteet on erikseen, he opettelee niitten hallintaa vielä, mutta aikuiset ihmiset. Näitä on tuttavissa miehiä ja naisia.
    Ja sitten sen vastuunkantajan kyvyttömyys pistää tilannetta poikki saati osata avata sitä niin, että toinen ymmärtäisi kuinka käyttäytyy ja ottaisi opiksi.
    Löytyisipä tähän apua molemmille puolille.

  • minäminäminä sanoo:

    Miksi joku pitää oikeutenaan, tai jopa velvollisuutenaan, määritellä, mitä toinen saa tuntea?
    Eikös se ole aika ylimielistä vaatia toiselta tietynlaisia tunteita tai innostusta? Entä jos kontrollifriikin puoliso yks kaks keksisi asioita, joista olisi pakko tykätä? Nyt innolla hirvijahtiin ja saalista suolistamaan, eikä yhtään saa yökkiä. Viis siitä, että olet vegaani.

    • Nimetön sanoo:

      Eihän tuossa kirjoituksessa vaadittu innostusta tai tunteita. Pointti nähdäkseni oli se, että nainen kannattelee tunneilmapiiriä omalla kustannuksellaan, ja mies ei osallistu perheen tunneilmapiirin ylläpitoon. Mielenkiintoista, että menit heti hirvimetsä- ja suolistus-osiolle, kun puhe oli ihan tavallisesta lapsiperheen arjesta.

  • Eve sanoo:

    Ei ole vain toisen puolison tehtävä kestää muiden vetutusta – ja jos ketään ei huvita tehdä mitään niin ei siihenkään maailma kaadu. Välillä on parempi lähteä ulos itsekseen jos muita ei huvita, mököttäkööt sisällä! Ei ole ideaa väkisin raahata ketään mukanaan jos fiilis on evvk-tasoa 😀

  • Nainen.myös sanoo:

    Nainen luulee, etyä toisten tunteet ivat hänen vastuullan ja se ahdistaa muita.