Tuttu mutta varsin ikävä tunne monille lämpimillä säillä: sisäreidet hankaavat toisiinsa, iho rikkoutuu ja alkaa kirvellä.

Reidet hankautuvat kun yllä on hame, mekko tai lyhyet sortsit. Ongelma vaivaa monia naisia eikä ole painosta riippuvainen. Isot reidet saattavat hangata toisiinsa enemmän, mutta hankautumiseen riittää se, että reidet ovat lähellä toisiaan. Iho ei myöskään kysele sitä, tekeekö reisistä isot lihakset vai pläski!

Näin ollen hankautuminen on hyvin yleinen vaiva. Sekä ikävä. Kirvelevä hankauma tekee kävelemisestä hankalaa ja epämukavaa. Mikä siihen auttaisi?

Yksi vaihtoehto on siirtyä pitkiin sortseihin tai capreihin, mutta kaikki eivät halua niitä käyttää. 80-90-luvuilta tuttu housuhame myöskin ratkaisee ongelman, mutta ainakin me sitä nuorena käyttäneet tunnemme jossain määrin ällötystä jo pelkästä ajatuksesta! Ja onhan kesällä kiva päästä käyttämään mekkoja ja hameita!

Hankautumisen estämiseen on kaksi keinoa: estää reisien koskeminen toisiinsa tai lisätä liukastetta niiden väliin.

Siispä kokeile näitä:

– Pyöräilysortsit. Pue ne hameen alle ja reidet eivät hankaudu! Parhaat ovat ohuet ja liukasta materiaalia. Pyöräilyhousut ovat nyt in koska Kim Kardashian käyttää niitä, joten löydät sortsit mistä tahansa ketjuliikkeestä. Myös marketeista löytyy usein, sekä tietysti netistä. Rohkeimmat jättävät hameen päältä pois – jos se kelpaa Kimille, niin miksei myös meille!

– Hankautumisen estäjät. Netissä myydään tähän tarkoitukseen tehtyjä asusteita. Kyseessä on pötkön muotoinen kangas, joka pujotetaan kumpaankin reiteen, vähän kuten leveä sukkanauha. Tunnetuin malli on Bandelettes. Näppärä ompelee vastaavat itse.

– Erilaiset liukasteet. Liukasteen sopivuus riippuu omasta ihostasi, mutta yleisimmin toimivat silikonipohjaiset aineet, sillä ne tekevät ihosta liukkaan ja pysyvät pitkään. Ohuista kosteusvoiteista ei ole niin paljoa apua, mutta nekin ovat tyhjää parempia. Tässä vaihtoehtoja:

* Hankausta estävä aine. Ns. rakkopuikko tai -suihke toimii monille. Näitä myydään sekä kenkätarvikkeissa että urheiluvarusteissa. Ensimmäiset on tarkoitettu rakkojen ehkäisyyn ja jälkimmäiset esimerkiksi pitkän matkan juoksussa syntyvien hankaumien ehkäisyyn. Sisältävät paljon silikonia ja tekevät ihosta liukkaan.

* Vaseliini. Vaseliini liukastaa ihoa ja pysyy pitkään. On myös käytössä varsin edullista.

* Öljy. Ihoöljyt liukastavat ihoa ja pysyvät pidempään kuin tavalliset kosteusvoiteet – mutta eivät niin pitkään kuin silikonipohjaiset tuotteet.

* Talkki. Talkki imee hikeä ja pitää ihoa kuivempana. Vauvojen talkkia myydään kaikkialla, ja kosmetiikkaliikkeistä saa hajustettua talkkia.

* Stick-deodorantti. Stick-muotoisen deodorantin pitäisi toimia kuten rakkoja ehkäisevä puikko ja sopia hätäratkaisuksi, mutta väitetään että se ei pysy kovin hyvin.

* Primer. Kallista primeriä ei ehkä viitsi hirveästi lätkiä pitkin reisiä, mutta hätäratkaisuksi silikonipohjainen primer soveltuu erinomaisesti!

* Paniikkitilanteessa voi kokeilla myös puuteria tai kuivashampoota. Kotoa saattaa löytyä myös silikonipohjaista liukuvoidetta, joka saattaa sekin toimia.

Viimeisenä vaihtoehtona voit kokeilla sitä, että kävelet jalat tosi kaukana toisistaan! Sano kaikille että se on uusin treenivillitys Ameriikoista, niin kukaan ei ihmettele!

Burnout olikin mahdollisuus

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle I am a Mam Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Näin vältät sisäreisien hankautumisen!”

  • Eija sanoo:

    yksi käytössä toimiva keino on ostaa ihonväriset sukkahousut ja leikata ne polvien yläpuolelta poikki. Materiaalin tulee olla sellaista, ettei se rullaannu ja on sileäpintaista. Erinomaisiksi on osoittautunut Norlynin Silkkisatiini sukkikset. Lisäksi leikkaan tarvittaessa vyötärökuminauhaan, vain ihonpuolelle, katkoja, jolloin vyötärö ei ole liian kireä. Poisotettaessa pesasen ne heti saippualla ja laitan kuivumaan.

  • Hannele Korpela sanoo:

    Perunajauho unohtui, talkkia edullisempi.

  • I am a Mam sanoo:

    Helppo ja halpa tapa , jota itsekin käytän, on se että leikkaat sukkahousuista lahkeet poikki polven yläpuolelta eli ihan samanlainen pituus kun pyöräilysortseissa. Toimii !!

  • Minna sanoo:

    Paras keino on ostaa sellaiset pitkälahkeiset alushousut. Ei mitään pitsihömpötteitä.

    Käytän niitä erikoisbyysiä tavallisten pikkareiden kanssa, joten et tarvitse kuin pari kpl. Jos haluat suosia kotimaista niin esim tamsilk muistaakseni myy.
    Kaikki lyhyet hameeni ovat ns sortsillisia, mutta ongelma on mekkojen kanssa.

  • Foxy Lady sanoo:

    Silikonipohjainen liukkari sopii erinomaisesti tähän tarkoitukseen!Kannattaa ostaa kunnon merkkiä niin kestää koko illan Talkit ja vaseliinit kokeiltu ja ainakaan ei itsellä toimi yhtään.

  • Hannele Korpela sanoo:

    Mihin on unohtunut vanha kunnon perunajauho?

  • Terhi sanoo:

    Pyöräilyhousut = toimii. Ohuet, lahkeelliset ”kuristin” alushousut = toimii (mutta kuumat, jos vyötärö menee rintojen alle). Stick -dödö = toimii erinomaisen hyvin. Linolan -voide (myös maratoonarit käyttää tätä) = Toimii. Sukkiksista leikatut pyöräilyhousut = toimii (kätevää uusiokäyttöä terästä reikiintyneille sukkahousuille)
    Talkki= ei todellakaan toimi, jos yhtään hikoilet sieltä suunnalta.
    Bandelettes = toimii hoikilla/lihaksikkailla reisillä, pulleammilla rullautuu joko ylös (AI…. tana) tai alas…

    Kaikki kokeiltu 😀 terkuin, pulskareitinen, oli paino mitä tahansa, aina hankaa

  • päärynä sanoo:

    Paras apu on Triple Dry deodorantti. Estää reisien hikoilun, eikä mitään ongelmaa! Ei hiosta, ei purista eikä myöskään tarhaa vaatteita. Kun käyttää hetken aikaa päivittäin, niin lopulta riittää kerta viikkoon.

  • Nuuka sanoo:

    Ei tarvitse olla edes talkkia, perunajauho toimii tääysin samoin! 😉

  • Heidi sanoo:

    Sukkahousuista leikkaamalla lyhyet housut hameen alle☺️ halpaa ja toimii 😁

  • Paksusääri sanoo:

    Blackhorsen pidempipunttiset bambualushousut. Ei hiosta ja tuntuvat mukavalta 👍

  • Perintöreidet sanoo:

    OTin muistaakseni zalando loungesta sellaiset ihonväriset pitkälahkeiset spanxit. Tukevat myös hieman kesälomalla turvonnutta massua.
    Ihana olo – toimii!

    Aion myös tilata ne sukkanauhatsydeemit.

  • Työkseen kävelevä sanoo:

    Linola toimii myös ..sekä ehkäisee, että auttaa jo syntyneeseen hiertymään.