Näin toimin läheisriippuvaisena

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kun me ensi kerran tavattiin, en ollut uskonut tapaavani ketään, joka jääni murtaisi. Minä, jonka läheisriippuvuus, ei antanut kenenkään tulla lähelle. Mutta sitten tulit sinä.

Sait hetkessä minut täysin pauloihisi. Sen huuman minkä sait aikaan, muistan näin vuosien jälkeenkin. Olit täydellinen, ainakin uskoin niin. Juuri tuolloin olisi pitänyt painaa jarrua, mutta annoin sun viedä. Joka päivä sua katsoin ja ihmettelin miten paljon toista voi rakastaa ja miten sinä täydellisyys voit juuri minua rakastaa.

Meidän suhde eteni todella nopeasti. Muutettiin yhteiseen asuntoon ja suunnittelin yhteistä elämää. Muutaman kuukauden jälkeen pieniä merkkejä todellisesta seinästä alkoi tulla esiin. Jokaisessa meissä on virheitä, ajattelin. Puhuttiin tuolloin vielä paljon ja painotin sinulle avoimuutta ja rehellisyyttä.

Sinä aloit mokailemaan enemmän. Minä suostuin sinun tahtoosi, en voinut menettää sinua. Sinähän olit täydellinen,silloin kun pienistä asioista syntyvät riidat eivät paisuneet dramaaksi, jossa sinä häivyit kavereidesi luo juomaan. Riidat joiden päätteeksi itkin ja mietin, miten voit koskea minuun niin, että satutat. Ja anteeksipyyntöäsi en kuullut. Vain sen, että en olisi saanut ärsyttää sinua. Minähän se en ollutkaan se, joka oli täydellinen. Minunhan se pitäisi yrittää hillitä itseni kun koitin asettaa rajajoja sinulle.

Ymmärsin riippuvuutesi. Ymmärsin lapsuuden traumasi. Ymmärsin kaiken miten huonosti sinua oli kohdeltu. Ymmärsin miksi päihteet veivät sinut. Mutta sitä, en vielä tuolloin ymmärtänyt, miten läheisriippuvuuteni sinuun, oli ottanut minusta vallan.

En ollut enää itseni. En ollut enää onnellinen. Sinäkin huomasit sen. Aloit mokailemaan enemmän ja syytit minua siitä. Koska minä olin se, joka ei enää hymyillyt ja nauranut, en jaksanut, enkä enää ollut se, joka alussa olin.

Vaan miten olisin voinut olla? Se minun täydellinen ihmiseni, oli muuttunut aivan täysin toiseksi. Ihmiseksi, joka vaikutti töihini, lapsiini, kavereihini. Ja minä, minä pidin kiinni kulisseista ja puolustin sinua. Ja odotin ja toivoin, että se täydellinen ihmiseni astuisi näyttämöltä esiripun taa ja sanoisi, että olen edelleen täydellinen. Että en ole se arvoton ihminen jollaiseksi itseäni tuolloin luulin. Mutta ei. Hän ei enää tullut rinnalleni. Hän oli kadonnut.

Lopulta, tein ratkaisuni, koska en muuta voinut. Hylkäsin yhteisen elämämme. Itseni takia. Sinun takia. Silti läheisriippuvuuteni sanoi minulle kokoajan ’Nyt hän tajuaa kun menettää minut, että hän rakastaa minua enemmän kuin päihteitä. Nyt hän valitsee minut’.

Sinä et valinnut minua. Sinä poljit itsesi syvemmälle päihteiden maailmaan. Valehtelit, salailit, tapailit muita ja aina yritit päätyä takaisin luokseni. Ja vaikka emme enää yhdessä olleetkaan. Sinä et päästänyt irti minusta, eikä läheisriippuvuuteni antanut minun päästä irti sinusta. Vieläkin jatkoin yrittämistä. Sinun korjaamistasi. Sinun tekemistä onnelliseksi. Vaikka teitkin pahimmat temppusi tämän jälkeen. Annoin kaiken olla ja uppouduin syvemmälle kaikkeen siihen mikä sai minun voimani loppumaan. Kunhan vain saisin sinut lopettamaan. Silloin voisin olla onnellinen.

Meni kauan, että ymmärsin. Ymmärsin, että olen läheisriippuvainen. Meni kauan, että ymmärsin, että oma yksinäisyyden pelkoni sai minut tekemään kaikkeni sen eteen, että palaisit ja naiivisti edelleen odotin sitä täydellistä ihmistä takaisin elämääni. Kun tämän ymmärsin. Aloin pikku hiljaa tajuamaan, minä en ole arvoton. Minä saan asettaa rajat. Minun tunteillani pitää olla myös väliä. Pikku hiljaa työstin omaa hyvinvointiani. Pikku hiljaa aloin suunnittelemaan omaa elämääni. Silti, siellä sinä edelleen olit. Pienenä toiveena.

Ja nyt sinä viimein lähdit. Lähdit jatkamaan alamäkeäsi. Teit viimeisen likaisen temppusi. Kuvittelit, että se satuttaisi minua eniten. Vaan ei. En tuntenut sitä, mitä oletit minun tuntevan. Tunsin vain sääliä ja surua. Miten täydellisestä ihmisestäni, olikin muuttunut noin hirveä. Tajusin, että minun tieni pois sinusta on se oikea. En voi pelastaa sitä täydellistä ihmistä tuon naamion takaa. En voi pelastaa tai odottaa sellaista, jonka olemassa oloon en enää usko. Sinä näytit todellisen sinäsi, joka haluat olla.

Vaikka täydellisestä sinusta vielä välitän. Vaikka vaalin hyviä muistoja siitä ihmisestä. En näe enää sinua. En näe enää meitä. Enkä halua enää yhteiselle tielle kanssasi.”

Nimim. Meidän tiet ei kohtaa enää

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 4 kommenttia, jätä oma kommenttisi.