Mistä tietää, kauanko pariskunta on ollut yhdessä? Kaikenlaisia merkkejä voi tutkia. Näyttääkö pari toisiltaan? Onko heillä sormuksia? Kaikkein varmin tulkintaväline on kuitenkin parin keskinäinen kommunikaatio.

Miten ja mistä pari puhuu toisilleen? Entä millä tavalla pari viestittelee toisilleen? Se paljastaa KAIKEN.

Deittailuvaihe

Kun pari on vasta tutustunut ja alkanut tapailla, kommunikaatio on aluksi vähäistä.

Mikäli istutaan puistonpenkeillä tai kahviloissa, ollaan sen verran ujoja, hermostuneita ja ihastuneita, että ei sanota paljon mitään. Tuijotellaan vaan. Jos vetovoima on vahvasti fyysistä laatua, ei ehkä ehditä puhumaan ollenkaan vaan kommunikaatio hoidetaan ns. kehonkielellä.

Sama alun vähäisyys koskee myös viestittelyä. Siinä kun on nykyaikaisten soidinmenojen mukaan tärkeää odotella hetki ennen kuin vastaa viestiin, jotta ei vaikuta liian innokkaalta!

Kun näistä alkukankeuksista päästään ja toisen kiinnostuksesta on varmistuttu, alkaa viestipommitus sekä taukoamaton toisen suuhun puhuminen – sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti! Viestit ovat lirkuttelevia ja sisältävät hyvin vähän informaatiota. Tyypillinen keskustelu etenee esimerkiksi seuraavasti:

Osapuoli 1: Olet ihana!

Osapuoli 2: Sinä olet!

Osapuoli 1: Ei kun sinä!

Osapuoli 2: Ei kun SINÄ!

Osapuoli 1: Mä sanoin eka!

Osapuoli 2: Mä sanon nyt!

Seurustelu

Seurustelun alkuvaiheessa pätevät samat kommunikaatiokäytöstavat kuin vakiintuneessa tapailussa. Siitä kielenkäyttö vähitellen alkaa normalisoitua. Erilaisia hellittelynimiä käytetään edelleen aktiivisesti ja erilaiset toivotukset, kuten huomenta ja hyvää yötä ovat yhä tarpeellisia.

Kommunikointi alkaa kuitenkin siirtyä kohti välttämättömien asioiden hoitoa. Pyynnöt ja ilmoitukset kuorrutetaan edelleen ”rakas” ja ”kulta” tyyppisillä ilmaisuilla. Viesteissä käytetään yhä hymiöitä ja kauniita pyyntömuotoja käskyjen sijaan. Esimerkiksi seuraavasti:

Osapuoli 1: Voisitko käydä kaupassa tänään?

Osapuoli 2: Mulla on hirveä kiire mutta totta kai kulta.

Osapuoli 1: Kiitos rakas.

Osapuoli 2: hymiö

Avioliitto

Kun suhde on vanha ja vakiintunut, loppuu se lirkuttelu!! Aviopari on kuin taisteluyksikkö, jolla ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia monisanaiseen viestintään. Teksti- ja chattiviesteissä sanotaan vain olennaisin, ja ilmaisu saattaa helposti muistuttaa koodikieltä, jota vihollinen ei pystyisi purkamaan. Toisaalta viestittelystä saattaa tulla niin tylyn oloista, että voisi kuvitella pariskunnan olevan viholliset keskenään!

Normaalit käyttäytymiskoodistot unohtuvat. Viesteihin ei enää tarvitse vastata, puhelin lyödään kiinni hyvästelemättä, siippaa käskytetään kuin alaista: Hoida se!! Jos viesteistä löytyy ilmaisuja ”rakas” tai ”kultaseni”, viesti on tarkoitettu lapselle, rakastajalle tai lemmikille. Esimerkki keskustelusta tällä tasolla:

Osapuoli 1: Hae vessapaperia.

Osapuoli 2: –

Osapuoli 1: HAE VESSAPAPERIA.

Osapuoli 2: –

Osapuoli 1: ????

Osapuoli 1: HALOO

Osapuoli 2: Hae ite.

Osapuoli 1: En ehdi.

Osapuoli 2: Emmäkään ehdi.

Osapuoli 1: [julkaisukelvoton huomio siitä, mihin osapuoli 2 voi pyyhkiä kun tarve tulee.]

Erityishuomiona mainittakoon ravintolakeskustelu, joka tämän tason pareilla etenee seuraavasti:

Osapuoli 1: –

Osapuoli 2: –

Osapuoli 1: –

Osapuoli 2: –

Osapuoli 1: Lähdetäänkö?

Osapuoli 2: Joo.

Eronnut pari

Avioero saa lapsiperheen vanhemmat jälleen keskustelemaan. Viestit alkavat sinkoilla kuin seurustelun alkuaikoina konsanaan. Mutta sen sijaan, että viesteissä hehkutettaisiin sitä, miten ihana toinen on, on viestien sisältö aivan päinvastainen…

HAASTE!

Mitäpä jos puhuisit puolisollesi nätisti edes melkein aina? Joskus tietysti toinen on niin URPO että väkisinkin alkaa keittämään yli, mutta entäs jos suurimman osan ajasta yrittäisi puhua kivasti? Sillä voisi olla aika iso vaikutus. Ja ehkä sinne tekstiviesteihinkin voisi yrittää ujuttaa muutaman hellittelysanan takaisin…

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Aatu Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Näin koodaat viesteistä esiin suhteenne tilan!”

  • Aatu sanoo:

    Joku vuosi sitten viestittely puolison kanssa oli perin yksipuolista ja yksitoikkoista. Laitoin hänelle joka työpäivä neljän maissa iltapäivällä viestin: ”Lähden”, eikä hän siihen mitään vastannut. Tämä siksi, että kuljettiin työmatkaa yhdessä ja viestin saatuaan hän tiesi kerätä tavaransa ja kävellä pysäkille kyytiä odottamaan. Useasti oli lähes täydellinen ajoitus ja kyyti tuli sopivasti. Naurettiin kyllä välillä, että mitähän näistä viesteistä joku viisas tulkitsisi meidän suhteesta.

  • Sokeri sanoo:

    Mä en kyllä tunnistanut yhtäkään vaihetta tästä. Meillä on aina puhuttu toiselle nätisti, ällösöpöilyä tosin ei olla harrastettu.