Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Eettinen Luksus.

Ruuhkavuosien univelassa voi käydä vaikka sellainen aivopieru, että hankkii perheauton vaaleilla nahkaistuimilla! Valinnan vakavuus iskee tajuntaan viimeistään siinä vaiheessa kun aamupalan kiireessä muksulle käteen työnnetty suklainen myslipatukka löytyy muussattuna takapenkiltä. Kai sitä vähän meni suuhunkin, toivottavasti, mutta penkkien ulkomuodon perusteella ei uskalla varmaksi sanoa. Miten puhdistaa sokeriöveri ilman että vahingoittaa nahan pintaa? Voisiko penkkejä käsitellä jotenkin, niin että suklaa vain sulaa pois pinnasta? Nahan puhdistus ja huolto vaatii tarkkuutta, mutta onneksi on OnXOn!

Nahan pesu on erilaista kuin muiden tekstiilien,  sillä vaikka se on oikein hoidettuna hyvinkin kestävä materiaali, voi väärä käsittely jopa pilata arvokkaan tuotteen. OnXOn on kehittänyt luonnonmukaiset puhdistus- ja hoitotuotteet erityisesti nahkatuotteiden hoitoon. Nahkasaippualla puhdistat niin nahkalaukut, -kengät, kuin -penkitkin hellästi mutta tehokkaasti, ja se sopii myös puisten huonekalujen, koriste-esineiden, ja lelujen puhdistukseen. Puhtaaksi saa siis kuvan kenkien lisäksi myös pöytäpinnan!

Puhdistuksen lisäksi on tärkeää myös hoitaa, niin nahkaa kuin puutuotteitakin, sillä hoitamalla autat tuotteita kestämään uudenveroisina pidempään. Esimerkiksi auton penkkien nahkaverhoilu on kovassa käytössä päivittäin, ja hankaus, sekä vaikkapa lasten mukana kulkeva hiekka voivat nopeastikin kuluttaa verhoilua. Myös vähemmälle ”kulutukselle” jääviä nahkatuotteita on tärkeää hoitaa, sillä ihan pelkkä kuiva huoneilma kuivattaa myös nahkaisia takkeja, kenkiä, laukkuja, sohvia…jne! Vaikkapa ne erityistilanteita kaapissa odottavat mummon perintönahkalaukku ja itselle lahjaksi ostettu ihana nahkahame tuppaavat kuivumaan säilytyksessä, ja virkistyvät kummasti nahkabalsamikäsittelystä!

Myös ihan jokapäiväisessä käytössä olevat kengät ja takit kaipaavat välillä hellää huomiota, ja suorastaan uudistuvat silmissä nahkabalsamilla. OnXOn nahkabalsami sisältää luonnon omia suoja-aineita, lanoliinia ja mehiläisvahaa, jotka hoitavat, suojaavat ja kiillottavat. Nahkabalsamin, kuten myös nahkasaippuan, mukana tulee kätevä sieni, jonka avulla balsamin levittäminen hoituu vaivatta!

OnXOnin luonnonmukaisten kodinhoitotuotteiden valikoimasta löytyy muitakin vaatteiden käyttöikää pidentäviä tuotteita. Tiesitkö, että lämpö ja hankautuminen aiheuttavat tekstiilien vanhenemista ja kulumista? OnXOn kuivausrumpupallot lyhentävät pyykkien kuivausaikaa merkittävästi, ja antavat näin reippaasti lisää käyttöaikaa lempivaatteillesi. Pallot erottelevat pyykit kuivausrummussa toisistaan tehokkaasti, jolloin ilma kiertää paremmin ja pyykki kuivaa nopeammin. Kuivausaika lyhenee jopa 40 prosenttia, joten sähkönkulutus pienenee ja luonto ja lompakko kiittävät.

 

Kuivausrumpupallot ovat 100 % villaa, eli hypoallergisia ja ihanteellisia niin herkkäihoisille kuin pienten lasten perheillekin.

OnXOnin pallot ovat myös todella pitkäikäisiä. Ne kestävät yli 1000 käyttökertaa tai 5 vuotta, ja kuivauskertojen välissä palloilla voi vaikka harjoitella jönglöörausta. Lumisotaan emme suosittele palloja käytettävän, vaikka tavanomaisista lumipalloista poiketen näistä ei todellakaan voi löytyä mitään ylimääräistä, kuten hiekoitushiekkaa, sillä sen verran kuivausrumpupalloista löytyy lumipallojen näköä, että niitä ei leikin lopussa enää välttämättä hankien keskeltä löydykään.

Kuivausrumpupalloja kuitenkin löytyy, kuten nahanhoitotuotteitakin, suurimmista Prismoista, monista pienemmistä kaupoista ja tietysti Eettisen Luksuksen verkkokaupasta.

Heräsikö kiinnostus? Haluatko kokeilla tuotteita? Kävipä tuuri, sillä Huono Äiti arpoo 5 kpl OnXOn tuotepakettia! Paketeissa mukana kaikki jutun tuotteet, eli nahkasaippua, nahkabalsami, ja ihanan pehmoiset kuivausrumpupallot. Osallistu arvontaan kertomalla kommenteissa mikä luonnonmukaisista tuotteista on sinun uusi suosikkisi! Jätä myös sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta voimme ilmoittaa sinulle mahdollisesta voitosta. Arvonnan jälkeen kommentit yhteystietoineen poistetaan.

EDIT! Arvonta on arvottu ja onnetar suosi seuraavia henkilöitä: Kirsi W., Ringa H., Marika I., Jenna T., ja Noora M. Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille! Arvontaan osallistuneen kommentit yhteystietoineen on poistettu.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 0 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia