Lapsettomuus on valtava suru.

Siihen liittyy monenlaisia tunteita. Usein puhutaan siitä surusta ja häpeästäkin, mitä voi kokea kun ”ei onnistu siinä, minkä pitäisi onnistua luonnostaan”. Mutta omaan biologiaan ja fyysisyyteen liittyvät surut eivät suinkaan ole ainoita, joita lapsettomuudesta kärsivä kokee.

Yksi merkittävä suru on myös se, että sukupolvien ketju katkeaa, eikä omaa henkistä perintöään pääse jakamaan eteenpäin omille lapsilleen. Niitä asioita, joita on kuullut vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan. Heidän nimiään ei pääse antamaan eteenpäin.

Tämä nainen kertoo, miltä tuntuu, kun jo lapsena on haaveillut omista lapsista, mutta sitä kastemekkoa ei sitten koskaan tarvinnutkaan ommella:

”Jo pienenä tyttönä mietin ja suunnittelin kuinka minulla sitten joskus olisi lapsia.

Nuo haaveet eivät kadonneet. Vanhempana mietin lapsilleni nimiä, ja sitä kuinka he perisivät minun ja miehen vanhempien sekä isovanhempien nimiä.

Kun tapasin tulevan mieheni, niin aika pian tuli selväksi että perheenlisäystä voisi tulla. Tulinkin raskaaksi ja suunnittelimme jo varovaisesti tulevaa elämäämme pienen ihmisen kanssa, mutta raskaus menikin kesken.

Seuraavan kerran tulin raskaaksi lähellä häitämme ja häät vietettiinkin hyvin onnellisena, mutta tämäkin raskaus päättyi keskenmenoon.

Olin tuolloin kolmekymppinen. Elämä jatkui ja toivoimme että jospa vielä tärppäis.

Miten ihanaa olisikaan tehdä itse kastemekko ja haalari sekä peitto tulevalle pienelle ja uudistaa miehen kehto käyttöön.

Välillä itkettiin isot itkut, kun ystävät ja sukulaiset saivat pienokaisiaan. Surin, vaikka monista näistä pienistä tulikin tärkeä osa elämäämme.

keltaisia kukkia ja valkoinen aita

No vuodet kuluivat, ja nyt olen nelikymppinen, eikä sitä omaa lasta olla saatukaan.

Ehkä näin oli tarkoitus. Vaikka aikoinaan tunsin isoa surua asian suhteen niin toisaalta tämä meidän elämä on hyvää näinkin.

Se mitä kaipaan on se, että olisin jollekin ihmiselle se MAAILMAN tärkein. Kaipaan sitä, että saisin opettaa hänelle asioita ja jättää perinnöksi muutakin kuin tavaraa. Haluaisin kertoa asioista joita isovanhempani ja vanhempani ovat minulle kertoneet.

Se mitä, haluan ihmisten ymmärtävän on, että lapset ovat lahjoja. Eikä ole itsestäänselvyys heitä saada tai edes pitää täällä maan päällä.”

Nimim. Lapseton

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Reija Peruuta vastaus

14 vastausta artikkeliin “Muistathan: lapset ovat lahja”

  • Reija sanoo:

    6 keskenmenoa ja 2 onnistunutta raskautta. Ei lapset myöskään poista surua keskenmenneistä vaikka kiitollinen heistä olenkin.

  • Kahden lahjasolulapsen äiti. sanoo:

    Olen kokenut elämäntilanteesta johtuvan lapsettomuuden ja lasten saamisen ilon. Yksin ilman puolisoa.
    Se että on lapset on monen asian summa.
    Uskalluksen, taloustilanteen ja terveyden.
    Se mikä ei onnistunut vuosien aikana miehen kanssa onnistuikin yksin hoidoilla ihan ekalla kerralla. Kahdesti.
    Viestini on: uskaltakaa tehdä valintoja. Niitä omannäköisiä. Ja hyväksykää myös ne jotka uskaltavat. Älkää katkeroituko.
    Joskus se rohkeus voi muuttaa koko elämänne suunnan pysyvästi.

  • Oikeusollaonnellinen sanoo:

    Ja tämän kanssa kun muistaisi jotkjt lapsettomat, että myös he joilla on jo lapsi tai lapsia, voi olla vaikeuksia raskautumisessa eikä kukaan voi tietää miten vaikea tie on käyty vauvan saamiseksi.
    Se ei todellakaan ole oikein, että ”lapsellisien” ihmisien pitäisi olla omista lapsista pahoillaan. Tai kuten minulle asia ilmaistiin esikkoa odottaessa, että toivottavasti vauvani menehtyy kohtuun, kun hän on toivonut lasta kauemmin ja on vanhempikin.

    • Nimetön sanoo:

      Ai kamala! Miten joku voi olla noin julma ja yksinkertainen?!
      Toivottavasti et joudu olemaan häneen yhteydessä enää.

  • Missä on äidittömien päivä? sanoo:

    Mun mielestä lapsettomien lauantai voisi olla jossain muussa kohtaa kuin juuri ennen äitienpäivää. Mies voi myös olla lapseton! Tuntuu että äitienpäivän ilo on pilattu lapsettomien surulla. Vähän sama kuin olisi hääpäivä, mutta sitä ennen yksinäisten päivä. Nykyään ei voi iloita tai juhlia mitään, ilman että siitä nousee haloo jonkin toisen ryhmän mielensäpahoittamisesta.
    Äidit eivät voi lapsettomien tilanteelle mitään. Saisinko iloita lapsistani ja omasta äidistäni ajattelematta toisten surua samasta aiheesta?

    • Samaa mieltä sanoo:

      Tämä! Jokin nuu ajankohta, kiitos!

    • Nimetön sanoo:

      Sama myös toisinpäin. Lapsettomat toivovat, että päivä siirrettäisiin. He eivät halua kipeää muistutusta asiasta kahtena päivänä peräkkäin.

      • Köököö sanoo:

        Oikein tyypillinen uhriutujan vastaus. Äitienpäivä oli ensin, lapsettomien päivä jonnekin muualle, mutta ei äitien- eikä isänpäivän kylkeen. Ei ole meidän lapsellisten syy, että jollain muulla on vaikeuksia lisääntyä. Pitäkää nyyhkijäisenne joskus muulloin.

    • Reija sanoo:

      Kannatan typerä päivä

  • Näin on sanoo:

    Lapsukaiset ovat ihania ihmeita, samaistun kirjoituksen. Ennen äitiyttä unelmoin antavani lapselleni juuri sitä lämpöä, rakkautta, aikaa, tukea, tietoa, tärkeyttä ja huomiota. Pääsin antamaan sitä paaaljon pienimmissä määrissä (silloin kun tämä kelpaa tai sitä halutaan). Itselle yllätyksenä tuli miten paljon kaikkea muuta ikävää kuuluikin pakettin: negatiivisia tunteita, eläimellista kiukkua, rajojen ja hermojen kohtaamista, rajojen jokapäivästä asettelua, napakan äänen käyttöä ja eniten lehmähermoja x1000. Opettamani asiat vanhenee super nopeasti kehittyvässä yhteiskunnassa ja vaikka annan lapselleni kaikki, en välttämättä ole se hänelle tärkein, no ehkä noin 4v asti olin, sit kyl ne päiväkodin Eetut ja Veetit vie voiton 😉 Silti, noi pienet ovat kyl pienet ihmeet 🙂

    • Miemie sanoo:

      Tämä mullakin oli mielessä. Kaikista ihanimpia on ne lapset, joita ei koskaan synny, niille olis äiti opettanut kaikkea hienoa ja yhdessä olisi tutkittu maailmaa ja äiti olisi ollut se tärkein. Ihan varmasti olis, mutta kun ei sitä syntynyt. Se unelma ja unikuva sitten säilyy ja sitä kaivataan, vaikka ei se koskaan niin mene kuin suunnitellaan.
      Lapsi, jolle sinun piti olla se tärkein, haistattelee ja huutaa vihaavansa sinua, eikä sitä kiinnosta mitkään sun suvun perinteet tai tarjoamasi opit.

  • Elämän kulkua sanoo:

    Niin, ja vanhemmuuteen kuuluu myös luopuminen. Elävästäkin lapsesta joutuu tavallaan luopumaan hänen kasvaessaan. Myös paikkansa maailman tärkeimpänä ihmisenä lapselleen joutuu luovuttamaan viimeistään, kun hän saa omia lapsia. Ts. vanhemman rakkaus lapseen on rajaton, mutta toisin päin sen ei tarvitse olla.

    Lapsettomuuden surun kyllä ymmärtää, mutta sitä ei tietenkään voi myöskään vierittää ja kostaa niille, joiden lapsensaanti on onnistunut. Eihän se lapsettomuus ole myöskään heidän syytään, eikä varsinkaan syntyneiden lapsien syytä. Jos ei esim. siskonsa lapsia voi tavata ja nauttia heistä, koska suru ja kateus on liian suurta, on se sääli.