Seksikeskustelu teinin kanssa, siinäpä homma jonka moni (sekä vanhempi että teini!) vaihtaisi mielellään vaikkapa juurihoitoon.

Mutta sehän ei käy päinsä, seksistä ja ehkäisystä, sekä raskauden ehkäisystä että tautien ehkäisystä, on puhuttava teineille.

Syytä olisi myös käsitellä asioita liittyen omaan ja muiden koskemattomuuteen, päätäntävaltaan ja suostumuksen antamiseen. Sekä tietysti kehonkuvaa, pornoa, ihmisten erilaisia mieltymyksiä ja seksiin liittyviä paineita olisi hyvä käydä läpi.

Huh huh. Usein näistä asioista on vaikea puhua. Kaikesta ei edes tiedä kaikkea. Lasta pitäisi sekä suojella että rohkaista, jotta suhtautuminen seksiin ei vääristy. Että ei synny paineita harrastaa seksiä pian tai että nuori ei alkaisi pelätä seksiin liittyviä riskejä. Hirveä vastuu! Mitä tässä pitäisi sanoa! Milloin! Miten!!

Meidän aikanamme seksivalistus oli pitkälti pelottelua. Taudeista, hyväksikäytöstä, raskaudesta… Aika harvoin puhuttiin siitä, että yleensä seksi on ihanaa. Mutta miten senkään sanoo? Että se ei kuulosta oudolta, ällöltä tai yllyttämiseltä? Entäs kaikki erilaiset suhteet: irtoseksi, uskollisuus ja uskottomuus, monisuhteisuus… Saanko kertoa teinille oman kantani oikeana?

Näitä kysymyksiä miettii moni muukin. Nimimerkki Teinin äiti lähetti meille seuraavan kysymyksen:

”Edesmennyt prinessa Diana ostatti henkivartijoillaan valistusmielessä pojilleen pornolehtiä. Olisi mielenkiintoista tietää miten tämän palstan lukijat puhuvat nuorilleen ehkäisystä ja seksistä. Jätetäänkö se koulun huoleksi ja kotona vaietaan vai puhutaanko siitä kuten muistakin arjen asioista?”

Kerro kommenteissa, miten teillä on toimittu. Tai kerro varoittava tai kannustava esimerkki siitä, miten sinun vanhempasi toimivat! Ja jos siellä on teini lukemassa, niin vinkkaa ihmeessä meille vanhemmille, mitä sinä haluaisit tietää ja miten valistus olisi hyvä hoitaa!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Sussu Peruuta vastaus

6 vastausta artikkeliin “Miten teillä puhutaan nuorille ehkäisystä ja seksistä?”

  • Nimetön sanoo:

    Meillä seksivalistus sai alkunsa luonto-ohjelmista, kun tyttö oli siinä 3-4v. Alusta asti kerroin, että siellä ne eläimet parittelee, jotta tulee sitten poikasia. Eihän lapsi sitä tietenkään ottanut mitenkään kummallisena asiana. Aina välillä tosin minua kevyesti punastutti, kun siitähän tuli sitten ihan oleellinen osa lapsen leikkejä. Naapurin mummo kysyy, että mitä se tyttö oikein leikkii, niin tyttö sitten selittää mummolle, että nämä parittelee, koska ne haluaa vaivoja (kaksi leikkieläintä päällekäin ja vielä pikkuisen silleen nylkyttäen 😅😅) Mummo lähti aika hätäseen tekemään muuta..

  • Hope sanoo:

    Lapseni tietävät mistä vauvat tulevat ja millä tavalla ne saa alulle. Se ei ollut mitenkään ongelmallista kertoa. Nyt on aiheena lähinnä nuo omat rajat ja hyväksikäyttöön liittyvät uutisoinnit. Ei niistäkään ole vaikea keskustella, päinvastoin. Sitä haluaa suojella lapsia kaikelta pahalta, joten on erittäin loogista ja luontevaa selvittää mitkä asiat on ok ja mitkä ei. Ehkäisystä olen myö kertonut avoimesti. Silloin viimeistään kun lapset alkoivat kysellä tuleeko meille vielä lisää vauvoja, niin kerroin että ei, ja kerroin mikä ehkäisymenetelmä itselläni on käytössä ja siinä samassa kerroin myös muista vaihtoehdoista. Olen kertonut lapsille, että seksi on yksi tapa osoittaa hellyyttä ja rakkautta aikuisten kesken. Vanhin lapseni tietää myös minkä ikäisenä itse harrastin ensimmäisen kerran seksiä. Hän kysyi ja minä vastasin. Ja sitten juteltiin siitä minkä ikäisenä yleensä on tyypillinen eka kerta, tai ainakin sen kokemuksen mukaan mitä omassa kaveripiirissä nuoruudessa oli. Kerroin myös, että jotkut ovat ihan jo kunnolla aikuisia ennen kuin kokevat olevansa valmiita seksiin. Lapset myös tietävät että on homoseksuaaleja, biseksuaaleja ja monia muita. Tyttäreni itseasiassa tuli juuri ilahtuneena kertomaan että jossakin lastenohjelmassa tyttö oli antanut rakkauskirjeen toiselle tytölle. Eli vaikuttaa siltä, että oma luonteva suhtautuminen on ”tarttunut” lapsiini ja heille seksuaalivähemmistöt ovat niin luonnollinen asia kuin sen pitääkin olla. Vaikeimmaksi koen itsetyydytyksestä puhumisen. Varmaan joku päivä sekin koittaa kun kyselevät aiheesta. En tiedä mitä siitä tulee. Jotenkin en ainakaan itse olisi halunnut puhua aiheesta omien vanhempien kanssa, saati tietää mitään yksityiskohtia vanhempieni itsetyydytyksistä. Toivon ettei lapseni kysy mitään omakohtaista aiheesta. Menen varmaan lukkoon. On näköjään tabuja minullakin, vaikka kuvittelin olevani avoin kaikelle. Hmmm, itsetutkiskelun aika.

  • Äiti40 sanoo:

    Omassa nuoruudessa valistus oli lähinnä koulusta saatua tietoa ja kavereiden kanssa pohdiskelua. Sitten kun oli poikaystävien aika, niin enempi semmosta ohimennen sanottua varottelua tuli äidiltä… No, muutenkaan ei kovin syvällisiä keskusteluja käyty, niin ehkä se oli äidin mielestä ok. Valistus ehkä jäi vaillinaiseksi tai sitä ei sisäistänyt, nuoruudessa kerkesi tapahtua kaikenlaista…tukea kuitenkin sain sitä tarvittaessa, että ei onneksi ihan pieleen mennyt omallakaan äidillä…
    Omien tyttärien kanssa olen pyrkinyt siihen, että mikään asia ei tarvitsisi olla niin salaista tai noloa, ettei siitä voisi puhua. Hyvin on näyttänyt toimivan, nuoret kertoo ja kysyy silloin kun tuntuvat tarvitsevan aikuisen apua tai mielipidettä. Kyllähän, sitä saa aina miettiä, että miten asioista puhuu järkevästi, syyllistämättä ja pelottelematta, kuitenkin kannustaen…nyt on käyty jo läpi kuukautiset, seksin aloitus, ehkäisy ja sukupuolitautien ehkäisy ja pillerit… ajan myötä tähänkin harjaantuu, nuorimman kanssa ollaan jo melko hyviä kun se aika koittaa 😉 …ei ole helppoa olla vanhempi, onneksi meitä on muitakin 🙂

  • Sussu sanoo:

    Kohtapa tuokin edessä. Oh lord!👍😂 mutta joo asiallisesti ei kuivakkaasti tms asioista puhutaan niitten oikeilla nimillä. Olenhan joutunut puhunaan näistä hyväksikäyttö ynnä muistakin asioista,että ehket en nyt tästäkään viitti vetää pulttia.

  • Mami sanoo:

    Sen miten vauvoja tehhään, oon selittäny jo muutaman vuojen ikäselle lapselle, rehellisesti, koruttomasti, lapsentajusesti. Seksistä nautintona oon ruennu puhumaan n kymmenen-ykstoistavuotiaalle. Siinä kohtaa ku kysymyksiä on tullu. Siitä näkökulmasta, että aikuiset tekkee sitä seksiä huvikseenki, muutenki ku lapsentekomielessä. Iha vaa siksi ku se on nii mukavaa ja tuntuu hyvälle. Se o aikuisten leikkiä, oon sanonu. Meillä kysymyksiä on ollu aina luontevaa esittää, ku keskustelukanavat on olleet apposen auki. Siks teinienkää kans ei oo mittää ongelmaa ottaa asioita esiin. Ku ne on tottuneet siihen että puhutaan. Rinnastan seksin puheissa aina läheisyyteen ja toisen arvostamiseen. Lapset pystyy lukemaan läheisyyden perheen aikuisten keskinäisistä rakkauvenosotuksista. Meillä läheisyyttä ja pussailua on paljon ja se näkyy lapsille tavallisessa arjessa. Oon aatellu että meijän parisuherakkaus on parasta seksuaalikasvatusta. Koska haluan, että lapset huomaavat nimenomaan läheisyysaspektin. Meillä jutut menee niin päin, että lapset kysyy tosi suoria kysymyksiä ja me vastataan avoimesti. Mitään ei tartte ottaa esiin väkinäisesti.

  • Kirsikka sanoo:

    Olen puhunut seksuaalisuuteen liittyvistä asioista lasten kanssa aina avoimesti ja lasten ikä huomioiden. Nyt kun talossa on kaksi teiniä niin seksistä(kään) puhuminen ei ole noloa tai outoa koska asiasta on keskusteltu aiemmin. Tilanne olisi varmasti toinen jos seksistä ei olisi aiemmin keskusteltu. Olen sitä mieltä, että jos vanhempi häpeilee asiasta puhumista niin se hankaloittaa tilannetta vain entisestään. Olen kertonut lapsille että seksi on mukavaa oikean ihmisen kanssa mutta seksielämän aloittaminen tuo myös vastuuta, eli myös ehkäisyn tärkeydestä on keskusteltu. Mitään pelottelua en ole ”valistuksessa” käyttänyt, seksi kun on kuitenkin ihana asia.