Miten te muut monen pienen lapsen äidit jaksoitte?
Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
”Millaista menoa ja arkea on kolmen alle 6 v. lapsen kanssa. Jos ei ole tukiverkkoa. Tuntuu että mistään ei saa vertaistukea tähän.
Meidän perheessä on ainakin raskasta, kun joka lapsella on oma vaihe vuorotellen. Isoimmalla tavallisen ”uhman” lisäksi nyt eskariuhma jatkeena, eli suuta soitetaan ja raivareita tulee. Keskimmäisellä pyöritään oman tahtokauden ympärillä ja vauvalla omat tarpeensa sylistä ja unille laitoista. Tuntuu, että vanhempien kädet ei riitä.
Koti on tietysti kaaos, kun seilaat lasten tilanteista toiseen niin että puoliso joutuu töiden jälkeen hoitamaan tiskit ja pyykit, ja minä vaan koitan selviytyä. Mutta ei ole toista perhettä, josta saisi vipuvoimaa kuullen kokemuksia. Te, joilla tilanne ollut: milloin tämä helpotti, jos helpotti?”
Nimim. Vieläkö kauan
Löytyisikö juuri sinulta vertaistukea kirjoittajalle? Keskustellaan kommenteissa alla!
Artikkelikuva Bernard Hermant.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 14 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Tuttua minullekin Peruuta vastaus
14 vastausta artikkeliin “Miten te muut monen pienen lapsen äidit jaksoitte?”
Uusimmat artikkelit
Meillä on helpottanut selvästi kouluiässä. On kyllä ollut välttämätöntä opettaa lapset tekemään hiljalleen kokoisiaan kotihommia ja pitää niiden vaatimuksista kiinni, muuten juoksisin ympäri keräämässä tavaroita ja tiskejä yöt kaudet edelleen – ja välillä juoksenkin tai kilahtelen, kun astiat eivät osaa koneeseen tai kompuroin vaatteisiin lattioilla. Kouluiässä vain on sitten taas eri haasteet.
Selvisin vauva- ja taaperoajoista ajatellen, että olen hoitovapaalla ja äitiyslomalla vauvalla töissä valtion palkalla. Hoidan lapsia. En työaikanakaan koeta saada samalla siivottua, pyykättyä ja kokattua, leikattua nurmikkoa ja tehtyä kaikkea, mitä ”pitäisi ehtiä kun sähän olit koko päivän kotona” . Joskus se äidin työ oli vain heijsta koliikkivauvaa ja laulaa, ei sen enempää. Minulla oli onneksi vähän rahaa hankkia siivousapua pahimpaan hätään. Tein prioriteettilistan, jolta harvoin ehti toteutukseen muu kuin lasten asiat, ruoka, uni, vaatteet ja pyykit ja nykyään läksyt,jotka yllättävästi työllistävät myös vanhempana. Muulta listalta asiat etenevät tosi hitaasti, jokin paikka repsottaa aina, mutta olen jo oppinut toteamaan, että nyt en muuhun riitä. Olen kokeillut liiankin pitkälle sitä pinnistämistä.
Muistikuvat ovat aika usvaisia pikkulapsiajoista. Kyllä niistä silti näemmä helpommille vesille on tultu ja nyt on aika kivaa pikku persoonien kanssa.
Päiväkoti on hyvä apu! Pidät vaan pienimmän kotona.
Meilläkin on kolme alle kouluikäistä. Ei selvitä omin voimin ja tehtiin lastensuojeluilmoitus itse. Ihan vain sen takia että ollaan väsyneitä, ei meillä mitään päihde yms ongelmia ole. Sossusta sovittiin palaveri ja niin kutsuttu palvelutarpeen arviointi. Kysyivät meiltä halutaanko perheneuvolan asiakkaiksi vai perheohjaaja omaan kotiin. Haluttiin perheohjaaja. Se käy nyt kolme kertaa viikossa ja pelastaa arjessa tosi paljon! Sossun asiakkaaksi melkeen pitää mennä jos tarvitte ilta-aikaan apua. Neuvolan kautta saa periaatteessa samaa apua, mutta niiden ohjaajien työaika on ma-pe 8-16. Meillä oli aluksi se kun olin vauvan kanssa kotona, mutta nyt tarvitaan kolmatta aikuista nimenomaan iltaisin töiden ja päiväkodin jälkeen. Aivan paras päätös meidän elämässä mennä sossun asiakkaiksi! Mutta itselleen täytyy olla rehellinen ja avoimesti kertoa avun tarpeesta. Ei saa yhtään kaunistella, koska sitten lopputulos on se, että saatte ”apua” mikä ei auta mitään. Pitää uskaltaa sanoa suoraan, että tarvitaan tänne kolmas aikuinen että voitais itse nukkua tai käydä vaikka lenkillä. Se on sitä ennalta ehkäisevään työtä sisälle, ettei lopputulos vuoden päästä ole se että joku tekee perhesurman koska on vaan niin väsynyt siihen härdelliin!
Oisko minusta ”vertaispönkäksi”? Meillä oli 8 lasta, mies töissä ja menoillaan ”aina”. Äidin osaksi jäi ”selviytyminen”. Rukoilin joka ilta parempaa huomista ja kiitin, että tänäänkin kaikki selvisivät hengissä ja lopultakin kaikkien päät ovat tyynyssä. Omaan päivään piti repiä lisää aikaa aina seuraavan vuorokauden puolelta, kun ei tekemisiin yhden vuorokauden tunnit riittäneet. Untakin sai vain silloin vähäsen, kun se sattui lapsille ja miehelle sopimaan. Aina olin käytettävissä.
Meillä myös lapset 5, 3 ja 0,5 v. Vauvavuoden olisin voinut skipata jo esikoisenkin kanssa, toisen kohdalla se oli ihan hanurista ja tän kolmannen kohdalla olen päättänyt, että ennemmin annan poistaa kohtuni kun kestän enää yhtään vauvavuotta. On tämä niin ihanaa. Elämän parasta aikaa mai ääs.
Ihana lopetus, juurikin niin! 😄
3 pientä lasta ja kuolema korjasi puolison muille maille.elämää ei voi suunnitella etukäteen,muuttujia on aina.mikään ei ole ikuista,ei edes väsymys.suosittelen lastenhoitajan palkkaamista,jos vaan talouden suhteen mahdollista.muutama tunti tekee jo ihmeitä ja tukee jaksamista. Kaikki järjestyy!
Onko niitä lapsia pakko vääntää niim tiuhaan, jos väsy iskee?
Moi!
Meillä myös 4 alle 6-vuotiasta lasta ja kaksi työssäkäyvää aikuista. Rankimpaan aikaan, kun nuorimmainen oli vauva, niin soitin oman kuntani perhepalveluun ja sain sieltä pienellä tuntihinnalla lastenhoitoapua. Suosittelen kysymään samaa omasta kunnostasi! Paljon järjestetään lapsille ja perheille myös kaikenlaisia kerhoja ja muuta ohjelmaa, niin suosittelen menemään niihin vaikka aluksi se tuntuisikin vieraalta. Niistä voi saada hyvää vertaistukea siihen arkeen ja ehkä lapset voi löytää semmoisia kavereita, joilla voivat joskus kyläillä. Sosiaalitoimen kautta on ilmeisesti myös mahdollista saada jonkunlaista hoitoapua, jos tilanne käy kuormittavasti.
Tsemppiä!!
Meillä myös kolme melko lähekkäin syntynyttä. Kolmannen kohdalla olin jo tosi väsynyt ja ärtynyt, mutta ehkä ne äitihormonit auttoivat jollain tavalla. Meillä kaikki ovat hyvin erilaisia luonteeltaan, helppoa ja vaikeampaa löytyy. Jossain vaiheessa huomasin, että väsymys alkoi purkaantua erilaisina oireina, mutta nyt kun ovat vähän vanhempia (osa jo koulussa), niin on ihanaa kun ovat niin lähellä toisiaan iän puolesta. Kyllä se helpottaa jossain vaiheessa, usko pois! Minulle oli aina tärkeää myös keskittyä muihin asioihin kuin vain vahtia lapsia (suosittelen, pysyy järki päässä paremmin kun annat lasten enemmän olla keskenään ja teet välillä muuta). Siivoskelin ja rentouduin aina kun pystyin. Toki nyt hieman harmittaa ettei osannut silloin nauttia kun he olivat pienempiä, mutta ei sitä ihan kaikkeen vain pysty. Nyt nautin kun jo kaikki ymmärtävät ja ovat omatoimisia =) Tsemppiä ja jaksamista!
Meillä oli 3,5,6 2×8,14 ja hetken 19 vuotiaat.Oli uhmaa esipuberteettia ja teiniangstia yhtäaikaa ja yks armeijassa.Muutama vuosi meni näin.Kun uhma loppui niin kierto esipuberteetista jatkui seuraaville jne…yksi oli vielä kineettinen erityislapsi jonka kanssa oli omat haasteet.Molemmat kävimme töissä.Huusholli oli sekaisin mutta kumma kyllä ei mitenkään likainen.Pyykkiä sai pestä koneellisen päivässä.Mies lepsu ja minä kova luu.Kummasti siitä härdellistä selvittiin,ei paljon keretty miettiin ylimääräisiä.Nyt on kaikki jo perheellisiä.
Meillä oli hetken aikaa 4 alle 5-vuotiasta. Esikoinen täytti 5v muutama kuukausi kuopuksen syntymän jälkeen eli meillä oli vauva, 2v, 3v ja lähes 5v lapset. Arki oli täyttä ja varmasti univelkaista, mutta aika taitaa kullata muistot, koska nyt ajattelen sen olleen elämän onnellisinta aikaa. Lapset oli vielä pieniä ja jatkuvasti lähellä ja silmien alla. Mun henkireikä oli mennä koko revohkan kanssa pari kertaa viikossa perhekerhoon, sai vaihtelua kotiympyröihin. Nyt lapset koululaisia ja arki on huomattavasti helpompaa, vaikkakin entistä pikkutarkkaa perfektionistia minusta ei taida enää saada, sen verran suurpiirteiseksi lasten pikkulapsiaikana pakon edessä opin. Edelleenkään meillä ei kotona koskaan ole siistiä tai asiat järjestyksessä, vaikka aikaa kotitöihin olisi taas ihan riittävästi. Mieluummin käytän aikani muuhun. Lapset on läheisiä keskenään ja kaveri on aina lähellä, niin tappeluun kuin muuhunkin aktiviteettiin. 😀
Kyllä se helpottaa jossain vaiheessa. Meillä oli 6v, 4v, 2v, 1v ja vauva, ja siitäkin selvittiin melko järjissään, vaikka kaikki esikoista lukuunottamatta oli kotihoidossa (esikoinen eskarissa). Kiirettä piti, mutta lapsilla oli aina puhtaat vaatteet ja nälkä pois hoidettu. Oma olemus… No… Oli mulla kai ainakin jotain riepuja päällä ja hampaatkin pesty 😀 tsemppiä!
Kyllä se helpottaa 🙂
Meillä oli 6v,3v ja vauva.. Sitten 3v päästä seuraava vauva ja siitä 3v 5s
Viimeisin syntyi vasta kun nuorin oli 5v
Oli sitten teiniä, esiteiniä ja vauvaa…
Kyllä siitä hengissä selvisi.
Nyt nuorin on täyttänyt 18v.