Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Minulla ja puolisollani on takana 15 vuoden avioliitto, ja lapsiakin on siunaantunut. Puoliso on hyvä mies ja isä, mutta yksi asia hiertää välejämme vuodesta toiseen. Nimittäin merkkipäivät.

Itse tulen perheestä, jossa syntymäpäivät, joulu, isän- ja äitienpäivät sekä hääpäivä olivat aina juhlan paikka. Vanhemmat ostivat toisilleen lahjoja, yllättivät eri tavoin ja huomioivat tuolloin toisiaan normaalia enemmän. Myös teiniaikojeni poikaystävät noudattivat tätä samaa linjaa, ja pidin sitä normaalina.

Mieheni kuitenkin on asiassa täysin eli kaliiberia. Hänen perheessään isä toi äidille kukkia kerran, silloinkin vieraissa käytyään. Kenenkään päiviä ei koskaan muistettu sen kummemmin, varsinkaan aikuisten. Päivänsankari sai korkeintaan onnittelut, ja sen kuuluisan ”suukon poskelle”. Kerran asian tullessa puheeksi anoppilassa, anoppini kysyi eikö mieheni itsessään ole jo minulle riittävä lahja? Ei, ei ole.

Kuva Daniel Herron. Ylin kuva Leonardo Wong.

Itse tykkään järjestää yllätyksiä lähipiirille, ja huomioin aina kaikkien merkkipäivät. Suunnittelen ja hankin lahjan hyvissä ajoin, valmistan herkullisen aterian, leivon tai vien puolison esim. syömään, piknikille, hotelliin tms. Hän kuulemma rakastaa yllätyksiä, ja ilahtuu valtavasti muistamisesta. Hän siis nauttii itse vaivannäöstä, mutta miten hän huomioi muita? Ei mitenkään.

Syntymäpäiväni tuli ensimmäiset 10 vuotta hänelle aina yllätyksenä, sen jälkeen olen muistuttanut asiasta. Tällöin hän on saattanut jopa onnitella minua töistä tekstiviestitse (todennäköisesti huomattuaan somesta onnittelut), mutta mitään muuta hän ei sitten vaivaudu vuokseni tekemään. Joskus kun olen merkkipäivän illansuussa ilmaissut turhautumiseni, hän on tuolloin korkeintaan saattanut lähteä hakemaan viereisestä marketista kukkakimpun tai suklaalevyn.

Äitienpäivinä lapset odottavat innoissaan askartelujensa kanssa kahvittelua, jota ei koskaan tule, ellen itse järjestä sitä. Joinain vuosina on joku lapsista saattanut itse aamulla herättyään koota minulle hellyyttävän aamiaistarjottimen sänkyyn lahjansa kera, jolloin mies tyytyväisenä hymyilee herättyään vieressäni lauluun, ja toteaa että hänen lapsensa ovat kyllä hurmaavia. Sanomattakin lienee selvää miehen itsensä olettavan, että hänelle tarjoillaan aina vastaavasti höyryävä kahvi ja vastapaistetut sämpylät muine herkkuineen sänkyyn, tottakai.

En tarkoita, että miehen pitäisi ostaa minulle kalliita lahjoja, vaan toivoisin huomiota. Haluaisin että hän näkisi vaivaa eteeni, ja haluaisi pyyteettömästi ilahduttaa. Käytetyllä rahasummalla ei ole väliä, vaan sillä, että hän järjestäisi jotain mistä oikeasti pidän. Heräisi aikaisin, haluaisi minulle hyvän mielen, näyttäisi välittävänsä.

Kuva Brigitte Tohm.

Ymmärtäisin asian silloin, jos en olisi maininnut asiasta miehelle koskaan. Käymme kuitenkin asiasta keskustelun joka vuosi, eikä hän silti vaivaudu tekemään asialle mitään. Hän tietää kyllä mitä odotan, mutta ei kuulemma ehdi koskaan toimia toivomallani tavalla.

Onko minun siis tyydyttävä tähän, vai olisiko asiaan saatavilla jotain ratkaisua?”

Nimim. Kyllästynyt vaimo

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mies on rock Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Miten saan mieheni huomioimaan minut edes kukilla?”

  • Ehdotus sanoo:

    Oletko tutustunut rakkauskieliin? Kuulostaa siltä, että tässä voi olla kyseessä ymmärryskatkoksesta, jota ei kannata päästää leviämään tästä enempää. Miehesi saattaa hyvinkin ajatella, että hän osoittaa rakkauttaan enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä lahjat eivät aidosti liikuta häntä, eikä hän siksi ymmärrä, miksi niillä olisi merkitystä muillekaan. Lahjojen antaminen ja saaminen on kuitenkin toisille tärkeä rakkauskieli, ja jokainen ansaitsee tulla huomioiduksi haluamallaan tavalla. Voisitteko yhdessä kenties tutustua rakkauskieliin, kuunnella vaikka jonkin podcastin tai lukea artikkelin, ja sitten keskustella asiasta ketään syyllistämättä?

  • zip zap sanoo:

    Mulla sama kokemus. Minun tapauksessa avoin vaatiminen ja välillä jopa kuvakaappaukset haluamastani lahjoista on auttanut. Saan lahjoja mitä edellytän. Lapsuuden perheessäni vanhemmat myös antoivat lahjoja toisilleen ja isä toi aina ruusut äitienpäivänä. Mieheni perheessä lahjoja ei ikinä vaihdeta. Äitienpäivänä saan aamupalaa hänen tekemänään mutta en koskaan lahjaa koska en ole hänen äiti…kaikesta en jaksa vääntää..

  • Luovutan sanoo:

    Eipä meilläkään muista isäntä, ei jouluna, ei synttärinä, naisten päivästä puhumattakaan. Kotoa on varmaan opittu (anopille jouluisin olen huolehtinut lahjan, joka arvostellaan usein miten negatiivisesti). Oma jaksamiseni äärirajoilla, niin päätin, että lapsia muistan ja omaa äitiäni. Muista huolehtikoon joku muu. On neljän lapsen perheessä muutakin muistettavaa. Ja niin kaiku vastaa…

  • Suripahde sanoo:

    Eipä tuo taida muistuttamalla oppia… Että ne ”sitä saa, mitä tilaa-tyyppiset” keinot vain kehiin, kuten täällä on jo ehdotettukin.
    Jos ei sittenkään asia ala muuttua, kannattanee pohtia, onko liitossanne muuten riittävästi hyvää vai kannattaako mies laittaa kiertoon..? Huomioiko hän sinua muilla tavoin?

  • Tammimetsä sanoo:

    Tunnistan tämän. Sulla ja mulla on ollut samanlaiset lapsuudenperheetkin. Lahjat ja muistaminen ei ollut taakka, vaan kiva juttu.

    Ensimmäinen parisuhteeni kesti n 20vuotta alkaen varhaisesta teini-iästä. Lapsien siunaantuessa siinä 30v ikäisenä aloin laillasi pohtia, että onko tää nyt ihan reilua ja kivaa. Ex-mieheni ei arvosta omaa äitiään, se on minulla hyvin tiedossa, sain silti ensimmäisenä äitienpäivänä saman lahjan kuin hänen äitinsä – casino-arvan. Loukkaannuin todella paljon. Mieheni suuttui minulle miten voin olla noin kiittämätön, että miksi hänen tarvitsee ostaa mitään – ostaa jotain kallista lahjaa?. Muistan miten vedin henkeä ja sanoin kirjoittajan lailla, että ei se hinta vaan ajatus. Olisi ottanut lapsesta vaikka kuvan, tulostanut töissä väriprintterillä ja ostanut ikeasta alle eurolla kehyksen – olisin todellakin arvostanut lahjaa tuhannesti enemmän kuin casino-arpaa.. (joka tuli vielä kalliimmaksi).

    Toivoin monesti lahjoja, auttaakseni miestäni hankinnoissa. Ei hän kuunnellut/kuullut. Muistutin, että on joulu/synttärit. Silti sain kuulla juhlaa edeltävänä päivänä kuinka kamalaa on olla kaupoissa. Kerroin jo alle 218v naisena, että en pidä koruista, ainoastaan sormuksia saatoin silloin tällöin käyttää. No, sain koruja suhteen ekat 5v, mutta en koskaan, myöhemminkään yhtään sormusta, en edes kihlasormusta (ja hyvä niin).

    Ajan myötä koko asia muuttui mielestäni surullisemmaksi ja surullisemmaksi. Itse tykkäsin ja tykkään edelleen järkätä synttäreitä ja muita juhlia – se on vaan kivaa, mutta erityisesti tieto siitä, että oma puoliso ei muistuttamatta todennäköisesti edes muista naisensa synttäriä loukkasi. Omat iäkkäät vanhemmat soittaa heti aamusta ja onnittelee ja mies vierellä vaan ihmettelee, että mitäs ne nyt soittelee sulle..? ja sitten nauroi minulle ja heille, ei silleen hyvällä tavalla, vaan että olisimme jotenkin järjenjuoksultamme ihan pölöjä kun toista muistetaan.

    Asia lähti VÄHÄN poukkoilemaan 🙂 mutta mitä koetan tässä sanoa, että minut ex-puolisoni sai tuntemaan häpeää omasta piirteestäni tehdä muille hyvää, siitä tehtiin naurettava ja typerä piirre, minun olisi pitänyt olla kovempi ja viisveisata jos jonkun synttäri unohtuu. Kun tajusin viimein, että mun oma minuuteni on naurunalaisena ja vain siksi, että en halua olla kova ja vain itseäni ajatteleva tajusin, että ehkä on parempi jatkaa matkaa.. Enkä voisi olla tyytyväisempi, että lähdin. Uusi puoliso on ihan jotain muuta <3

  • Nimetön sanoo:

    Käy ostamassa suhteellisen kallis lahja itsellesi merkkipäivänä, sellaisen jota varten joudut vähän säästämään ja mielellään jättämään hänen muistamisensa samana vuonna vastaavina merkkipäivinä esim. kortin muotoon.

    Itse olen halunnut opettaa lapsillekin muistamista ja juhlimista, joten olen heiltä kysynyt mikä olisi kiva lahja äidille, ja käynyt heidän ehdotuksensa mukaisesti ostamassa ja paketoimassa lahjat itselleni ja hakemassa merkkipäivän herkkuja. Ja keksinyt lasten kanssa kivaa yhteistä yllätystekemistä. On hyviä muistoja siitäkin!

  • Nimetön sanoo:

    Jos sinä kerran tykkäät huomioida ja järjestellä, niin ihan saat luvan tehdä sitä keskenäsi. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin aikuinen ihminen, joka odottaa jotain erityistä sen takia, että kalenterista katsottuna on joku tietty päivä. Ja muutenkin, on kyllä pienet pulmat parisuhteessa, jos tämä on se mikä hiertää 🙄 Jos asia kuitenkin sinua vaivaa, niin ole hyvä ja lopeta itse kaikki hössötys ensimmäisenä. Sitten ei tarvitse sille puolisollekaan kiukutella, jos ei muista sinua mitenkään.

    • Love sanoo:

      Ei ole minusta lainkaan raivostuttavaa eikä lapsellista, että toinen odottaa huomiointia omalta puolisolta.

      Jokainen haluaa varmasti kokea, että oma puoliso välittää. Ihmiset ovat erilaisia ja se välittämisen kokemus syntyy jokaiselle eri tavalla. Tärkeintä on tietenkin, että puolisot keskenään kommunikoivat, mikä tekee heille rakastetun ja hyvän olon. Jollekin se on muistaminen merkkipäivinä, toiselle taas vaikkapa kädestä pitäminen kaupungilla. Minusta välillä kannattaa tehdä toisen vuoksi sellaisiakin asioita, jotka eivät itselle tuntuisi niin tärkeiltä, jos toinen niistä ilahtuu. Se maksaa varmasti itsensä takaisin. Oma puolisoni esimerkiksi ilahtuu kovasti siitä, että muistan häntä syntymäpäivänään vaikkapa viemällä hänet syömään ravintolaan. Rakastan häntä ja haluan kertoa sen hänelle tekemällä asian, jonka tiedän häntä ilahduttavan.

      Ymmärrän hyvin, että kirjoittajalla tulee paha mieli siitä, että puoliso ei halua häntä mitenkään ilahduttaa, vaikka tietää hyvin, mistä kumppani pitäisi.

  • Mies on rock sanoo:

    Et saa hänet muuttumaan. Omaa turhautumistasi voit vähentää vähentämällä hänen merkkipäivien juhlimista sekä itse suunnittelemalla sinun omia juhlia sinun makusi mukaan. Minusta yhden vastaajan tapa viettää äitienpäivä omien ja lasten ehtojen mukaan oli loistava.

  • Oppia ikä kaikki sanoo:

    Ymmärrän merkkipäivän muistamisen vaikeuden. Itse harvoi onnistun muistamaan kaukana asuvia sukulaisia tai kummilapsia. Tiedän milloin on läheisten merkkipäivät, mutta niiden ennakointi on vaikeaa. 2 viikkoa ennen muistan että on syntymäpäivä tulossa, mutta siinä kohtaa kun pitäisi kortti lähettää, on kaikki arjen tohina niin päällä, ettei muista. Hetkittäin muistaa, mutta ei koskaan silloin kun on kaupassa, että voisi ostaa kortin tai silloin kun sen voisi kirjoittaa ja lähettää. Tätä kautta ymmärrän miehen kokemuksen ”ajanpuutteesta”.
    Minusta muistamista voisi kuitenkin harjoitella ja voit ystävällisesti vaatia sitä. Kerro, mitä asia sinulle merkitsee, ja että oma ilosi hänen huomioimiseen alkaa peittyä katkeruudella siitä että itse jäät ilman.
    Madalla kynnystä kertomalla ettei se ole niin päivän päälle, saa huomioida jo tänään vaikka merkkipäivä olisi vasta ensi viikolla.
    Opeta miehelle muistamiseen liittyviä taitoja. Ota hänet mukaan, kun valitset lahjaa lapselle, näytä, millaisen kortin valitsit omalle ystävällesi, ja kerro miksi. Kun mies käy kaupassa, soita tai lähetä viesti, että nyt valitse minulle kukkakimppu ja anna se lahjana.
    Kun ostat itsellesi jotakin kivaa, anna se miehelle paketoitavaksi. Kerro, missä lahjapapereita ja kasseja säilytetään ja että haluat lahjan ”perjantaihin mennessä”, siis milloin nyt arvelet tarvitsevasi.
    Jos mies herää aamulla sinun jälkeesi, eikä sänkyaamiaiset luonnistu, lähde lenkille ennen lounasaikaa ja kerro että odotat pöydän olevan kauniisti katettu kun tulet takaisin.
    Jatka tätä sitkeästi, älä odota liian nopeita tuloksia.
    Tutustu myös aiheeseen rakkauden kielet -ehkä voitte molemmat tehdä jonkun aikakauslehden testin aiheesta ja ymmärtää toisianne paremmin.

    • Hohhoijaa sanoo:

      No mutta eihän jonkun sukulaisen ja puolison merkkipäivän muistamista voi verrata! En itse ainakaan muista kaikkien serkkujen, tätien, setien syntymäpäiviä mutta puolison merkkipäivän, vuosipäivät yms muistan. Lisäksi ne ovat vielä puhelimessa muistutuksena jos jostain syystä muka meinaisi unohtua. Kertoo vain ja ainoastaan arvostuksen puutteesta jos ei muista/juhlista oman rakkaan merkkipäivää 🙄

  • JustMe sanoo:

    Oma puoliso totesi kerran äitienpäivänä, että ei kai meidän näitä tarvii juhlia. Totesin että jos hän ei halua osallistua, niin ei ole pakko ja vietin äitienpäivän lasten kanssa tehden omia juttuja. Lähdettiin brunssille lasten kanssa ja leffaan sen jälkeen. Puoliso oli vähän nyreissään, kun kotiuduttiin, muttei voinut oikein mitään sanoa, kun oli itse ehdottanut ettei juhlita.

    Ennen isänpäivää vihjaili jostain lahjasta, jolloin muistutin, että päätettiin tänä vuonna olla juhlimatta, mutta hän on vapaa tekemään lasten kanssa mitä haluaa. Nurisi silloinkin jotain, mutta pidin pääni osoituksena siitä, että päätökset on vastavuoroisia eikä kohdistu vain minun merkkipäiviin.

    Samoin olen tehnyt, jos hän on esim. unohtanut mun synttärit, näin kävi yhtenä vuonna. En jättänyt sanomatta hyvää syntymäpäivää, mutten hankkinut mitään lahjaa, totesin vain että tämähän oli se vuosi, kun ei hankita lahjoja.

    En myöskään anna miehen saamattomuuden pilata omaa merkkipäivää vaan sitten luodaan oma onnellisuus itse.

    Nykyään puoliso muistaa hyvin nämä päivät ja useampana vuonna olen jopa naisten päivänä saanut kukkia.

    • Hohhoijaa sanoo:

      Oikein! Nainen sä olet rautaa! 👊

    • Täysin samaa mieltä sanoo:

      Ihan loistava tapa! Itsellä herra elelee kotona kuin teini-ikäinen, kaikki siivotaan, asiat mietitänn ja ruoka kokataan hänelle valmiiksi (sen verran mitä anoppilassa seurannut niin taitaa olla kotoa lähtöisin). Pistin lapun luukulle ja rupesin tekemään ruokaa vain itselle ja totesin, että ei auta nurina vaan sitten teet itse kun et muutakaan kodin eteen tee. Kaupassakin saat käydä itse. Alko jännästi kotityöt kiinnostaa kun herra nyt tuskin osaa perunaa keittää tai ei vain viitsi. Sama se mulle vaikka ei kokkaisi kunhan jotain tekee! Merkkipäivistä en itse niin perusta. Joululahjat ostetaan ja synttäreinä onnitellaan. Meillä kuitenkin arjessa on paljon suukkoja/haleja/huomiota. Mutta jos merkkipäivät minua kiinnostaisivat niin varmaankin toimisin samoin kuin tässä! Tasapuolisesti pitää mennä ja jos toista kiinnostaa niin voi hoitaa itse mutta se ketä ei kiinnosta ei voi olettaa että hän saisi samallaisen palvelun toiselta vaan hoitaa sitten myös itse.

  • Kohta lopussa... sanoo:

    Ikävä lukea että tämmöistä on muillakin. Itse lopetin isänpäivän toivottamisen erään äitienpäivän jälkeen kun mies sanoi että mitäpä hän minulle toivottelemaan äitienpäiviä kun en hänen äiti ole. Siihen loppui viimeisetkin halut hankkia mitään lahjaa kun hänen toiminta ”muistamisessa” oli että käy ostamassa jotain itelle. Arjessa huomiointia ei pahemmin ole alkuaikojen jälkeen ollut. Kukkia toi kerran niin sanoi että oli isänsä käskeny tuoda. Kiitti mulle riitti!

  • Niin metsä vastatkoon kuin sinne huudetaan sanoo:

    Kannattaa alottaa sillä, että jätät itse kaikki miehen merkkipäivät huomioimatta. Jos tulee sanomista niin sitten toteat vaan, että eihän hänkään tee mitään sinun merkkipäiviesi eteen. Jos hän alkaa sen jälkeen muistaa päiviäsi, voit sinäkin alkaa taas muistamaan hänen päiviään, mutta jos ei, niin jätä hänen merkkipäiviensä muistaminen pysyvästi ja satsaa niistä säästynyt aika ja raha omiin merkkipäiviisi.

  • Eipä kuulosta hyvältä sanoo:

    Voi ei, tulipa paha mieli puolestasi ☹️ kuulostaa siltä, että mies odottaa sinulta paljon huomionosoituksia. Itse tekisin niin, että jättäisin seuraavan merkkipäivän huomioimatta vaikka varmasti se sinun luonteellesi tekisikin pahaa. Jos hän edelleenkään ei muuta käytöstään tai ole moksiskaan, niin sitten ei taida valitettavasti auttaa muu kuin hyväksyä ☹️ mutta sinuna en huomioisi enää miestä mitenkään. Lapsia toki voit lahjoa ja heille opettaa tämän toisen huomioimisen tärkeyden 😊

  • Lahjaton sanoo:

    Hienoa tuollainen tietysti. Mutta ellet ole ”Harakka” niin eikö tärkeintä ole että merkkipäivät vietetään kyseisen päivänsankarin kanssa. Ja tehdään tai mennään johonkin yhdessä. Se on minusta riittävä lahja. Kukat tietenkin on sopivaa. Eihän tavarat voi tehdä onnelliseksi. Ja jos niin ajatellaan voi lahjan arvosta laskea rakkauden hinnan. Kestäisitkö sen? On paljon ihmisiä jotka ei turhaa krääsää edes halua ja toinen syy on se että sellaisen ostaminen on aina vaikeaa.

    • Nimimerkki sanoo:

      Eihän tässä tavaraa toivottukaan vaan esim. aamupala sänkyyn.

    • Aneraya sanoo:

      Eihän tässä nainen tosiaan halua tavaroita. Nainen haluaa, että hänet huomioidaan _edes joskus, jotenkin_. Nainen haluaa, että hänen jakamaansa huomiota arvostetaan ja hänen eteensä mieskin näkisi joskus edes jonkinlaista vaivaa. Minusta on se on ihan kohtuullista.

    • Sillisalaatti sanoo:

      Niin, tässähän oikein korostetaan, ettei sillä tavaralla ole niinkään merkitystä vaan sillä, ettei toinen 15 vuoden jälkeenkään saa kertaakaan omatoimisesti huomioitua puolisoaan, ihan siitä ilosta että haluaa toista ilahduttaa.

      Minullakin puoliso aina unohtaa kaikki merkkipäivät, joulua lukuunottamatta. Sanoin esim syntymäpäivänäni, (jouluaaton aatto, ei kovin vaikeaa muistaa), että vaikka vain tikkari olisi ihana, koska se kertoo että ajattelet minua. Ja esitin hääpäivänä ja ensimmäisenä kolmena juhlavuotena, että toivoisin hääkimpun pienempää kopiota muistamiseksi, kun se tuo niin onnelliset muistot mieleen.
      Kerroin että valokuvalla osaavat tehdä kyllä kukkakaupassa. Toivoisin toki spontaanimpaa muistamista, mutta pitkän suhteen jälkeen tiesin, ettei taida onnistua ja nöyrryin näin yk
      sityiskohtaisen toiveeseen. Helppoa, eikö vain? No ei, kertaakaan ei ole muistanut. Luulisi että kolmen vuoden jälkeen, kun joka hääpäivä olen nätisti sanonut, että olisin kyllä kovasti ilahtunut lahjuksesta, että tekninen puolisoni osaisi laittaa esim muistutuksen google-kalenteriin toistumaan vaikka paria päivää aiemmin: ”hääpäivä heinäkuun se-ja-se-päivä, tilaa kimppu”. Mutta ei. Lopetin itsekin kaiken muun paitsi synttäri- ja joululahjan oston, en kostonhimosta vaan ihan vain koska ei taida mieskään niitä osata kaivata (vaikka toki aina kovasti ilahtui lahjuksistani tai vaikka ihan ”tuliaisista” keskustassa vierailulla”).

      Tykkään itse kyllä yllättää ja muistaa ja ehkä se lahjattomuus tuntuu siksi niin pahalta, kun sen tulkitsee niin että esim kaupassa kimpun nähdessään puolisosi ei ajattele vaimoa, joka aina pysähtyy kukkien kohdalle ja toivoisi niitä raskivan ostaa. Ja kun tietää että niitä huomioivia puolisoitakin on.

  • Nimetön sanoo:

    Ihan sama kokemus🤦

    • Turhamaisuus kun hyve sanoo:

      Tiukan uskonnollisissa tai vasemmistolaisissa perheissä on voitu opettaa lapset siihen, että kaikki ylimääräinen kiva elämässä on syntiä tai sopimatonta turhuutta. Ei siitä sitten aikuinen mieskään helpolla opi irti.

      • Tiukka vassari sanoo:

        Huh huh, olipa stereotyyppinen käsitys!

      • Lilja sanoo:

        Miten kujalla voi joku olla? Olen hyvin vasemmistolaisesta perheestä ja kyllä meillä muistettiin, avokätisesti, omia ja muita. Ja niin muistettiin muissakin lähipiirin ”vassariperheissä”.