Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Kaipaisin vertaistukea ja kommentteja mahdollisesti samanlaisessa tilanteessa joskus olleilta ja siitä selvinneiltä. Perheemme, vanhemmat ja kaksi alakouluikäistä lasta, on tavallinen keskiluokkainen perhe. Kaunis itse rakennettu omakotitalo ja kaikki päällisin puolin hyvin. Paitsi vanhempien välit, rakkautta ei enää ole.

Mies väittää rakastavansa, joskus erokeskusteluja käyty, mutta hän ei halua erota. Itselläni on voimakkaita tunteita toista miestä kohtaan ja hänellä minua kohtaan. En kuitenkaan ole ollut uskoton. Jos lapsia ei olisi, lähtisin. Nyt ikään kuin uhraan oman hyvinvointini. Kunpa saisin miehen silmät avautumaan, rakkaudeton ja seksitön liitto, ei mitään järkeä jatkaa yhdessä?? Etenkin kun itseäni odottaisi onni toisaalla ja varmasti miestäkin jonain päivänä. Mutta miten ihmeessä sen saa menemään miehen tajuntaan, hänet itse oivaltamaan tilanteen? Vai pitääkö minun vain uhrata elämäni kun perheen olen perustanut?”

Nimim. Lanka jo palaa

Kuva Priscilla du Preez.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 15 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle IG Peruuta vastaus

15 vastausta artikkeliin “”Miten saan miehen ymmärtämään, että meidän tulisi erota?””

  • JR sanoo:

    Se joka ei sitoudu omaan puolisoon, haluaa eron. Joka sitoutuu, on uskollinen, eikä halua eroa. Luulen, että jos olet taipuvainen mikropettämiseen, et ole koskaan, ketään kohtaan uskollinen. Rakastumisen tunne kestää hetken. Kun se hiipuu, olet heti altis uusille ihastuksille, mikropettämisille ja eroille. Sitoutumalla löydät rakkauden omaan puolisoon uudelleen. Kuka se onkaan. Toivottavasti sinuun sitoutunut. Kuten nykyinen puolisosi näyttäisi sinuun olevan.

  • Kovasti tsemppia sinulle! sanoo:

    Vaikea tilanne on, kovasti voimia sinulle. Käsittääkseni lasten takia pystyssä olevat ns. kulissi avioliitot ovat vielä muodissa. Sinällään miksi ei, tosin lapsilla on käsittääkseni tapana ottaa mallia vanhemmista, samalla kysyisin, haluanko olla se martyyri joka uhrautuu lasten takia ja tarviiko lapset tätä minun uhrausta? Onko lapsesta kivaa elää aistien, että kaksi aikuista on tässä heidän takia ja kokea ehkä loputonta syyllisyyttä äidin vuoksi? Toisaalta jotkut asuu niin että on tää kulissi ja sitten sovittu toinen elämä sivussa molemmilla.

    Samalla mietin kuka itseensä arvosteleva mies halua elää suhteessa, jossa hänen ka ollaan lasten takia? Ei siksi että hän merkitsee jotain. Jos mies on ok oloinen 30-80v. niin hänellä tulee joka tapauksessa olevaan suuri kysyntä, heistä on suurempi pula. Sinällään siis voisi olla hyvä että hän myös ehtisi elää omaa elämää.

    Mutta, tässä tuleekin se toinen puoli – voikko olla varma että tämä uusi mahdollinen puoliso on oikeasti hyvä arjessa? Jotkut ovat loistavia ihanassa kahden aikuisen suhteessa, ilman taloudellisia velvotteita ja ihan avuttomia perheelämässä. Suhdetta tulee koettelemaan: avioero järjestelyt ja koko jälkihåssäkkä, miten suhde lasten ja uuden puolison muodostuu, koko vuoroasumisen säätöö, ex-puolison suhtautumiset asiaan. Uusi puoliso voi olla erilainen kun arki astuu kuvion. Myös kannatta jo tässä vaiheessa koitta kuvitella miten suhtaudut kun ex löytää rinnalle uuden naisen ja tästä tulee lapsesi ihanaa tai karsea äitipuoli. Mutta tämäkään ei välttämättä ole este jos tilanne painaa niin ettei elämässä ole enää mitää tarkoitusta.

  • BA sanoo:

    Aloittajan kaltaisten epärehellisten ihmisten ei kannattaisi lähteä pitkiin parisuhteisiin jos ei ole saanut omasta lapsuudestaan eväitä toimia parisuhteessa niin kuin aikuiset tavalliset ja normaalit ihmiset toimivat eli puhutaan omista tarpeista ja tunteista ennenkuin siirretään tunneyhteys siihen kolmanteen pyörään oman pimitettynä pidetyn puolison asemesta.

    Toki jos aloittaja on puhunut puolisolleen aiemmin täysin suoraan ja avoimesti sitä mitä haluaa parisuhteitaan ja puoliso on tämän suoran puheen jälkeen viis veisannut asiasta niin tällöin aloittajan näkemys on osittain ymmärrettävä.

    Mutta jos tilanne on se että aloittaja ei ole halunnut/kyennyt/uskaltanut puhua omista tarpeistaan ja tunteistaan puolisolleen niin on keskenkasvuisen käytöstä lähteä hakemaan ”onneaan” toisaalta.

  • Toinen sanoo:

    Aloittaja ei kerro kirjotuksessa onko hän rehellisesti ja avoimesti kertonut miehelleen että häntä ”odottaa onni toisaalls”. Alhaisinta on jos tässä on tavoitteena saada mies tekemään eropäätös ilman että nainen on kertonut totuutta ennen päätöstä.

    Sääli lapsille koska tällaiset asiat tulevat aina ilmi ennemmin tai myöhemmin. Mitä aloittaja aikoo vastata lapsilleen jos he kysyvät miksi äiti ja isä erosivat?

    • GB sanoo:

      Tuossa olisi kyllä kaikista pahin vaihtoehto se että tuo aloittajan mainitsema toinen mies olisi myös tahollaan parisuhteessa jossa omia lapsia.

      Tuolla toiminnalla siis aloittaja hajottaisi tietoisesti kaksi perhettå ja sekoittaisi useiden lapsien elämän lopullisesti vain ilmeisesti siksi että ”tunteilleen ei voi mitään”.

      Jäljelle jää kysymys mitä aloittaja on itse tehnyt avioliittonsa, lastensa ja perheensä eteen? Vai onko aloittaja kyvytön puhumaan omista tarpeistaan miehelleen?

      • Uusperheiljä. sanoo:

        Pahimmillaan tuo johtaa pidemmän päälle ketjureaktioon jossa aloittajan ja hänen mainitseman toisen miehen lapsilla on neljä ”kotia”.

        Eli miehen koti, aloittajan koti, aloittajan toisen miehen ex:n koti ja aloittajan tulevan ex-miehen mahdollisen uuden koti. Ja nämä kodit voivat olla pitkien matjoken päässä toisistaan

        Ja tämä ketju voi jatkua pidempäänkin. Miten aloittaja suhtautuisi jos tällä toisella miehellä olisi lähes samanikäisiä lapsia kuin aloittajalla?

        Kuinka näistä lapsista tehtäisiin ”sisaruksia” kun aloittajan ja tämän toisen miehen suhteen alku perustuisi petokseen ja perheiden hajottamiseen,

        Tätäkö aloittaja haluaa? Useiden ihmisten elämä rikki ja sekaisin?

        • IG sanoo:

          Tuo lasten keskinäisten suhteiden muodostuminen on tärkeää heidän tulevan aikuisuuden suhteen etenkin siksi miten he oppivat oikeudenmukaisuuden ja miten kestävässä parisuhteessa pitäisi toimia.

          Kuinka aloittajan ja tuon toisen miehen lapset suhtautuisivat ”toiseen” uuteen aikuiseen etenkin jos ja kun he hyvin nopeasti kuitenkin tulisivat tietämään että oma äiti tai isä olisi poissa vain siksi että aloittaja ja tämä toinen mies halusivat jättää puolisonsa ja rikkoa lapsiltaan turvallisen perheen.

          Vaihtoehto jossa tällaista ”salaisuutta” pimitettäisiin lapsilta heidän koko ikänsä pahimmillaan hautaan saakka osoittaisi sairasta suhtautumista asiaan.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Itsehän olet antanut tunteitesi aviomiestäsi kohtaan väljähtyä, mies on selkeästi hoitanut osansa paremmin. Mitäpä jos suuntaisit terapiaan hakemaan parempaa ymmärrystä itsetuhoiselle toiminnallesi, ja vinkkejä sille, miten saat elämäsi ja parisuhteesi takaisin raitelleen? Ei rakkaus ole sellaista, joka noin vaan tulee ja menee, vaan itsellä on vastuu sen ylläpidosta ja rakentamisesta. Se on sitä tahtomista, joka naimisiin mennessä luvataan.

    Mitään peruuttamatonta ei ole vielä ilmeisesti tapahtunut, joten voit vielä korjata tilanteen kasvamalla aikuseksi ja ottamalla vastuuta omasta tunne-elämästäsi.

  • Ajattelija sanoo:

    Lasten takia neuvoisin unohtamaan sen uuden miehen. Miettimään miten voisi parantaa nykyistä suhdetta esim. olisiko pariterapia sopivaa vai onko omassa elämässä jotain epätyydyttävää esim. työ joka heijastuu parisuhteeseen.

    • EQ sanoo:

      Hyvä neuvo mutta jos nainen on tuossa tilanteessa kuin kirjottaja niin asia on lopputulokseltaan aikalailla selvä.

      Tässäkin tapauksessa nainen ei uskalla kohdata totuutta ja kertoa sitä suoraan miehelleen vaan ilmeisesti odottaa että mies tekisi eroratkaisun kirjoittajan puolesta.

      Sillä mitä mies on mahdollisesti tehnyt yrittääkseen pitää perhettä kasassa ja turvata lastensa elämän ei ole mitään merkitystä jos nainen hakee mielessään onneaan muualta.

      Jutun kirjoittaja lähtee siitä että vastuu suhteen hoitamisesta siirretään toiselle eikä itse oteta vastuuta kertomalla mitä haluaa parisuhteesta.

      Kyvyttömyys kertoa omista tarpeista parisuhteessa toiselle ja siitä seuraavat ongelmat ovat viime kädessä itsekkyyttä ja suurimpia petoksia pettämisen ohella rakastavalle ja välittävälle puolisolle ja lapsilleen voi tehdä.

      Tästä itsekkyydestä usein lapset kärsivät vielä omissa aikuisina parisuhteissaan kun toimintatapa on tuo jutun kirjoittajan malli.

  • Lupaa ei tarvita sanoo:

    Miksi miehen pitäisi välttämättä ymmärtää? Parempihan se on, jos ero tapahtuu sovussa, mutta jos tunnet kärsiväsi liitossanne, ota se ero, oli mies mitä mieltä tahansa. Et tarvitse hänen lupaansa.

    • EQ sanoo:

      Jokainen tekee toki mitä haluaa. Mutta silloin jos on mennyt naimisiin ja hankkinut pari lastakin ja kaikki on ”päällisin puolin hyvin” niin herää kysymys onko tämän kirjoitaja vain keskenkasvuinen joka on käyttänyt nykyistä miestään hyväksi.

      Jos ei kykene sitoutumaan niin silloin ei kannata perustaa perhettä jotta voi tietoisesti omasta tahdostaan rikkoa sen.

  • Sussu sanoo:

    Siis täh??miksi pitäs saada tajuamaan,jos ite kerta onneton ja rakastunut jo toiseen,niin sit kyllä on otettava niskasta itteensä ja edetä asiassa ja ihan ilman nykysen ukon mietintöjä. Oot sanonu et eroan/haluat erota kun ei oo rakkautta jne enää niin sit se on tehtävä niin. Eihän se helppo oo mutta varmasti se oikea ratkaisu.

  • balanssi sanoo:

    EQ:n tavoin ihmettelen, että miksi miehen tarvitsee tajuta erota?

    Ota itse vastuu itsestäsi ja elämästäsi, äläkä sysää sitä(kin) miehellesi.

    Etkö kestä kertoa lapsille, että äiti haluaa erota, koska äitillä on uusi mies? Olisiko vaan mukavempi panna menemään kertomalla heille, että ”isi ja äiti ei rakasta toisiaan enää ja siksi eroamme”

    Et myöskään voi tehdä päätöstä siitä, että rakastaako miehesi sinua vai ei.

  • EQ sanoo:

    Mitähän kirjoittaja on itse tehnyt avioliittonsa eteen?

    Odottanut että mies hoitaa kaiken eikä itse tarvitse tehdä mitään.

    Itsekeskeisyys ja pelkuruus tuntuu olevan muotia nykyään.