Vanhemmat lähtevät aamulla töihin ehkä jo seitsemäksi. Pienen koululaisen koulupäivä alkaa joko kello 8 tai se saattaa alkaa vasta kymmeneltä. Vanhemmat saattavat päästä töistä viideltä ja siihen tietysti työmatka päälle, ja koululainen on ehkä tullut kotiin jo puolen päivän aikaan. Näissä tapauksissa pieni lapsi joutuu olemaan monta tuntia yksin kotona.

Monet kunnat tarjoavat iltapäiviksi kerhotoimintaa ainakin ekaluokkalaisille. Kaikissa kunnissa iltapäivätoiminnassa ei kuitenkaan ole riittävästi paikkoja kaikille halukkaille. Aamutoimintaa ja iltapäivätoimintaa yli tokaluokkalaisille ei yleensä edes ole.

Joissain perheissä tämä tilanne ratkeaa sillä, että esimerkiksi isovanhemmat hoitavat lasta iltapäivisin. Mutta aika monilla isovanhemmat ovat yhä työelämässä itsekin, tai sitten he ovat sairaita, kuolleita tai haluavat nauttia omasta vapaa-ajastaan ilman lastenhoitovelvoitteita. Oli syy mikä tahansa, kovin monet perheet eivät voi laskea sen varaan, että sukulaiset katsovat pienten koululaisten perään jokainen arkipäivä.

Omien työaikojenkaan järjestäminen ei joka tilanteessa onnistu. Saati se, että toinen vanhempi voisi jäädä kotiin – olettaen, että vanhempia ylipäätään on kaksi.


Ylin kuva Michal Parzuchowski.

Pienen koululaisen jättäminen oman onnensa nojaan aamuisin ja iltapäivisin ei tunnu mukavalta ajatukselta. Eikä sitä suosittele myöskään asiantuntijat:

Lastenpsykiatrian asiantuntijan mielestä ekaluokkalaista ei kannata jättää yksin odottamaan vanhempien pääsemistä töistä, kertoo Yle. Varsinkin herkillä lapsilla yksin oleminen voi nostaa pelkotiloja, lastenpsykiatrian erikoislääkäri Outi Heiskanen kertoo Ylen jutussa.

Mannerheimin lastensuojeluliiton mukaan alakouluikäinen on liian pieni viettämään kokonaisia päiviä toistuvasti yksin kotona. ”Suomen laissa ei määritellä, milloin lapsen voi jättää yksin kotiin. Lastensuojelulain mukaan viranomaisten on puututtava asiaan, kun lapsen hoidon laiminlyönti vaarantaa lapsen kehitystä. Lapsen ikä ei kuitenkaan ole ainoa kriteeri, jonka mukaan arvioidaan, voiko lapsi jäädä yksin kotiin, ja voiko hän huolehtia nuoremmasta sisaruksestaan – siihen vaikuttaa moni muukin seikka. Esimerkiksi jos lapsi pelkää yksin oloa, hän on liian pieni viettämään aikaansa yksin kotona”, kerrotaan MLL:n sivuilla.

Se, että lapsi saattaa pelätä yksin kotona on vain yksi huolenaihe. Suurin osa tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-ajalla, eikä lapsi välttämättä pysty toimimaan hätätilanteessa. Eikä tietenkään tuntikausien yksin oleminen ja toimettomuus, sekä esimerkiksi somessa roikkuminen varmastikaan ole hyväksi lapsille. Kotoa lapsi soittaa äidille tai isälle vartin välein. Tämä siitä huolimatta, onko vanhempi kokouksessa vai vessassa, soittaa pitää, koska niin on sovittu. Noin tunnin pituisen yksinolon jälkeen lapsi on ihan kypsä itsenäiseen vastuuseensa ja haluaa selvästi aikuiseuraa, joka tulisi ottamaan yksinolon vastuun häneltä pois.

Kaikki tämä vähintäänkin stressaa vanhempia, lapsia, pomoja sekä kalvaa parisuhteita – kenen vuoro? Sun! Eiku sun!

Miten teillä on järjestetty pikkukoululaisen aamut ja iltapäivät? Saitteko kerhopaikan? Joustaako työnantaja? Auttaako mummi tai kummi? Vaikuttaako lapsesta huolehtiminen työpäiviisi? Huolettaako lapsen pärjääminen? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mama Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Miten pikkukoululainen pärjää pitkät päivät yksin?”

  • vaikeeta sanoo:

    No, tätä aihetta kipuillaan kolmen vuoden päästä jolloin lapsemme aloittaa koulun. Itselläni työmatkat julkisilla ~70 km suuntaan julkisilla joten työpäivän pituus matkoineen 11 tuntia. Uutta työtä haettu ja hakemuksia täytetty mutta en ole saanut lähempää. Edes haastatteluun ei ole päässyt. Kyllä sitä uutta työtä koko ajan katsoo mutta en ihan hitsaajan hommaan voi hakea kun ei ole alan koulutusta tai opettajaksi kun siihenkään ei ole koulutusta. Ei ihan houkutua myöskään irtisanoutua nykyisestä työstä ilman uutta työpaikkaa. Toki seuraavia YT neuvotteluja odotellessa. Olen sitten kotona jonkin aikaa, sattuuko se aika sitten samaan aikaan ekan kouluvuoden kanssa sitä ei voi sanoa kukaan.

  • Mama sanoo:

    Ensinnäkin minun mielestäni koulupäivä on liian lyhyt. Tänä syksynä toisen luokan aloittaneen tyttäreni koulupäivällä on mittaa neljä tuntia, eli klo 8-12. En tarkoita sitä, että pikkuihmisten pitäisi tavata aakkosia kuusi tuntia päivässä, vaan juuri niin, että koulupäivään sisältyisi muutakin ohjelmaa ja/tati toimintaa.

    Oma lapseni osallistuu iltapäivätoimintaan, jonka hintalappu on 90e kuukaudessa. Maksan sen mielelläni, ettei lapseni tarvitse olla yksin kotona kello kahdestatoista eteenpäin pahimmillaan iltakuuteen saakka. Tässä samalla toki harjoittelemme yksinoloakin, koska ensi syksynä pitäisi pärjätä. Asumme haja-asutusalueella, eikä kavereita ole ihan lähellä, mutta tyttö pystyy pyöräilemään koulusta kotiin.

    Jos koulupäiviä pidennettäisiin parilla tunnilla, tämä ongelma helpottuisi huomattavasti ja toisi lisää tasa-arvoa lasten keskuuteen. Ymmärrän täysin, että joillain paikkakunnilla kaikilla perheillä ei ole varaa ja mahdollisuutta iltapäivätoimintaan. En tiedä, mitä parin tunnin lisäys tarkoittaisi opettajien työajassa ja siihen liittyvissä kustannuksissa (toki toimintaa voisi ohjata kaiketi joku muukin henkilö), mutta se lienee varma, että sen hintalappu on ainakin inhimillisesti katsoen pienempi kuin, mitä yksinäisyys, irrallisuus ja turvattomuus aiheuttaa lapsille ja nuorille. Tännekin varmasti tulee kommentteja, että ”kyllä sitä ennenkin tultiin avain kaulassa kotiin ja oltiin monta tuntia oman onnen nojassa ilman, että oli valmista välipalaa ja ohjattua toimintaa”. Kyllä kyllä, näin oli ja niistä ihmisistä on varttunut varmasti kunnollisia ja reippaita. Maailma on kuitenkin kovin paljon erilainen kuin esimerkiksi vielä 1980-luvulla, jolloin olen itse ollut lapsi – aiemmista vuosikymmenistä puhumattakaan. Jos meillä on tänä päivänä selvää tutkimustietoa siitä, että lapset ja nuoret kaipaavat seuraa, aikuisia, apua ja tukea, niin miksi helkkarissa suljemme siltä asialta silmät?