Miten näiden uusperheen raha-asioiden kuuluisi mennä?
”Miten tämän oikeasti kuuluisi mennä, kun nyt se menee näin:
Kyseessä aviopari, A ja B. B:llä on palkka 1/3 A:n palkasta.
Asumisen kaikki menot menevät tasan puoliksi (lainat, huonekalut, remontit, kodinkoneet, isommat hankinnat jne.). B:llä jää palkasta kuukausittain asumismenojen ja muiden kulujen jälkeen huonoimmillaan pari sataa ruokakaupparahaa, parhaimmillaan jopa kolme. A:lla tämä osuus on niukasti vajaat pari tonnia.
Kummallakin on kaksi lasta. Kummallakin yksi alakoululainen ja yksi täysi-ikäinen. Täysi-ikäiset asuvat omillaan. A maksaa mopokortit, mopot, ajokortit ja autot omille lapsilleen ilmoittamatta B:lle. B taas joutuu kysymään suostumuksen kaikkiin lapsiaan kohdistuviin hankintoihin, esimerkiksi polkupyörän ostoon, jonka A sitten hyväksyy, jos se ostetaan käytettynä.
A motkottaa lähes päivittäin kun B:n rahat eivät riitä kuin muutaman kerran kuukaudessa ruokakauppakäynteihin. B taas ruokakaupassa käydessään täyttää jääkaapin ohella myös pakastimen ja pyrkii ostamaan monen päivän ruuat. Kaikki, minkä B ostaa omille lapsille (vaatteet, kengät, hygieniatuotteet ym.) A vaatii sanattomasti ostamaan myös omilleen. Jos B ei ostakaan, niin A ostaa vastaavat tuotteet mutta huomattavasti suuremmalla summalla, saadakseen lasten välille tahallista kateutta aikaiseksi. A ostaa tällaiset ostokset vain omille lapsilleen.
Kuva Markus Winkler. YLin kuva Eric Ward.
B tykkää yllättää pienemmät lapset joskus ostamalla 1-2 euron juttuja, kyniä, kumeja jne. Myös siis A:n lapselle. B:n lapset eivät saa ikinä yllätyksiä vaikka A omalleen ostaakin. Jos B ei ostakaan A:n lapselle sitä 0,50 senttiä maksavaa pyyhekumia, minkä osti omalleenkin, menee A lapsensa kanssa kauppaan ja ostaa hänelle paketin missä on 5 pyyhekumia.
Kun raha-asioista yrittää keskustella, B sanoo, että ei ole lasten edun mukaista laittaa heitä eriarvoiseen asemaan siksi, että toisella perheen aikuisella on rahaa ostaa ihan mitä vain asenteella ”koska mä voin”, ja toisen aikuisen lapsi jää jatkuvasti hyvin toimeentulevan lapsen jalkoihin. A:n lapsi on tottunut elämäntyyliin jossa raha ei lopu. Hänellä on myös molemmat vanhemmat, vaikkakin A:n ex-puoliso maksaa lapsistaan yhtä paljon menoja kuin A itse. B:n lapset ovat kasvaneet ilman toista vanhempaa (menehtynyt), eläneet jo vuosia yksinhuoltajavanhemman kanssa, ja näin ollen ovat tottuneet venyttämään senttejä, ollen silti äärettömän tyytyväisiä ja onnellisia elämään tiukemmin.
A:n ja B:n lyödessä hynttyyt yhteen, taloudellinen tilanne käytiin selkeästi läpi. Asian piti olla ok, kun B sanoi suoraan tilanteensa, johon A sanoi että se ei haittaa, se maksaa jolla on ja selvitään kyllä. B:n elämä on työ, koti ja kotityöt, eikä mitään muuta. Ei mitään. Kaverit ja ystävät ovat jääneet suhteen myötä A:n ollessa mustasukkainen. A sanoo B:tä narsistiseksi, ja B taas ajattelee A:sta samoin.”
– Anonyymi kirjoittaja
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Ja joju oikeesti siis suostuu tollaseen??!!🙈🙈🤬🤬🤐🤐 en todellakaan tajua,enkä todellakaan jaksa edes hiukan kertoo mikä tossa mättää…huh huh!
B joutuu valitsemaan sietääkö vallitsevaa tilannetta vai eroaako. Toista ei voi muuttaa.
Tuo on taloudellista väkivaltaa omaa aviopuolisoa ja lapsia kohtaan. Ei se siitä mihinkään muutu. Lisäksi, henkinen väkivalta kattaa toisen eristämisen ystävistä ja harrastuksista kokonaan. Ikävä kyllä A on väkivaltainen ainakin henkisesti ja taloudellisesti ja mielestäni tämä on tilanne, jossa B:n kannattaisi vain pakata tavarat (ne vähätkin) ja lapset ja JUOSTA.
RAKKAUS EI RAJOITA, se ei halveksi, se ei hallitse.
No, eriyttäisin tuossa kohtaa elämät kokonaan. A vastaa omasta taloudestaan ja B omastaan.
A ja B muuttavat eri koteihin koska A on eristänyt Bn ystävistään ja elämästään mikä on epänormaalia.
Jos A rajoittaa B:n sosiaalisia suhteita ja on muutoinkin ikävä puoliso, niin B:n olisi nyt hyvä lähteä ihan omille teilleen. Ja jos siinä suhteessa haluaa pysyä, niin voi myös seurustella niin, että molemmat asuvat eri osoitteissa. MUTTA. Olenko minä ainoa, jonka mielestä on ihan hullu ajatus, että paremmin tienaavan pitäisi maksaa puolisonsa menoja, tai etenkään puolison lasten? Eikö toisen omat ja lasten menot kuulu ihan sille vanhemmalle itselleen?
Minä en asu mieheni kanssa yhdessä, mutta olemme seurustelleet reippaat 5 vuotta, eli mieheni on ollut lapseni elämässä mukana jo pitkään, ja heillä on läheiset välit. Meillä ei suhteessa ole sellaisia pulmia, joista tässä puhutaan, mutta ei kyllä ikinä tulisi mieleeni maksattaa miehelläni omia tai lapseni menoja. Hän on ollut nykyisessä työpaikassaan reippaasti yli 10 vuotta, ja on edennyt urallaan. Meidän tavatessamme minä olin vielä opiskelija, ja tein töitä vain osa-aikaisesti (nykyään hän tienaa päälle 6000 eur/kk ja minä 3500 eur/kk, eli tuloerot on edelleen). Talous oli siis tiukilla, mutta en silti koskaan odottanut mieheltä mitään rahallista apua tms. Siis mies on aina antanut pieniä (välillä isojakin) lahjoja minulle ja lapselleni, mutta hän on tehnyt sen ihan omasta halustaan, ja olisimme pärjänneet ilmankin näitä asioita. Lapselle hän usein antaa esim kalliimpia elämyksiä, mihin minulla ei välttämättä olisi varaa. Lapsi on kuitenkin minun ja vain minun. Ja minä huolehdin omasta lapsestani ihan itse. Lapseni onkin oppinut säästeliääksi nuoreksi, joka ei haikaile minkään muotivillitysten perään. Lapseni on oppinut, että työtä tekemällä saa rahaa. Lapseni on loistava käsitöissä, ja on jo pari vuotta ihan itse ansainnut yli puolet harrastusmaksuistaan omilla käsitöillään (harrastus noin 1900 eur/vuosi). Siis toki tilanne olisi eri, jos mieheni esim vähättelisi meidän heikompaa taloustilannetta, tai pitäisi minua jotenkin alempiarvoisena.
Mutta nyt oikeasti käsi ylös, kuka aikuinen yrittää saada itsensä ja lapsensa elätettyä paremmin tienaavan tuloilla??
Tuota sietää tosiaan miettiä. Esimerkissä kerrotaan että tuloeroista on oltu tietoisia ja asiasta keskusteltukin ennen yhteen menoa. Silti on päädytty tilanteeseen, jossa yhteiset menot on viritetty selkeästi liian korkeiksi toisen puoliso tuloille. Tällöin kyllä se varakkaampi puoliso ylläpitää (omaa ja lapsensa) elintasoa pienempituloisen puolison kustannuksella. Eikä päin vastoin.
Jutun mukaan B ei vaadi A:ta maksamaan lapsensa monoja, vaan A tekee omilla ostoksillaan selväksi, että hänen lapsensa on etuoikeutettu.
Minulle on tärkeää että olen taloudellisesti itsenäinen. Asumiskulut maksetaan puoliksi, kaupassa käy kumpi sattuu käymään. Ostan kaikille lapsille mitä he tarvitsevat (koulutarvikkeet, vaatteita), mutta molemmat maksavat itse omien lasten harrastukset ja varusteet. Olen hintatietoinen ja bongaan hyviä tarjouksia. Mies herää asioihin kun esim kengät on jo pienet.
Kyllä hiertäisi jos joutuisin itse maksamaan miehen menoja tai joutuisin jatkuvasti pyytää rahaa mieheltä tai jos itse asioisin kirppiksellä ja mies merkkiliikkeissä. Lasten pitää olla edes jotenkin tasa-arvoisessa asemassa kun samassa perheessä asuvat. Jos eivät, se onkin jo asia erikseen.
Mielestäni aikuisten muuttaessa yhteen tilanteessa jossa molemmilla on biologisia lapsia ei toisen aikuisen tule lähtökohtaisesti maksaa toisen biologisen lapsen/lasten menoja. Mutta. Perheenjäsenten, erityisesti tämä korostuu lasten ollessa kyseessä, ei heitä tule kohdella epätasaarvoisesti. Ei ole lapsen/lasten vika, että hänen biologinen vanhempi ei kykene tarjoamaan samanlaisia taloudellisia mahdollisuuksia, kuin mitä uusperheen toinen aikuinen pystyy järjestämään omalle tai omilleen biologiselle tai biologisille lapsille.
Tällaisessa tilanteessa tulee mielestäni aikuisten miettiä ovatko he valmiita asumaan yhdessä jos perheen lapset ovat hyvin epätasaarvoisessa asemassa suhteessa toisiinsa. Mielestäni saman perheen kaikilla lapsilla tulee lähtökohtaisesti olla samanlaiset mahdollisuudet harrastuksiin, vaatteisiin, lomiin, polkupyöriin, käyttörahaan yms. Huomioiden kuitenkin lasten ikätason.
Jos tämä ei toteudu, niin aikuiset eivät toimi oikeudenmukaisesti suhteessa uusperheen lapsiin. Tällaisessa tilanteessa aikuisten tulee ottaa itseään niskastaan kiinni, pysähtyä ja pohtia asiaa kaikkien perheenjäsenten näkökulmasta. Niin omastaan, puolisostaan kuin ENNENKAIKKEA perheen lasten.
Minä en voisi kuvitellakaan tilannetta että en mahdollistaisi puolisoni biologiselle lapselle samoja mahdollisuuksia kuin biologisesti omilleni. Jos toimisin näin, niin millaista aikuisuutta mallin taisin uusperheen lapsille. Mielestäni äärimmäisen epäoikeudenmukaista. Lapset eivät voi valita perhettään.
Kuulostaa siltä, että B on onneton suhteessa koska A käyttää valtaa sekä taloudellisissa asioissa, että kontrolloimalla B:n sosiaalisia suhteita.
B:lle voisi tehdä hyvää oma tupa, jolloin tekemisiin ja rahankäyttöön olisi oma lupa.
Parisuhteeseen jossa ei ole hyvä olla ei kannata jäädä. Vaikka eroaminen tekee kipeää, niin eroamisesta seuraava kipu hälvenee ajan myötä. Huonosta parisuhteesta johtuva kipu vain kasvaa ajan myötä.
Toki ensin kannattaa yrittää käydä asia läpi keskustellen. Kertoa mistä kenkä hiertää ja pyytää toista miettimään yhdessä miten asiat saataisiin sujumaan niin, että molemmilla on hyvä olla.
Kumpikin on tietysti jo lain mukaan elatusvelvollinen niitä puolison lapsia kohtaan, jotka asuvat saman katon alla. Koskien ruokaa, vaatteita, hygieniatuotteita yms. Isommissa ostoksissa kumpikin huolehtii omistaan. Miksi B edes kysyy mitä voi ostaa omille lapsilleen omilla rahoillaan? Aika inhottava tilanne, jossa tuntuu olevan taloudellista henkistä väkivaltaa. En tiedä onko suhteessa mitään järkeä, kun yhteisiä lapsia ei ole. Jos keskustelu ei auta, niin ehkä ero on ainoa vaihtoehto. Itse en alistuisi moiseen.
Missä kohtaa laissa mainitaan, että on elatusvelvollinen muita kuin omia lapsiaan kohtaan? Elatusvelvollisuus koskee vain ja ainoastaan puolisoa (avio) ja omia lapsia, ei mitään bonuspentuja.
Esim lapsipuolen opintorahaan vaikuttaviksi tuloiksi lasketaan samassa taloudessa asuvan ei-biologisen vanhemman tulot eli on elatusvelvollisuus.