Ero ei ole koskaan helppo, ei ainakaan molemmille osapuolille. Mutta yllättävä ero, jossa toinen vain lähtee, eikä anna mitään selitystä, on todella raastava.

Kipu on voimakasta, itku jatkuvaa ja elämä toivotonta. Jos vielä pitää huolehtia lapsista, eikä ystäviä ole lähellä, selviytyminen on haastavaa. Jätetty äiti kertoo:

”Minulla on kaksi lasta ja olemme miehen kanssa eronneet. Toinen lapsista on aina kanssani, myös eron jälkeen. Mietin, miten erosta voi päästä yli kun koko ajan ahdistaa valtavasti?

Olen ahdistunut kotona, töissä, kaupungilla. Mihin ikinä menen niin minua itkettää niin paljon, että tunnen kuolevani. Asunnon vaihto tuntuu ylivoimaiselta mutta nykyiseenkään en voi jäädä. Kotona olo on niin ahdistavaa että jokainen minuutti tuntuu vähintäänkin tunnilta ja päivät tuntuvat loputtomilta.

Suhteessa olo on ollut hankalaa mutta silti minun ajatukseni on se että kun yhteen aletaan, myös kaikki tehdään sen eteen eikä luovuteta. Mies ei halua puhua eron syistä.

Sain kuulla asian viestillä, hänen ollessa toisella paikkakunnalla. Ilmeisesti erosta on tiennyt moni muu ennen minua ja se loukkaa minua kovasti.

Katkeruus on pahinta mutta siitä en pääse yli vaikka kuinka yrittäisin. Kun yhdessä on sovittu että yritetään saada suhde paremmaksi, mutta todellisuudessa emme kuitenkaan ole yrittänyt. Uskoisin ettei asiaan liity kolmansia osapuolia vaikka mistä sitäkään koskaan tietää varmaksi.

Minulla ei ole kauheasti ystäviä tässä samassa kaupungissa joten olen melko yksin työpaikkaa lukuunottamatta. Minun pitäisi töissä pystyä auttamaan muita, samaan aikaan kun itselläni sisällä kalvaa järjetön ahdistus ja kyyneleet puskevat ulos silmistä vaikka miten taistelisi vastaan.”

Nimim. Miten tästä selviää?

Miten sinä neuvoisit häntä? Miten itse pääsit vastaavassa tilanteessa eteenpäin? Kerro neuvosi kommenteissa!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 31 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Eronnut itsekin Peruuta vastaus

31 vastausta artikkeliin “Miten ihmeessä erosta ikinä selviää?”

  • Että mitä!! sanoo:

    Itsekin olen eron keskellä ja yllätyksenähän se tuli. Miten en tajunnut ja nähnyt merkkejä kysyin itseltäni ja syytin itseäni. Kunnes totesin, että hei minähän luotin tähän ihmiseen ja olin sanonut tahdon ja luvannut olla niin hyvässä kuin pahassa. Joten päädyin siihen, että minähän en tätä ole aiheuttanut. Vastuu on hänellä omasta toiminnastaan enkä suostu syyllistymään, mutta Suren sitäkin enemmän, käyn surutyötä, niin kuin me kaikki. Shokkivaiheesta selvittyäni aloin katsella puolisoani kuin vierasta ihmistä ja ihmetellä, kuka tuo mies on. Tunteeton, kylmä ja vieras minulle. Se auttoi minua, kun näin mikä hänestä oli tullut ja kuinka käytös (siis hänen) voi muuttua, kun ei rakasta toista enää. Ei ole kunnioitusta eikä arvostusta enää. Tämä kaikki tietysti monen vaiheen kautta, itkut ja anelut ym. Aion mennä eroryhmään, jotta saisin vertaistukea ja se voisi auttaa myös sinua. Luin asiasta ja monet ovat saaneet siitä apua. Välillä iskee epätoivo ja minulla ehkä suurin pelonaihe on yksinäisyys niin kuin sinullakin. Kotielämä on ollut tosi tärkeä ehkä liiankin ja olen kadottanut itseni jonnekin matkan varrella. Nyt mun täytyy löytää vaan itseni uudelleen ja se ei ole enää sama itse kuin ennen. Kaikki tunteet ovat sallittuja, myös negatiiviset anna niiden tulla. Päivät voivat olla hyvin erilaisia, on kuin olisi vuoristoradassa ja se on raskasta ja uuvuttavaa. Mutta minkä sille voi, kun toinen ei enää välitä, no ei sitten yhtäänmitään. Sinä olet tärkeä ja arvokas, koska olet sinä. Olet synnyttänyt lapsesi, olet äiti ja nainen, mies joka ei arvosta sitä ei tule koskaan arvostamaan naista eikä ansaitse sinua. Toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja kyllä tästä selvitään.

  • Maailman rumin ero koettu sanoo:

    Minua auttoi neuvolapsykologilla käynti, ensin jopa paristi viikossa, sitten harvemmin. Se oman mielen kääntyminen siihen että toinen ei olekaan ollut rehellinen pitää ensin saada purettua päästä, mutta ärsyttävän kliseisesti se aika auttaa siihenkin. Minusta jopa toista naista pahempaa oli tuo että ei nähnyt eron tulevan ja itse on vielä ”haluan yrittää kaikkeni” -tilassa, koska siitä järkytyksestä pitää päästä irti ensin ennen kuin voi oma eheytyminen ja varsinainen eron käsittely alkaa. Ole itsellesi armollinen ja anna aikaa parantumisellesi, älä väkisin sinnittelee töissä vaan itke alkuun pari päivää jos siltä tuntuu, sulla on loppuelämä aikaa olla vahva sitten kun viimein sinne pääset. Pitkä tie, mutta lopulta sun on parempi ilman tuollaista miestä. Voimia kovasti!

  • Mymmeli sanoo:

    Ihan ensimmäiseksi aika työterveyshuoltoon ja pyydät sairaslomaa. Seuraavaksi soitto neuvolaan ja yhteys perhepalveluihin. Niistä saat arjen apua ja toivottavasti keskusteluapua itsellesi, joko neuvolan psykologilta tai perhepalveluiden kautta. Ystävät ovat hyvä tuki, mutta eivät riitä, jos on oikeasti vaikeaa. Yritä saada jonkinlainen keskusteluyhteys exään.

  • 4given sanoo:

    Kyllä siitä selviää. Ajan kanssa. Ottamalla vastuun itsestään ja toki lapsista. Toista ihmistä kun ei voi väkisin pitää, eikä toisen puolesta päättää. Olet onneksi vastuussa vain omista valinnoistasi. Itse nyt kahdesti eronneena, olen päättänyt antaa anteeksi ja oppia virheistäni. Ajan kanssa anteeksiantamisen huomaa olevan itseä varten. Se toinen ei välitä sinun valinnoistasi ja teet päätöksesi lopulta itseäsi ja omaa elämääsi varten. Suru kuuluu surra ja tunteet kokea, ne kuuluu elämään ja ainoastaan ne läpielämällä pääsee eteenpäin. Voimia!

  • Eronnut itsekin sanoo:

    Älä pidättele niitä itkuja vaan itke. Itke ihan niin paljon kuin niitä kyyneleitä tulee. Hae ehdottomasti itsellesi ulkopuolista keskusteluapua ja tarvittaessa myös lapsille. Osallistu eroryhmiin. Rakenna hyvä tukiverkko. Ota ihan kaikki mahdollinen apu vastaan mitä saat. Lepää, syö hyvin, harrasta liikuntaa, tee mukavia asioita. Kirjoita, maalaa, soita, laula… mikä sinulle on luontainen tapa ilmaista itseäsi? Ole valmis vastaamaan lasten kysymyksiin lapsentasoisesti mutta rehellisesti. Älä patoa tunteita vaan etsi tapa purkaa niitä rakentavasti. Järjestä itsellesi lapsivapaata tarvittaessa. Usko että joku päivä helpottaa 🙂

  • Qazelli sanoo:

    Sanonta aika parantaa ei ole pelkka klisee vaan pitaa oikeasti paikkansa, myos eron kohdalla. Omasta asumuserostani on nyt kaksi vuotta, ja nyt alkaa helpottamaan.

    Anna kyynelten tulla, ja surun tunteiden. Sitten kun ei niin kovasti itketa, yrita tehda jotain kivaa lasten kanssa. Heidan kanssa touhutessa paasee helposti nykyhetkeen, joten vaikka on rankkaa hoitaa lapsia surun keskella, he myos pitavat elamassa kiinni.

    Kavelkaa luonnossa, tehkaa retkia, matkustelkaa. Tyokin auttaa pysymaan pinnalla, yrita siella hetkeksi unohtaa oma tilanteesi ja keskity siihen mita teet.

    Itsekkin olin alussa jatkuvasti tippa linssissa, nyt suru tulee harvemmin. Tulee kuitenkin, ei siita kokonaan paase koskaan, mutta pikkuhiljaa elama voittaa.

    En ole laastarisuhteiden kannalla, mutta sorruin itse sellaiseen. Mies oli valehteleva petturi, joten suhteen jalkeen olin viela enemman rikki. Ja se erosuru oli kuitenkin siella pohjalla, joten olin sen kanssa taas lahtoruudussa laastarisuhteen jalkeen. Surutyossa ei ole oikopolkuja, suru pitaa kuitenkin kayda lapi.

    Yksi asia joka on pitanyt minua pinnalla on meditaatio. Siita saan mielenrauhaa ja hyvaa oloa, edes pieneksi hetkeksi kerrallaan.

  • sisko sanoo:

    Olen ollut tuossa, itkenyt silmät päästäni eron tultua. Luulin että elämä loppui, vain koska olen äiti en edes harkinnut elämän lopettamista itse. Tosin toivoin, että rekka ajaisi ylitseni.

    Nyt tiedän paremmin, eli kun vaan jaksaa mennä tuosta yli, elämällä on paljon vielä parempaa sinun varalle. Nyt en vaihtaisi pois edes noita hirveitä itkun täyttämiä päiviä, koska ne olivat polku tähän päivään.

  • Nähty ja koettu sanoo:

    Ajan myötä helpottaa, usko pois vaan. Itse olin samassa tilanteessa 18 vuotta sitten, kun mies jätti minut ja 2 lasta, 2- ja 5-vuotiaat tekstarilla. Suhde ei ollut helppo eikä mies isänäkään paras mahdollinen, mutta silti ero oli melkoinen shokki. Itselleni auttoi se, että pyrin heti järjestämään kaikki raha-asiat ja päiväkotiasiat (olin vuorotöissä) kuntoon. Eli aloin välittömästi toimimaan. 2-vuotias itki isän perään 2 kuukautta päivittäin, isä kun ei tässäkään tapauksessa suostunut keskustelemaan, enkä saanut häntä edes kiinni 2 kuukauteen. Tätä oli tietysti tosi vaikea selittää lapsille…Raukkamainen teko. Syy oli tietysti uusi rakkaus, joka selvisi minulle mutkien kautta jälkikäteen. Katkeruus tuntui hetkittäin oksettavana ja huimaavana tunteena, ihan fyysisesti, mutta se tulee väljähtymään ajan myötä. Tällä hetkellä en tunne exää kohtaan yhtään mitään. Myöhemmin olen tajunnut (aika pian eron jälkeen itse asiassa), että onneksi se suhde loppui ajoissa. Jos mies on noin raukka, hän ei ansaitse sinua! Kannattaa myös kysyä työterveydestä tms, olisiko mahdollista käydä jossakin juttelemassa, esim. psykologin luona. Itse sain lähetteen psykologille, kun vein lapsia lääkäriin ja lääkäri kysyi minulta siinä samalla, että ”mikä on äidin oma vointi…” Olen ikuisesti kiitollinen tuolle terveyskeskuslääkärille. Muutaman keskustelukerran jälkeen jo helpotti. Sinussa ei ole mitään vikaa, etkä olisi voinut loputtomiin pitää liittoa pystyssä yksin, jos toinen haluaa lähteä. Voimia sinulle, elämä voittaa vielä ja SINÄ jatkat voittajana!

  • Päppyrä sanoo:

    Vinkiksi: kahdenkeskistä keskusteluapua erotilanteeseen saa viikottain Apua eroon -chatissä, avoinna ti klo 14-16, ke klo 12-14 ja to klo 10-12. Chatissa vastaa eroauttamisen ammattilainen ja voi pohtia omaa tilannetta, tunteita,huolia ja saa tietoa palveluista. Chat keskusteluun pääsee sivulta http://www.apuaeroon.fi. Tätä voisin suositella sun tilanteeseen.

  • Otto sanoo:

    Aivan ensimmäiseksi kannattaa mennä juttelemaan työterveyslääkärin tai terveyskeskuslääkärin kanssa. Hän auttaa tilanteessa eteenpäin. Yksin ei kannata jäädä tuskailemaan.

  • Merja sanoo:

    Suosittelen vertaistukiryhmää. <3 Siellä voi olla jopa lastenhoitoa. Auttaa, kun saa jutella saman läpikäyneiden kanssa. Itse kävin yhdessä ryhmässä useamman vuoden. Voimia sinulle!