Moni äiti hukkaa itsensä lapsiperhearkeen.

Lasten hoitaminen, kodin hoitaminen, työt, parisuhde, kenties omista vanhemmista huolehtiminen… Tehtävää on paljon.

Silloin ei ole ihme, jos omat tarpeet jäävät viimeiselle sijalle. Tässä rumbassa voi käydä niin, että unohtuu kokonaan se, millainen ihminen oikein on.

Myös terveys voi olla koetuksella, siitä huolimatta, että yrittää syödä terveellisesti ja nukkua riittävästi.

Miksi meille äideille käy näin? Sitä miettivät nämä kaksi kirjoittajaa.

Nimimerkki Ihan kaverin puolesta kyselen kirjoittaa:

Ӏitiys vie terveyden? Olen normaalipainoinen, en polta, en juuri juo.

Syön ”normaalia” ruokaa, en ehdi liikkua. En kuitenkaan ole lihonut lapsen myötä, kaksi kiloa jäi raskauskiloista, eli pääsin normaalipainon puolelle.

Kuitenkin veriarvot ovat keturallaan, kolesterolit paukkuu, DYSLIPIDEMIA!

Mutta miksi? Voiko neljän vuoden univaje olla taustalla rasva-aineenvaihdunnan sekoiluun? Odotan nyt työterveyshuollon ohjeita, jotka osaan alan ihmisenä kyllä, ja ex-anorektikkona nautin säännöistä(ruokaan liittyen).

Lisään siis lenkkeilyä, karsin eläinrasvan…mutta onko unettomuus ja väsymys, ehkä välillä uupumisen puolella liukuminen, se pohjimmainen syy? Toki kolmekymppisenä joudan jo statiinejakin syömään.

Huonoa nukkumista on aiheuttanut huonosti nukkuva lapsi sekä vuorotyö. Arvostan lisäksi omia juttujani(lukeminen, valokuvaus, kuvataide, musiikki, ylipäätään sivistys), enkä vieläkään ole oppinut päivän ja elämän rytmiä: herätys, työ, lapselle läsnäolo, nukkumaan. Kuihdun tuolla kaavalla, kaipaus omaan aikaan on ihan fyysinen. Haluaisin lukea, tutkia, piirtää, suunnitella rauhassa.

En omista suoratoistotunnuksia mihinkään, en kuku öitä Netflix-sarjoja katsellen. Haluan jotain omaa, mutta terveys(kään) ei sitä salli? WTF?”

värikkäitä kanervia

Toinen kirjoittaja on havahtunut siihen, että oma itse jäi äidin roolin ja perhevelvollisuuksien jalkoihin. Lapset voivat hyvin, joten se kannatti. Mutta kuka minä olen, hän pohtii.

Nimimerkki Nelikymppinen äiti taas kirjoittaa:

”Olen kiitollinen, että sain lapset. Ja suht nuorena. Mutta en tiennyt, että minulta menee heidän hoitamiseensa 14 vuotta.

Viimeisin rutistus oli toimia viisi kertaa viikossa harrastekuskaajana! Tunnen itseni todella tyhmäksi, toisaalta viisaaksi. Kuka muu on laittanut omat harrastuksensa jäihin, kunnes saa lapset teineiksi? Olen ollut illat läsnä: joka päivä yhteistä ruokaa ja keskustelua. Olemme kyllä läheisiä, ehkä tämä kannatti. Lapsia ei ole jätetty henkisesti yksin.

Mutta nyt melkein repeän vapauden tunteesta! Ahmin lehtiä, kirjoja, mietin opintoja, käyn konserteissa ja omissa menoissani. Oma minuus oli hirveällä katkolla!

Haluan oppia uutta, tahdon tehdä kuntokuurin, haluan elämän virtaavan takaisin minuun! Musiikkia, taidetta, liikuntaa, oppimista! Olen tyhmistynyt, vailla vitamiineja, vailla energiaa, kaikki paukut on nollassa! Nada, finito, käytetty. Työt ja perhe ovat imeneet minut kuiviin!

Olenko ainoa tyhmä? Miksi naisille käy näin, olen pettynyt feministi. Sentäs hyvätuloinen, joku lohtu. Nyt on aikani. Otan elämäni takaisin. Itselleni!

Miten tämän itsensä hukkaamisen voisi välttää? Kerro kommenteissa tai lähetä tarinasi Avaudu tästä -lomakkeen kautta.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äiti 45v Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “Mitä voi tehdä, kun äitiys vie terveyden ja minuuden?”

  • Kahden vilkkaan nyt jo aikuisen lapsen totaaliYH sanoo:

    Minä otin omaa aikaa siten että annoin myös isän hoitaa lapsia. Alussa ne irtiotot tarkoitti vain tunnin kauppareissua rauhassa tms mutta myöhemmin tutustuin esim päiväkodin kautta muihin äiteihin joiden kanssa sovittiin esim yökyläilyistä tyyliin ”ens perjantaina meidän muksu teille ja sit viikon päästä teidän muksu meille”.

    Isompia lapsia voi kuskata kimppakyytisysteemillä, vähentää harrastuksia tai pistää hänet kulkemaan treeneihin itse. Minä taas kuskasin treeneihin mielelläni mutta kävin sillä aikaa tekemässä 45min kävelylenkin.

    Sitä omaa aikaa harvemmin kukaan tyrkyttää vaan se pitää itse ottaa. Et ehkä saa vapaa-aikaa niin paljon kuin itse haluat mutta nauti siitä vähästäkin minkä itse saat irti. Itselläni rahaa ei ollut palkata lastenhoitoapua eikä turvaverkkoja ollut kuin anoppi jota ei viitsinyt liikaa vaivata joten itse piti pieninä hetkinä ottaa se vapaa

    Vinkkejä:
    – siivoa vähemmän ja ota pienestä saakka muksut mukaan siihen
    – tee asioita yhdessä lasten kanssa esim jumppaa, käy metsässä ja kävelylenkillä
    – hyödynnä pienetkin hetket lukemiseen tai opiskeluun
    – hyväksy se ettet saa kaikkea kerralla mutta mieti mikä olisi tarpeittesi tärkeysjärjestys. Olisiko se esim pidemmät yöunet ekaksi kuntoon
    – verkostoidu oli se sitten kimppakyytejä tai yökyläilyä koskevaa
    – jos pitkä kotiäitiys nyppii olisiko aika mennä takaisin töihin jotta saa lapsetonta aikaa

  • Mama me sanoo:

    Minusta tässä on kaksi tärkeää näkökulmaa:

    -Yhteisöllisyys on vähentynyt eikä apua osata pyytää tai sitä ei vain saa. Lasten kasvatuksen kuuluisi olla ”koko kylän” tehtävä. Seuraavan sukupolven kuuluisi olla koko yhteisölle kunnia-asia, mutta se näyttäytyykin vain riesana.

    -Nykyiset vanhemmat ovat monet olleet itse ”näkymättömiä lapsia” jotka eivät ole oppineet tunnistamaan kunnolla omia tarpeitaan. He yrittävät nyt hienosti kasvattaa omia lapsiaan läsnäolevasti, mutta eivät edelleenkään tunnista omia rajojaan.

  • Lapseton sanoo:

    Tämän takia en tee lapsia. Kauhea ajatus, että on kiinni koko ajan toisessa eikä ole omaa aikaa.

  • 5lapsen äiti sanoo:

    Hieman surulliseksi tulen. Oma äitini uhrasi elämänsä lasten huoltamiselle. Leivät piti itse leipoa, mehustaa poimitut marjat, suursiivottua talo 4 krt vuodessa sekä muutenkin siivota aivan tolkuttomasti. Meidän lasten kanssa hän ei ehtinyt olla läsnä koska suoritti kodinhoitoa niin kovasti. Hyväähän hän tietysti tarkoitti ja parhaansa teki.
    Nyt hän ottaa kaiken takaisin. Ei suostu edes lastani rattaissa työntämään koska on jo joskus niin uhrannut aikansa.
    Onko tuossa mitään järkeä? Itse haluan olla läsnä oleva vanhempi ja tulevaisuudessa myös isovanhempi. En halua elää elämääni odottaen ”nyt on minun aikani!”.
    Kultainen keskitie. Annetaan lapsille aikaa, sopivasti kodinhoidolle ja riittävästi myös itselle ja parisuhteelle. Ei tule liian suuria vajeita minkään suhteen. Siivota ehtii myöhemminkin.

  • Onnellinen äiti, onnellinen perhe sanoo:

    Kun lukee näistä äitiyden myötä uupuneista ja itsensä (joskus jopa miehensä) kadottaneista naisista, tulen väkisinkin ajatelleeksi, että luojan kiitos en ikinä tehnyt lapsia. Aavistukseni totaalisesti muuttavasta elämästä lapsien ilmestyessä oli osunut oikeaan. Toisaalta taas mietin, että miksi nämä äiti-ihmiset eivät pidä huolta itsestään. Miksi he eivät ota itselleen aikaa, jos se kerran auttaisi heitä voimaan paremmin? Eikö siinä lapsen teossa ole ollut – ainakin usein miten – isäkin mukana, jolla luulisi myös olevan hoitovastuu? Eivätkö vanhemmat toimi tiiminä ja pidä huolta, että molemmat jaksavat perherallissa? Vai ottaako äiti marttyyrimaisesti kontolleen koko lapsenkasvatusruljanssin, kunnes kersa on 18 v. ja häipyy kotoa pois, ja jos näin tapahtuu, niin miksi ihmeessä? Olisi hirveää saada aikuisena tietää, että äiti on uhrannut itsensä ja (mielen)terveytensä minun vuokseni. Ettei hän ole suonut itselleen aikaa omille intohimoilleen. Kokisin siitä ikuista huonoa omaatuntoa. Uusioperheessä eläessä olen pitänyt huolen, etten ole kenenkään piika ja minulla on omat menot, joihin muiden tulee mukautua samoin kuin minä mukaudun muiden menoihin. Näin säilyy rauha perheessä ja järki omassa päässä.

  • Tuttua sanoo:

    Panostin äitiyteen täysillä melkein 20 vuotta. Luovuin paljosta ja jäin jopa kotiin vuosiksi. En kadu. Lapseni ovat täyspäisiä ja ihania. Olisivat varmaan ilman minuakin.

    Nyt kun lapset ovat muuttaneet kotoa, on aikaa tehdä omia juttuja. Mutta mitä? Olen hukannut oman itseni aika totaalisesti. Mitä haluan tehdä ja mistä pidän? Välillä en edes tiedä, mitä hyvää ruokaa tekisin itselleni.
    Mutta täältä ponnistan ja alan pikkuhiljaa kuulla oman ääneni.

  • Äiti 45v sanoo:

    Vastaisin molemmille, että hellittäkää. Voitte olla tyytyväisiä että olette panostaneet lapseen. Nyt voi alkaa panostaa enemmän itseensä. Pääseekö lapset itse harrastuksiin? Jos ei, niitä voi vähentää tai vaihtaa harrastusta sellaiseen, mihin lapsi pääsee itse kulkemaan tai kuskaamisia on vähemmän viikossa.
    Olen itse elänyt 10v täysin lasten ehdoilla. En käynyt edes kaupassa yksin, en missään iltamenoissa. Silloin se tuntui oikealta, mutta kun alkoi haluta taas käydä aikuisten kesken ulkona, aloin tehdä niin. Olen myös opiskellut työn ja lasten ohessa kun nuorimmat olivat ala-asteikäisiä. Jossain vaiheessa aloin vaatia että he menevät itse pyörällä/julkisilla harkkoihin ja ilmoitin vain etten enää jaksa ja ehdi kuskata. Lapset ovat ottaneet muutokset hyvin. Toki välillä vien, mutta en säännöllisesti. Olen helpottunut että iltaisin on aikaa tehdä omia asioita. Silti vuorotyötä tekevänä olen väsynyt, eikä tule liikuttua. Mutta sellaista elämä on😊

  • Tuula sanoo:

    Tähän 40 äitiin voin samaistua, en muuten nykyiseen äiti kulttuuriin, jossa vaaditaan tilaa itselle, vaikka yritän sitä ymmärtää. Ikuisena ”rokkarina” olen ollut kokoajan läsnä ja lapsia vanhanaikaisesti kasvattanut. Ehkä oman ajan vaatiminen on siksikin outoa, että tein ensimmäistä lasta 10 v.
    Nyt kun lapset on suhteellisen isoja ja hyvät välit on luonnollisesti aikaa itselle… niin se vaan menee ja on aina mennyt. Tää vasn on elämää