Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Meillä on kaksi aivan ihanaa lasta, joista nuoremmalla on tunteiden kanssa haasteita. Vanhemmalla lapsellemme on aistiyliherkkyys ja mahdollisia nepsy-ongelmia, joita on ajan saatossa lähellä koulun aloitusta vain ilmennyt lisää. Vanhempi lapsi on todella levoton, kun pitäisi keskittyä. Ajatukset harhailee ja ohjeiden noudattamisessa on haasteita. Lasta pitää pyytää useamman kerran keskittymään vireillä olevaan asiaan, jotta se tulee hoidetuksi. Lapsi ei siedä tiettyjä ruokia koostumuksen takia, ja tunteet hän kokee paljon vahvempia, kuin ”tavalliset” lapset. Kovia ääniä ei siedä ja yleensä niitä pakenee omaan rauhaansa.

Sitten on tämä meidän nuorempi lapsi, joka on 4v vanha, se jota kaikki läheiset kaikkoavat. Lapsella on ollut syntymästään saakka haasteita, jotka ovat vaikuttaneet perheen jaksamiseen ja tuoneet haasteita reilusti arkeen. Syntymänsä jälkeen, lapsi ei koskaan ollut rauhallinen, vaan huusi yöt ja päivät. Lapsella todettiin refluksia, joka vaikutti valvomiseen ja aiheutti jatkuvia oksennuksia. Myöhemmin lapsella todettiin myös allergioita, jonka takia yöt meni huutaen ja nukuttiin n. 10minuutin pätkiä silloin tällöin. Kun nämä kaikki n. 6kk iässä saatiin balanssiin, elämä rauhoittui hieman ja saimme hetken nauttia siitä ihanasta vauva-ajasta, sekä taaperostamme. Kuitenkin jo vuoden kuluttua elimme jälleen todella hetkistä ja raskasta arkea.

Nuoremman kanssa haasteet alkoivat jo 1,5 v iässä, kun hänen sanavarastonsa oli jo rikas ja vauhtia riitti. 1,5v iässä lapsessa huomasimme todellista vilkkautta myös. Lapsi ei pysynyt paikoillaan ollenkaan. Huuto oli arkipäivää ja olimme jo todella väsyneitä. Puhumattakaan vanhemmasta lapsesta, jolle toisen huuto ja vauhti aiheuttivat aistiherkkyyden takia omia ongelmiaan. Tästä syystä lasten keskinäiset välit olivat todella huonot. Nyt, kun lapset ovat muutaman vuoden vanhempia, toinen lähellä kouluikää ja toinen 4v vanha, on haasteet muuttuneet vain raskaimmiksi. Vanhemmalla lapsella suurimpia haasteita ovat nyt omista tavaroista huolehtiminen, muistaminen ja ohjeiden noudattaminen, 

Nuorempi lapsistamme on tällä hetkellä haastavin asia arjessamme, vaikkei niin saisi sanoakaan. Nuorempi lapsi ei kestä mitään vahinkoja tai pettymyksiä. Jos lapsi vahingossa kaataa mehut pöydälle, hän kokee sen todella raskaasti ja itkee pitkään vahingon takia. Rohkaisemme ja kerromme, että vahinkoja sattuu. Tämä ei kuitenkaan riitä -alkaa huuto, tavaroiden viskaaminen, itsensä satuttaminen ja mahdollisesti muiden satuttaminen. Lapsen huuto kohtaukset saattavat kestää jopa tunteja. Muita hän saattaa satuttaa raapien, hakkaamalla, tönimällä, potkimalla jne. Itseään esimerkiksi hyppäämällä lattialle ja lyömällä päänsä lattiaan. Lapsi on todella vilkas, eikä malta pysyä yhtään aloillaan. Kokoajan pitää jotain tehdä tai sanoa, ja leikkejä saattaa olla useampia joka suunnassa kesken. Mutta jos on jokin mieluisa leikki, voi lapsi olla jopa tunteja tämän parissa keskittyneenä.

Lapsella on myös sosiaalisissa taidoissa haasteita. Hän ei siedä suurimmaksi osaksi muita lapsia, ja löytää yleensä vain yhden tai kaksi hyvää ystävää päiväkodista. Muut jos lasta lähenevät, rupeaa lapsi yleensä irvistelemään ja sanomaan, että ”en tykkää susta, mene pois, tämä on minun paikkani”. Lääkkeet meillä on lääkärin kautta tähän, mutta ne eivät lapsellemme ole tuoneet minkäänlaista hyötyä, kun olemme pidempään niitä käyttäneet. Lapsesta huomaa myös väsymystä. Päiväunet ovat pakolliset, muuten ei päivistä tule mitään. Niillekkin käydään pitkän taiston jälkeen. Lapsen mielialat heittelee 0-100 ja vaikka kuinka positiivinen olet ja kehut, saattaa lapsi silti raivostua. 

Arkemme on todella raskasta, ja olemme asian kanssa yksin. Olemme hakeneet apua monelta eri taholta, mutta asialle ei voida tehdä mitään, koska nuorempi lapsemme on vasta tuon ikäinen. Tukiperhettä emme myöskään saa.
Asiaa ja tilannetta pahentaa se, että meidän läheiset eivät halua olla lapsiemme kanssa, eivätkä viettää aikaa heidän kanssaan. Isovanhemmat saattavat keksiä monia tekosyitä, jos heiltä pyydetään apua vaikka kauppareissun ajaksi. Tulee se tunne, ettei lapsistamme välitetä. Nuoremman kanssa myös eriarvoisuus on silminnähtävissä. Häntä kohdellaan eri tavalla läheisten toimesta, kuin esimerkiksi vanhempaa. Olen sanonut tämän olevan epäreilua ja väärin lasta kohtaan – koska hän ei välttämättä omalle käytökselleen voi mitään. Eikä tuo kohtelu asiaa paranna, vaan päinvastoin huonontaa. Nuoremmalle lapselle saatetaan tiuskia tai olla huomaamatta, jos hän vaikka kertoo jotain asiaa esimerkiksi isovanhemmalle.

Voitte varmaan uskoa, että hän on suvussamme se lapsi, jota kukaan ei halua kylään, jota kukaan ei halua yöksi tai viettää aikaa edes hänen kanssaan. Tunnen todella suurta surua lapsen puolesta. Enkä enää tiedä mitä voisin tehdä. Tiedän, että lapsella ei ole kaikki hyvin, mutta apua tilanteeseen emme saa. Haluaisin antaa lapselleni hyvän lapsuuden, ja mahdollisuuden kaikkeen siihen hyvään, mitä muutkin lapset saavat, kaikilta osin. Mutta yksin en siihen kykene.

Nimimerkki: Äiti, jonka lapset ovat ilmaa

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 70 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

70 vastausta artikkeliin “Mitä tehdä, kun läheiset karttavat erityislastani?”

  • Apua rohkeasti ❤️ sanoo:

    Jos omat voimat loppuvat, etkä saa mistään apua, tee perheestäsi lastensuojeluilmoitus ja kerro että voimat ovat loppu. Silloin saatte varmasti apua perheeseenne ja lapsillenne voidaan osoittaa sijauskoti vaikka osaksi aikaa viikosta, jolloin voit itse lepäillä ja keräillä voimiasi jotta jaksat olla vähän edes virkeämpi vanhempi lapsille 🙏 Voimia tilanteeseen. Lisäksi kannattaa avoimesti puhua näistä tunteista läheisillenne, jotta voivat ymmärtää tilanteen ja myös ulkopuolisille jotka ovst lastenne kanssa. Tieto lisää ymmärrystä ja vaikuttaa siihen, millä ymmärryksellä lapsiinne suhtaudutaan.

  • Isovanhempi sanoo:

    Surullinen tilanne, mutta ei sukulaisia tai isovanhempia voi pakottaakaan. Meillä vähän samanlainen tilanne, eli lapsenlapsi on erityislapsi. Olemme mieheni kanssa molemmat työelämässä, molemmilla vastuulliset ja vaativat ammatit. Haluaisimme toki viettää aikaa lapsenlapsen kanssa, mutta kun ei ole kokemusta, kuinka tällaisen lapsen kanssa toimitaan oikein! Jos yrität vaan estää kaikki onnettomuudet ja vahtia, ettei lapsi satuta itseään tai meitä, niin kyllä siinä hiki tulee ja itse olen ollut aivan loppu näiden kohtaamisten jälkeen! Kun mikään ns. normaali ei vaan toimi. Viikonloput on kovin lyhyitä jo pelkästään omasta työn kuormituksesta palautumiseen, ei siinä enää jaksa olla vaativan erityislapsen kanssa. Toivottavasti kirjoittaja saa apua ja tukea jostakin, kuulostaa siltä, että ammattiapua tarvitaan.

  • Mimmi sanoo:

    Hmm.. mitenhän tämän aloittaisi. Pyydän aluksi hakemaan apua neuvolasta tai joltain supernannylta. Keskittymään omaan ja kumppanin käytökseen, yhtenevät säännöt. Tuon ikäiset lapset eivät ole enää pieniä ja joiden pitäisi ymmärtää jo sääntöjä ja kieltoja. Miksi ette saisi tukiperhettä? Teidän vanhempien kuitenkin pitäisi saada levättyä että jaksaisitte paremmin.
    Toisaalta ymmärrän, ettei lasta haluta hoitoon. Minun sukulaisellani on erityislapsi tai ainakin olevinaan. Tai sitten hänellä ei ole vain käytöstapoja. Mutta olemme edistyneet sen verran, että olemme ottaneet häntä hoitoon sillä ehdolla että vanhemmat eivät ole lähelläkään. Silloin käytös muuttuu huomattavasti ja meillä on todella mukavaa. Kannattaa jutella suoraan sukulaisille ja pyytää apua. Vie toinen lapsista sinne ja häivy itse viettämään omaa aikaa. Mitään suhdetta ei voi luoda jos eivät saa mahdollisuutta ja te ette uskalla kokeilla.

  • Ako sanoo:

    Voimia! Hae vertaistukea nepsy-ryhmistä (esim. Facebook). Täällä ei näköjään myötätuntoa eikä kannustusta heru. Hae apua neuvolan ja/tai sosiaalihuollon kautta. Toivottavasti saatte apua!

  • Nepsy sanoo:

    Moikka, oletteko käyneet nepsy valmentajalla? Se voisi olla hyvä juttu jos ette ole vielä käyneet. Voisitte saada apua molemmille lapsille samasta paikasta.

  • Kuutamolla sanoo:

    Hae neuvolan kautta apua. Jos et saa, soita seuraavana päivänä uudestaan niin kauan että saat. Sama perhetyöhön.

    Pakko sanoa, että kirjoitus nosti tunteet pintaan. Nimittäin niin, että omat lapset ovat kokeneet sen väkivaltaisen, raivopäisen neosylapsen samassa ryhmässä ja jonka vanhemman ja opettajan mielestä tämä nyt vaan on tämmöistä ja ihan ok, että lapsi hakkaa toisia. Ymmärrän siis täysin, miksi lapselle ei heru synttärikutsuja eivätkä sukulaiset jaksa ottaa huolekseen, jos on väkivaltainen.

    Lapsi on päiväkodissa, niin kauppareissu varmaan onnistuu sinä aikana? Eikö hoidosta ole ehdotettu tukitoimia, jos tilanne on noin paha? Keskustele ryhmän lastentarhanopettajan kanssa ja sano suoraan, että olet aivan loppu ja tarvitsette apua. Pyydä neuvolaa ottamaan sitten yhteyttä hoitopaikkaan, jotta saavat sieltä toisenkin näkemyksen.

    Mitä tulee isovanhempiin. Mun oma 60 v. äitini ei jaksa hoitaa esim. siskon pieniä, vilkkaita ja älyttömän kilttejä lapsia, koska on niin paljon omia sairauksia ja väsymystä. Eli et nyt voi varmaksi sanoa, että on kyse tekosyistä kun kieltäytyvät. Lisäksi kauppareissujakin on monenlaisia, mulla menee pääsääntöisesti 2-3 h matkoineen kun täältä korvesta lähden kauppaan, eli ihan vaan monelle kommentoijallekin tiedoksi, että se kauppareissu voi olla pitempi kuin 45 minsaa. Että valitettavasti voi olla niinkin, että lapset on olleet hoidossa joskus pitempään kun on sovittu ja siitä on voinut jäädä trauma.

    Mitä kaverikyläilyihin tulee… kutsutko itse lasten tuttuja/perhetuttuja teille kylään? Jos et, kannattaa tehdä niin, koska silloin olet itse paikalla hoitamassa tilanteen jos se eskaloituu. Samoin kannattaisi sopia leikkitreffejä vaikka puistoon, sinä itse taas koko ajan vahtimassa. Niin saavat muut lapset ja vanhemman tutustuttua lapsiisi rauhassa ilman hirveää hoitovastuuta. Kannattaa myös miettiä, onko lapsen tarvetta kuinka paljon nähdä vapaalla kavereita, että kuormittaako vain lisää, jos kerran on päikyssä.

    Tsemppiä. Soita sinne neuvolaan ja sano, että et enää vaan jaksa.

  • LHO sanoo:

    Järkyttävää lukea muiden kommentteja tilanteesta. Vaikka lapsi on haastava hänkin tarvitsee rakkautta ja välittämistä, myös sukulaisilta ja lähipiiriltä. Kaikkien pitäisi jaksaa haastavaakin lasta se 2h, vaikka parikertaa kuukaudessa. Itselläni on suht ”helppo” lapsi, mutta olen varhaiskasvatuksen ammattilainen ja nähnyt kaiken laista. Kaikki jotka lähtivät syyttämään kasvatusta miettisitte, että lasten tunne elämää ei voi mennä rajulla kädellä sorkkimaan vaan kaikki tapahtuu pikkuhiljaa. Kaikki ei ole kasvatusta kiinni ja ennen ei vain ole uskallettu näyttää tunteita, kun on saatu selkää…

    • Porho sanoo:

      Mihin tuo perustuu, että sitä haastavaa lasta pitää jaksaa pari tuntia?

      • Nimetön sanoo:

        Niinpä ja kun sukulaisen lasta ei tarvitse oikeasti kestää yhtään sekuntia jos ei itse halua.

  • Lapsellinen sanoo:

    Miksi ei saisi sanoa, että oma lapsi on rasittava, jos hän on sitä? Mun lapset ovat välillä uuvuttavan rasittavia. Rakkaita silti.

  • Ihmettelen sanoo:

    Miksi pitää tehdä toinen lapsi kun ensimmäisenkään kanssa ei pärjää? Kyllä noin oireisen lapsen kanssa on vaikea isovanhempien jäädä, keinot loppuu. Pyytäkää enemmin tuomaan ostokset kotiin, jos ei kauppa voi kuljetusta järjestää.
    Tuntuu, että nykyään joka toisella lapsella on nepsy, onko osasyy kasvatuksen puute?

    • KK sanoo:

      Voihan iso V miten tylyä kommentointia. Isovanhemmat voisivat auttaa edes pari tuntia kuussa jos kiinnostaisi yhtään. Muttei kiinnosta. Ja ei ole mitään syytä kyseenalaistaa toisen lapsen hankintaa jos esikoinen on hankala, eivät lapset ole toistensa kopioita. Meneppä kommentoija itseesi.

  • Nimetön sanoo:

    Tuttu tunne. Itselläni on kaksi erityislasta ja haasteita arjessa on riittänyt kotitarpeiksi asti. Paljon saa – murheitakin – ihan pyytämättä. Eniten on satuttanut juuri lähimpien ihmisten kyvyttömyys hyväksyä lapsiani sellaisina kuin he ovat. Varsinkin ukilleen ovat olleet kuin ilmaa. Häpeää vissiin. Pahalta tuntuvat myös mukamyötätuntoiset säälittelyt ja voivottelut. Olenkin joillekuille surkuttelijoille joskus todennut, että onpa se sitten hyvä, että minä nämä lapset sain etkä sinä. Noh, siitä sitten loukkaannutaan, tietenkin.

    • Kyllästynyt sanoo:

      Tai jos ne sun lapset ovat vain ihan hirveän rasittavia, eikä esim ukilla yksinkertaisesti itsellä riitä jaksaminen heidän kanssaan? Ehkä sinun taakkaasi keventääkseen on jättänyt kertomatta omia terveyshuolia?

      Miksi pitää kaikki tulkita toisen kannalta mahdollisimman epäedullisesti?

  • Äiti myös sanoo:

    Voi kurja, miten haastava tilanne. On surullista, että lähipiiristä ei löydy tukea. Neuvoisin, että älä ota tilannetta henkilökohtaisesti tai lapsiisi kohdistuvana protestina. Syy ei ole sinun, eikä lastesi, mutta ei myöskään läheistesi. Kysymys on todennäköisesti vain siitä, etteivät läheisesi usko pärjäävänsä lasten kanssa, jolloin on parempikin, etteivät he sitoudu heitä hoitamaan. On kaikille osapuolille kurjaa, jos jotain sattuisi tai tilanne entisestään kärjistyisi. Sinun kannattaa yrittää tukea lastesi ja heidän läheisten suhdetta muutoin, esimerkiksi niin että olet läsnä ja kannat tilanteesta vastuun, kun he tapaavat. Hoitoapu kannattaa yrittää hommata muita reittejä. Kuten joku jo neuvoikin, niin on palveluja, joissa on erikoistuttu haastavampien lasten hoitoon. Niin kurjaa kun se onkin, niin muut lapset ja heidän vanhempansa saattavat pelätä haastavia lapsia, jos on pelkoa esimerkiksi fyysisestä uhasta tai käytös muutoin vahvaa. On ymmärrettävää, etteivät vanhemmat halua ottaa tällaista riskiä, vaikka se julmalta ja epäoikeudenmukaisesti kuulostaakin. Kaikilla lähiympäristön lapsilla ja aikuisilla on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja psykologiseen turvallisuuteen, joten et valitettavasti voi odottaa ympäristöstä liikoja, vaikka se teidän näkökulmasta surullista onkin. On tärkeää, että lapsesi saavat kaiken tuen, jolloin tilanne voi tuen ja ajan myötä helpottua. On myös hyvä, ettei liian pahoja tilanteita pääse tapahtumaan, jolloin negatiivinen kierre lähipiirissä ei paisu.

    Olen pahoillani ja toivon voimia sinulle tiellä kohti toivottavasti parempaa tulevaa. Hae kaikki saatavilla olevat apu virallisia reittejä pitkin.

  • Äityli sanoo:

    Teillä on nyt ja jatkossakin kuormaa varmasti paljon. Omasta kokemuksestani voin vain sanoa, että asiat muuttuvat paljon lastenne kasvaessa ja parempaan päin. Voimia koko perheellenne toivotan.

  • Kehitysvammahuollon ohjaaja sanoo:

    Sosiaalityöntekijän kautta on mahdollista saada paikka lyhytaikaishoitoon lapselle. Samalla pyytäisin kelan sopeutumisvalmennukseen pääsyä. Voimia kovasti ♥️

  • Papan vaimo sanoo:

    Miehelläni on lapsenlapsia, joista yksi on nepsylapsi. Ja tämä diagnoosi tuli vasta myöhemmin ja onneksi tuli, koska muutti omaa suhtautumistamme ja asennetta lapseen ja aloimme ymmärtämään kohtauksia. Lapsi on raskas ja erittäin vaativa ja sisarukset kärsii tilanteesta tietenkin. Olemme pitäneet melko säännöllisesti kerran kuukaudessa yökylässä nepsy lasta yksin sekä sisaruksensa kanssa. Siksi, että saavat huomiota ja aikaa. Erittäin raskasta se on, ja olen itsekin hammasta purrut ja ollut todella loppu näistä vierailuista, mutta vanhemmat saavat ja tarvitsevat hengähdystauon sekä loput sisarukset saavat oman osansa äidistä ja isästä. Olemme työssäkäyviä, mutta jotenkin pystymme/ mieheni pystyy sen vierailun aina järjestämään. Ja siksi tätä lukiessani olen hämmästynyt siitä, että miksi isovanhemmat/ vanhempanne eivät ole huolissaan teidän jaksamisesta? Edes sen kauppareissun verran auttaisivat? Vaikka se olisikin äärettömän raskasta, he pääsevät kuitenkin aina pois, te elätte sitä jatkuvasti. Vielä lisään, että olen ollut välillä hoitamiseen väsynyt ja ärsyyntynyt ja kiukutellut, että itsepä ovat lapsensa tehneet(en tee tätä lasten vierailun aikana), mitä niitä meille tuodaan, mutta kun rauhoitun ja ajattelen, että lapset ovat syyttömiä, eihän se heidän vikansa tämä tilanne ole. Mielestäni pitäisi teidänkin vanhempien edes jollain tasolla yrittää auttaa. Jaksamista teille, toivottavasti saatte apua!

  • Nepsyn äiti sanoo:

    Meillä adhd Asperger tyttö. Alusta lähtien haastava tapsus enkä ole koskaan ajatellut että miksei muut hoida häntä. En todellakaan ole olettanut että sukulaiset tai kaverit olisi mitenkään velvoitettu… Nimenomaan… Jaksamaan tyttöäni. Koska en itsekään aina ihan jaksanut. Toki taistelin avun saamisen vuoksi ja sitä saa kun tiukasti VAATII. Lääkityksessä oli mukana jakso raivareita varten mutta se meni sitten kautena ohi. Ei ehkä siis ikuista teilläkään. Melatoniini reseptillä ja muu adhd lääke aina päällä. Ilman oikeaa lääkettä tytön elämä on raskasta hänelle ensisijaisesti ja sitten muille oireiden vuoksi. Lääkitys kuntoon siis.

  • 4 erityistä sanoo:

    Jos et vielä ole minkään potilasyhdistyksen jäsen niin liity heti. Hakeudu perhe sopetumisvalmennuskurssille. Sieltä saat vertauistukea ja parhaat vinkit arkeen.

  • Joka kuritta kasvaa.. sanoo:

    No en haluaisi minäkään tuota lasta lähellekään!Miten olisi hiukan kuriakin? Ilmaisesti on paapottu ja lellitty ja annettu terrorisoida muita perheenjäseniä. Annettu huomiota huonon käytöksen palkaksi ja lapsi oppinut kuinka kannattaa käyttäytyä.Teitä viedään kuin pässiä narussa; kutsukaa Nanny apuun!!

    • Joojoo sanoo:

      Mun lapsen pk-ryhmässä oli tällainen nepsylapsi, joka sai pahoinpidellä muita ja rikkoa kaiken, hän kun nepsy. Kerran aiheutti lapselleni lääkärireissun, tämä äiti hihitteli että pojat on poikia. Mun lapsi ei ole ainoa, joka on tuon terroristin takia käynyt paikattavana.

      Nykyään tuo nepsy on pienluokalla, avustajan tarvitsee. Silti terrorisoi muita, ehtii lyödä, sylkeä muiden päälle, häiriköidä ja repiä kirjoja.

      Lapsen kaverittomuus kuulemma johtuu ennakkoluuloista….

      Missä on noiden koulukavereiden oikeus koskemattomuuteen ja koulurauhaan?

      Pointti taisi vähän kadota. Mutta. Onko ihme, että haastavasti käyttäytyvää karsastetaan? Ei ole sen nepsyn vika, että on sellainen kuin on. Mutta kaikkea ei tarvitse sietää. Eiköhän aika monella ole ihan hyvät syyt välttelyyn. Ei aina ole kyseessä ennakkoluulo tms, vaan esim oma turvallisuus.

      • ExEx sanoo:

        Mulla tuo ”heh heh, pojat on poikia” lausahdus aiheuttaa välittömästi kiukkukohtauksia. Ihan niin kuin vastaavassa käytöksessä tytöillä olisi mitään puhettakaan että hyväksyttäisiin, mutta koska on poika, niin ei haittaa vaikka tekisi mitä, koska pojat.. Tänä päivänä kun pyritään tasa-arvoon, tää sanonta on entistä ärsyttävämpi!

    • Suututtaa sanoo:

      Et taida ymmärtää ihmisten neurologisista erityispiirteistä yhtään mitään kun kirjoitat jotain tuollaista. En todellakaan haluaisi lukea mitään tämän suuntaista koskaan mistään. Ota hieman asioista selvää ennen kuin alat antaa ohjeitasi.

    • Ansku sanoo:

      Minulla vaikeasti autistinen lapsi ja täytyy sanoa että huomaa ettei sinulla ole kokemusta erityislapsista. Eivät monesti voi mitään omalle käytökselleen koska normaali elämä on jo niin kuormittavaa. Ei sitä terve ihminen osaa kuvitella millaista se on heille.

  • Äips sanoo:

    Nuorempi on kuitenkin vasta kovin pieni, 4 v. Ja on syönyt lääkkeitä pitkään? Minä ottaisin nuo lääkkeet pois. Ei tiedä mitä sivuvaikutuksia niillä on noin pieneen, vaikka aiheuttaisivat raivareita? Rauhallinen arki ja paljon yhddssäoloa olisi minun reseptini. Itsellänikin oli raivoava lapsi, mutta murrosiässä helpotti ja tänään hän on vastuuntuntoinen aikuinen. Ehkä isovanhemmille ehdottaisin että ottaisivat yhden lapsen kerrallaan tutustuakseen heihin paremmin.

    • Ugh. sanoo:

      Oisko ihan ammattilaisten asia kommentoida lääkitykseen liittyviä asioita, eikä nimettömän nettipersoonan.

  • Täti sanoo:

    Kuulostaa rannalta, mutta läheisten käytöksen myös ymmärrän. Itsellänikin on suvussa perhe, jonka lapsilla kuvaamasi kaltaisia nepsy- oireita. Minä myönnän, etten osaa olla näiden lasten seurassa. En tiedä miten kaikkeen huutoon, raivoamiseen ja väkivaltaiseen käytökseen olisi suhtauduttava. Siksi minäkin kartan näitä lapsia. Pyrin käymään kylässä silloin kun lapset ovat koulussa. En voisi kuvitellakaan että ottaisin hoitoon näitä lapsia. En siksi, että jotenkin ”inhoaisin” tai pitäisin heitä huonompina kuin muut, vaan koska en uskalla. En usko, että pärjäisin heidän kanssaan edes lyhyttä hetkeä. Sukulaiset, kun eivät ole lasten kanssa 24/7 eivät tiedä mikä saattaa triggeröidä käytöstä tai miten rauhoittaa lasta. Siitä pelko. Ja sitä myöten se karttelu. Voimia.

    • Nimetön sanoo:

      Sama. Ystävälläni on tällainen lapsi. Tiedän kyllä, että lapsen hoitaminen auttaisi ystävääni, mutta en pärjää lapsen kanssa. Jos itsekin kokee lapsen kanssa olen raskaaksi, kohtuutonta odottaa sitä muilta. En minäkään halua ottaa vastuulleni sitä, että lapsi karkaa, satuttaa itseään tai minun lapsiani tai lemmikkejämme. Autan parhaani mukaan muilla tavoilla.

  • Olgabääh sanoo:

    Mielenkiintoista. Et itsekään jaksa lastasi, mutta silti muiden pitäisi häntä ilolla jaksaa.