”Olen kärsinyt ahdistuneisuushäiriöstä teini – ikäisestä lähtien ja jouduin keräämään paljon rohkeutta, ennen kuin uskalsin ruveta lasta yrittämään. Nyt olen onnellisesti yhden lapsen äiti, mutta omien mielenterveysongelmieni vuoksi vauvavuosi oli hyvin raskas, väsymys aiheutti paniikkikohtauksia ja jouduin tauon jälkeen käymään taas jonkin aikaa psykologilla. Nyt kun lapsi on kolmevuotias, niin minusta alkaa vasta tuntua siltä, että alan palautua siitä kaikesta väsymyksestä. Rakastan lastani hyvin paljon ja mielelläni hänelle soisin sisaruksen, mutta ajatuskin uudesta vauvavuodesta nostaa ahdistuksen pintaan.

Minulle tuli täytenä yllätyksenä, miten paljon muita ihmisiä voi ihmetyttää tai jopa haitata tämä ajatukseni jättää lapsilukumäärä yhteen. Olen saanut kuulla, että sitten nelikymppisenä kaduttaa ja vihjailuja siitä, miten lapsesta tulee itsekäs aikuinen. Käyn kuitenkin täysipäiväisesti töissä, enkä halua puhua omasta ahdistuksestani kaikille, joten ilmeisesti naapurin äidit pitävät minua vain laiskana ja itsekkäänä. Eniten harmittaa omien vanhempieni puheet toisesta lapsesta, vanhempani ovat kuitenkin niitä harvoja henkilöitä, jotka ahdistuksestani tietävät. Onneksi mies sentään ymmärtää ja on onnellinen meidän yhdestä lapsestamme.

Mikä tekstini ajatus siis onkaan? Mielestäni päätös olla yrittämättä toista lasta on yksi elämäni epäitsekkäimpiä päätöksiä. En halua, että esikoiseni joutuisi näkemään minua huonossa kunnossa, haluan jaksaa rakastaa edes sitä yhtä lasta kunnolla ja tarjota tasapainoisen ja hyvän elämän. Olen kipuillut asian kanssa ja varmasti tulen kipuilemaan tulevaisuudessakin. Siksi viimeisin asia, mitä haluan kuulla, on lapsilukumäärästä kommentointi, eikä sitä varmasti halua kuulla muutkaan yhden lapsen halunneet vanhemmat.”

Nimi. Eräs vain yhden lapsen äiti

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle 1 täydellinen riittää Peruuta vastaus

32 vastausta artikkeliin “”Mitä se sulle kuuluu, jos haluan vain yhden lapsen?””

  • Yhden lapsen äiti sanoo:

    Se on kyllä kumma miten muilla on aina paljon sanottavaa muiden perhekonstellaatioista! Ellei lastenlukumäärä niin sitten se missä vaiheessa lapsi menee päivähoitoon saa aina kritiikkiä osakseen. Meillä on yksi poika, nyt jo 19v, ja ainokaisuuden johdosta sai aina ihmetteleviä katseita ja kummastusta osakseen varsinkin kun hän oli nuorempi. Asiaa tuskin auttoi että hän aloitti päiviähoidon 11 kk iässä ja on aina viihtynyt siellä todella hyvin (virikkeitä, kavereitä, tekemistä). Hän ei itse koskaan sisaruksia kaivannut ja toisaalta yhden lapsen taktiikka on mahdollistanut hänelle ja meille perheenä paljon. Olemme matkustelleet paljon ja pitkälle, poika on saanut suht rajattomasti kokeilla harrastuksia jne. Itsekästä hänestä ei ole tullut vaan hyväkäytöksinen, hyvätapainen ja kohtelias nuori. Ehkäpä juuri matkustelu on avannut hänelle maailman ja kasvattunut hyväksyvän asenteen ja muita kulttuureita arvostavan lähestymistavan. Tähän tuskin yhtä suuressa mittakaavassa olisi ollut mahdollisuutta useamman lapsen kanssa. Ja toisaalta myös itse synnytys ja pojan eka vuosi oli sen verran traumaattista etten kokenut että sitä missän muodossa olisi mielekästä toistaa. Jokainen perhe tekee omat valinnat eikä siihen ole muilla nokan kopauttamista!

  • Oma valinta sanoo:

    Sehän on jokaisen oma asia montako lasta tekee. Ei se kuulu kenellekään muulle kuin sinulle ja miehellesi. Ja ei se tarkoita että itsekäs kasvaa jos on ainoa lapsi, kyllä siihen voi kasvatuksella vaikuttaa tosi paljon.

    Me ollaan myös saatu ihmettelyjä kun meillä on viisi lasta. Jokainen yhtä rakas ja haluttu. Silti ollaan kuultu että eikö vähempiki riittäis ja kaksi tai kolme olis ihan hyvä, mitä sitä enempää.
    Mutta tää on meidän kahden päätös ja se ei kuulu kenellekään muulle niin kauan kuin me itse oma perheemme hoidetaan.

    Nuorinta odottaessa jopa kuulin että mehän voitais antaa lapsi adoptoitavaksi kun meillä on jo niin monta, sais sitte joku lapseton pari lapsen.

  • Myös vain yhden lapsen äiti sanoo:

    Samaistun vahvasti kirjoitukseesi, tuntuu että joka suunnasta tuputetaan ideaa toisesta lapsesta ja muut suurinpiirtein suuttuu kun sanoo suoraan että en hanki toista. Jo pelkästää tuo että myöntää itselleen että ei välttämättä jaksaisi toista vauvavuotta tekee sinusta vahvemman ja paremman vanhemman kuin uskotkaan. Keskitä voimasi esikoiseesi ja itseesi äläkä kuuntele muiden mussutusta.

  • Paljon nähnyt sanoo:

    Muista että sinä olet juuri se tärkein ihminen. Sinä itse tiedät jaksamisesi ja oletkin ymmärtänyt sen. Kukaan ulkopuolinen ei saa painostaa sinua muuhun. Ole äiti lapsellesi,se riittää.

  • 1 täydellinen riittää sanoo:

    Minä olen ainoa lapsi ja tiesin aina että haluan vain yhden lapsen. Ei ole mielen- eikä muitakaan terveysongelmia ”selityksenä”. Ainahan joku jaksaa ihmetellä, mutta minua ei voisi vähempää kiinnostaa! Joku tekee sitten sen kymmenen lasta meidän vähempilapsisten puolesta. 😊

  • Mummo. sanoo:

    Ei kuulu kenellekään montako lasta haluat, ole onnellinen ainokaisestasi joillakin ei ole edes yhtä vaikka haluaisivat, tunnen monta ainoaa lasta ja ihan fiksuja ja sosiaalisia eikä mitään ”itsekkäitä” ♥️

  • Jokainen elää tavallaan. sanoo:

    Minusta lapsen hankkiminen (silloin kun se omalla päätöksellä onnistuu tai jätetään tekemättä tietoisena valintana) on aina itsekäs päätös. Ja hyvä niin. Sen kuuluukin olla. Koska, jos tietoisesti hankkii lapsia muusta syystä kuin siitä, että haluaa lapsen (tämä haluaminen toki sisältää vastuun lapsesta), se ei ole hyväksi lapselle eikä itselle. Meillä kaikilla on oikeus valintaan. Kurjia tilanteita ovat ne, joissa valinnanmahdollisuutta ei ole tai se on syystä tai toisesta rajoittunut.

  • Evemiliaka sanoo:

    Kannattaa kyllä kuunnella itseään eikä muita. Kaikki kokee asiat omalla tavallaan, mutta jotkut ei selvästikään ymmärrä tätä, vaan luulevat omaa totuuttaan ainoaksi totuudeksi. Mulla on 2 lasta ja kyllä mä ihan selkeästi pahemmin väsyin toisen myötä, vaikka eka oli jo silloin 3-vuotiaana helppo ja toka taas superhelppo vauva. (Raudanpuute on voinut vaikuttaa aika paljon.) Toisaalta oon sittemmin ollut erittäin tyytyväinen siihen, että heitä on 2, koska he leikkii keskenään pitkiäkin aikoja. Ilman pikkusiskoa isompi tyttö ois varmaan aina ollut vanhemmilta seuraa vailla, ja se olis ollut meille raskasta monia monia vuosia. Tämänkin vois varmaan välttää sillä, että olis naapurissa joku hyvä kaveri, mutta meillä ei tässä satu olemaan ketään suunnilleenkaan saman ikäistä. (Harmittaa siltikin, vaikka noilla on toisensa.) Eli jos yksi lapsi on, mikä on täysin hyvä vaihtoehto, niin suosittelen valikoimaan asuinpaikkaa sen mukaan, että muitakin lapsia on, jotta pääsee itse helpommalla. 😉