Minähän en sinne lähde! Onko tuttu ajatus pariterapian suhteen? Usein joko toinen tai molemmat parisuhteen osapuolet suhtautuvat pariterapiaan kriittisesti, siitä huolimatta että ongelmien kanssa ei pärjätä yksin.

Pariterapiaan liittyy monenlaisia luuloja. Että se on syyttelyä ja syyllisten etsintää. Että se tekee ihmeitä ja korjaa jo rauniona olevan suhteen. Että siitä ei ole mitään hyötyä. Että se on tarkoitettu jotenkin hulluille. Että sinne ei voi mennä yksin. Että se on naisten hömpötystä.

Kaikki nuo luulot ovat vääriä. Yksinkertaisimmillaan pariterapia on keskustelua neutraalissa ympäristössä ammatti-ihmisen kanssa, joka mahdollistaa sen että suhteen molemmat osapuolet tulevat kuulluiksi. Monesti suhteen ristiriitoja on vaikea ratkaista siksi, että asiallinen keskustelu muuttuu sekunneissa kehää kiertäväksi huutotappeluksi, jossa jankataan ihan samat jutut kuin aina.

Terapeutti puuttuu mäkä-jäkä-sinä aina-minä en koskaan -jankkaukseen, ja yrittää auttaa paria keskustelemaan ja kohtaamaan aidosti. Terapian tarkoituksena on löytää uusia näkökulmia, uutta ymmärrystä itseä ja toista kohtaan ja parantaa keskinäistä kommunikaatiota.

Pariterapia alkaa suunnilleen niin, että kummaltakin kysytään, että miksi te olette täällä. Syitähän on vaikka mitä: pettämiskriisi, riitely, toimimaton suhde, seksin puute, kommunikaatiovaikeudet tai ihan hyvä suhde, jonka halutaan kantavan jatkossakin.

Kun pari on kertonut mihin he kaipaavat apua, terapeutti kysyy kysymyksiä ja niihin vastataan. Hän saattaa antaa myös kotitehtäviä tai neuvoja ja ehdotuksia käyttäytymistä ja kommunikaatiota varten.

Pariterapiassa kumpikin joutuu katsomaan peiliin. Sinne ei siis mennä hakemaan terapeutilta todistusta siitä, että toi toinen on ihan idiootti. Yleisesti ottaen terapeutti ei asetu kummankaan puolelle, vaan ohjaa keskustelua ottamatta kantaa. Mutta on suhteita, joissa toinen toimii väärin ja paikkaansa pitämättömien käsitysten varassa. Silloin terapeutti voi esimerkiksi sanoa, että toiminta ei pysy yleisesti hyväksytyissä rajoissa.

Omia ongelmiaan ei tarvitse nolostella. Pariterapeutit ovat kuulleet kaikenlaista, ja ihmisten ongelmat ovat lopulta hyvin samanlaisia. Jos et uskalla puhua terapeutille siitä, mitä oikeasti tunnet, terapiasta tuskin on hyötyä.

Jos puoliso ei suostu pariterapiaan, sinne voi mennä myös yksin. Tällöin terapeutti ei saa tarinastanne muuta käsitystä kuin sinun puolesi, mutta hän voi silti auttaa sinua hahmottamaan mitä suhteessanne tapahtuu ja miksi koet sen niinkuin koet.

Pariterapeuttien mukaan pariskunnat yleisesti tulevat terapiaan liian myöhään, kun ongelmat ovat jo paisuneet liian suuriksi käsitellä ja ratkaista. Terapiaan kannattaa mennä mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään, mutta eron kynnykselläkin aloitetusta terapiasta on hyötyä. Erotessa vasta apua tunteiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen tarvitaankin.

Pariterapiaa saa yksityisiltä palveluntarjoajilta, Väestöliitolta, kunnalta ja seurakunnalta.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

13 vastausta artikkeliin “Mitä pariterapiassa tapahtuu?”

  • Milla sanoo:

    On ollut apua, molemmat ovat saaneet purkaa omat katkeruudet turvallisissa oloissa. Varsinkin mua auttanut paljon, mies ei ole niin hyvin kyennyt päästämään katkeruuksista irti ja se näkyy joskus riidoissa. Ollaan saatu myös keinoja päästä kriisistä yli. Meillä on aina ollut molemmilla halu olla yhdessä ja selvitä yhdessä aika vaikeistakin asioista. Suhteessa on niin paljon hyvää, että edelleen taistellaan yhdessä olemisen vuoksi.

  • Pariterapioitu sanoo:

    Sanoisin, että pariterapia on hyväksi silloin, jos ongelma on keskusteluyhteyden puute. Meillä tuntui, että käydään sitten vain ne samat keskustelut pariterapeutin edessä mitä käytiin ennen, ja mikään ei silti muutu.

    • Nimetön sanoo:

      Näin se käy jos jommallakummalla ei ole todellista halua kehittää suhdetta. Pahinta ja lähestulkoon kusipäistä pelkuruutta on olla sanomatta sitä ääneen ja samaan aikaan pitää sivusuhdetta.

  • huonomies. sanoo:

    menimme vaimon kanssa pariterapiaan aivan liian myöhään. hän teki aloitteen pariterapiasta ja itse en tajunnut miten paha olo hänellä oli. suhteen tila huononi, vaikka en sitä itse tajunnut. hän ei juuri halunnut puhua ongelmistamme, ja mulla ongelmia ei ollut niin paljon että olisin aktiivisesti lähtenyt häntä hiillostamaan ongelmista(mme).
    kuten artikkelissa sanottiin, terapiaan hakeudutaan liian myöhään. itsellänikin oli ollut ongelmia hänen vaatimuksiensa kanssa ja annoin sen myös näkyä ja kuulua. kapinoin ja jumitin ja tunsin olevani petetty. siinä vaiheessa olisi pitänyt olla jo pariterapiassa. tuolloin oma raivo oli vielä nousussa. kun yhteisissä keskusteluissa kumpikin uhkaili suoraan tai epäsuorasti erolla, oma asenne muuttui. ei tämä näin voi mennä.
    pystyin korjaamaan itseni ja asenteeni seuraavien kuukausien aikana, ja avioliiton tila parani. tai niin luulin. kuitenkin koko ajan mentiin huonompaan suuntaan. hän näki minussa vain sen mitä olin ollut pahimmillani. vasta vuotta myöhemmin tajusin että yhteistä terapiaa tarvittiin kaikesta huolimatta koska ainoa joka yritti ratkoa parisuhteen ongelmia, olin minä. jälkeenpäin ajatellen siinä vaiheessa oli jo liian myöhäistä.
    terapiassa pystyimme puhumaan asioista, vaikka kotioloissa emme pystyneet. mutta se keskustelu ei auta, jos ei ole yhteisiä tavoitteita tai toinen osapuoli lipsuu tavoitteista jatkuvasti. koin että terapia oli jatkuvaa tinkimistä senkin jälkeen kun olin jo suostunut kompromissiin. se oli lypsämistä. saavutettujen kompromissien jälkeen hän asetti tiukemmat tavoitteet.
    omat virheeni oli niitä perinteisiä miesten tekemiä mokia, joiden seurauksena naiset menettää kiinnostuksensa jatkaa. pisteenä i:n päälle oli oma (aiemmin jo sivuttu) käytökseni tilanteessa, jossa en vaan kertakaikkiaan jaksanut, jonka seurauksena hänen rakkautensa viimeistään loppui. ja samalla loppui yhteistyökyky.
    terapiassa näitä tilanteita vatvottiin kerros kerrokselta kerta toisensa jälkeen. se varmasti auttoi molempia yksilöinä, mutta ei meitä parina. terapia jatkuu edelleen, mutta tavoitteet on nyt molemmilla tiedossa. rajusti yksinkertaistettuna tavoite on siisti ero.
    terapiaa helpompi vaihtoehto olisi ollut antaa periksi kaikessa mitä vaimo haluaa. siihen en itse kyennyt.

  • Nimetön sanoo:

    Aika usein erityisesti pettänyt nainen kieltäytyy pariterapiasta koska tietää tuossa jutussakin mainitun seikan että toiminta ei ole ollut yleisesti hyväksyttävää.

  • Tantuli sanoo:

    15vuotta sitten mies teki yhtäkkiä päätöksen,että haluaa erota.Meillä oli tuolloin 2 pientä lasta.Sain hänet perheneuvolaan pariterapiaan ja se oli meidän suhteen pelastus.
    Alettiin terapian myötä puhumaan pikkuhiljaa myös kotona.Pikkulapsiarkea oli siihen saakka vedetty läpi ”hampaat irvessä”suorittamalla.Terapian myötä ymmärrettiin miten tärkeää puhuminen on.Alettiin puhumaan taas tunteista ja toiveista.
    Meille sattui tosi ihana terapeutti.Sekä minulla että miehellä kemiat kohtasivat hänen kanssaan tosi hyvin.Hän ohjasi meidät oikeiden asioiden äärelle ja sai meidän ymmärtämään toisiamme.
    Yhdessä ollaan edelleen. Ylä-ja alamäkiä on ollut,kuten elämään kuuluukin.Täydestä sydämestäni kiitän kuitenkin tuota terapettia,että ollaan niitä saatu yhdessä kulkea ❤️

    • Hulina sanoo:

      Aivan kuin oma tarinani ❤ Paitsi että meillä lähdin minä eli perheen äiti ja tästä on aikaa puoli vuotta. Menimme srk:n pariterapiaan ja teimme töitä asioiden eteen miehen kanssa yhdessä. Nyt olemme kuin uudessa suhteessa, mutta tutun, rakkaan ja turvallisen ihmisen kanssa. Suosittelen pariterapiaa omakohtaisten hyvien kokemusten johdosta. Sen ansiosta täällä on ehjä perhe.

  • Muori sanoo:

    Meille on ollut kirkon perheneuvonnasta tosi suuri apu parisuhteen jatkuvuudelle. Onneksi on erittäin hyvä pariterapeutti, jonka tyyli työskennellä ja olemus kaiken kaikkiaan sopii meille molemmille. Terapeuttia kannattaa vaihtaa, jos ei kemiat kohtaa.

  • Annmarie sanoo:

    Pariterapiassa käytiin, mutta koska toisen osapuolen mielestä sinne mentiin siksi, että terapeutti kertoisi minulle miksi taas olen väärässä, ei minkäänlaista tulosta tullut. Kotona kuuli tilanteissa kommentteja: ”No kysy sitten siltä terapeutilta, se kyllä kertoo sulle miksi taas olet väärässä.” Ja terapiassa menikin sitten juuri päinvastoin. Elin jonkunlaisen vahvan narsistin kanssa, joka oli aina täydellinen. En elä enään.

    Itseäni terapia auttoi kyllä, ymmärsin että olen reagoinut joissain tilanteissa liian voimakkaasti, vaikkakin juuri niin kuin ihminen paineen alla yleensä tekee. Tämä johti kriisispiraaliin ja henkiseen mahtikamppailuun suhteessamme, joka vei sitten ihan pohjalle. Tähän suhteeseen oli liian myöhäistä puuttua, mutta tulevaisuuden suhteille se antoi paremman pohjan, koska opin tuntemaan itseäni ja ymmärtämään että joissain tilanteissa on parempi ottaa 10 sekunnin time-out, ajatella ensin, ja reagoida toisella tavalla mikä johtaa parempaan lopputulokseen. Tätä on sitten tullut harjoiteltua uudessa suhteessa.

  • Turhaa oli sanoo:

    Ei auttanut, koska olisi pitänyt olla yhteinen päämäärä ja ongelma oli juuri se, kun sitä ei ollut. Olisin halunnut erota ja mies ei.

  • Lapsien takia yhdessä sanoo:

    Kävimme noin kymmenen vuotta sitten seurakunnan pariterapiassa. Syinä olivat lähinnä mieheni alkoholin käyttö ja yleinen luottamuksen puute. Mieheni ei juurikaan puhunut terapiassa. Minä itkin joka kerta vuolaasti. Itkin puolen vuoden ajan kertoen samalla tilanteista, joihin mieheni käytös oli ajanut. Terapian lopussa minulle ehdotettiin, halusinko jatkaa terapiaa yksin. Minullahan se ongelma oli. Nyt tilanne on parisuhteessa taas huono. En suostu terapiaan enää. Mie ei ole tapojaan muuttanut, mutta minä näen tulevaisuuden hyvin valoisana ilman häntä.

  • ellu sanoo:

    On ollut apua, ilman sitä ois tusskin osattu enää löytää kuolleeksi luultuja tunteita uudestaan. Pariterapia oli kuin molemmille ois lyöty peili naaman eteen.

  • Pikku Myy sanoo:

    Täällä ei ainakaan mitään apua ollut. Toinen osapuoli ei halunnut tutkia omaa itseään ja tapojaan toimia tilanteissa, vain syyttää toista huonosta suhteesta (koska on aiemminkin hakenut apua, koska huono lapsuus, koska hullu)… Itseään on pelottava kohdata.