Onko miespolon osa teidän huushollissanne saada jouluna Budabest-konvehteja, epämääräisiä sukkia, mitäänsanomaton kirja ja lukematon määrä huomautuksia siitä, että taas nainen teki kaikki jouluhommat yksin ja äijä vaan makasi? No, tänä vuonna tämän listan avulla onnistut lahjomaan miehen kuin miehen lähtemättömällä tavalla!

Mitä mies oikeasti haluaa joululahjaksi, vaikkei kehtaa sanoa:

1. Seksiä. Mitä pidempi parisuhde, sitä vähemmän vaatimuksia mies seksilahjalleen asettaa. Kunhan saa jotain s-sanaan viittaavaa.

2. Rauhaa. Rauhalla tässä yhteydessä tarkoitetaan tilaa, jossa mies saa rauhassa syventyä itselleen tärkeään kirjallisuuteen. Esimerkiksi Aku Ankka ja vessa 45 minuuttia kenenkään häiritsemättä on miehen lahjoista parhain.

3. Lupa syödä ja juoda mitä huvittaa. Eritoten jouluna mies haluaa nauttia pöydän antimista ilman, että joku nainen ensi tekee kaikki herkut ja sen päälle räpättää miehen keskivartalolihomisesta.

4. Lupa katsella teeveestä miesohjelmia ja kuunnella miesmusiikkia ilman, että joutuu puolustamaan valintojaan millään tavalla.

5. Vapauden pakollisista naisen vetämistä joulukävelyistä, joiden aikana surkutellaan jouluna kertyneitä kiloja.

6. Vapautuksen tunteista puhumisesta. Mies toivoo edes joskus voivansa vain pidättäytyä faktapohjalla ilman, että mikään tunne sekoittaa asiaa.

7. Lomaa kehumisesta. Miehestä on todella virkistävää olla kehumatta naisen saavutuksia, ulkonäköä ja kaikkea muuta naista imartelevaa edes yhden aaton verran.

Näiden lisäksi mies arvostaa myös materiaalisia lahjoja, joita ovat autot, veneet, suihkukoneet, moottoripyörät ja muut hilavitkuttimet, joilla pääsee kovaa pakoon kaikkea arkista nalkutusta, joita joskus – en väitä suinkaan, että aina ja kaikissa – kodeissa esiintyy.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle hk Peruuta vastaus

9 vastausta artikkeliin “Mitä mies haluaa joululahjaksi?”

  • Tonttu rouva ☺️ sanoo:

    Repesin kun luin tätä.. pitää niin paikkaansa😆

  • Helinä sanoo:

    Noiden perusteella minä taidan olla mies meidän parisuhteessa 😳
    Paitsi ykkönen, sitä tahtoo molemmat.
    En nyt tiedä, mitä on miesmusiikki, mutta oma makuni on ”hivenen” rankempi, kuin toisella osapuolella

  • abasement sanoo:

    ”mutta mitä on miesmusiikki?”

    Ilmeisesti teidän kotona ei siis olla törmätty moiseen.

    Listan ykkönen on kuitenkin hyvinkin käyty läpi.

    😀

  • hk sanoo:

    Ensimmäinen kommentoija tiivistää kaiken… Jos joskus vielä valinnan eteen tulen, päätän elää yksin.

  • Se Insinööri sanoo:

    Mulle kelpaisi tuo rouva tuhmaksi tonttupimuksi vähästi pukeutuneena, muuta en tarvitsisi…

  • vai niin sanoo:

    Ai että jouluna vaan…sittenhän meillä on joulu ympäri vuoden…
    Rauhaa on saanut,minä oon hoitanu asiat kotona,ei tarvi päätään vaivata toisen.
    Lupaa ei oo tarvinnu kysellä mihinkään..Vapaatakin on saanu, kun en oleta että tekee tai on mitään.

  • 4pojan äithyli sanoo:

    Noiden perusteella näkyy olevan melko jouluissaan sitte aina 😀 Noi materiaaliset jatkukoon haaveiluna joka ilmenee osto ja myynti-ilmoitusten surffaamisena.Löytyy vähä muuta hankintalistalta ;)mutta mitä on miesmusiikki?

  • venlanen sanoo:

    Wou. Hiukan ahdistaa lukea näitä (ja samantyylisiä on muuallakin), joista tuntuu että tulevaisuus tulee olemaan h*lvettiä… siis että mies ei saa tehdä mitään ja nainen nalkuttaa. Vaikka on vitsi niin jotenkin alkaa hauskuus kadota kun joka puolella kuvio on aviopareilla tämä. Huh ei mennä kulta ikinä naimisiin, eihän?

  • Olavi Ruohomaa sanoo:

    Haluaisin vähän kommentoida listaa.

    1. Seksiä. Mitä pidempi parisuhde, sitä enemmän vaatimuksia mies seksilahjalleen asettaa. Pitkän suhteen aikana puolisolla on ollut aikaa perehtyä miehen seksuaalisiin tarpeisiin, joten hänen pitäisi kyetä tyydyttämään ne paremmin.

    2. Rauhaa. Mitä tahansa omia juttuja. Kaikki eivät lue Don Rosan juttuja, vaikka ymmärtävätkin niiden arvon.

    3. Lupa syödä ja juoda mitä huvittaa. Mies haluaa tehdä herkut itse. Ei enää mitään iänikiusia vanhoja jouluruokia, vaan jotain oikeasti hyvää.

    4. Lupa katsella teeveestä/DVD/Blueray/Netflix miesohjelmia ja kuunnella miesmusiikkia oikealla äänenvoimakkuudela ilman, että joutuu puolustamaan valintojaan millään tavalla.

    5. Vapauden pakollisista naisen vetämistä joulukävelyistä, joiden aikana surkutellaan jouluna kertyneitä kiloja.

    6. Vapautuksen tunteista puhumisesta. Mies toivoo edes joskus voivansa vain pidättäytyä faktapohjalla ilman, että mikään tunne sekoittaa asiaa.

    7. Mies ei tarvitse lomaa kehumisesta. Naisen olisi kerrrankin syytä tehdä jotain kehumisen arvoista.

    Näiden lisäksi mies arvostaa myös materiaalisia lahjoja, joita ovat autot, veneet, suihkukoneet, moottoripyörät ja muut hilavitkuttimet, joilla pääsee kovaa pakoon kaikkea arkista nalkutusta, joita joskus – en väitä suinkaan, että aina ja kaikissa – kodeissa esiintyy.