Me oltiin suhteen alussa erottamattomat. Mutta sitten tuli lapset, ruuhkavuodet ja suhde arkipäiväistyi. Ajauduttiin suhteessa liian kauas toisistamme, eikä enää oltu ykkösiä toistemme elämässä.

Mies pakeni arkea harrastuksensa pariin. Vaimo koki jäävänsä henkisesti yksin ja vaihtoi siitä vittuuntuneena biletysvaihteen päälle. Hoidettiin toki lapset ja arki, mutta syvä yhteys ja yhteenkuuluvuus hiipui vähitellen. Jälkeen päin ajateltuna välimatkan ottaminen oli sellainen pakollinen irtiotto. Mutta sillä hetkellä tuntui, että kuljettiin kohti vääjäämätöntä.

Eroa.

Vaimo sitä ehdottikin. ”Tyylikkäästi” silloin, kun oltiin eri puolella Suomea ja vieläpä viestin välityksellä. Ei uskaltanut ottaa kasvokkain asiaa puheeksi, sillä ei ollut itsekään oikeasti varma siitä, mitä halusi, eikä olisi jaksanut riidellä kasvokkain. Puolison reaktio oli parasta, mitä vaimo olisi voinut siinä hetkessä kaivata. Mies ilmoitti surullisena suostuvansa eroon, jos vaimo sitä todella haluaisi. Lisäsi kuitenkin, ettei missään tapauksessa sitä haluaisi tai toivoisi, sillä rakastaa vaimoaan edelleen yli kaiken.

Erosta puhuminen oli hyvällä tavalla isku kohti kasvoja ja havahdutti molemmat. Molemmat näkivät viimein myös oman osuutensa ja huonon käytöksensä. Monet itkut siinä itkettiin, puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin. Alettiin tietoisesti panostaa puolison huomioimiseen, ruokkimaan rakkautta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Varsinkin vaimo joutui tekemään kovasti töitä, jotta sai katkerat ajatukset mielestään ja löysi uudestaan kunnioituksen ja rakkauden miestään kohtaan. Mies puolestaan osallistui enemmän perheen elämään. Ei eristäytynyt muusta perheestä harrastustensa varjolla. Vähitellen opittiin taas jakamaan muutakin kuin yhteinen asunto. Niin kliseistä kuin se onkin, ei enää pidetty toista itsestäänselvyytenä. Päätettiin uudestaan sanoa puolisolle ’tahdon’.

Vähitellen rakkauskin syttyi uudestaan. Hiipunut liekki sai lisää polttoainetta ja syttyi roihuun. Vaivannäkö kannatti. Miehestä ja vaimosta tuli taas tiimi.

Tulee niitä epätoivon hetkiä edelleenkin. Sellaisia tunteita, että olisi helpompi erikseen kuin yhdessä. Ei kovin usein, mutta silloin tällöin. Silloin kuulee vieläkin korvissaan lapsen huokaisun eräänä ihan tavallisena arki-iltana: ”Ihanaa, että te ette koskaan eroa…” ja päättää taas yrittää. Sillä kaikesta huolimatta rakkautta ja tahtoa on vielä jäljellä.

Nimim. Yhdessä eteenpäin

P.S. Se ei oikein riitä, että toinen tekee kaikkensa suhteen onnistumiseksi.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Hanneli Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

3 vastausta artikkeliin “Mitä jos ei erottaisikaan?”

  • santtu sanoo:

    Meillä kävi niin että mies otti omaa tilaa ja etäisyyttä minusta ottamalla itselleen tyttöystävän, josta kyllä unohti mainita minulle. Kun asia selvisi minullekin niin mies oli sitä mieltä että kyllä hänellä saa olla omia ystäviä ja hän saa harrastaa mitä haluaa. Minä sanoin että juuri näin on, hän saa nyt valita mitä haluaa. No hän valitsi kuitenkin minut ja perhe-elämän ja hetken olin onnellinen mutta luulen että läheisyys väliltämme on kaikonnut kokonaan eikä palaa ja minä olen nyt se joka haluaa omaa tilaa, omia harrastuksia ja mahdollisesti oman poikaystävän.

  • Vain sinä tiedät sanoo:

    Lapsen kommentti kuulostaa siltä, että lapsi on vielä pieni. Isommat lapset kyllä vaistoavat vanhempien väliset ongelmat, vaikka eivät niitä pysty yksilöimään. He eivät läheskään aina ajattele, että ero on pahin vaihtoehto. Mitä vanhempi teini, sitä paremmin hän ymmärtää, että pian hän ei ole enää riippuvainen kummastakaan vanhemmastaan.

  • Hanneli sanoo:

    Tämä artikkeli osui ja upposi! Näiden samojen ajatusten kanssa on tullut painittua jo pitkään. Toivottavasti rakkaus vielä voittaa meilläkin, kovasti työtä sen eteen tehdään. Kiitos ajatuksia herättävästä, toivoa antavasta artikkelista.