”Mistä niitä ystäviä löytäisi?”
Yksinäisyys on aihe joka nousee esiin nykyaikana yhä uudestaan. Vaikka olemmekin internetin ja sosiaalisen median kautta tavallaan enemmän yhteydessä toisiin kuin koskaan, olemme myös enemmän yksin. Ei ole tarvetta kilauttaa kaverille ja kysyä että mitä kuuluu, riittää kun seuraa instassa tai facessa ja peukuttaa.
Huono Äiti saa lukijoiltaan tasaisin väliajoin kirjoituksia yksinäisyydestä Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Yksinäisyyteen johtaa moni eri tie, esimerkiksi muutto uudelle paikkakunnalle. Nimim. Yksinäinen ja äärettömän väsynyt kertoo:
”Hei. Olen 37 vuotias kolmen lapsen äiti. Vanhin lapsista jo omillaan mutta näiden kahden jäljellä olevan kanssa pitäs arkea pyörittää. Muutin yli 400 km päähän pois kaikesta tutusta ja turvallisesta, ja sinne jäi myös ne kaverit ja tukiverkko. Muuttaessa aattelin vaan että ”hyvä, saanpahan olla rauhassa”. Mutta nyt on alkanut tuntumaan että ehkä vähän liiankin rauhassa.
Kaipaan ystäviäni. Kaipaan mahdollisuutta välillä käydä kahvittelemassa tai vaikka iltaa istumassa. Kaipaan niitä aikoja kun kesät aina yhdessä porukalla grillailtiin tai vaan käytiin syömässä leffassa ja mitä näitä nyt on. Nykyisin istun vaan kotona kun ei täältä noin vaan lähdetä. Lapset aina mulla kotona ja kun on nuoremman tukiperheviikonloppu niin aina tulee muuttujia etten mihinkään pääse.
Kuva Molly Belle, ylin kuva Kat J.
Nyt vappu oli taas kunnon pohjanoteeraus. Tajusin että oli muuten eka kerta kun en näe ystäviä, en ole töissä ja olen vaan kotona tekemättä mitään. Uusi parisuhdekin on koetuksella kun jatkuvasti kiukkuilen joka asiasta. Nyt edes ukkokaan ei ole maisemissa kun on töitä tekemässä toisella puolen suomea, eikä mitään tietoa milloin tulee takaisin. Hän kyllä joka päivä soittaa, ja laittaa viestiä mutta mua vaan alkaa ärsyttää kaikki ne viestit: ” käytiin paljussa ja syötiin hyvin”. Minäkin haluan seuraa!! Minäkin haluan pois kotoa.
Lasten kanssa en jaksa tehdä mitään. Kaikki vaan ärsyttää. Kovasti olen koittanut suunnitella että päästäis pariskuntana tekemään kahden jotain, kun juniori on kerran kuussa viikonlopun pois mutta sitten mies infoaa kuinka hällä on sitä tai tätä eikä näin ollen ole edes maisemissa. Olenko kovinkin paska ihminen? Yksinäisyys on kyllä tappava tauti. Tähän tunteeseen voi ehkä oikeestikin kuolla.”
Kuva Maria Teneva.
Joskus ystävät katoavat elämäntilanteiden muuttuessa, vaikka perheen perustamisen jälkeen kun vanhat ystävät elävät vielä opiskeluelämää. Nimim. Ystävätön päivä kirjoitti asiasta helmikuussa täällä.
Myös nimimerkki Yksin yhdessä pohtii johtuuko ystävien kaikkoaminen muutoksista elämässä:
“Olen tässä kevään korvalla taasen miettinyt tulevaa kesää. Lasten kesälomia koulusta ja päiväkodista, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista puolison kanssa ja ennen kaikkea – grillausta tms. ajanviettoa ystävien kanssa. MUTTA. Mistä niitä ystäviä löytäisi?
Osa ihmisistä on kadonnut ”ruuhkavuosien” myötä, osa ties miksi. Ei ole ketään, jonka kutsuisi kyläilemään, tai joiden kanssa voisi varata yhteisiä mökkilomia. Ei yhdessä, eikä kummallakaan puolisolla erikseen.
Kuva Zack Minor.
Meillä oli, ennen lapsia. Ja vielä hetken lasten jälkeenkin, kun muillekin tuli lapsia. Oli kahvitreffejä ja illanistujaisia, mutta sitten kun työt alkoi, kaikki muuttui. Samassa rytäkässä kävin läpi isoa muodonmuutosta; lihavuusleikkauksen jälkeinen elämä on vaikuttanut ilmeisesti myös kaveripiiriin. Nykyään olen normaalipainoinen, minulla on terveet lapset, oma koti ja sama mies on seisonut rinnallani jo 15 vuotta. Ovatko ihmiset pohjimmiltaan niin kateellisia, vai miksi ystävät ei enää pidä yhteyttä?
Voisiko jostain löytyä vielä ystäviä öbaut 40 v pariskunnalle? Uusia ystäviä? Perheitä, joiden kanssa käydä mökillä/lenkillä/pelata lautapelejä, uittaa lapsia rannalla hellepäivinä…”
Tinderit tai kinderit ja muut deittiapsit tunnetaan, mutta onko joku kehittänyt ystävänhakuohjelmaa? Voisiko joku kehittää?
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 13 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle mimmi Peruuta vastaus
13 vastausta artikkeliin “”Mistä niitä ystäviä löytäisi?””
Uusimmat artikkelit
Olen 33-vuotias nainen eikä minulla ole yhtäkään ystävää ja tämä harmittaa. Nuorena minulla oli paljonkin ystäviä, mutta kun aloin seurustelemaan nykyisen ukkoni kanssa, niin kaikki kaverit vain jäi tai puukotti tavalla tai toisella selkään, sillä olivat hirveän kateellisia. Nyt yli 20-vuotta olen ollut ilman ystäviä ja olen huomannut, että ukkoni ei edes tahdo minulla olevan ystäviä.
On alkanut ahdistaa koko elämä yksin ajatuksieni kanssa eikä ole ketään kenen kanssa jutella.. olisi vaan kiva käydä joskus jonkun kanssa kahvilla ja puhua syvempiä tai sitten ihan kevyitä. Pidän itsekin kuunnella ihmisten ajatuksia ja murheita, tahdon olla tukena ja ystävänä jollekin.
Edes yksi ystävä riittäisi, onko se paljon toivottu?
Sen olen huomannut, että naiset ovat monesti kamalan kateellisia, juoruilevia ja vahingoniloisia, joka harmittaa kovasti. En tahtoisi että nainen on naiselle susi, se vaan on niin tyhmää loppuen lopuksi.
Itse olen aidosti iloinen kaikkien puolesta jos jollakin on asiat hyvin, itsellekin tulee lämmin ja hymyilevä olo kun kuulee jonkun elämän kukoistavan ☺️
Hei. Tuossa sinun teksissä oli niin paljon samaa kuin minun elämässä on ollut jo vuosia. Siihen on helppo samaistua. Olen reilusti yli viisikymppinen. Ulkoilen paljon koirani kanssa ja silloin joskus tapaa muita koiraihmisiä mutta tutustuminen on hyvin pintapuolista. Toivottovasti joskus löytyisi luotettava ystävä.
Voin samaistua. Tosin itsellä niitä ystäviä ei ole edes kaukana, eikä juuri ole koskaan ollutkaan. Yksittäisiä kavereita nuorempana ja ennen lapsia, mutta kaikki ovat jääneet jonnekin matkan varrelle. Itse kaipaisin sellaista nuoruuden välitöntä kahville poikkeamista, yhteisiä illanistujaisia, aterioita, lomareissuja tms. Seuraa saa ainoastaan sisarusten perheistä ja vanhemmista ja heitäkään ei aina jaksaisi.
Onneksi ystäviä on mahdollista saada vielä! Omaa aktiivisuutta se vaatii ja menemistä epämukavuusalueellekin. Noin vuosi sitten joku laittoi Naistenhuoneen +40 -ryhmään postauksen yksinäisyydestä. Sen alle alkoi tulla samasta kärsivien viestejä. Paikkakunnittain muodostimme whatsappeja. Ne meistä, jotka ovat halunneet, ovat myös ystäviä saaneet. Silloin on pitänyt itse olla aktiivinen, viestitellä, mennä tapahtumiin, jotka ei juuri omiin suosikkeihin kuulu. Kaikki liikkeelle lähteneet ovat saaneet ystäviä. Mutta ne, jotka edelleen odottavat, että tulisi jotain kiinnostavaa tekemistä, ovat edelleen yksin.
Tsemppiä! Itse olen hyvä todiste siitä, että ystäviä voi saada. Pitää vaan uskaltaa.
Tässä voi olla joku sukupuolten välinen ero. Tai sit vaan oon niin erakko. Oon pian 45v mies, yksinhuoltaja. Ei ole enää kavereita, enkä kenenkään muun kanssa vietä iltoja kuin tyttäreni kanssa joka todnäk muuttaa ensi syksynä pois kotoa opiskelemaan.
Enkä kaipaakaan kavereita. Ainoa mitä joskus kaipasin, olisi lämmin syli 16 vuoden sinkkuna olon jälkeen.
Mutta sellaista on nykyaikana lähes mahdoton löytää.
Eikä se niin nugaa ole. Yksin oon pärjännyt ja tulen pärjäämään.
Vastaus otsikon kysymykseen: ei mistään. Ainakaan sellaisia joita voisi nähdä useammin kuin kerran puolessa vuodessa tai jotka pitäisi edes viikoittain yhteyttä. Sitten kun yksin jatkat jonkin aikaa yksipuolista kuulumisten kyselyä ja tapaamisten ehdottelua, alkaa vituttaa. Et jaksa enää ja sitten onkin vaan syvä hiljaisuus.
Taidan olla erakko, en kaipaa muuta ihmisseuraa kun lapsiani ja miestäni ja niitäkin sopivissa määröissä. Pandemiassa oli siis minulle hyviä puolia! No, ehkä vain vanha, 60 lähestyy. Viimeksi eilen tuumasin itsekseni että hyvin yksin viihdyn.
Olen oikeasti miettinyt, miten keski-ikäinen nainen saa ystäviä? Mikään tunnettu keino ei ole toiminut. Työkaverit on ainoastaan työkavereita, vanhat opiskelukaverit ovat kadonneet kuka minnekin ja yrityksistä huolimatta yhteys katkesi. Lasten on niin helppo mennä toiselta kysymään, että leikitkö sä mun kanssa, mutta mitens tälläinen viiskymppinen?
Mä olen niin yksin että sattuu fyysisesti, perhe on ja opiskelen, mutta ei ole muuta. Kukaan ei soita, ei tuu meseviestiä. Tämä asia on ahdistanut jo pitkään, olen yrittänyt facen kautta saada uusia tuttavuuksia, ei onnistu. Kävin viime viikolla eräässä kauppakeskuksessa ja uloskäynnillä on ruokapaikka, eräässä pöydässä istui viisi naista iloisesti rupatellen ja lounastaen, silloin jysähti ja pahasti, oli pakko päästä ulos heti, koska pillahdin itkuun tajutessani että mulla ei ole ketään, en ole koskaan päässyt sisään mihinkään kaveripiireihin vaikka olen tutustunut, mut on pidetty aina erillään, lasten juhlien jälkeen on kutsuttu kahville, mutta vasta kun muut vieraat eli ystävät on lähteneet, avuksi olen aina kelvannut ja kuskailemaan jos on ollut tarvetta. Eli olen luullut että minulla on ollut ystäviä, mutta suhteet on olleetkin pinnallisia.Nämäkin suhteet on jo loppuneet. Kesä alkaa ja ihmiset käy ulkoilemassa, shoppailemassa, terassilla, kotona grillaillaan ja nautiskellaan hyvästä seurasta, mä vietän kesän yksin ja mietin miltä tuntuisi edes yksi oikea ystävä elämässä, onneksi on perhe ja koirat ja harrastuksena pyöräily, silloin voin unohtaa tän tuskan hetkeksi. mutta kaipaisin enemmän, jonkun jonka kanssa rupatella, shoppailla, soitella ja olla vaan. Näin tää tilanne taitaa jäädä ainiaaksi 🙂
Olen 45v kahden lapsen äiti.Olen aina elänyt niin että muilla on hyvä olla.Perhe,kaverit,työ on mennyt itseni edelle.saamatta vastapalvelusta juuri koskaan.Tuntemalla aina kuitenkin olevani ulkopuolinen.Muutama vuosi sitten oli pakko tehdä muutos ja opetella sanomaan EI.Kertoa se oma mielipide eikä myötäillä toisia.Tehdä niinkuin itse haluaa eikä mennä muiden pillin mukaan.Tehdä rajat.
Tämän myötä on ns.ystävät on hävinnyt.Olen outo tai ihmeellinen.Mikä minua vaivaa.Selän takana ihmetellään että onko puolison kanssa kaikki hyvin.ON!Paremmin kuin koskaan!
Olisi ihanaa jos olisi edes yksi hyvä ystävä kenen kanssa turista hyvät ja huonot asiat.Sitä on vaan on tullut niin varovaiseksi kun on silmät auennut tähän maailmaan.Monta selkään puukotusta tullut kun en enää olekkaan se jota voi viedä kuin litran mittaa.
Mutta minua ei käytetä enää hyväksi.
Olen ollut yksin koko ikäni. Eräs ihminen vaan tuppautui yläasteella seuraani, koska hänkin oli yksin. Sen kerran kun pidin häntä parhaana ystävänäni, hän puukotti selkään ja sitten vielä hieroi päin naamaani ”et ole minun paras ystäväni” Sen koomin en ole hänen seuraansa tuppautunut. Olen asunut milloin missäkin, enkä ystäviä ole löytänyt. Nyt asun kotipaikkakunnallani vain tukiverkoston takia. Olen jo kaikissa virallisissa papereissa syrjäytynyt, etten kohta halua enää nähdäkään ihmisiä.
Kuulostaa hyvinkin tutulta noi. Itselläni kolme lasta ja lastenmyötä ei mua enään kutsuta mihinkään illanistujaisiin tai muutenkaan mihinkään, mä oon se joka pyytää, ei oo niitä oikeita kavereita eikä ystäviä. Oon päättänyt olla pitämättä heihin mitään yhteyttä, ei tuollaisia elämään tarvi joille on tavallaan pelkkää ilmaa. Uudet ystävät olisi kyllä tervetulleita, mielellään perheelliset.
Sama täällä. Itsekkin joka ilta mietin miten yksinäinen olenkaan. Kahden lapsen yh