Mistä kaupparaivo kertoo?
Tiedäthän sen tilanteen. Karkkihyllyllä tai kassajonossa, yksi perheestä saa kohtauksen, kun nyt ei mennyt niinkuin hän halusi. Karkit jäivät saamatta tai muut olivat ihan tyhmiä!!
Se vaan, että hepulikohtauksen saava on nykyisin äiti. Aikuinen ihminen, joka tiuskii lapselle. Käytävän lattialle heittäytyvää, itkupotkuraivareita vetävää lasta näkee enää harvoin. En edes muista milloin viimeksi.
Kiukuttelevia äitejä näkee usein. Aivan liian usein.
Suuttua saa, ja jokainen suuttuu joskus. Turhautuakin saa. Ja hermostua. Kaikki nämä voivat käydä kenelle tahansa ja myös julkisella paikalla, eikä siinä ole mitään väärää.
Väärin tekee vasta silloin, kun suuttuessaan on ilkeä muille. Ja usein siitä on kyse. Hermonsa menettävät äidit puhuvat lapsilleen tosi rumasti. Eivät asiasta komentaen vaan tiuskimalla ja jopa haukkumalla lasta.
Se on hirveää kuultavaa ja nähtävää, ja väkisinkin miettii, että jos julkisella paikalla tapahtuu tätä, niin millaiset olot ovat kotona? Suurin osa meistä kuitenkin pystyy hillitsemään itsensä ihmisten ilmoilla. Jos silloinkin keittää niin pahasti yli, että lasta alkaa solvata, kyllä huolettaa se mitä tapahtuu suljettujen ovien takana.
Mutta ihan yhtä lailla huolettaa äidin puolesta. Ehkä syy siihen, että lasten raivareita ei enää juuri näe, on se että äidit ovat niin perehtyneitä kasvatukseen nykyään. Lapselle osataan jutella ja perustella, eikä kasvatus perustu pelkoon ja mielivaltaan. Mutta ovatko nykyiset vanhemmuutta koskevat vaatimukset niin suuret, että äidit eivät enää jaksa vaan napsahtavat vaikka siellä ruokakaupassa?
Väsymyksestä ja voimattomuudestahan lapselle rähjääminen kertoo. Ei kukaan sitä ilkeyttään tee. Ehkä pitäisi yrittää höllätä, jos pinna palaa koko ajan, ja yrittää saada apua, vaikka helpommin se on sanottu kuin tehty.
Ja kun ne hermot väistämättä välillä menevät, yrittää purra kieltä sen verran, että ei ole lapselle ilkeä. Normaalin rajoissa suuttuminen ei riko ketään, mutta rumat sanat ovat eri juttu.
Nimim. Taas raivarit
Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.
Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Vastaus henkilölle Jep Peruuta vastaus
9 vastausta artikkeliin “Mistä kaupparaivo kertoo?”
Uusimmat artikkelit
Hyvä avaus, sillä olen teemaa itsekin välillä miettinyt! Joskus näkee kaupungilla vanhempia, jotka puhuvat lapsilleen todella alentavasti ja rumasti. Saatetaan esim huutaa pienelle lapselle, miten hän on pilannut kaikkien muiden päivän tai että lasta saa aina hävetä kaikkialla. Monesti sitä miettii, että kuinka moni aikuinen suostuisi kuuntelemaan toiselta aikuiselta julkisella paikalla samanlaista ripitystä ja solvauksia. Mutta ei näitä tilanteita silmiä pyörittelemällä tai ulkoa päin arvostelemalla ratkaista… Välillä olen mennyt ystävällisesti kysymään, voisinko olla jollain lailla avuksi, jolloin tilanne ja jännite on saattanut jo raueta. Avaintekujänä on ollut tuomitsematon ja arvottamaton sekä lempeä kohtaaminen.
Aika harvoin näkee sitä näkee, kun aikuinen menettää hermonsa. Ja vielä aljon harvemmin kyseessä on lasten kanssa liikkeellä oleva äiti-ihminen. En ymmärrä tällaista kirjoittelua.
En ole havainnut lasten vanhempien kiukuttelevan kaupassa. Missä päin Suomea tätä tapahtuu? Voisiko olla kyse asuinalueelle ominaisesti tavasta?
On ihan eri asia tiuskaista tai huutaa lapselle:
”Nyt vi##u hiljaa! Ei kaupassa saa.riehua, ##na! Montako ##$$# kertaa täytyy #### sanoa!”
Tai:
”V## sä oot just tommonen @###, sua voi minnekään ottaakaan, enää koskaan ota sua mukaan,jätän sut pian siihen, no itke vaan ### itkupilli, senhän osaat, yhyy”.
Ensimmäisessä komennetaan, ja vaikka kiroillaan, niin lapsi ei huutamisesta rikki mene. Jälkimmäisessä lasta haukutaan ja uhkaillaan. Siihen ei _mikään_ hermostuninen oikeuta. Vihainen saa olla, lapsen haukkuminen on henkistä väkivaltaa ja se vähintään yhtä haitallista kuin fyysinen väkivalta. Ei kai kukaan enää puolustele kenenkään lyömistäkään vihaisena.
Mutta missä menee se raja, että voi päätellä jonkun kaupassa nähdyn yksittäisen tilanteen perusteella, että lapsi kokee henkistä väkivaltaa ja asiaa ei käsitellä ihan asiallisesti esim. sitten kun päästään sieltä kaupasta ulos? Vanhemmallakin voi tulla hetkellisesti ylilyönti, vaikkapa koko päivän jatkuneen kuormituksen seurauksena, niin sen perusteellako voidaan yhdessä päivitellä, että voi voi mimmostahan meno on kotona ku kaupassaki käyttäydytään noin? Minua ainakin ärsyttää tämä vuoden äitien johtopäätösten teko joka asiasta. 5 minuutin näkemän perusteella on paha oikeasti päätellä kenenkään elämästä yhtään mitään, saati sitten tuomita ja arvostella mihinkään suuntaan.
Helpointa on käydä lasten kanssa kaupassa, kun kaikki ovat levänneet ja syöneet riittävästi plus on aikaa käydä kaupassa. Myönnän kyllä olevani varmaankin juuri tämmöinen ulkopuolisen silmissä tiuskiva äiti. Olen nähnyt ne katseet ”paremmilta ihmisiltä”. Olisin varmaan itsekin ollut sellainen ”parempi” aikoinaan. Mutta kyllä se äitiys avaa silmät elämälle, varsinkin, kun hoitaa itse kaiken kauppalaskusta, ruoan kotiinkuljetukseen ja valmistukseen ja hoitaa työssäkäyvän aikuisen ihmisen velvoitteet, siihen aikaan 50km/ suunta työmatkalla. Juu ei mene arki niin kuin elettäisi paratiisissa ja todellakin lapseni tiesi, mitä haluaa – myös pahimmassa kiireessä. Ei niitä kaikkia lapsen pettymyksiä vaan voi jokaikinen kerta käsitellä pitkän kaavan mukaan.
En oo kyllä koskaan nähny mitään silmiinpistävää vanhemman raivaria tai lapsen haukkumista julkisella paikalla (tai muuallakaan).
Jos nyt ihan yliampuvaa on niin kaipa siihem voi se vieras aikuinen puuttua paikan päällä eikä netissä itkeä.
Ja just näitten tämmösten johtopäätösten takia lastensuojelua kuormitetaan tyhjän takia, kun päätellään jonkun kauppakäyttäytymisestä vaikka ja mitä. Joskus vanhemmillakin menee hermo ja tulee käyttäydyttyä tyhmästi, mutta ei kai se tarkoita sitä, että aina on niin. Pitäskö vaan keskittyä omaan hommaan ja antaa olla? Ehkä ei kaikkea tarvi aina analysoida. Äitilläki voi olla joskus huono päivä, mulla ainaki on ja kyllä, joskus tiuskin lapsilleni, pyydän kyllä aina anteeksi ja kerron, että äitillä on nyt huono päivä ja sitten halataan. Ei lapset siitä rikki mee, enkä hetkeäkään epäile, etteikö he minua rakastaisi, tai että heillä ois koko ajan huono olla, siitä huolimatta, että teen virheitä.
Just sain todistaa kuinka yksi äiti raivostui lapsille kaupassa ja koko ajan jauhoi ettei ota lapsia enää koskaan kauppaan. Menkää autoon eikun älkää menkö ette osaa sinne itse mennä turvallisesti. Isompi poika osasi koko ajan vastata rauhallisesti ja jopa sanoittaa äitinsä tunteita ja äiti vaan jatkoi lasten nälvimistä. Olisi pitänyt puuttua mutta oli sen verran kiire kassalla että en voinut. Näitä saa valitettavasti kaupan kassana todistaa liian usein.