Hormonaalinen ehkäisy on suosituin ehkäisymenetelmä.

Yleisyydestään huolimatta se ei sovi kaikille. Kuopion yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan jopa kaksi kolmesta saa hormoniehkäisystä sivuoireita. Yleisimpiä haittavaikutuksia ovat mielialan vaihtelut ja seksuaalinen haluttomuus. Jotkut taas kärsivät päänsärystä, limakalvojen kuivumisesta tai vatsavaivoista, kerrotaan Suomen Kuvalehden jutussa.

Monille hormonaaliset ehkäisyvalmisteet myös sopivat. Osalle ne ovat pelastus, sillä niiden avulla voidaan hoitaa esimerkiksi voimakkaita kuukautiskipuja, runsasta vuotoa tai aknea.

Kuitenkin monet naiset kokevat, että haittavaikutuksia ja ongelmia vähätellään. Monien mielestä lääkärit tuputtavat hormonivalmisteita, silloinkin kun nainen sanoo, että valmisteet eivät sovi hänelle, tai että hän ei halua niitä käyttää.

Tämä kirjoittaja kertoo, kuinka hormonaalinen ehkäisy on haitannut hänen elämäänsä todella paljon, mutta yhä sitä tarjotaan:

”Hormonaalinen ehkäisy tuhosi minunkin elämästäni toistakymmentä vuotta ja yhden parisuhteen.


Kuva _mxsh_, ylin kuva Simone van der Koelen. Kuvituskuvia.

Olen kokeillut kymmeniä pillerimerkkejä ja ehkäisyrengasta. Jokaikisen myötä sain aivan kauheita raivokohtauksia, itkupuuskia, masennuin enkä elänyt päivääkään miettimättä kuolemaa.

Yksikään terveydenhuollon ammattilainen ei ole ottanut puheeksi hormonaalisen ehkäisyn sivutuotteena mahdollisesti syntyviä mielen ongelmia, ei yksikään!!!!!!!!!

Pitkä parisuhteeni kaatui ja pitkälti syy on mieleni temppuilu 😡 Vasta suhteen kaaduttua, ja hormonaalisen ehkäisyn lopetettuani heräsin kuin unesta ja vähitellen elämä kirkastui.

En enää saa raivareita enkä halua kuollakaan. Hormoneihin en enää sekaannu, vaikka edelleenkin lääkärit niitä puoliväkisin tuputtavat. Siitäkin huolimatta että olen kertonut olleeni itsetuhoinen niitä käyttäessäni. Missä on lääkärien vastuu näissä asioissa????????”

Nimim. Maria

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 8 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Gynekologi Peruuta vastaus

8 vastausta artikkeliin “”Minulle tuputetaan yhä hormoniehkäisyä, vaikka se teki minusta itsetuhoisen””

  • Kolmekymppinen sanoo:

    Aloitin ehkäisypillerit teininä. Ensimmäisistä sain märkärupia, toisista pissatulehduksia. Rengas oli hyvä ja toimiva, kunnes antoivat vaihtoehdoksi minipillerit tai kierukan ties mihin vedoten. Otin kierukan ja se oli virhe. Asennus oli katastrofi ja jätti minulle traumat. Puoli vuotta pyöritin asiaa päässäni ja sain erilaisia tuntemuksia kierukasta, joten kävin yksityisellä tarkistuttamassa sen. Oli hyvin paikoillaan, mutta mietti miten sen saa pois kun langat leikattu olemattomiin.. Lopulta taisin poistattaa sen alle vuoden sisällä kun kävi edelleen psyykkeeseen. Poistokin pelotti, mutta yksityisellä onneksi hoitivat homman hyvin. Minipillerit oli ihan ookoo, mutta vaihteleva päivärytmi ei oikein sopinut niiden kanssa koskaan. Päädyin sitten lopettamaan hormonaalisen ehkäisyn reilu 10v käytön jälkeen. Nyt mietin mitä teen, kun gynetarkastuksessa pelottelivat endometrioosilla ja työkyvyttömyydellä mikäli en syö hormooneja. Tuntuu kuitenkin tällä hetkellä kivalta, että elimistö on alkanut toimia normaalisti kun viimeiseen 5v ei ole ollut vuotoja.. Kaikkea muuta paskaa kyllä on sen sijaan ollut.

  • Vastuullinen ehkäisijä sanoo:

    Aika kumma juttu. Itselleni ei ole koskaan hormoniehkäisyä tuputettu, enkä ole moisesta ongelmasta edes kuullut muiltakaan.

  • Emilia sanoo:

    Heh. Tämä on niin tuttua! Pitkän tuputtamisen jälkeen luovutin ja annoin gynen laittaa minulle kokeiluksi vielä kerran kierukan ’joka sisältää ultra vähän hormonia, joka ei aiheuta mitään mielialaoireita’. Reilu kuukausi myöhemmin soitin hänelle ja kerroin kaikista niistä oireista, jotka sain. Hän totesi minulla olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö (!!!) ja ehdotti lähetteen kirjoittamista psykiatriselle, jotta saan lääkityksen kuntoon. Nauroin päin naamaa, irrotin kierukan itse ja pian oireetkin katosivat.

  • Gynekologi sanoo:

    Hormonaalisen ehkäisyn mahdolliset vaikutukset mielialaan ovat kyllä varmasti jokaisen asiansa osaavan yleislääkärin ja gynekologin tiedossa, ks. esim. Ehkäisyn Käypä hoito -suositusta. Ehkäisyvalmisteita on kuitenkin todella paljon erilaisia ja niistä jokaisella on oma uniikki sivuvaikutusprofiilinsa. Lisäksi haitta-/sivuvaikutusten ilmaantuminen on paitsi yksilöllistä (eli sopimattomuus omalle äidille/siskolle/naapurille/kummin kaimalle ei tarkoita sopimattomuutta sinulle), myös elämänkaaren mukaan vaihtelevaa (eli aiemmin sopimaton valmiste saattaakin toimia myöhemmin). Ainoa tapa löytää itselle sopiva valmiste on kokeilla erilaisia, kunnes hyvä valmiste löytyy, asiantunteva lääkäri osaa tässä parhaiten auttaa.

    Joskus toki käy niin, että sopivaa valmistetta ei kokeiluyrityksistäkään huolimatta löydy, kuten ilmeisimmin kirjoittajan tapauksessa on. Hormonittomia ehkäisymenetelmiäkin on joitakin toki tarjolla perinteisen kondomiehkäisyn lisäksi.

  • Never ever sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta. Ja vaikka nainen olisi kiukkuinen normaalivaihtelun puitteissa, hormonit lisää sitä potenssiin tuhat. Ihan turha väittää etteivätkö lääkärit siloittele sivuoireita. Joka kerta gynellä käydessä tyrkyttävät, mutta onneksi kokemus on opettanut, jotta tikullakaan en hormoneihin enää koske. Tyttärelleni olen sanonut, että jos yhtään omaa samanlaista reagointia kuin itselläni on, kannattaa harkita tarkasti. Tiedän muutaman, jotka ovat saaneet hormonaalisen ehkäisyn jälkeen mielialalääkkeet ja rautalangasta vääntämisen jälkeen ovat jättäneet hormonit pois ja mielialalääkkeet pois ja kappas, normaalielämä palasi. Vaikka toki mielialalääke tasaa hormonien vaikutusta, mutta mitäs järkee siinä on?

  • Rita sanoo:

    ”Jokaikisen myötä sain aivan kauheita raivokohtauksia, itkupuuskia, masennuin”..
    Kuulostaa todella tutulta!
    Lisänä fyysiset oireet, migreeni, näköhäiriöt ja sydänoireet ja loputon väsymys.
    Kierukan poiston jälkeen alkoi helpottaa, mutta vaurioiden paikkaaminen jatkuu…

  • Pillerien läpi äidiksi sanoo:

    Mun kohdalla ei ollu kyllä mielialassa mitään ongelmaa.. ensin söin ihan e-pillereitä, mutta ne taas aiheutti migreenikohtauksia. Siksi siis alunperinkin siirryin hormoonipillereihin. Tosin, ei ne olleetkaan ihan niin lupauksiensa mittasia; mulla on nykyään 9v. poika siitä todisteena 😂

    Kaikki lääkkeet vaan vaikuttaa kaikkiin ihan erilailla; mä en pysty perus buranaa syömään koska sit alkaa vatsakivut.

  • No joo sanoo:

    Vastuu terveydestä on jokaisella aikuisella itsellään, ei lääkäreillä. Monien mielestä on tulkinnanvaraista, johtuuko esim. vihaisuus keinotekoisista hormoneista vai onko nainen vaan luonteeltaan kiukkuinen normaalivaihtelun puitteissa. Siitähän ne puheet ”onko menkat” ovat lähtöisin, ei ihan ilman syytä. Kyllä lekurille pitää vaan osata sanoa tiukka ei, jos sen ehdotukset ei miellytä. Nykyään ei muutenkaan ole mitään omia lekureita missään, ellet ole itse sellaista hommannut yksityiseltä puolelta. Se on ainut tapa saada lääkäri, joka oikeasti tuntee potilaansa.