”Hormonimyrskyä, normaalia parisuhteen väljähtymistä vai kohtalon ivaa?

Minulla on hyvä mies, upeat lapset ja asiat kaikin puolin kunnossa. Olemme olleet mieheni kanssa yli 20 vuotta yhdessä. Emme riitele. Kotityöt tulevat hoidettua, kun se, joka ehtii, hoitaa tiskit koneeseen ja pyykit pesuun.

Petipuuhia voisi olla enemmän, omat haluni tuntuvat vain lisääntyvän ikävuosien myötä. Miehelleni tuntuu käyvän päinvastoin. Hänelle on myös karttunut lisäkiloja reippaasti viime vuosina, ja sekin ehkä vaikuttaa seksihaluihin.

Avioliittomme on solmittu enemmän järkipohjalta kuin sokeasta rakkaudesta. Olemme aina olleet hyvä tiimi ja viihtyneet toistemme seurassa. Kummallakin on silti omat harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteet. Mustasukkaisia emme ole koskaan olleet, tosin siihen ei oletettavasti ole ollut aihettakaan…

Jokin aika sitten tapasin harrastukseni kautta miehen, joka on pistänyt tunne-elämäni täydellisen sekaisin. Tämä pääni sekoittaja on päällisin puolin aivan tavallinen eronnut isä, jonka en luule aiheuttavan useimmissa naisissa minkäänlaisia intohimon väristyksiä. Mutta minussa – ensimmäisen tapaamisemme jälkeen olen ollut aina kuin tulisilla hiilillä hänet nähtyäni.


Kuva Jon Tyson, ylin kuva Michael Fenton.

En ole koskaan ennen tavannut miestä, jonka tuoksu aiheuttaisi minussa moisia fyysisiä reaktioita. Jos olen nähnyt tätä miestä, kierin aina seuraavan yön kaipuun tuskissi lakanoissani. Tunnen päässäni hänen tuoksunsa ja näen unia, joita kunnollisen perheenäidin ja vaimon ei pitäisi katsella. Olen onnistunut pitämään kiihkeät tunteeni tätä ihanaa miestä kohtaan omana tietonani.

Näen häntä silloin tällöin hänen työnsä kautta. En tiedä, aavistaako hän, missä mennään. Ilmassa on flirttiä, mutta voi olla, että se on ihan vain normisettiä. Luulen, että tuijotan häntä välillä typertyneenä ja paljastan itseni.

Pahin pelkoni on, että joudun tilanteeseen, jossa nämä kaksi miestä tupsahtavat molemmat paikalle. Olen aivan varma, että mieheni näkisi minusta heti, mikä tilanne on. Jo siitä, miten katson tätä toista miestä, ja jos en katsoisi, niin kehonkielestäni.

En haluaisi missään tapauksessa loukata miestäni ja saattaa tätä hullutusta hänen tietoonsa. Tiedän, ettei hän mitenkään voisi ymmärtää, että järki-ihmiseen voi iskeä tällainen kiihko. Nyt vain odotan ja ihmettelen, mitä tapahtuu. Toivon, että pääsen takaisin raiteilleni ja saan takaisin vanhan, seesteisen elämäni. Että tuo ihana komistus häipyy ajatuksistani ja voin nauraa koko jutulle. Tai sitten…”

Nimim. Lotteliini

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Onko sinulla kokemusta samanlaisesta hullaantumisesta? Mitä kävi? Kerro kommenteissa!

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 52 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kerran täällä eletään Peruuta vastaus

52 vastausta artikkeliin “Minulla on ihana perhe – ja nyt tapasin elämäni miehen…”

  • Kerran täällä eletään sanoo:

    Samoin kävi. 20-vuotta avioliittoa takana ja lapsia. Hyvin samanlaisista lähtökohdista kuin jutun henkilöllä. Järkiliitto, ei kiihkoa mutta kaikki toimi arjessa tutuilla urillaan klman riitoja. Erosin ja olen onnellinen nyt tämän intohimon kohteeni kanssa. Tiesin että tämä on elämäni rakkaus.

  • Järki ja tunteet samassa liitossa sanoo:

    Suosittelen, että kerrot miehellesi. Asian pitäminen omana tietona vahvistaa ihastumisen tunteitasi, koska tilanteeseen liittyy jännitystä. Rehellisyys lähentää sinua ja miestäsi, salaisuus vie kauemmas.
    Hän on aikuinen, ja kestää kyllä totuuden. Ihastuksia tulee ja menee, myös omaan kumppaniin voi ihastua.

  • Katuva sanoo:

    Sama tapahtui minullekin juuri oltuamme 20v naimisissa. Ihastuin ihan silmittömästi naimisissa olevaan mieheen. Lyhyt suhde syntyi, joka päättyi perinteisesti miehen puolison saatua suhteemme selville. Ja hän ilmoitti miehelleni… Aikaa suhteesta on toiset 20v. Olen edelleenkin naimisissa puolisoni kanssa. Samoin tietääkseni suhteen toinen osapuoli. Kannattiko suhde? Kauan meni, että sain toisen miehen pois ajatuksistani. Mutta; tuon kaiken kokeneena sanon ettei kannattanut. Toki sain muutaman kk tuntea olevani kaunis, ihana ja todella haluttava. Siltikin puolison pettymys ja tuska vaivaa minua vieläkin. Eli älä ryhdy suhteeseen ennen kuin olet päättänyt suhteen puolisosi kanssa.

  • Elämäni miehet sanoo:

    Olen kerran kokenut samaa, ollessani naimisissa ja pienen pojan äiti. Intohimon kohde kuorsaa nyt tuossa sohvalla, telkkarin ääressä <3 Totta kai suurin ja kiihkein intohimo siitä laantuu vuosien myötä, mutta tiesin silloin ja tiedän nyt, että hän on elämäni mies, se mistä nuorena haaveilin ja mitä myöhemmin nuorena järkevänä aikuisena luulin lapselliseksi haaveksi vain. Ei ollut.

    Olen toki tämänkin liiton aikana kerran tavannut henkilön jonka kanssa olen kokenut intohimoisia tunteita. Mutta silloin tiesin koko ajan etten ole elämäni miestä vaihtamassa mihinkään, vaan se oli hetkellinen (muutaman vuoden) kestänyt juttu, joka ei missään vaiheessa vaarantanut nykyistä. Se kuitenkin avasi silmiä sille, että elämässä tapaa ihmisiä koko ajan, joidenkin kohdalla syntyy enemmän kipinää ilman että se on mistään pois. Sen kohtaamisen myötä aloitimme avoimen suhteen, koska tiesimme että valehtelu, salailu ja jännityksen huuma ovat suhteemme uhka, ei suinkaan se kolmas ihminen ja siihen kohdistuvat tunteet. Missään vaiheessa en pettänyt miehelleni tekemiä lupauksia, vaan otin asian puheeksi etukäteen ja keskustelimme siitä mitä voi ja saa tapahtua ja missä menee rajat.

  • Hetken huumaa sanoo:

    Meni ohi. Tunteita tulee ja menee. Turha satuttaa läheisiään.

  • Jane sanoo:

    On kokemusta vastaavasta. Olin naimisissa, liitossa ilman rakkautta, minun puoleltani. Arki toimi ja liitto oli turvallinen. Mutta siinä ei ollut rakkautta ja riitelemme paljon. Sitten rakastuin toiseen. Tilanne oli pelottava ja tietysti mietin vaikutuksia lapseen. Lopulta tein päätöksen ja erosin. Seuraukset ja aiheuttamani tuskan etenkin lapselle, kannan aina, mutten kadu päätöstäni. Nyt meillä on uusperhe ja pienempi sisarus myös. Lapsella on edelleen molemmat, hyvissä väleissä olevat vanhemmat, mutta kaksi kotia. Meille tämä ratkaisu toimi. Olen onnellinen ja toivon että lapsenikin on isoista muutoksista huolimatta. Teko oli itsekäs, tiedän seuraukset ja kannan vastuuni.

    • Jane sanoo:

      Ja tarkennuksena: En koskaan kertonut miehelleni oikeaa syytä eroon. Ero oli miehelleni vaikea ilman kolmattakin osapuolta. Näin parhaaksi satuttaa vain yhdellä tavalla. Olen edelleen tyytyväinen että tein näin.