Parin seksihalut eivät aina käy yksiin. Elämässä on myös monenlaisia vaiheita. Välillä mikään muu ei mielessä pyörikään, välillä jo ajatus seksistä kyllästyttää.

Sitä voi myös olla niin väsynyt, että seksiä ei kerta kaikkiaan jaksa, ei sitten millään.

Halujen ristiriita tai toisen uupumus voi koetella suhdetta. Tässä Avaudu tästä -lomakkeen kautta lähetetyssä kirjoituksessa nainen kertoo, että seksissä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta hänellä ei ole voimia sitä harrastaa.

Mies on tästä näreissään, ja hän yrittää jo aika kyseenalaisiakin keinoja seksiä saadakseen. Hellyyttä vaimolle ei sen sijaan tipu.

Vaimo haluaisi korjata tilanteen. Miten neuvoisit häntä tässä tilanteessa:

”Avioliittoa on takana 12 vuotta ja suhde on tällä hetkellä pahasti solmussa.

Riitaa riidan perään ja aina niin turhista ja samoista asioista… Minä kaipaan suhteeseen hellyyttä ja läheisyyttä ja mies seksiä.

Seksi on yleensä hyvää kun sitä on, normaalisti viikoittain. Mies ei kuitenkaan ole tähän tyytyväinen, ja saatoinpa kerran sanoa, että tällä hetkellä se kiinnostaa minua yhtä paljon kun hammaslääkäriin meno… (Älä kokeile tätä kotona!)

Työni on kuormittavaa ja iltaisin olen todella väsynyt. Tuntuu etten jaksa ajatellakaan seksiä, jos siihen jaksan ryhtyä niin se on kyllä usein tyydyttävää. Kaipasin kuitenkin sitä hellyyttä enemmän, sitä ei välttämättä ole päivittäinkään.


Kuva Karim Manrja.

Arki menee harrastuksissa (omien kuin lastenkin) ja pyykkivuoren selätyksessä.

Toistuvista ”ei jaksa” tai ”ei tänään” kommenteista mies on ymmärrettävästi hyvin pahoillaan ja loukkaantunut. Hän epäilee että jaksaisin kyllä harrastaa jos kyseessä olisi joku muu 🙄 tai etten halua hänen painonsa tai ulkonäkönsä takia. Hän ei kertakaikkiaan tunnu ymmärtävän että kun en vaan jaksa!!

Koko aihe tuntuu tällä hetkellä inhottavalta kun asiasta on mahdotonta edes keskustella… Mies suuttuu ja lukkiutuu.

Hän on muutaman kerran yrittänyt lämmitellä sen jälkeen kun olen jo nukahtanut, eikä kertakaikkiaan tunnu ymmärtävän ettei se ole ok ja loukkaa minua syvästi!

Tuntuu että hänen läheisyyden kaipuunsa herää siinä kohtaa kun kello on iltakymmenen…

Me selkeästi ajattelemme asiasta eri tavalla ja tuntuu ettei kumpikaan ymmärrä nyt toisiaan. Olisi ihanaa jos se yhteys taas löytyisi.

Mitä tehdä? Kysymys siis kuuluukin on pakko jos ei haluu?”

Nimim. Onko pakko

Burnout olikin mahdollisuus

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Äiti36v Peruuta vastaus

48 vastausta artikkeliin “Minulla ei yksinkertaisesti ole voimia seksiin. Mitä teen?”

  • Nimetön sanoo:

    Olisi kauhea kohtalo joutua elämään tuollaisen naisen kanssa. Hellyyttä joka päivä, seksiä viikoittain. Tasan ei mene nallekarkit taaskaan.

  • Hanna sanoo:

    Rentouttava niska/jalkahieronta auttaa kummasti.

  • Vaimo sanoo:

    Meilläkin molemmat olemme perheen pyörityksessä kuitti iltaisin. Siksi harrastetaan seksiä aamulla. Toimii meillä👍🙂

  • Nimetön sanoo:

    Erotkaa, niin molempien elämä paranee.

  • Morphix sanoo:

    Olen lapseton, mutta ollut vastaavassa tilanteessa useamman kerran. Muuta vaihtoehtoa ei lopulta ole ollut kuin ero. Miehet usein kykenemättömiä esim terapiassa puhumaan asioista, ovat monesti naisia sulkeutuneempia ja etenkin seksiasioista/ongelmista vaikeaa puhua ulkopuolisille. Jälkikäteen ajatellen se kaikki omissa suhteissani oli jo niin sairasta..kaikki ne kerrat kun ”alistuin” seksiin vain välttääkseni puolison mykkäkoulun ja kakaramaisen mielenosoituksen useaksi päiväksi. Ja kuten myös kerroit miehesi koittaneen lähestyä sinua kun olet jo nukahtanut… Minulle on tehty samaa ja kyseessä on aina RIKOS, mikäli väkisin makaa tiedottomassa tilassa olevan ihmisen, olkoot sitten vaimo tai kuka tahansa. Nyt vaan se OMA järki käteen naiset ja lopettakaa tekin se muiden jatkuva miellyttäminen. Meillä on täällä nyt vain tämä yksi ainut OMA elämä tällä erää, joten nautitaan siitä!

  • SuaVainYliKaikenMaRakastan.. sanoo:

    Hyvä kun kerroit! Sillä puhuminen on aina kaiken a ja o❤️Saisitteko kiinni tästä samasta miten me viiden lapsen vanhemmat toimitaan: kun toinen laittaa esim iltatiskeljä niin toinen laittaa pyykit kuivumaan jos ne ovat vielä silloin laittamatta kuivumaan. SIIS TYÖT JAKAEN koska iltaisin kun riittää monenlaista puuhaa! Asenteella ”tehdään tiiminä”eli tehdään yhdessä ne hommat pois mitkä on esim äidin mielessä tehtävänä ennen nukkumaan menoa.,voi ajatella että tämä on hoitokoti ja me aikuiset olemme iltavuorolaista joten ilman muuta työt jaetaan. Auttaahan se molempia pääsemään aiemmin levolle ja toisen kainaloon -Niin mies voi katsoa lapsen kanssa Wilma viestistä huomisen huomiot ja valmistaa ne aamuksi, voi tsekata kalenterin ja laittaa muistutukset perheen Whatsapp ryhmään tai kullekin lapselle erikseen(jokaisella lapsella on ”oma ryhmä äidin ja isän kans”). kun molemmat tietää mitä hommia on vielä ennen nukkumaan menoa niin tiiminä tehdään alta pois. Yhteistyö on oikeasti voimaa ja minun mieheni on tämän oivaltanut jo alusta asti – toki ollaan käyty neuvotteluja mutta ne kuuluu asiaan,minä olen joustanut tarkkuudesta ja mieheni on opetellut sitä 🙂 ,usein on ollut niin kun olen tullut vaikkapa pitkästä vuorosta kotiin niin hän laittaa jo ennakkoon viestin että ”älä sitten katso keittiön riskejä tai ressaa niillä sillä ne on vaikkaoa poika x hommahä ja me hoidamme ne 🙂 Myös minä auta häntä kaikin tavoin..kellossa
    on todella vain tietty määrä tunteja ja vaikka kaikki ei ole nöpönuukaa (kuten siisteys) niin monet asian on vain hoidettava sillä kaaoksesta ei löydä kukaan mitään eikä kukaan hyödy,sopiva siisteys pitää yllä kaikkien mielenrauhaa ja sen tukeminen on ensiarvoisen tärkeää. Ja lisäksi koulureppu pitää olla pakattu,lapsille ainakin puhtaat sukat kouluun,seuraavan päivän leivät sulamassa,pyykit ei voi homehtua koneeseen jne.

    Meillä tämä on toiminut jo n 20vuotta 💪Kohta vähenee sen tarve sillä kuopus on jo alakoulun lopulla mutta takuuvarmasti voimme ilolla muistella näitäkin työntäyteisiä vuosia. Vanhemmuus on suuri vastuu ja tehtävä,sen olemme todenneet. Jopa niin suuri että jos ennakkoon tajuaisi niin siihen ei uskaltaisi edes ryhtyä. .Mutta sen oivaltaminen ja sen merkitykseen uskominen lisää intoa panostaa siihen että me teemme sen, pidämme kiinni siitä että hoidamme sen myös niin laadukkaasti kun pystymme.- täällä on hyvinvoivat ja ennenkaikkea rakastetut nainen ja mies sekä lapset,kaikista haasteista huolimatta.

    Lapset ovat syntyneet yhteisestä nautinnosta joten vastuu täytyy kantaa loppuun saakka- yhden illan ihanuus voi olla yhdeksän kuukauden lihavuus ja elinikäinen vastuu – oikea asenne ja yhteistyö oikeasti auttaa ja siitä täytyy pitää kiinni ”ammattilaisen tavoin”,ollaanhan me aikuisia ja ihan ammattilaisia jo :). Mitään ei ole mahdotonta saavuttaa. P.s kannattaa mennä kuulolle avoimiaälle luennoille,myös netistä löytyy etäyhtyedellä..olemme käyneet yhdessä Thomas Gordonin kurssin, olleet luennoilla mm Leena Mattilan &Janna Rantalan ”mieli meissä”, Jari Sinkkosen poikateemaisilla luennoilla, kahmineet Tommy Hellstenin antia, aivotoiminnasta raotti hyvin Nina Sajaniemi jne jne
    . olemme olleet lukuisilla tuetuilla perhelomilla. vietämme paljon aikaa perheemme kanssa,pidämme kotoilusta mutta on myös yhteisiä ja yksilöllistä harrastuksia mutta vain sen verran että ei mene suorittamiseks..asumme maalla joen äärellä jotta luonto on lähellä ja luontaista tekemistä myös lapsille(Helsinkiin koettu).Kaikkeahyvää tulevaan ja pidetään/pitäkää lippu korkealla! Älä luovuta koita uudestaan,pätee sekä lapsille että aikuisille 💪

  • Nannannaa sanoo:

    Olisiko nyt tarvetta jakaa ,vaikka kerran vkossa lasten harrastusteen kuskaaminen tai harventaa omia harraatuksiasi? Jos haluat pitää avioliittosi, miehesi on se alkuaikojen miehesi. Priorisoi mitä haluat elämältäsi? Parisuhteelle täytyy löytyä aikaa, eikä vain suorittaa. 41v ollut naimisissa, saat vielä omaa aikaasi. Mutta kaksi ihmistä ovat sitoutuneet toisiinsa, sen jatkomuun tarvitaan yhteistä intiimiä aikaa. Miten ajattelisit, jos asiat olisivat toisin päin? Sinä vonkaisit ja miehesi torppaisi, vedoten aina väsymykseen työn, lsten ja omien harrastustensa jälkeen?

  • Sako sanoo:

    Seksiä on siis kerran pari kuussa, mutta läheisyyttä ei edes päivittäin?

    Eikö tuon pitöisi mennä pikemmin niin, että seksiä ja läheisyyttä on yhtä paljon, eli joko molempia päivittäin tai molempia kerran pari kuussa? Nyt kuulostaa siltä, että mies antaa (läheisyyttä) enemmän kuin sinä (seksiä).

    Optimaalista tietenkin olisi, että kumppanin tarpeet olisivat sen verran korkealla prioriteettilistalla, että turhautumista ei pääsisi kehittymään kummallekaan.

  • Haluan mutta en näin sanoo:

    Meillä mies menee aikaisin nukkumaan ja herää hyvin aikaisin. Hänellä on työpaineita ja hän on usein pahalla tuulella. Emme vietä kovin paljon aikaa yhdessä, eikä läheisyyttäkään ole välillä edes viikoittain. Mies valittaa kun seksiä on liian harvoin, yleensä 2-4 x kk. Silti hän vain puhuu asiasta, eikä tee mitään. Jos teen aloitteen, homma toimii, mutta ärsyttää ettei mies edes käänny sängyssä minuun päin, jos en en itse koske häntä ensin. Läheisyyteen liittyy siis aina seksiä. Pitäisi lasten ja työn lisäksi hoitaa miehenkin tarpeet, mieluiten niin että tunnistan puutoksen merkit ja teen aloitteen ennen valituksen alkua. En koe että saan siitä noin kovinkaan paljoa itse.

  • Mami sanoo:

    Lapset kerran kuussa mummolaan/kavereille/ kummeille yökylään, niin on 1,5 vuorokautta aikaa hoitaa aviollisia asioita. Lisäksi helpottaa jos annetaan vuorotellen toiselle mahdollisuus nukkua aamulla pitkään. Jaksaa sitten illallakin.

  • Sanna sanoo:

    Jos seksi ei enää kiinnosta niin sitten mun mielestä kannattaa miettiä syytä siihen. Mun mielestä selitys ei oo se ettei työpäivän jälkeen jaksa. Pyykkivuori odottaa jne. Pyykit voi odottaa, siivous voi odottaa, ylipäätänsä asiat jotka ei oo niin tärkeitä voi odottaa. Kun mennään naimisiin, saadaan lapsia. Ne on vaan välivaiheita. Naimisiin mennään siksi, että halutaan viettää sen kumppanin kanssa elämä. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Lapset ei siitä kärsi, että koti on välillä sotkuinen. Lapset ei siitä kärsi, että vanhemmat ajattelee välillä vain itseään. Päinvastoin. Lapset muuttaa pois joskus. Mitä sitten jää jos koko sen ajan on vaan elänyt ajattelen, että pitää olla täydellinen vanhempi. Meillä on vaan 1 elämä ja jokaisen pitäisi elää se niin, että on onnellinen.

  • Tara sanoo:

    Kuormittavuutta on vähennettävä jostain päästä, jos työt vie kaiken voiman ei kaikki ole kunnossa.
    Aluksi työterveyteen, sitten jakamaan lasten harrastuskuljetuksia muiden kanssa, miehen kanssa kissa pöydälle ja häneltä apuja kotitöihin.
    Jos itsestään ei huolehdi hyvin, ei jaksa huolehtia muistakaan.
    Seksi ei ole tässä se ongelma, kun se kerta on hyvää. Muu elämä tasapainoon, siitä lähdetään eteenpäin ❤️ Tsemppiä

  • Nasupilleri sanoo:

    Meillä taas mies ei halua seksiä. Kaksi vuotta jo mennyt. Aluksi loukkaannuin, mutta nykyään aivan yhdentekevää. En enää halua koskeakaan mieheeni, hän on torjunut minut niin monta kertaa.

    • Nannannaa sanoo:

      Olipa aikamoinen tarina. Olet nainen ja parisuhteessa. Et saa kokea miehesi halua kohtaasi. Pari vuotta kuivaa elämää. Ota ero, lähde. Aloita oma elämä, löytyy kumppani, joka haluaa elää täyspainoista elämää. Seksi kuuluu siihen. Miksi eläisit kylmässä suhteessa? Voisit elää täyspainoista rakastavaa suhdetta vuosikymmeniä. Älä uhraa itseäsi.

    • Nimetön sanoo:

      Sama se oli omassa liitossa, monta kuivaa vuotta. Vaihtamalla sekin asia korjaantuu. Eipä olisi uskonut että vanhenmallakin ikää saa kokea taivaan parisuhteessa