Toisin kuin joskus nuorempana on ehkä saattanut kuvitella, myös vanhemmilla ihmisillä on seksielämää ja haluja.

Myöskään vanhemmuus ei poista kiinnostusta seksiin, vaikka nyt tietysti valvominen ja rankka arki saattavat haluja välillä vähentääkin. Ihan pienen vauvan läsnäollessa lienee ok harrastaa seksiä, mutta entäs vanhemman lapsen?

Voiko taapero olla samassa huoneessa? Entäs koululainen? Mitäs sitten kun lapset ovat teinejä, onko ainoa vaihtoehto harrastaa seksiä silloin, kun he eivät ole kotona?

Näitä kysymyksiä pohtii tämä kirjoittaja, jonka ystävä kertoi, että kouluikäinen lapsi nukkuu vanhempien kanssa samassa huoneessa ja vanhemmat harrastavat seksiä kun lapsi nukkuu:

”Lapsi kyseli aamulla mitä me oikein tehtiin yöllä, kaveri kertoi. Olivat siis harrastaneet seksiä makkarissaan. Ei siinä mitään, näihän sitä moni tekee. Mutta silloin se lapsi ei nuku samassa makkarissa. Tässä perheessä nukkuu.

Eikä lapsi ole mikään parivuotias. Tai vauva, silloinhan asia on ihan eri. Vaan ekaluokkalainen.

Sellaista saattaa sattua, että lapsi yllättää vanhemmat harrastamassa seksiä. Kumman hiljaa ne osaavat hiipiä ovelle ja muuta. Mutta että tarkoituksella sekstaillaan samassa huoneessa ala-asteikäisen lapsen kanssa?

Seksi on normaali osa elämää joojoo, ja lapselta ei tarvitse salata että vanhemmilla on keskenään erityinen suhde. Selvä homma. Mutta haluaako tuon ikäinen lapsi tosiaan herätä vanhempien seksiääniin??

Joskus lapsi saattaa tietysti nukkua. Ehkä se oli ensimmäinen ja ainoa kerta kun hän heräsi. Ehkä siitä ei tullut traumoja. Ehkä sitä, ehkä tätä.

Voi se sikeästikin nukkuva lapsi kuitenkin herätä. Ja jotenkin luulisi, että jos ei traumoja tulekaan, niin ei lapsi halua todistaa vanhempien välillä jotain mitä ei ymmärrä. Hyvät vanhemmat tietysti selittävät että kyseessä on kiva juttu ja molemmilla oli mukavaa, mutta pitääkö lapsen joutua siihen tilanteeseen ylipäätään?

Kaipa suurimmalla osalla meistä on kotona muutakin tilaa kuin pelkkä makkari. Voiko siinä edes itse nauttia yhtään, kun tietää että pitää olla hiljaa että metrin päässä nukkuva lapsi ei vaan herää? Kuka alkaisi sekstailla silloin, jos samassa huoneessa nukkuisi oma vanhempi tai vaikka anoppi? Ei kukaan! Miksi oma, jo vähän isompi lapsi olisi eri asia?

Kaverista tämä on kuitenkin ihan normaali juttu, ainakin oletan niin kun hän siitä avoimesti kertoi. Onko tämä yleinenkin tapa vai tuntuuko muistakin oudolta?”

Nimim. Ihmettelen

Mitä mieltä sinä olet? Minkä ikäinen lapsi voi vielä olla samassa huoneessa kun vanhemmat harrastavat seksiä? Oletko itse herännyt lapsena vanhempiesi seksiääniin, ja oliko se ikävää vai etkö välittänyt asiasta lainkaan? Millaisilla järjestelyillä olette saaneet aikuisille seksirauhan pienessä asunnossa tai vaikka kesämökillä? Kerro kommenteissa!

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 94 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

94 vastausta artikkeliin “Minkä ikäinen lapsi voi nukkua samassa huoneessa, jossa vanhemmat harrastavat seksiä?”

  • Joopa joo sanoo:

    Ihan kyllä kiinnostaa, että te keiden mielestä on ok että pieni lapsi saattaa nähdä teidät panemassa, koska se on luonnollinen ja kaunis asia, niin olisiko teille ok että teidän teini katselisi puuhianne? Tai naapurin Pertti, saako sekin katsella, ja se on ihan ok? Tai että se teidän taapero katsoo pornoa? Edes jotain ihan softia, sillaista mitä tekin kotona harrastatte, mutta videolta?
    Jos tietoisesti harrastatte seksiä kerrostalon ikkunassa, ja iltaisin lenkkeilevä Pertti ahdistuu, saako hän tehdä tästä ilmoituksen poliisille? Kyllä saa. Entä se teidän lapsi, kenelle se edes voi kertoa että häntä ahdistaa, kun on vasta esim 5v. Ei ihan ymmärrä mitä tapahtuu, ja vanhemmat kotona kertoo kuinka yksitysasia se on, niin jätetään tästä päiväkodissa mainitsematta.
    Ja loppujen lopuksi tämä ei ole mikään mielipidekysymys. Tämähän on nykyisin ihan määritetty. Lapsen tahallinen altistaminen aikuisen seksuaalisuudelle on hyväksikäyttöä.
    Jos teette sitä kerrasta toiseen samassa huoneessa olette ihan tietoisesti tehneet valinnan siitä että joskus vielä jäätte kiinni, ja tiedostatte sen mahdollisuuden että monen monta kertaa lapsenne onkin saattanut olla hereillä, ja vain esittää nukkuvaa.

  • Traumat jäi sanoo:

    Älkää kiltit tehkö sitä. Nukuin pienenä omassa huoneessa, mutta äänet kantautuivat viereisestäkin huoneesta. Ahdistuin niin paljon alakouluikäisenä, että en pystynyt nukahtamaan. Ravasin vessassa ja niiskutin nenää verille asti, jotta tajuaisivat mun olevan hereillä, eikä tekisi sitä. Uniongelmat jäi elinikäiseksi riesaksi ja vaikuttanut omaan seksuaalisuuteen todella ikävillä tavoilla.

  • Maailmaan mahtuu ääniä sanoo:

    Olen lapsena kuullut vanhempieni seksiääniä useastikkin, joskus jopa kaverini ollessa yökylässä on ääniä kuultu. Silloin se vähän nolotti, mutta en koe traumatisoituneeni asiasta. Oma lapseni on joskus asiasta maininnut että kuuli kummia ääniä. Siitä on sitten lapsentasoisesti keskusteltu ja vakuutettu että mitään hätää ei ole ollut kenelläkään ja äänet on ihan normaali asia. Toki myös pahoittelin herätystä ja lupasin jatkossa yrittää olla herättämättä.

  • Eilastenläsnä! sanoo:

    Ei oo ok. Oma äiti harrasti seksiä poikaystävänsä kanssa säännöllisesti samassa huoneessa, kun oltiin tämän poikaystävän yksiössä yötä. Voin kertoa sen vaikuttaneen hyvin huolestuttavasti mun seksielämääni ja siihen miten koin itseni vielä vuosia sen jälkeen. Ei ollut ainoita sairaita juttuja mitä jouduin äidin kanssa eläessä kokea, mutta näitä traumoja olen kantanut hyvin pitkään mukana.

  • Trauma sanoo:

    Ei ei ja ei! Terveisin traumoja saanut. Ei siis samassa huoneessa missä on lapsi nukkumassa.

  • M sanoo:

    Meillä on jo teinejä, nukkuvat eri kerroksessa, mutta silti pyrimme puuhastelemaan silloin kun lapset eivät ole kotona tai hyvin hiljaa yön pimeinä tunteina. Ei todellakaan ole lasten asia tuo eikä minusta vanhempien muutenkaan kuulu avata seksielämäänsä lapsilleen. Eri asia on yleinen keskustelu aiheesta.
    Lasten ollessa pieniä olin myös hyvin tarkka siitä, ettei vahingossakaan käry käy. Miehen tarpeet pystyy hoitamaan huomaamatta peiton alla. Minusta tuollaisessa elämänvaiheessa se saa äidille riittää. Kyllä jokainen äiti varmaan osaa valita tuossa vaiheessa joko itsensä tai lapsensa.

    • Nimerkki marttyyri äidin tytär sanoo:

      Toivon tosiaan että kaikki äidit eivät heittäydy marttyyreiksi ja huolehtivat myös omista tarpeistaan! Oli ne mitä tahansa, liikuntaa tai joku muu harrastus tai vaikka sitten hyvän seksin saaminen… Se ei ole kenenkään etu että äiti aina uhraa itsensä muiden puolesta!

    • Koo sanoo:

      Ei sen näinkään kuulu mennä, että naisen tehtävä olisi tyydyttää vain mies ja siihen osaan on naisen vain tyydyttävä. Yhtälailla naisen tarpeita voi hoitaa huomaamatta peiton alla 🙂

  • Sarianna38 sanoo:

    Meillä on vauvasta asti lapset nukkuneet omissa huoneissaan ilman mitään ongelmia, joten seksiä on voinut harrastaa makuuhuoneessa ilman häiriöitä. Ollaan myös harrastettu ”päikkäri” seksiä eli sanottiin lapsille, että mennään päikkäreille ja makuuhuoneen ovi lukkoon. Ei tulis mieleenkään harrastaa seksiä, jos samassa huoneessa olis muita.

  • Livet. sanoo:

    Molemmat lapset ovat nukkuneet 6 vuotiaaksi asti samassa huoneessa. Eivä yole heränneet ja voihan seksiä harrastaa toisessakin huoneessa.
    Itse aduin vanhempieni kanssa pienessä mökissä kossa vain hupne ja keottiö. Koskaan en herännyt mihinkään seksiääniin.

  • Eihäntuominullekuulu sanoo:

    Sukulaisella on kolme kouluikäistä lasta ja asuvat kaksiossa – koko perhe nukkuu samassa makkarissa. Omasta mielestäni tuntuu todella oudolle ratkaisulle, varsinkin kun olen ymmärtänyt että rahasta ei ole kiinni tämä elämäntapa. Toki voihan sitä seksiä harrastaa muuallakin, kuin makkarissa ja joskus ne lapset voivat olla myös poissa kotoa. Vaikeaa kuitenkin kuvitella, että heidän seksielämänsä (jos sitä on) on kovinkaan salattua tuollaisessa asunnossa. Taatusti lapset kuulevat ja ehkä jopa näkevät.

  • Katariina sanoo:

    Siihen asti ok kun muksu on ehkä 2v. Sen jälkeen sitä yritetään välttää. Mutta joskus vaikkapa mökillä yömyöhään saatetaan hissunkissun peiton alla touhuta vaikka me alkovissa ja pojat olkkarissa.

    Itse muistan kuulleeni porukoiden touhuilua. Ei se mukavaa ollut, mutta eipä siitä traumojakaan jäänyt.

  • Hanna K sanoo:

    Olen 33-vuotias, keskimmäinen lapsi helsinkiläisestä perheestä. Mun vanhemmat harrasti sitä itseään liian monta kertaa meidän läsnäollessamme. Mökeillä, laivan hytissä joskus jopa saunassa. Jos meillä ei olisi ollut omaa huonetta, niin varmasti olisi myös kotona tätä tapahtunut.
    Asia ahdisti minua silloin jo todella paljon. En pystynyt nukkumaan jos satuin kuulemaan tai edes epäilemään että olisi joku akti käynnissä. Kyse ei ollut missään nimessä siitä että olisin halunnut kuulla jotain vaan siitä että todella inhosin sitä. Jokaista ääntä, sitä hajua, sitä, miksi heidän piti tehdä se siinä vieressä.
    Asia on jäänyt kalvamaan minua enkä vieläkään ole pystynyt puhumaan siitä vanhemmilleni, enkä kyllä aiokkaan.
    Uskon että se on osa syy siihen, että minun on todella vaikea näyttää avoimesti mitään tunteita parisuhteessa saatika esimerkiksi pussailla julkisilla paikoilla.
    En todellakaan ole päässyt tämän asian yli ja pelkään kauhukseni että minä ja mieheni ”jäädään joskus kiinni” sen harrastamisesta.
    Vaikka ”ennen sitä ja tätä ei ollut makkareita kaikille ja nukuttiin koko perhe siskonpedissä” yms, niin nykyään meillä on vaihtoehtoja. Menkää vessaan tai nukuttakaa se lapsi jonnekin muualle kuin omaan sänkyyn. Älkää ottako riskiä että teette lapsestanne tunnevammaisen kun ”on vaan pakko” ja ”ei se varmaan herää”. Kyllä se saattaa herätä ja ei, ei se välttämättä sano mitään. Se saattaa hiljaa itkien toivoa ja odottaa aktin loppua, peläten ja häveten.

    • Nimetön sanoo:

      Kuulostaa siltä että sun kannattais ihan oikeesti hakee jotain terapiaa tohon sun tilanteeseen.

    • Toinen "traumatisoitunut" sanoo:

      Täällä sama. Se oli niin ällöttävää. Muistan, että ymmärsin mitä tapahtuu ja just yöllä kun heräs pieneenkin ääneen ja tajusi, että ei taas! Taisin jo koulussa olla kuitenkin. Lapdia piti tehdä niin monta, ettei kaikille ollut imaa huonetta.
      Ja jostain syystä minäkin tunsin häpeää, miksi. Jokatapauksessa tää on jääny takaraivoon ja oksettaa jotenkin vieläkin.

      Nyt kun omia lapsia on, niin ei enää koululaisen ollessa samassa huoneessa. Ihan pikkulapsi on asia erikseen. Saa nähdä sitten, kun kasvavat ja valvovat, että miten nämä sit lutviutuvat arjessa…

    • Hepa sanoo:

      Olen myös kokenut vastaavaa 4-5 vuotiaana ja nyt 36v. ja edelleen ahdistaa nukkua vanhempien kanssa samassa huoneistossa esim. lomareissuilla tai mökillä. Vaikka en sitä silloin pienenä tajunnutkaan niin voisin edelleen demonstroida miten vanhempani harrastavat seksiä ja se ällöttää todella paljon!

  • No Name sanoo:

    Minulla ei onneksi ole havaintoa vanhempieni seksielämästä. Mutta vanhemmalla siskolla on, kun silloin asuivat pienessä asunnossa ja kaikki nukkuivat samassa huoneessa. On kertonut että joskus pelkäsi vanhempien olevan pahasti sairaana, kun pitivät niin kummallista ääntä. Ollut itse silloin kouluikäinen, ja vieläkin näitä inhottavia kokemuksia muistelee. Kuusikymppisenä. Että kyllä mieluummin pitäisin lapset kaukana seksielämästä.

  • Nimetön sanoo:

    Tämähän ei ole mielipidekysymys.
    Seksuaaliseksi hyväksikäytöksi/-väkivallaksi luokitellaan tänä päivänä se, jos lapsi altistetaan/joutuu kuulemaan tai näkemään seksiä.

    • Nimetön sanoo:

      👍🏻

    • Nimetön sanoo:

      👍

    • Ei mikään mielipide sanoo:

      No tämäpä juuri. Uskomatonta lukea näitä kommentteja, kun tosiaankaan ei ole mikään mielipidekysymys.

    • Sossu sanoo:

      Tämä on totisinta totta ja oikeasti se määrä meillä lastensuojelussa, kun lapsen ovat traumatisoituneet vanhempien välisen seksin näkemisestä. Ne oireet mitä tästä seuraa…. Oikeasti en ymmärrä miten se seksi on niin tärkeä asia, että on pakko harrastaa sitä siten, että lapsi näkee tai on vaara nähdä. News flash, ei ne lapset nuku vaan voivat olla kauhusta jähmettyneitä ja todella peloissaan.

  • Nimetön sanoo:

    Vauva voi olla samassa huoneessa mutta ei taapero joka voi ihmetellä mitä äiti ja isä tekee.

  • SS sanoo:

    Olen herännyt yöllä vanhempien seksiääniin ollessani noin 10v. Nukuimme samassa huoneessa kesämökillä.En traumatisoitunut mutta en olisi halunnut sitä kokemusta.

  • Ann sanoo:

    Niille, joiden mielestä on ok harrastaa seksiä lasten kuullen. Niin olisitteko itse aikuisena tässä hetkessä halukkaita kuuntelemaan omien vanhempienne seksiä viereisessä sängyssä?? Tai olisitteko lapsena tykänneet kuunnella?

    Vaikka seksi on luonnollista se on luonnollista AIKUISTEN KESKEN. Aivan turha vedota ”kun ennen vanhaan”. Mistä me edes tiedetään miten ennen vanhaan toimittu todellisuudessa. Kyllähän sitä ennen vanhaan 10- vuotiaat sai tupakkaa kun polttaa.

  • Nimimerkitys sanoo:

    Riippuu varmaan siitä seksistäkin. Onko se ”pikaset peiton alla” vai hurjia sirkustemppuja kummankin huutaessa nii lujaa ku ääntä lähtee 😅

    • Rakkaus tärkeintä sanoo:

      Nimenomaan😅 siitä tulee vaan jännempää kun touhuaa hissunkissun. Itse nukuin pienenä isän ja äidin keskellä ja monesti aamulla heräsin reunimmaisena. Traumoja ei jäänyt😊

    • Rakkaus tärkeintä sanoo:

      Nimenomaan😅 siitä tulee vaan jännempää kun touhuaa hissunkissun. Itse nukuin pienenä isän ja äidin keskellä ja monesti aamulla heräsin reunimmaisena. Mihinkään ääniin en herännyt eikä traumoja jäänyt😊

    • Rakkaus tärkeintä sanoo:

      Nimenomaan😅 siitä tulee vaan jännempää kun touhuaa hissunkissun. Itse nukuin pienenä isän ja äidin keskellä kun ei muualle mahtunut ja monesti aamulla heräsin reunimmaisena. Mihinkään ääniin en herännyt eikä traumoja jäänyt😊 ja tuskin lapsillemmekaan😅

  • Herätys sanoo:

    Tämä nyt ei taaskaan ole mitään ydinfysiikkaa tai mielipideasia. Ihan kaikkea ei vaan puuhastella lapsen läsnäollessa. Ihan satavarmasti saatte lasun niskaanne, kun lapsenne koulussa kertoo katsovansa vierestä puuhianne. Olkoon se kuinka luonnollinen tapahtuma hyvänsä, sitä vaan ei lasten aikana tehdä.

  • Ööö sanoo:

    Tuntuisi oudolta, eikä itse pystyisi nauttimaan. Eri asia on antaa miehelle tyydytys. Se onnistuu hiljaa peiton alla, enkä usko että lapsi heräisi siihen.
    En olisi itse halunnut kuulla tai tietää mitään vanhempien seksistä. En koskaan kuullutkaan mitään ja pelkkä ajatus oli kuvottava. Kuinka moni haluaa kuulla naapurien seksielämää? Tuskin kukaan. Miksi siis altistaisi omia lapsiaankaan sille.

  • Paheksuva sanoo:

    Voisitteko poistaa uusimman kommentin, joka kirjoitettu 18.1.2020? Se on vahvasti hyväksikäyttöön viittaava. Pitäisi tehdä siitä ilmoitus lastensuojeluvirastoon.

    • Samaa mietin sanoo:

      Samaa mieltä. Sen voisi poistaa, koska on hyväksikäyttöä. Miksi 13-vuotias ei olisi kotona? Miksi mies ei sanonut, että on kotona?