Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen 40-vuotias narkomaani. Minulla on kaksi sisarusta ja normaali onnellinen lapsuus, joten en voi syyttää tilanteesta paskaa lapsuutta tai mitään/ketään muutakaan. Joka päivä näen syyllisen kun katson peiliin ja en ole
vuosiin pitänyt siitä mitä näen. Vihaan itseäni ja sitä kaikkea paskaa mitä jätän taakseni. Vaikka asuntoni olisi täynnä ihmisiä, niin olen yksinäisempi kuin koskaan. Kukaan läheisistäni ei jaksa enää odottaa minulta mitään. Olen se jota vanhempani häpeää ja välillä toivonkin että olisin kuollut ja olenkin kuollut sisäisesti. Vuosia olen turruttanut itseäni eri aineilla ja ongelmiin oli aina ratkaisu aineista.

Tapasin 1.5 vuotta sitten naisen. Tavallisen naisen. Hän otti minut siipiensä suojaan. En tiedä mitä hän näki luuseri narkkarissa, mutta ilmeisesti jotain, koska otti minut perheeseensä ja elämäänsä. Hän yritti auttaa, ja taas auttaa, ja taas auttaa.

En ollut valmis. Elämänmuutos oli liian iso kerralla, että olisin voinut muuttua narkista mieheksi jonka hän ansaitsee, joten tein sitä parhaiten mitä osaan eli tuhosin kaiken hyvän ympäriltäni. Kaiken.

Kuva Cristian Palmer. Ylin kuva Benjamín Castillo.

Ei ole mitään tiettyä hetkeä tai tapahtumaa mistä kaikki sai alkunsa vaan tilanne pikku hiljaa ajautui viihdekäytöstä ongelmaksi. Oikeasti ei ole mitään viihdekäyttöä olemassa vaan se on pelkkä sana joka tekee huumeiden käytöstä vähemmän paheksuttavan. Olen elänyt myös normaalia elämää. Käynyt töissä, maksanut veroja yms. mitä normaaliin elämään nyt kuuluu. Sain lapsen ja minulla oli perhe. Koen että itselläni huumeet tulivat ongelmaksi vasta noin 26-vuotiaana. Sitten lopetin työt, ja siitä alkoi alamäki. Ei ollut enää säännöllisiä palkkatuloja, joilla ostaa huumeita vaan ne huumeet piti hommata muulla tavalla. Minun tapauksessani se tarkoitti varkauksia, petoksia ja huumeiden myyntiä.

Amfetamiini oli se juttu mihin alkujaan rakastuin ja aloin käyttää huumeita. Olihan se aluksi kivaa kavereiden kanssa vetää piriä ja tehdä keikkoja ja hakea jännitystä. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja lopulta se oli pakko, elinehto että pärjää.

Olen miettinyt, että olisiko tilanne toinen jos olisi paljon aikaisemmin tullut ensimmäinen linnatuomio. Minulla ei ole väkivaltatuomioita, varkauksista ja petoksista tuli aina vaan ehdollisia tuomioita. Parhaillaan minulla oli
varmaan 7 ehdonalaista kerralla päällä. Hidastiko se minua? Ei.

Kuva Artam Hoomat.

Vankila kutsui minua ensimmäisen kerran 33 vuotiaana, mutta sitten kun sinne ensimmäisen kerran joutui oli juttuja jo kertynyt paljon odottamaan seuravaa tuomiota. Ensimmäinen tuomio oli 3kk ja kun tiesi, että uusia tuomioita on tulossa, niin sitä oli koko ajan hällä väliä asenne ja oravanpyörä oli valmis.

Ensimmäisen tuomion jälkeen vietettiinkin sitten 3 seuraavaa juhannusta vankilassa. Ei toki putkeen, vaan välillä vapaana ja välillä linnassa. Amfetamiini vaihtui jossain kohtaa subutexiin. Meno rauhoittui paljon subutexin käytön myötä, mutta uusi ongelma oli valmis…. Jo parin kuukauden jälkeen sitä piti vetää vaan siksi, että ei tulisi vieroitusoireita vaan siitä tuli vaan normaali olo. Pää oli saatava sekaisi joten subutexin sivussa on mennyt kaikkea mahdollista. Kaikki rottaa pienemmät on tungettu suoneen. Elämä on aikaa sitten muuttunut pelkäksi samaksi puuroksi, jokapäiväiseksi huumeiden metsästykseksi. Rahan hankkimiseksi. Kaikki on pelkkää kusetusta ja valhetta.

Vaihtaisin kaikki ”kaverini” yhteen ystävään,mutta ei huumemaailmassa ole ystäviä. Kaikki on hyödykkeitä toisille. Toiset enemmän kuin toiset. Olen ollut monia kertoja katkoilla mutta aina on puuttunut se 100% oma tahto lopettaa. Jos halu lopettaa on 90% itsesi takia ja 10% jonkun muun takia, niin ole ystävällinen ja anna hoitopaikka jollekin toiselle. Eihän siitä mitään tule.

Mitä kaikkea tästä on jäänyt käteen? Esim. 200.000 € ulosottovelat, puhelinluettelon paksuinen rikosrekisteri, suhteet mennyt vanhempiin, sukulaisiin, lapseen… Ympäriinsä ihmisraatoja jotka ovat joutuneet seuraamaan tätä touhua. Tai enää ei kukaan seuraa…. He ovat lopun kyllästyneitä. Olen yksin, mutta ensimmäistä kertaa alkaa tulemaan se 100% omatahto lopettaa. Tätä kun kirjoitan kärsin vieroitusoireista, en siksi että ei olisi huumeita vaan siksi, että haluan tulla ihmiseksi, oikeaksi ihmiseksi. Olen väsynyt kaikkeen tähän. Enkä tiedä miten menee huominen päivä mutta päivä kerrallaan mennään kun muuta en voi…”

Nimim. Huono isä

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 17 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Läheinen Peruuta vastaus

17 vastausta artikkeliin “Minä olen isä ja narkomaani – ja haluan parantua”

  • Minä olen isä ja narkomaani – ja haluan parantua sanoo:

    Hyviä uutisia. Olen ollut 3kk kuivilla. Vieroitusoireet kärsitty ja mikä parasta. Olen päässyt takaisin työelämään 🙂 en olisi ikinä että asiat olisi vielä näin, mutta niin ne on. Kiitos kaikille tsemppauksesta. Taipalettani voi seurata instasta #roinastaeroon

    • Huono Äiti -toimitus sanoo:

      Hei! Ihana kuulla hyvä päivitys. Kiitos kun jaoit meille kertomuksesi, ja tsemppiä myös tulevaisuuteen!

  • Tarjaana sanoo:

    Kuuntelehan kertomuksia joissa niin monet narkkarit ovat päässeet kuiville ja oikealle tielle Jeesuksen avulla!
    You tubestakin löytyy.
    Voin vakuuttaa, että toimii!
    Olet rukouksessani!

  • Nyt sanoo:

    Olisiko nyt oikea hetki? Joka hetkessä on toivoa. Suosittelen vertaistukea, tule NA-ryhmiin. Hae ammattiapua. Ota vastuu toipumisestasi, mutta älä ruoski itseäsi riippuvuudestasi. Sille sinä et voi mitään. Astu putkeen: vieroitus, kuntoutus, avohoidon tuki ja vertaistuki. Tee menneestä voimavaraksi. Mutta tuu valoon, me odotetaan täällä. Päivä kerrallaan.

  • Kuu sanoo:

    Rohkea ja koskettava kirjoitus. Huomasin monessa kohdin sanan häpeä. Ehkä se onkin se asia, miksi olet aina retkahtanut. Ja olet yksinäinen. Häpeä on lamaannuttava tunne. Voisiko sitä työstää? Ensi alkuun suosittelen hakeutumaan mielenterveystyön ammattilaisten luokse. Ne tunteet tarvisi kokea. Muutoksessa tarvitset tukea mutta kyllä sun on mahdollista päästä aineista.

  • L.k k. sanoo:

    Suosittelen antamaan mahdollisuuden itsehoitoryhmille. Ne on auttanut minua pysymään kuivilla.

  • Fisu sanoo:

    Tuttu tarina, liiankin. Mutta sen ei tarvii olla lopullista, kun itse haluat kääntää suuntaa. Ei helppoa, ei, mutta mahdollista.
    Muuta neuvoa en osaa antaa, kuin että älä yritä korjata kaikkea kerralla. Se kun ei onnistu ja pahimmillaan on se loukku, joka ajaa takas vanhaan. Korjaa asia kerrallaan, sen mitä siinä hetkessä voit ja ammenna niistä onnistumisista voimaa seuraavaan. Voit aloittaa pienistä jutuista ja sitten edetä niihin vaikeampiin tai kivuliaampiin.
    Monta kyyneltä siihen matkaan mahtuu ja monta kertaa on niin valmis luovuttaa. Auttoi, kun päätti aamuisin et en murehdi huomista, pidän vaan huolen että tänään en vedä. Päätti sen joka aamu uudestaan. Ja edelleen, tänäkin päivänä, ihan varmuuden vuoksi.
    En tunne sua, mutta usko pois, tää tuntematon tsemppaa sua täältä sinne jonnekin. Peace and love.

  • Kohtalontoveri sanoo:

    Itse 44v, 6 vuotta kamasta irti ollut, narkkari-isä. Oma tarina melko idettinen, hyvä lapsuus, vaimo, koulutus, hyviä työpaikkoja ja aloitin huumeet tosissani lähinnä stressinhallintaan.

    No tuli avioero ja sitten ensimmäisen tuomion jälkeen ei enää tarvinnut töissä käydä niin pystyi keskittymään kokopäiväisesti vetämiseen. Kunnes olin menettänyt aivan kaiken, ml halun elää.

    En oikein allekirjoita etteikö toisen takia voisi lopettaa vetämisen. Jonkun ihmeen kautta päädyin itse NA kokoukseen, löysin sieltä tahdon muuttaa elämää että saisin olla isä lapselleni. Ei viimeiset 6 vuotta helppoja ole olleet, saanut monta kertaa todistaa ettei ole sama vanha rotta. Mutta nykyään poikani on luonani 2 yötä viikossa, on loistava parisuhde ja ennen kaikkea, tiedän mikä on elämässä tärkeää, ja miten siitä pääsisi hetkessä eroon.

    Tsemppiä!

  • Sinä pystyt siihen sanoo:

    Voimia!

  • Inna sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Olet taitava kirjoittamaan. Kun paranet, olisi mukava jos jatkat kirjoittamisen avulla toisten auttamista. Ja käytön kun sanaa sen takia että uskon sinun pääsevän elämän makuun vielä.
    Sinulla on lahja, käytä sitä.
    Paljon hyvää sinulle.
    Vaikka voisi luulla että kaikki on luovuttaneet suhteesi, usko pois on niitä ihmisiä ketkä toivovat että tulet kuntoon. He odottavat sinua, on tavallaan hyvä että ottavat etäisyyttä, sillä eivät mahdollista sinun sairautta.
    Oikein ihanaa kesää sinulle

  • Läheinen sanoo:

    Hienoa, että olet alkanut löytää halun toipumiseen! Riippuvuus on aivosairaus eikä se ole kenenkään syy, itsesikään. Toipuminen tästä sairaudesta on mahdollista. Tukea sinulle on saatavilla ja sinulla on oikeus hoitoon. Se, että aiemmat yrityksesi eivät ole tuottaneet toivottua tulosta ei tarkoita sitä, etteikö sitä voisi kuitenkin saavuttaa. Sinulla on mahdollisuus nyt ja vielä uudestaankin. Itse suosittelen yhteisömuotoista kuntoutusta, tutkitusti hyvä menetelmä. Sinä et ole yksin. Hakeudu vertaistuen pariin, erilaisia tukimuotoja on tarjolla. Näistä voit tiedustella vaikkapa auttavista puhelimista. Kaikella on tapana järjestyä. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

  • Nimetön sanoo:

    Sinä olet oikea ihminen ja ansaitset oikean elämän. Jaksa ja usko itseesi, niin joku muukin vielä voi uskoa sinuun!

  • Lennu sanoo:

    Niin kauan kuin on elämää, on toivoa! Aivan älyttömästi voimia sulle, niitä tarvit varmasti. Tie on pitkä ja kivinen ja yhteiskunta ja järjestelmä tulevat laittamaan kapuloita rattaisiin monta kertaa. Älä anna periksi! Taistele. Meitä on paljon sun tukena, ammattilaisia ja ehkä läheisiäkin. Tiedän, ettei auta sanoa: sä pystyt siihen. Et välttämättä pysty. Mutta niin kauan kuin on elämää, on toivoa.
    ❤️

  • Äiti ihminen sanoo:

    Kuulostaa että sinulla on aito tahto kääntää elämäsi suuntaa. Keskity siihen haluun, sekä ihan tähän hetkeen ja päivään. Et voi tässä ja nyt menneille mitään, eikä sinun tarvitse. Älä mieti tehtyjä virheitä äläkä mieti tulevia murheita. Keskity tähän hetkeen. Hengitä. Näe hyvä ympärillä. Tuleva kevät ja aurinko. Kun saat voimia, saat ympärille arvoisia ihmisiä, ystäviä, ystävän ilman halua hyötyä puolin ja toisin. Hae apua, sinulla on oikeus saada apua. Sinulla on oikeus elää.

  • Bansku sanoo:

    Voimia!

  • Nimetön sanoo:

    Niin, kaikki on sinun käsissäsi. Niillä olet raunioittanut itsesi ja myös ne syyttömät läheisesi, heillä ei ole vaihtoehtoja.
    Näin äitinä sydän on niin rikki että siitä tuulee läpi ja välillä jalat niin raskaat että hyvä että ylös saa. Kuitenkin pitää elää ja toimia ja aina se s…….tanan ääliö romauttaa maailman ja mielessä on vain kysymys miksi se loukkaa ja rääkkää meitä vanhempia näin? Miksi me emme saa seurata oman lapsen onnellista elämää? Mitä pahaa olemme tehneet että ansaitsemme tämän vanhempien helvetin?
    Jotta pystyy edes elämään pitää ottaa etäisyyttä, ei hylätä mutta en halua tavata ja olen opetellut olemaan lähettämättä viestejä, niistähän seuraa aina pettynys viimeistään yöllä kello 23.59 kun voisk8 saada parikymppiä.
    Elämä on rumaa ja tyhjää, kuristus kurkussa ja häivähdys pelkoa, hätää, epätoivoa, häpeää.

    • Läheinen sanoo:

      Äiti, sinulle haluaisin kertoa, että myös läheiset sairastuvat helposti ja heilläkin on mahdollisuus toipua ja elää hyvää elämää. Voi kun hakeutuisit vertaistuen piiriin, voisit saada helpotusta myös omaan oloosi.