Huono Äiti sai avatumisen:

”Olemme  3 lapsinen perhe. Meillä on pian 1-vuotias yhteinen lapsi. Ja olen aivan kertakaikkisen loppu arjen pyöritykseen, sillä teen kaiken yksin.Osittain syy on imetyksenkin. Herään vauvan kanssa öisin (edelleen 2-20) kertaa). Mutta vauva alkaa olla sen verran iso että odotan enemmän osallistumista toiselta osapuolelta.

Jokainen päivä joudun ehdottamaan, että toinen voisi syöttää vauvan, mennä vauvan kanssa johonkin tai leikkiä edes sen aikaa, että saisin juoda kahvin rauhassa – kotitöistä puhumattakaan.

Vastaukseksi saan vaan murjotusta ja tuhahtelua. Enkä jaksaisi toistaa samaa mantraa monta kertaa. Lapselle pitää kuitenkin syöttää iltapala joka ilta ja se tulee miehelle kuitenkin aina yllätyksenä. Lopulta teen itse, koska olen jo valmiiksi pahalla päällä enkä jaksa mulkoilua kun vaadin ”kohtuuttomia”.

Joka tapauksessa: kun minä luuttuan vauva toisessa kädessä, mies näpyttelee tietokonetta tai puhelinta. Siihen se rojahtaa töistä tultuaan ja laittaa koneen kiinni vasta kun huomautan, että lapset meni tunti sitten nukkumaan. Jos mies ei pelaa tai räplää puhelimella niin hän nukkuu. Kun olisi vihdoin aikaa viettää yhdessä illalla, mies vilkuilee peliään puhelimesta koko ajan. En koe enää olevani lainkaan tärkeä miehelleni. Iltaisin olen yleensä niin pahalla päällä, että paiskon astioita tiskatessa – jolloin mies tulee sitten vähän hyvittelemään ja silittelemään ja hiipii takaisin tietokoneelleen.

Mies ei ole muun muassa KOSKAAN käynyt lapsen kanssa kaksin ulkona. EI KERTAAKAAN. Olen pyytänyt häntä mukaan mutta ei kuulemma jaksa. Tunnin ulkoilun jälkeen tulen takaisin ja huomaan miehen pelanneen kaiken ajan niillä sijoillaan missä oli kun lähdin. Tiskit ja roskat tottakai odottelevat minua tunnollisesti.

Teen myös päivittäin ruoan. Emme kokkaa yhdessä enää kuten suhteen alkuaikoina. Tässäkin tilanteessa vauva roikkuu lahkeessani kiinni ja vien sen nenä kiinni puhelimessa makoilevalle miehelleni joka murahtaa että joo joo.

Vaikka mies selvästi näkee minun tekevän kaiken yksin ja kaipaavani apua, sitä ei tule pyytämättä ja nalkuttamatta.

Salaa haaveilen pakkaavani tavarat ja jättäväni kaiken. Tuskin mies peleiltään edes huomaisi minun kadonneen.

En. Jaksa. Enää.”

Nimimerkki Yksin

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 68 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

68 vastausta artikkeliin “Minä imetän, luuttuan vauva toisessa kädessä ja mies vain pelaa”

  • Äiti myös sanoo:

    Eiköhän tuo ole jo nähty. Pakkaa itsesi ja lapsesi ja lähde. Jääköön pelaamaan. Tuntuu olevan niin peliriippuvainen, että ei se tuosta mihinkään muutu.
    Eikä tee hyvää lapsellekaan kun isä noin poissaoleva.

  • Rea sanoo:

    Miten sä oot tollanen tyypin ottanut?

  • Ihmettelen sanoo:

    Anteeksi, mutta silti on tehty 3 lasta tuollaisen kanssa, miksi ihmeessä? Mikä naisia vaivaa, ensimmäisestä lapsesta näkee jo mikä se mies on, mutta silti tehdään lapsia siihen saakka, että ollaan lopussa. Jokainen aikuinen vallitsee oman elämänsä ja puolison itselleen. Siinä on kaksi vaihtoehtoa, joko jatkat tuolla tiellä, tai katsot peiliin, että valinta on mennyt pahasti perseelleen ja eroat. Lapset eivät tuppaa huonoa suhdetta parantamaan, päinvastoin. Eikä se parane avautumisilla millään palstoilla. Ottakoon joku muu opiksi tästä mitä ei kannata tehdä, liikaa lapsia. Tee vain sen verran mitä pystyy tarvittaessa yksin hoitamaan, koska puolisolle voi myöskin sattua jotain.

    • Ei ihan noin kuitenkaan sanoo:

      3 hengen perhe, eli yksi lapsi.

      • Kuten yllä sanoo:

        Enpäs itse osannut lukea, mutta kumma kun ei muista lapsista ( ilmeisesti vain yksi yhteinen) puhuta.

      • Nimetön sanoo:

        Siinä lukee 3 lapsinen, 1 yhteinen, eli on jo edellinenkin liitto (tai liitot) päättyneet. Kannattaisi katsoa peiliin.

  • Kolmen äiti sanoo:

    Lähde nyt. Tuo tilanne ei tule muuttumaan ikinä. Itse katselin valitettavasti yli 20 vuotta vastaavaa hommaa, ja vasta nyt päätin etten jaksa elää parisuhteessa jossa tunnen yksinäisyyttä.

  • Toiveajattelua. sanoo:

    Samaa nähty mies herää laittaa koneen päälle samantien kun sängystä nousee. Istuu koko päivän katsellen puhelinta ja tietokonetta. Kuuntelee toisella korvalla peliä tai youtubea sun muuta ja toisella korvalla”minua”. Ei ymmärrä että pitäisi olla läsnä perheelle. Aina kun pyytää viemään roskat tai muut vastaus on kohta. Tekee nopeaan juuri sen verran että en pääse sanomaan että ei olisi mitään tehnyt. Useamman vuoden väänsin tästä. Herra ei yhdessä vaiheessa edes huomannut kun lähdin kotoa. Soitti vain perään jossain vaiheessa ja ihmetteli että ”ai sä menitkin ulos”. No hittoako minä kotona lasten kanssa istun odottamassa että herra heräisi ja katsoisi ympärilleen. Ikävää mutta eräässä vaiheessa totesi itse minulle että hän on omasta mielestään muuttunut tarpeeksi. Nykyisin siis ex-mies.

  • Äiti sanoo:

    Muistan kun oma lapsi oli pieni ja meillä oli tuollaista. Lapsen isä ei tikkua ristiin laittanut, tärkeintä oli päästä mahdollisimman nopeasti pelaamaan eikä hän nähnyt mitää ongelmaa siinä että istuu tietokoneen ääressä 10h viihdekäyttöä. Muistan että nipistin jopa omista yöunistani että sain kaiken tehtyä siinä arjessa. Välillä tämä isukki malttoi vaipan vaihtaa ja sitten välittömästi takaisin pelaamaan. Kun pakkasin minun ja lapsen tavarat, hän istui tabletin kanssa sohvalle. Oli varattu aikaa perheneuvolaan yms. mutta kahteen vuoteen ei löytynyt hänelle oikeaa aikaa puhua tai vaihtoehtoisesti otin asian väärin esiin ja vastaus oli ”Nyt en ainakaan puhu”. Henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Onneksi erosimme.

  • Pirttihirmu? sanoo:

    Miksi äidit suostuu tollaseen? Meillä loppui mieheltä palvelu kun alkoi lusmuilemaan perhearjen pyörityksestä. En pessyt sen vaatteita, en laittanut hänelle ruokaa, en siivonnut, en hoitanut mitään muuta kuin itseni ja vauvan tarpeet. Siinähän ihmetteli aamulla töihin lähtöä puuhatessaan kun ei ollut kaapissa puhtaita kalsareita. Mutta oppipahan.
    Yöllä tönin hereille kun vauva herätti ja tiesin ettei ainakaan nälkä ole. Lähdin yksin kävelylle/kauppaan tmv ja jätin vauvan kanssa kotiin. Kun halusin olla kotona rauhassa, pakkasin lapsen vaunuihin ja tuuppadin ukon myös ulos. Sisään ei ollut asiaa ennen kuin annoin luvan. Raakaa menoa ja pitihän se kerran rähähtää kunnolla että menee jakeluun. Ja menihän se.

    • Jes! sanoo:

      Ihan mahtava asenne! Just näin!

    • Joo sanoo:

      Mä yritin tätä mut kun sen jätti lapsen kans kaksin niin koko sinä aikana ei vaihdettu vaippaa eikä annettu ruokaa. Olin sitten harrastuksessa, töissä tai kaverilla. Jos en kokannut, osti lihapiirakoita, jos en pyykännyt, osti uusia. En tiiä miten erosin vasta kun lapsi oli 4. Mut ei kaikille toimi

  • Perävalot näkyy sanoo:

    Pakkaa ja lähde. Tein itse sen ratkaisun samassa tilanteessa, toki sillä erolla että mies ei edes tullut hyvittelemään vaan rähjäsi että mitä mä nyt taas kiukkuan. Narsistiksi ja peliriippuvaiseksi paljastui enkä päivääkään ole katunut että kahden lapsen kanssa pakattiin romut ja nostettiin kytkintä.

  • Sama täällä sanoo:

    Ei ole miehen prioriteetit samat kuin sinun eli perhe. Lapset kasvavat ja aistivat huonon ilmapiirin. Lähde ja ehkä mies ottaa enemmän roolia kun on pakko.

  • Tinuli sanoo:

    Ihminen käyttää elämänsä ajan siihen mistä eniten tykkää.

    Perhe ei ole kaikille se tärkein, se vaan pitää hyväksyä.

    Eikös yhdessä olemisen pitäisi olla mukavaa? Jos se ei ole, aina voi valita toisin.

  • Vanha akka sanoo:

    Kannattaa lähteä, on yksi lapsi vähemmän hoidettavana

  • mummuvaan sanoo:

    Jotkut ihmiset ovat läpilaiskoja vetelyksiä. Kuuluukohan miehesi heihin? Voit kertoa miehelle minulta nämä terveiset.

  • Vanharuusu sanoo:

    On kyllä sydämetön ukko ei ku monon kuva persuuksille kaiken kunnian annan äidille

  • Roosakukka sanoo:

    Olen 56 vuotias ja elänyt juuri tuollaisen elämän. Edelleen sama jatkuu, lapset ovat aikuisia kyllä, mutta päivästä toiseen raadan yksin. Kannattaa miettiä, kun lähtemisessä on vielä jotain järkeä.. Jaksaako sitä tyyppiä katsella loppuun asti. Minä en jaksanut ajatella.

  • Nimetön sanoo:

    Kovin tutulta kuulostaa. Itsellä aikoinaan sama tilanne. Mies itsekkin halusi lapsia, vannoi vähentävänsä pelaamista. Mutta mutta, kuinkas kävikään. Lapset syntyi reilun kahden vuoden ikäerolla. Mies jatkoi entiseen malliin pelaamista. Itselle jäi kaikki kotityöt ja lasten hoitaminen. Siinä sivussa kävin töissä. Missään en apua saanut. Ensimmäisen kerran kun uhkasin erolla, oli noin 2 kk pelaamatta. Mut sit homma jatkui entiseen malliin. Viimeinen niitti itselle oli kun jouduin selkä leikkaukseen ja viikon päästä kotiutumisesta jouduin ambulanssilla sairaalaan kovien kipujen takia. Kotiin päästyäni, talo oli totaalisen sekaisin. Tuumasin miehelle et olisit voinut vähän siivota. Hän tähän, ei jaksanut kun oli joutunut olemaan kaksi päivää yksin lasten kanssa. Eipä siinä auttanut kun kyynärsauva toisessa, tartunta pihdit toisessa kädessä alkaa siivoamaan. Hyvin pian tämän jälkeen sanoin miehelle kiitti mulle riitti. Otin lapset ja muutin pois. Tuo päätös on ollut elämäni parhaita, päivääkään en ole sitä katunut.

  • Nimetön sanoo:

    Jätä ihmeessä tommonen laiskuri,tolla ei tee mitään..ei ku vaihtoon

  • Nimetön sanoo:

    Minulla on ollut sama tilanne ,lapset syntyivät pienellä ikäerolla ,itse sain tehdä kaiken ,hoitaa kauppa asiat laittaa ruuat hoitaa lapset ,kaikki mitä kotitöihin kuuluu. Mies teki vain poliittista uraa , ajatteli että kaikki kuuluu minulle ,ja ajattelee edelleenkin . On naisten työt ja miesten työt ,eikä tee tänäkään päivänä, mitään ei edes osaa käydä kaupassa,eikä edes halua koska nen on minun töitä.olemme jo eläkkeellä ,vaikeeta on .

  • Darja sanoo:

    Lähde hyvä ihminen lastesi kanssa pois. Niin minä tein. Alussa oli hyvin vaikeaa. Etsiä kultainen keskitie yksin lasten kanssa. Tulin kuitenkin tulokseen että lapset ja minä itse olemme tärkeitä ja jos toisesta aikuisesta ei ole sitä ymmärtämään ei keskustelujen jälkeenkään niin… minä lähdin. Me lähdimme ja selviämme.

  • Mandy sanoo:

    Tiedän tunteen. Minulla oli samanlaista. Tosin siihen päälle mies vielä haukkui ja mitätöi. Myöhemmin selvisi pelien lisäksi myös muita nettiaddiktioita, kuten treffipalstat ja porno.
    Nyt eronneena kohta kolme vuotta ja elämä hymyilee. Mikään ei muuttunut, paitsi se että nyt on enemmän vapaata kun lapset joskus isälläänkin.
    Sun elämä. Muita ei voi muuttaa, vain itseään.

  • Mietin vaan sanoo:

    Kommentteja lukiessa tuntuu aina vain oudommalta. Eikö missään suhteissa mietitä etukäteen näitä tilanteita? Suunnitellaanko elämää etukäteen vai eletäänkö päivä kerrallaan keskustelematta siitä mitkä ovat kummankin odotukset perhe-elämältä, millainen työnjako vallitssee, miten elämän mielekkyys saadaan säilymään. Eikö perhe ole yksikkö, jossa puhalletaan yhteiseen hiileen? Jos ihminen ei kykene minkäänlaiseen kommunikaatioon tai omaa halua elää perhe-elämää, onko hänet vain jotenkin pakotettu siihen? Eikö kolme lasta ollut molempien toiveissa? Mitä toisille alunperin luvattiin? Miten luullaan, että yksin olisi helpompaa? Keskustelu on sitä, että kumpikin puhuu vuorollaan ja kumpaakin kuullaan ja kummankin näkemyksiä sekä työsarkaa arvostetaan. Kaiken tulisi tähdätä yhteiseen hyvään ja lasten parhaaksi.

    • Sivustaseuraaja sanoo:

      Nuorin lapsihan on heillä ensimmäinen yhteinen.

      • Mietin edelleen... sanoo:

        Niin…? Sen takiako ei puhuttu etukäteen yhteisestä perhe-elämästä, mitä siltä odotetaan ja miten sovitaan työnjaosta jne. Mistään ei ainakaan käy ilmi, että mies olisi etukäteen sanonut, että pelaan muuten kaiken ajan kun olen kotona ja hoidat sitten itse kaikki lapsesi, siivouksen ja muut kotityöt. Jos toki näin on sovittu niin asia on eri. Etukäteen kannattaa keskustella ja sopia asioista. Olen huomannut, että näin ei taideta nykyisin tehdä. Siihen kuitenkin kannustan. Eihän se onnea takaa, mutta päätöksiä on helpompi tehdä, jos toinen ei pidä mitä on luvannut.

        • Nimetön sanoo:

          Rakastuneena sitä sovitaan mitä vaan, ei ne sitten arjen tullen päde. Ihmiset on ihmisiä ja moni aika itsekäs.

          • Nimetön sanoo:

            Ilmankos niin moni eroaa. Toinen saattaa hyvinkin muistaa ja noudattaa.

    • Nimetön sanoo:

      Teoriat on teoriota. Pitäishän sitä kaikenlaista, mutta jotkut ei välitä.

    • Kyllä helpottaa sanoo:

      Ei meillä etukäteen asioista sovittu. Mä oletin, että työnjako pysyy samana lasten syntymän jälkeen ja mulle jää lastenhoito. Vaan ei se sit niin mennytkään, yhtäkkiä mulle jäikin lastenhoidon lisäksi kaikki kotityöt. Toki tästä keskusteltiin, mutta mikään ei silti enää muuttunut. Mä hoidin yksin kaiken. Erohan siitä sitten tuli. Ja voin kertoo, että on ihan hitosti helpompaa ilman miestä.