Minä haluan nyt oman elämän!
Onhan näitä kuultu. Useammin taitaa lähteä mies, mutta osaavat ne naisetkin. Vuosien tai vuosikymmenien suhde vedetään vessasta alas, usein ihan yllättäen.
Syynä on se, että ”minä haluan uuden elämän”. Minulla on oikeus omaan elämääni ja minulla on oikeus olla onnellinen, ovat ne väitteet, joilla lähtöä perustellaan.
Taakse jää ennen rakas puoliso, yhteiset lapset ja yhteinen koti. Edessä on yleensä jo valittu uusi rakas, jonka kanssa karautetaan auringonlaskuun. Sitä on vaikea sanoa, kuinka uusi rakas uskaltaa mennä suorilta yksiin perheensä jättäneen kanssa, kaipa hän uskoo että kyseessä on ihan eri juttu.
Kaikissa suhteissa on ongelmia ja joskus ero on ainoa ratkaisu. Mutta yllättäen lähtevä ei välttämättä ole yrittänyt niitä ongelmia korjata, hyvä jos on edes puhunut niistä toiselle osapuolelle. Ongelmat saattavat olla lähtijässä itsessään, mutta toista on helpompi syyttää.
Kun ottaa vaan ja menee, ei tarvitse käsitellä ikäviä ja vaikeita tunteita joita erosta herää. Kun mulla on oikeus onneen.
Mitä oikeuksia on jätetyllä? Entä lapsilla? Onko sillä mitään väliä mihin on sitouduttu? Saako sitä lähteä vaan siksi, että kyseessä on mun oma elämä ja minä teen mitä tahdon?
Niinhän se tosiaan on. Ei missään suhteessa ole pakko olla. Huoltajuudenkin voi antaa suosiolla toiselle vanhemmalle, niin pääsee keskittymään täysillä siihen uuteen juttuun, onneen ja omaan elämään.
Ei edes se lupaus että ollaan yhdessä huonoinakin päivinä ja vastoinkäymisissä enää nykyään sido, vaan epämukavuudenkin takia lähdetään lätkimään kohti omaa onnea.
Ehkä kuitenkin olisi parempi ja kaikkien kannalta oikein, että asiat edes yritettäisiin selvittää eikä vain paettaisi paikalta? Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi, mutta eikö olisi mukavampi lähteä kohti tulevaa kaikkensa antaneena sen sijaan, että lähtisi sinne karkurina?
Nimim. Mun oikeus
Valitsimme Sinulle lisää luettavaa samasta aihepiiristä, ole hyvä:
— Huono Äiti -toimitus
Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!
Artikkelissa on 6 kommenttia, jätä oma kommenttisi.
Entä sen jätetyn osapuolen aitoon rakkauteen, eikä pelkkään teeskentelyyn? Onko parempi kulissiavioliitto, vai jätetyksi tuleminen? Itse olen ollut sekä jätetty, että jättäjä. Ensimmäisessä tapauksessa jättämisen jälkeen alku oli karmea. Vuoden päästä olikin jo ihan eri tunnelmat, ja olin onneni kukkuloilla uuden rakkauden kanssa.
Jätin mieheni, jonka kanssa meillä on yhteinen lapsi. Lapsi jäi yhteishuoltajuuteen, joskin vähän ajan kuluttua olin käytännössä yh. Jätin mieheni, koska en rakastanut häntä. En rakastanut aluksi, enkä lopuksi. Ei se rakkaus olisi sieltä enää voinut palata, kun ei sitä kerran ollutkaan. Teinkö siis väärin, kun ”vapautin” mieheni? Vai olisiko hänelle ollut parempi jatkaa minun kanssani, vaikka hän tiesi, että en rakastanut häntä?
*jätetyn osapuolen _oikeus_ aitoon rakkauteen.
”Ehkä kuitenkin olisi parempi ja kaikkien kannalta oikein, että asiat edes yritettäisiin selvittää eikä vain paettaisi paikalta? Jos suhde ei toimi, niin se ei toimi, mutta eikö olisi mukavampi lähteä kohti tulevaa kaikkensa antaneena sen sijaan, että lähtisi sinne karkurina?”
Aamen.
Mutta jonkin siinä tilanteessa täytyy ahdistaa ja pelottaa niin paljon, ettei mitään voi selvittää, keskustella ja yrittää korjata, ei, se on mahdotonta, on vain päästävä karkuun ja mahdollisimman nopeasti. Tuntuu hassulta ajatella, että suhteeseen tullessa ollaan valmiita kantamaan vastuuta suhteesta, mutta ongelmien kohdalla ei enää niinkään, silloin vetäistään takki niskaan ja mennään, vastuu jää sille toiselle joka ei välttämättä ymmärrä ensinkään mitä ja miksi tapahtui.
Kaikille karkureille:
Miettikää miten haluaisitte itseänne kohdeltavan ja kohdelkaa toisia samalla tavalla.
Pakenemalla vain siirrätte oman ongelmanne kohtaamista kauemmaksi ja tuska kasvaa koko ajan suuremmaksi. Tulee päivä, jolloin sitä ei voi enää paeta ja mitä pidemmälle juostu, sen kovempi paikka se on. Toiset eivät kestä sitä, vaan valitsevat elämänsä päättämisen siinä tilanteessa, joskus nopeasti, joskus hitaasti päihteillä.
Jos hankkii lapsia, niin kyllä siinä vaiheessa ne lapset ovat etusijalla ja ”omasta” elämästä luovutaan.
On hulluutta jäädä roikkumaan huonoon suhteeseen, mutta kyllä pidän idioottina niitä jotka eivät edes varoita puolisoaan etukäteen vaan tyyliin pakkaavat kamansa ja häipyvät. Mieheni exä teki käytännössä näin; ilmoitti että on rakastunut työkaveriinsa ja vei lapset mukanaan samalla viikolla uuteen kotiin uuden miehen kanssa. Ikinä ongelmista ei puhuttu, ja lopulta fiksu aikuinen nainen ratkaisi tilanteen näin.
Nyt yritän miehelle opettaa, että jos haluan puhua jostain asiasta joka minua painaa, en ole jättämässä häntä saman tien vaan haluan keventää mieltäni ja aukoa solmuja ennen kuin ne menevät liian tiukalle. Olen luvannut, että jos haluan erota, kerron siitäkin rehellisesti ja suoraan, ja olen antanut hänellekin luvan tehdä samoin. Ei ole muuten paljon järkeä parisuhteessa, jos ei osaa olla rehti toista kohtaan.
Joskus on fiksumpaa erota kuin jäädä parisuhteeseen, mutta kannattaa muistaa että aina riski ei kannata, ja jos vanha suola alkaakin janottaa niin tie takaisin ei olekaan välttämättä enää auki.
Mieheni exän uusi parisuhde on ilmeisesti aika omituinen siinä mielessä, että se ihana työkaveri-rakastaja viettääkin (yhteisen talon ostamisesta huolimatta) suuren osan ajastaan exänsä luona lapsiensa kanssa ja käyttäytyy todella huonosti mieheni exää ja hänen lapsiaan kohtaan. Varmasti tuntuu hyvältä ratkaisulta hypätä uuden äijän kelkkaan oikeasti tätä tuntematta! Ei käy sääliksi muita paitsi lapsia, joille yritämme kovasti näyttää terveen parisuhteen ja kunnioituksen mallia.
Riippuu tilanteesta. Jos on pakko päästä pois niin mielummin tuo kun rekan keula tai kallioleikkaus. Toki sellainen lalla laa mä löysin uuden kivemman lelun ja lähen nyt on ihan hanurista. Mutta mä oon sanonu joskus jollekin että jos sille tuntuu niin se ei koskaan oo se ratkaisu, se on lopullinen. Mielummin uus elämä Kanarialla tai missä lie. Parempi kuspää kun kuollut.