Ennen kun saa lapsia tietää kyllä millainen äiti aikoo olla. Sellainen, joka lukee aina pitkiä iltasatuja ja laulaa päälle. Sellainen, joka ei koskaan huuda lapsille vaan selvittää kaikki konfliktit fiksusti ja neuvotellen. Sellainen, joka on aina läsnä, lempeä ja iloinen. Sellainen, joka imettää pitkään ja sen jälkeen tekee itse luomusoseet. Sellainen, joka pysyy nättinä ja simpsakkana ja pukeutuu nätisti.

Ne haaveet karisevat aika äkkiä, kun raahustaa huutava vauva ja puklurätti olalla huoneesta toiseen että saisi vauvan nukahtamaan edes hetkeksi.

Noh, kuvitelmat täydellisestä perhe-elämästä eivät jää vauva-aikaan! Sitä luulisi että oppisi jotain kun äitiysloma ei mennyt ihan kuten kuvitteli, mutta ei… Töihin palattua ja vanhempien lasten äitinä edelleen uskottelee itselleen tekevänsä kaikenlaista. Ja olevansa sellainen äiti, joka…

…pukee lapsen aina päikkyyn ja kouluun nätisti. Siisteihin, ehjiin, sopivan kokoisiin ja yhteen sopiviin vaatteisiin. Mutta jotenkin päätyy olemaan se äiti, jonka lapsella on tahrainen ja liian pieni Frozen-paita, koska se on lapsen lemppari ja kuka tästä nyt jaksaa tapella.

…organisoi ja järjestää ihanan perheloman. Lomalla ollessa lapset nauttivat luonnon ihmeistä ja yhdessäolosta ja ovat niin kiitollisia siitä että äiti järjesti tämän heille. Totuus on kuitenkin se, että luontokohteessa raahaa perässään epälukuista mankuvaa porukkaa, joka ei pysty irrottamaan katsettaan puhelimen näytöltä.

…leipoo lapsensa syntymäpäiville upean, monikerroksisen lapsen suosikkihahmon näköisen kakun ja koristelee koko kodin ihanasti synttärien teeman mukaan. Äh, valmiskakku, kaupan keksit ja mikropopcornit kelpaavat ihan hyvin!

…käy lasten nukkumaanmenon jälkeen reippaalla juoksulenkillä! Lasketaanko se aktiiviseksi juoksuharrastukseksi jos edellisestä lenkistä on kulunut alle vuosi? Lasketaanhan?

…tekee kouluvuoden alussa upean kalenterin, jotta kaikki pysyvät kartalla menoistaan ja muiden menoista. Ei enää yhtäkään unohtunutta hammaslääkäriä tai neuvolaa! Ei enää tappelua siitä, kuka pääsee ja minne! Käsi ylös kuka teki kalenterin oikeasti? Käsi ylös joka käytti sitä edes kuukauden?

…kokkaa kotiruokaa lapsukaisilleen joka päivä töiden jälkeen! Nugetit, einespizzat, kalapuikot ja pinaattiletut ovat kotiruokaa, eikö…?

…rauhoittaa lapsensa nukkumaan mukavalla yhteisellä kylpyhetkellä. Puhtaana on ihana mennä nukkumaan! Miten siinä sitten käykään niin, että ei jaksa juosta lapsen perässä ja vääntää siitä, että pestäänkö ne hiukset tänään vai ei…

…laittaa lapsensa unille aina ajoissa, lukee iltasadun ja suukottaa hyvää yötä, minkä jälkeen rentoutuu joko yksin tai puolison kanssa kaikessa rauhassa. Eikä siis suinkaan väännä taaperon kanssa siitä, että nyt pysytään sängyssä kun kello on kohta puoliyö.

…jättää työt töihin kun sulkee oven perässään ja palaa työasioihin vasta seuraavana aamuna. Jos ihan vähän vilkaisen nämä viimeiset, pakolliset meilit tässä samalla kun nukutan lasta…

…vie lapsen rauhassa ja ajoissa päiväkotiin niin että aamu on kiireetön ja mukava ja ehditte hyvästellä kaikessa rauhassa. Noniin, puolitoista minuuttia aikaa ehtiä siihen bussiin jolla myöhästyy vain vartin!!

Että justiinsa niin meni kuten kuvittelikin…

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 3 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Kunnon ukko Peruuta vastaus

3 vastausta artikkeliin “Minä ainakin olen sellainen äiti, joka…”

  • Kunnon akka sanoo:

    Suurinpiintein noin se meni kaikkien kolmen kanssa, ompelin ja keittelin lauloin illalla tai luin satuja koulutehtävien jälkeen, minulle oli tärkeää puhtaa lapset ja vaatteet, leivoin, siivosin, 8 tuntia töissä ja 2 matkoihin. Ruoka ei mitään valmisruokaa ja kuitenkin a suin yksin läste ni kanssa. Kun ei tarvinnut passa ta aikuisia miestä niin oli lapsille aikaa. Oltiin usein ulkona makkaroiden paistossa ulkona, uimassa, luistelemassa Ari gymissä. Kaikkeen löytyy aikaa kun oppii prioritoida.

    • Kunnon ukko sanoo:

      Nyt en ehkä ihan saanut kiinni kaikista jutuistasi mutta se saattaa johtua siitä että tekstissäsi on aika paljon virheitä, myös kirjoitus sellaisia.

  • Äeppä33 sanoo:

    Moni ajatus siitä millainen haluaa olla äitinä, on kyllä karissut pois, mutta pakko sanoa, että sellainen kaupasta ostettu perhekalenteri helpottaa ainakin vähän elämää (ainakin jos siihen muistaa merkkailla kaikki menot: työt, päikyt, koulut, kirjaston kirjojen palautukset, kaverisynttärit yms.). Ruutuaika tästä vielä puuttui, mistä itse jouduin lisäksi luopumaan ja se helpotti kyllä elämää. En tarkoita, että lapseni saisi koko ajan roikkua tv:n ääreessä tai koneella, mutta en niinkään tuijota aikaa, jos välillä myös leikkii ja ulkoilee ja tekee muutakin.