Nimimerkillä Tanssijatar avautuu Huonoon Äitiin:

”Pakkaudumme perheinemme autoon, nuorimmaiseni Lily 10v. on jo valmiiksi ärtynyt. Salaatinkastikkeen loppuminen kesken ruokailun sai jälleen tunteet pintaan. Perheen isommat lapset koettavat rauhoitella, mutta ennen kuin auto on startannut edes pihalta, Lily murisee ja kiroilee huutaen ”ei kiinnosta!”

Mietin mielessäni, mitä omat vanhempani ajattelevat. Isäni ei siedä yhtään tunnesäätelyn hankaluudesta kärsiviä herkkiä lapsia. Ei hän sietänyt minuakaan. Tuskani tuntuu varpaissani asti, jonkinlainen häpeä lapsestani. Jo valmiiksi. Astumme sisälle vanhempieni kotiin. Olen muistuttanut tervehtimään vanhempiani. Lilyn raivo on päällä. Hän ei ole automatkan aikana päässyt tilastaan ja painelee sisälle täysin silmät vinossa. Voi ei, ajattelen. Taasko joudun kohtaamaan vanhempieni moitteet siitä, miten huonosti lapseni käyttäytyy, miten Minä (huom. Ei lapsen isä) olen sallinut lapseni olevan tuollainen.

Kuva Arwan Sutanto.

Yritän keventää tunnelmaa, pinnistellä jotta omat tunteeni eivät näy. Olen vuosia tehnyt työtä itseni kanssa, että kestän isäni mitätöinnin ja aliarvioimisen. ”Jaaha sieltä sitä tullaan taas kiukkuisena”, tuumaa isäni Lilylle. Se on kuin vettä heittäisi kiukaalle. Lily ei kestä. Sen sijaan huumorintaju ja hellyys auttaisivat.

Istuudumme ruokapöytään. Sitä ennen olen kuullut, miten en osaa siivota jälkiäni tai suunnitella toimiani. Otin väärän kattilankin. Sama pieni sisäinen lapseni huutaa, että ”enkä vieläkään kelpaa sinulle isä?” Ruokapöydässä Lily on rauhoittunut. Tarjoan hänelle ruokaa. ”Etkö sinä lapsiasi ole opettanut salaattia syömään?!”, isäni parahtaa. Rauhoittelen itseäni, etten sano rumasti.

Lily vaistoaa herkkänä lapsena tilanteen ja kieltäytyy syömästä. Muut lapset syövät hyvin, kuulemma liikaa. Maitoakin pitää juoda. Ruokaa ei saa jättää. Mutta liikaa ei saa syödä. Rentouttava ruokailutilanne ei ole. Ei koskaan. Miksi altistaa itseni ja lapseni tälle? Enkö jo voisi olla menemättä? Onko sillä liian kova hintalappu, kun mahdollistan lapsilleni oikeuden isovanhempiinsa? Huono äiti olisin, jos en mahdollistaisi. Ja huono äiti olen, kun mahdollista. Lily rauhoittuu, niin myös minä.

Kuva Drahomir Posteby-Mach.

Sen sijaan, että vanhempani katsoisivat hellästi lastani, kohtaisivat tämän ihmisenä, saattaisi olla tärkeää Lilylle. Ehkä hän kokee, ettei ole hyväksytty. Ihan kuten minä pienenä. Tunteille on paikkansa, kiukun syynä useimmiten pettymys, nälkä tai väsymys. Lapsi kai haluaa olla parempi . Lily pahoittelee usein käytöstään. Hän kertoo aina syyn. Jokainen lapsi on erilainen. Tunnesäätelytaidot kehittyvät eri tavoin, keinoja on useita rauhoittaa.

Vierailu alkaa loppua, alan olla itsekin rasittunut. Äidin kanssa olisin voinut enemmän rupatella. Hän ymmärtää. Myös Lilyä. Kotimatkalla kyynel valuu silmäkulmasta. Tunne siitä, että olen taas epäonnistunut, valtaa minut. Vaikka en ole. Lily istuu rauhallisesti autossa. ”ÄITI, mummon luona oli kivaa”. Se on hänen kokemus.

Sitten ymmärrän, että pieni kiukku toisella latasi itseeni vanhoja muistoja. Kärsin lapseni puolesta. Isäni sanat jäävät silti soimaan. Auton ikkunasta näkyy järvimaisema. Mielessäni on vain yksi asia. Milloin isäni voi hyväksyä minut ja sitä kautta myös tyttäreni sellaisina kuin olemme? Lähes 43 vuotta olen sitä toivonut. Eikö sitä sanota, että lapsi ei koskaan lakkaa toivomasta.”

Nimim. Tanssijatar

Artikkelikuva Federico Enni.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Ope Peruuta vastaus

32 vastausta artikkeliin “”Milloin isäni voi hyväksyä minut ja tyttäreni?””

  • Piiiipaa sanoo:

    Minä en ole koskaan kelvannut äidilleni, eivätkä lasteni kuvat ole mummolan seinällä ( muiden sisarusten kyllä)…….olen kuullut kommentteja kuinka minusta ei koskaan tule mitään. Taasko olet jossain koulussa, eikö tuo koulujen käynti riitä, mikä sinä luulet olevasi. Nyt on vanhin lapseni alkanut kuulemaan kuinka hän on liian sitä liian tätä, ärsyttävä, liian puhelias, rääväsuu, kun uskaltaa välillä kysyä mitä mummo tarkoittaa, tai miksi niin rumasti puhui. Saa hirveitä katseita, ei oteta syliin niinkuin ihania siskojaan. Otin asian puheeksi, koska kohtelee muidenkin sisarusten joitakin lapsia samoin. Marttyyri tuli aluksi esille, mutta nyt ymmärtää asian, ja pyytele edelleen nyt jo aikuiselta tyttäreltäni anteeksi. Pahalta tuntui, mutta en halunnut lasteni saavan samoja traumoja kuin itselläni on.

  • Ralli sanoo:

    Olisi hyvä jos kertoisit isälleni miltä tuollainen tuntuu lapsesta, ja miltä se tuntuu edelleen sinusta edelleen. Isälläsi on huonot käytöstavat, se pitäisi hänelle kertoa. Osaan kuvitella, että marttyyri tulee esille……minun äitini oli samanlainen. Hän kohteli kaikkia sisarusteni lapsia valikoivasti, toiset olivat ” niiiiiin ” suloisia ja toiset taas ihan hirveitä. Joidenkin kuvat olivat seinällä, ja toisten pöytälaatikossa…….omat lapsenikin sen huomasivat ja ihmettelivät tätä.Käytös muuttui kun otin asian puheeksi. Kerroin ettemme tule enään käymään, ellei tämä muutu.

  • Jotain rajaa sanoo:

    Koska sinä, aikuinen nainen, sanot suorat sanat isällesi hänen huonosta käytöksestään?

  • Heipatin-77 sanoo:

    Oma isäni kuoli kolme kuukautta sitten vaikeaan sairauteen. Suren häntä vielä päivittäin. Nyt kyse ei ole enää hänen äänestään, mielipiteistään tai hiljaisuudestaan. Kamppailu ja tuomitseminen on lopulta oman pääni sisällä. Minun on asetettava rajat, hyväksyttävä itseni ja lapseni. Pelottavaa… toisaalta, kaikki valta muuttaa ja muuttua on minulla. Jos isä eläisi haluaisin opetella asettamaan rajat sen sijaan, että hakisin hyväksyntää. Sitä itsenäistyminen on.

  • Molla sanoo:

    Ymmärrän hyvin. Olen pohtinut miksi isä-tytär suhde muuttui aikuistuttuani. Tai en muista sen olleen nykyisenlainen lapsena. Isäni varmasti rakastaa mutta osoittaa sen erikoisesti. Joka kerta lapsuuden kodissa tentataan asioita, ”tiedätkö tätä ja tätä, kai tunnet tämän historian henkilön tai mitä tapahtui vuonna xx”. Vähättelyä ja lasteni käytöksen ihmettelyä on myös.

    Olen luullut olleeni aikoinaan tasainen teini, en juuri kapinoinut. Mutta korostin kyllä valitsevani erilaisen urapolun kuin vanhempani. Haen korkeakouluun, opiskelin ja valmistuin yliopistosta. Vanhemmillani ei ole tällaista taustaa. Eivät sitä osaa arvostaakaan. Olen aina pyrkinyt miellyttämään ja pärjäämään, mutta sillä on päinvastaiset vaikutukset kuin ehkä toivoin. Enkä mielestäni aliarvioi heidän valintojaan, vaikka ehkä se siltä tuntui. En keksi muuta syytä jatkuvaan kyseenalaistamiseen.

    Viime aikoina olen pohtinut tämän tyyppisiä asioita. Tärkeää nyt 35-vuotiaana olisi ymmärtää. Sitä kautta voisin oppia itsestäni ja muista, ehkä parantaa vuorovaikutusta myös isäni kanssa.

  • Jane sanoo:

    Tiedän täysin tunteen❤️

  • Jane sanoo:

    Tiedän tarkalleen tunteen, enkä enää ole isäni kanssa tekemisissä.
    Ihan kaikesta oli aina moittimista. Minun lihavuudesta, uuden talomme valaisin katkaisimisista, ihan kaikesta.
    Yritykseni ei tule menestymään, kukaan ei tule tonne landelle jne. Yritys on kasvanut valtavasti 14 vuoden ajan.
    Isäni sairastui vakavasti ja oli täysin tiedoton n. 4kk. Hoidin kaikki hänen asiansa moitteettomasti. Vain hänen maksut hoidin maksuun tililtänsä.
    Kun hän alkoi toipumaan, käskyjä tuli Lidlin omenoista lottoriveihin ja partakoneisiin. Kaikki maksoin itse, koska en uskaltanut hänen tiliinsä kajota. Koskaan en kiitosta saanut, haukkuja kyllä siitä mitä olen.
    Autoin vielä häntä asunnon ostossa ja edes menneen veljensä asunnon myynnissä. Tyhjennys ja siivous mukaanlukien.
    Hän itse katkaisi välit ja olen aika helpottunutkin asiasta. Siskoni on kyllä hänen kanssaan tekemisissä.
    Siskoni on herkkä, itkee jos pahasti sanotaan. Ja on hyvin hoikka kropaltaan. Hänelle ei edes voi sanoa pahasti siis😊

  • Tuttujuttu sanoo:

    Miksi turhaa odottaa toisen hyväksyntää? Sitä tuskin koskaan tulee saamaan, jos kattilan valintakin on väärä. Opettele sanoon vastaan, erikoista ettei 43 vuoteen mennessä ole sitä oppinut..? Ei kuitenkaan tarkoita että pitää olla riidan hakuinen, mutta vastaavan lainen kommentti takaisin voisi toimia esim. ”Etkö vieläkään ole oppinut pitään päätäsi/turpaasi kiinni?” . Jos tästä aiheutuu riita niin syy ei ole sinun vaan sen joka siitä provosoituu. Miellyttäminen/ oman lapsen häpeäminen ei auta ollenkaan, näytä että olet jo aikuinen etkä kaipaa kyseisen ihmisen neuvoja/kommentteja.

    • Tanssijatar sanoo:

      Osaan sanoa vastaan, nousen hänen yläpuolelleen silti parhaiten kun en noteeraa. Meillä on yhteenottomme ollut. Kaikkea ei voinut tekstissä mainita.

  • Marja sanoo:

    Parasta mitä voit tehdä itsellesi ja lapsillesi on lakana odottamasta vangemmiltasi hyväksyntää. Ei sitä todennäköisesti tule. He eivät toiveestasi muutu. Olet heidän kanssaan tekemisissä sen mitä jaksat. On surullista jos on tuollaiset vanhemmat, mut ei sille mitään voi. Tekis varmasti hyvää myös käsitellä tunteitaan ammattilaisen kanssa jos on kasvanut tuollaisessa kontrolloivassa ja väheksyvässä kodissa. Se jättää kyllä isot jäljet.

  • Ope sanoo:

    Jännä nähdä, miten nämä pikku pirkkopetterit pärjäävät työelämässä ja parisuhteissaan.

    Ei ole fiksua moittia aikuista tytärtään kattilan valinnasta. Vai oliko se moite? Jospa tämä äityli on niin herkällä korvalla, että kuulee moitetta siellä missä sitä ei ole.

    Ja karaise vähän sitä Lilyä. Ettei kirpase niin pahasti koulussa ja työelämässä. Ikävä kyllä, voin läheltä seuranneena kertoa, että koulussa nämä tyhjästä raivoavat jäävät usein yksin. Sitä ei kukaan lapselleen toivo.

    • H sanoo:

      Taidat ”ope” olla tämä hirviö-isä, tai säälittävä trolli, tai kumpaakin! Taitaa olla sedällä paha olla…

      • Ope sanoo:

        Arvoisa nimimerkki H,

        onko sinullakin haastetta tunteen säätelyssä?

        Yleensä oma mielipide kannattaa perustella asiapohjalta, ei hyökkäämällä henkilöä vastaan.

        Jostain syystä vastauksesi vahvisti ajatustani, että pirkkopettereiden olisi hyvä oppia hallitsemaan tunteensa jo lapsena. Ennen luku- ja kirjoitustaitoa.

    • Tanssijatar sanoo:

      Erikoisen hyvin pystyt tekstistäni päättelemään, millainen lapsi on koulussa tai miten olemme hänet kasvattaneet. Sanoisin että ongelmia ei koulussa ole, jos tekstin luit, yleensä kiukun syynä jokin normaali asia. Kyse on siitä, että lapsi on herkkä ja reaktiivinen, tunnetaitoja on hienosti opittu kotona. Fiksuna lapsena hän kuitenkin vaistoaa ilmapiirin ja kyllä aikuisellakin vastuunsa on – jos avoimesti väheksyy lasta, ei kait lapsi voi hyvinkään tilanteessa voida
      Kaikkea totuutta ei tekstistä koskaan tule esille. Pointti olikin siinä, miten väheksyvä ilmapiiri ihmiseen vaikuttaa.

    • Pespes sanoo:

      Ahdistuneen lapsen ”karaiseminen” on omaa kykenemättömyyttä vastata lapsen tarpeisiin ja tukea häntä kasvussa. Se on vähän sama, kun pikkulapsi kiukkuaa, ja hänet lähetetään olemaan yksin ja ”miettimään käytöstään”. Ei lapsi mieti käytöstään, hän kokee itsensä hylätyksi ja huonoksi ja oppii, ettei läheisiin voi luottaa hankalien tunteiden kanssa. Ei hän ajattele, että ”toimin väärin tällä ja tuolla tavalla ja siksi minua nyt rangaistaan”, vaan ”olen niin huono, että minua ei edes haluta lähelle”. Ahdistunut lapsi tarvitsee aikuisen rauhoittamaan itseään ja selittämään tilannetta, vaikka sitten tuhansia kertoja. Ja jos lapsella on tunnesäätelyn vaikeuksia ja hän jää yksin koulussa, ei hän kaipaa lisärangaistusta vaikeuksistaan vielä kotonakin. Tietysti aikuisilta palaa käämi ja tulee tehtyä ja sanottua kaikenlaista, mikä kaduttaa, mutta ”karaiseminen” kuuluu historiaan. Se ei yksinkertaisesti toimi – jos toimisi, Suomikin olisi täynnä vain hyvinvoivia, tasapainoisia ja ongelmansa keskustelulla hallitsevia keski-ikäisiä ja vanhuksia. Lapsen karaiseminen tuottaa lähinnä tunteiden prosessoimiseen kykenemättömiä aikuisia, jotka eivät pärjää muiden ihmisten, edes omien lastensa raivon ja surun – tai edes kiukun tai pikku vahinkojen – kanssa, vaan rankaisevat niistä. Sellaisia, kuin kirjoittajan isä.

  • Itsekunnioitus sanoo:

    Opin jo ajoissa että kun antaa samalla mitalla takaisin, siitä seuraa vain verinen loukkaantuminen, mykkäkoulua ja joskus myöhemmin kosto. Vuosien työstön jälkeen tajusin että on väärin odottaa toisen muuttuvan. Jos haluat jonkin asian muuttuvan, otat siitä itse vastuun ja muutat itsesi. Tajusin että en tarvitse vanhempieni hyväksyntää, kiitosta tai kunnioitusta. Itseni kunnioitus lähtee minusta ja niistä ihmisistä jotka lähelleni valitsen omasta tahdosta ottaa. Heidän ei myöskään tarvitse muuttua. Tunnen heidän pahaa oloa kohtaan vain sääliä. Kiusaaminen on vähentynyt sitä mukaan kun he ovat huomanneet että se ei enää vaikuta minuun mitenkään. He joutuvat hakemaan helpotuksen oloonsa kiusaamalla jotakuta toista. En ole enää uhri vaan eteenpäin mennyt onnellinen selviytyjä.

  • Ilona sanoo:

    Tunnistan aivan vastaavaa. Oman 6 v poikani kohdalla myös tunnesäätelyn opettelua. Hänen kohdaltaan oma äitini oli miettinyt onko synnytyksessä tapahtunut jotain mikä selittäisi hänen käytöstään. Ja isompi miellyttää isovanhempia enemmän, koska ns.osaa jo käyttäytyä asiallisesti. Pienempää joutuu aina puolustelemaan. Omassa lapsuudenperheessä isäni sääteli kaikkien tunteita ja olotiloja omalla käytöksellään tai jopa vain läsnäolollaan. En haluaisi tätä toistaa enkä vierittää sitä omille lapsilleni.

  • Rajat, rajat sanoo:

    Rajaa. Jos syöminen siellä on kamalaa, käykää vain kahvilla tai muuten piipahtamassa. Jos siellä on kamalaa, käykää kahvilassa tai leikkipuistossa. Tai tavatkaa jollain tekosyyllä äitiäsi enemmän kodin ulkopuolella.

    Opettele sanomaan takaisin riitelemättä:jämäkästi ja rauhallisesti. Samalla varaudu siihen ettei se välttämättä mene perille. Sillä on kuitenkin merkitystä itsekunnioituksellesi, joten se kannattaa.

  • Opaalisydän sanoo:

    Aika tarkalleen 36 vuotta itse otin vastaan juuri samankaltaista ’palautetta’ milloin mistäkin asiasta.

    Kaksitoista vuotta sitten minun mittani tuli täyteen ja annoin isäni maistaa ’omaa lääkettään’. Hän ei kuitenkaan pystynyt sitä vastaanottamaan jaan marttyyrimaisesti häipyi tilanteesta. Vaikka nimenomaan sanoin hänelle sen jäljeen että nyt olis varmaan hyvä hetki purkaa nämä jutut ja istua alas keskustelemaan. Tunnemyrskyn vallassa, narsistiego loukattuna hän poistui tilanteesta. Missään välissä en nähnyt hänen silmissään rakkautta ja lempeyttä omaa lastaan tai lapsenlastaan kohtaan. Oli vain hänen loukattu erinomaisuutensa.

    Täytyy sanoa että alun itsesyytösten ja vihavaiheen jäljeen elämä on ollut helpompaa ja tasaisempaa, stressittömämpää ilman koko suhdetta.
    Mielestäni lapsilla on oikeus isovanhempiin, mutta isovanhemmalla joka aiheuttaa mielipahaa, väheksyy lapsen tunteita ja suhtautuu pelkästään negatiivisesti ja arvostelecasti, ei ole kiinteää tunnesidettä eikä sitä kautta myös varsinaista oikeutta lapsenlapsen tapaamisiin.

    En ole koskaan katunut sitä, että vihdoin vedin rajani. Minua on siunattu ihanilla appivanhemmilla, jotka ovat olleet perheellemme enemmän tukena ja apuna kuin omani koskaan. Heidän kanssaan pojalla on vahva tunneside ja keskinäinen kunnioitus.

    Toivottavasti muita väyliä sopuisampaan yhteiseloon löytyy, koska tämä mun läpikäymäni on ikävä ja vaikea tie. Siitä huolimatta ajattelen, että se on ollut minulle ainoa oikea.

  • Manta sanoo:

    Samanlainen tunne minulla on ollut koko elämäni ajan, 53 vuotta. Kuolinvuoteellaan, nyt talvella, isä pyysi anteeksi käytöstään omalla jäyhällä tavallaan. ”Minä olen aina ollut tällainen mörökölli. Kiltti tyttö sinä olet ollut.” Itkin, halattiin ja pidin isää kädestä, eikä minulla ollut siihen mitään sanottavaa. Molemmat tiesimme, että ne ovat hyvästit. Isä kuoli reilun viikon kuluttua.
    Olisin halunnut, että isä olisi nähnyt minussa elämänsä aikana niin paljon muutakin kuin vaan kiltin tytön.

    • Pespes sanoo:

      Olen pahoillani Manta! Toivottavasti hän näkikin, mutta oli vain kykenemätön ilmaisemaan sitä. Kykenihän hän näkemään senkin, että hänen toimintansa sinua kohtaan oli ollut epäreilua, mutta ei pystynyt sanomaan sitäkään ihan suoraan. Joillekin vanhoille ihmisille, etenkin miehille, puhuminen on hirveän vaikeaa ja ”kiltti” voi olla ainoa kehu, jota tytöstä edes osataan käyttää. Kaikki menestys millä elämänalueella tahansa pannaan kiltteyden ansioksi, ja lopulta se sana saattaakin tarkoittaa heille paljon enemmän kuin kieli oikeastaan ilmaisee. Toivottavasti isäsi kohdalla oli niin.

  • Kiukkupussi sanoo:

    Etkö voi vaan sanoa takaisin? Tokaiset vain ,että itsepä olet minut kasvattanut. Ei ole ihme jos en osaa kasvattaa omistani unelmia, kun kasvatusperiatteet on sinusta lähtöisin. Ei tarvitse sietää huonoa kohtelua vaikka olisi kuinka vanhempi. Sallit vain huonon kohtelun nielemällä kaiken. Jokaisella on oikeus puolustautua.

    • Tanssijatar sanoo:

      Takaisin on sanottu ja sanotaan. Joskus parasta on vain olla noteeraamatta ja tämä on ollut hänelle se vaikein asia koska en provosoidu! Silloinhan hän saisi henkisen yliotteen

      • Mummi sanoo:

        Annat siis lapsillesi sen mallin että kaikki paska pitää vain nöyrästi niellä ja koko ikänsä hakea vanhemnan hyväksyntää? Sen sijaan että lapset näkisivät että nouset puolustamaan itseäsi ja lapsiasi, ettet hyväksy minkäänlaista ilkeytgä ja väheksyntää teitä kohtaan. Jopa siihen asti että laitat välit poikki jos isäsi ei muuta käytöstään ja ala käyttäytyä kunnioittavasti. Ei lapsi tarvitse toksisia isovanhempia mihinkään. Parempi ilman.

  • Helsinkiläinen sanoo:

    Ongelma on siinä, että isälläsi on tismalleen sama tunnesäätelyn ongelma, ja hän kiehuu henkisesti sisäisen nelivuotiaansa mukana raivosta, jos kaikkien muiden oleminen ei mene hänen toiveidensa mukaisesti. Normaali aikuinen ei ärsyynny, mutta sellainen ärsyyntyy, jolla on itsellään sama ongelma.

    Totea vain isällesi, että samanlainen hermostuja olet itsekin, että syytä vain itseäsi, että olet hermostujan geenit siirtänyt lapsellesi ja sitten lapsenlapsellesi, niistä me kaikki kärsimme koko elämämme. Näköjään isäsi ei ole korkeaan ikäänsä mennessä oppinut edes hallitsemaan itseään (siis vieläkään), kun pitää ruveta passivis-aggressiiviseen kiukutteluun heti kun lapsenlapsensa tapaa. Ja hienosti isäsä opettaa lapsenlapselleen, että kiukuttelu vielä isäsikin iässä on asia, jota katsotaan teidän suvussanne läpi sormien, eikä isällesi huomauteta kiukuttelusta.

  • Nimetön sanoo:

    Isäsi roolissa olleena ja olevana voin sanoa, että se tunnesäätelyyn kykenemätön voi rasittaa aivan älyttömästi tasaisempaa ihmistyyppiä. Kuormittaa se huutaminen ”tyhjästä”, omaa tilannetta pahentaa se että lapsen vanhempi tuntuu vain vahvistavan näitä tilanteita. Kun itse yritän opettaa että asioista voi sanoa, ne tunteet voi ilmaista sanoinkin, toinen tiuskii minulle että tunteet pitää voida näyttää.

    Ehkä tämä sitten antaa toiselle sen kokemuksen etten hyväksy sitä nollasta sataan kiihtyvää ihmistä, minusta taas tuntuu ettei ymmärrystä löydy toiseenkaan suuntaan. En odota innolla sitä että palaudun seuraavan päivän tämän ihmisen vierailusta, mutta haluan silti luoda suhteen lapseen. Kahdestaan meillä sujuu paremmin lapsen kanssa, herkkä lapsi ymmärtää myös sitä että minäkin olen omalla tavallani herkkä. Ja yllättäen osaa tuoda niitä tunteita esiin sanoin kun vanhempi ei ole mukana korostamassa asioita.

    Kirjoittajan kannattaa myös varoa ettei peilaa omia tuntemuksiaan lapsen kokemuksiksi, jos itse on kokenut ettei ole tullut hyväksytyksi, se on parempi käsitellä itsensä kautta eikä lapsen. Jos lapsi alkaa tuoda esille samoja tunteita, osaa silloin paremmin olla avuksi.

    • Sitä saa mitä tilaa sanoo:

      Tämä!

      Vaikka olisi tunteiden säätelyssä ongelmaa, olisi hyvä opettaa perus käytöstavat. Ja toisten huomioonottamista. Kiroilua ei tarvitse sietää.

      Muutenkin tuntuu, että nämä vanhemmat ovat itse ihan kujalla ja lietsovat lapsen draamaa. Esim aloittajan kertomus, että Lily suuttui, kun salaatinkastike loppui.
      Joo, näin käy joskus. Pitää ostaa uutta kun mennään kauppaan. Se on kuule laiffii, että joku asia loppuu. Jos et halua syödä ilman salaattikastiketta, niin fine.
      Mutta et saa huutaa, murista etkä kiroilla. Tai tee se yksin. Muiden ei tarvitse joutavaa kuunnella. Piste.

      Koulussa näitä vielä paapotaan mutta töissä tulee rankkaa. Duunissa ei kannata saada itkupotkuraivareita salaattikastikkeesta.
      Kannattaisko aloittaa siedätyshoito ajoissa?

      • Tanssijatar sanoo:

        Helposti sinäkin teet johtopäätöksiä tekstistä, joka ei tarkoituksella avaa kaikkea. Voin todeta että kujalla ei olla ja salaatinkastikkeen loppuminen oli lapselle kova asia juuri tuona hetkenä, ei meille. Toin lapsen näkökulmaa esille. Ettö lapsikin saattaa väsyneenä ärsyyntyä pienistä.

    • Tanssijatar sanoo:

      Ymmärrän hyvin. Ei ole aina helppoa sietää ääntä, kitinää jne. Mutta mistä se huono sietäminen aikuisella johtuu? Millaisia tunteita se sinussa aiheuttaa? Ennen kuin mitätöi, suuttuu ja haukkuu lapsen vanhemmat, olisi hyvä tietää mitä taustalla on. Onko huonosti nukuttu yö vatsakipujen takia tai onko oikeasti nälkä? Voiko herkälle lapselle antaa tilaa niin että ei puutu aikuisena jokaiseen sanaan mutta samalla kertoo että ulos voi mennä kiukkuamaan?

      • Nimetön sanoo:

        Minulla on monesti töissä huonosti nukuttu yö takana. En silti voi purkaa sitä työkavereihin. Tämä teidän pitää opettaa lapselle. Hänen täytyy oppia sitä tunnesäätelyä. Ei voi pilata kaikkien muiden päivää vain siksi, että itseä suututtaa.

  • Take that sanoo:

    Älä odota. Rakasta itseäsi ja lastasi ilman isäsi hyväksyntää.
    Teillä on oikeus olla sellaisia kuin olette. Mutta myös isälläsi on oikeus omiin tunteisiinsa. Hänellä on oikeus tuskastua huonoon käytökseen ja olla jopa pettynyt. Ehkä hän haluaisi jutella ja kohdata rauhassa ja häntä harmittaa, kun draamaa kehitellään salaattikastikkeesta ja muusta.
    Hyväksy erilaisuutenne. Ja hyväksy, että kaikkien kanssa ei tule läheistä suhdetta, vaikka olisikin sukua.