Tämä avautuminen saattaa olla valitettavan tuttua monille… Vaikka nykyään monet parisuhteet ovat tasa-arvoisia, kunnoitusta puolin toisin ja halua tukea toista löytyy, ei tilanne ole sama kaikissa suhteissa.

Monissa avioliitoissa ollaan jämähdetty jonnekin 1950-luvulle, eikä asetelmasta päästä eteenpäin. Pari voi tietysti itse valita, että nainen hoitaa kotityöt ja mies toivon mukaan jotain muuta, kuten tuo leivän pöytään, mutta kuinka usein valinta on oma?

Tuskaistuneita, väsyneitä ja turhautuneita vaimoja on vaikka kuinka paljon. Kun miehestä on paljastunut tai tullut se tallukka, joka odottaa täyttä kodinhoitopalvelua ja seksiä päälle, mutta ei anna itse vastineeksi mitään.

Tässä yhden vaimon purkaus:

”Pian 20 vuotta naimisissa ja miten se vaimona oleminen voi olla näin vaikeaa…

Tuntuu että olen vain piika joka pesee pyykkiä lattioita ikkunoita. Tekee ruokaa ja käy kaupassa. Niin että vielä pitäisi harrastaa seksiä mieheni kanssa …. Kiitos ei jaksa eikä huvita.

Näin on mennyt liki 4 vuotta. Miksi mun pitää huolehtia lapsista ja miksi mä kerään ne sun likaiset sukat ja likaiset kahvimukit? Miksi mä käyn kaupassa? Miksi mies ei tee sitä?

No ei hän vaan saa aikaiseksi. Tai enkö mä jaksa odottaa että hän tekisi sen, ja huomaan tekeväni sen ennen kuin mies saa aktivoiduttua.


Ylin kuva Annie Spratt.

Miksi mies saa nukkua töiden jälkeen päiväunet mutta minä en? Jos nukkuisin niin kuka tekisi ruoat ja kuka veisi nuorimmaisen harrastuksiin? Niin, ei kukaan, joten en minä voi päiväunia ottaa!

Olenko minä opettanut miehen siihen että hänen ei tarvitse tehdä mitään sisällä..? Ei kai yli 50 vuotiasta enää opeteta uusiin töihin?

Mitäs olen niin huono vaimo. En enää jaksa harrastaa seksiä. Ei mulla ole voimia siihen. Yhdessä silti vielä ollaan että kai hän mua vielä rakastaa…”

Nimim. Huono vaimo

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus alla olevalla lomakkeella. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Pp Peruuta vastaus

35 vastausta artikkeliin “Miksi vaimon pitää jaksaa kaikki?”

  • Miten olis? sanoo:

    Ongelma on laajempi yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ongelma kuin vain se, että parisuhteet eivät ole tasan 50/50. Ongelma ei ole vain siinä, että nainen hoitaa kaiken ja mies ei mitään tai liian vähän. Ongelman ydin on se, että perhe nähdään nykyään suppeasti vain miehen ja naisen omana projektina, johon ei kuulu ketään muuta. Kellään muulla ei ole laillista tai moraalista velvollisuutta osallistua perheen arkeen. Tarvittaessa ainoa surkea yhteiskunnan tuki on lastensuojelun palvelut, jotka ovat ihan tukossa, koska nykyään lastensuojeluun ängetään kaikki ongelmaiset, joita mikään muu taho ei auta. Lastenhoitopalvelut ovat törkeän kalliita niille, jotka itsekin tekevät töitä matalapalkka-aloilla. Jos haluat yhden vapaan seksiyön kumppanisi kanssa, maksat siitä vähintään 100-200 e ammattilaiselle. Melkein kuin kävisi huorissa, jos oman kumppanin kanssa sekstailu maksaa sen verran yhden yön! Naiset myös itse tekevät omasta ja muiden naisten elämästä hankalaa sosiaalisella eristäytymisellä vain miehensä kainaloon. Ihan hyvin naapuruston naiset voisivat hoitaa toistensa lapsia vuorotellen tunnin pari päivässä normaaleina lapsivierailuina, opettaa lapsille vierailukulttuuria. Isi ja äiti voisivat tunnissa parissa siivota tai pervoilla. Nykysysteemissä tämä ei kuitenkaan toimi. Naiset ovat läpeensä uupuneita ja katkeria ja ainoa apu ja tuki mitä naapurille tarjotaan on lastensuojeluilmoitukset. Se sitten voimauttaa äitejä, kun se on tasan se uupunut äiti eikä vastuuton laiska isä, joka istuu sossujen kanssa viikosta toiseen jauhamassa perheen ongelmia saamatta siitä muuta kuin häväistyksi tulemisen. Fakta on kuitenkin, että sossut eivät pakota isää mihinkään, jos se ei vapaaehtoisesti tee. Sossut tarjoavat korkeintaan tukiperhettä korvaamaan laiskan miehen aiheuttaman vitutuksen. Jos naisen uupumus on naiselle häpeä, niin saisi olla myös kaikille häpeä se, miten huonoja sukulaisia, ystäviä, puolisoita ja naapureita ihmiset ovat toisilleen. No mutta on meillä hieno sote-järjestelmä? Sinne voi ängetä kaikki vituttavat kaverit ja naapurit ”avun” nimissä. Hävetkää miehet! Hävetkää naapurit! Hävetkää sukulaiset! Hävetkää ystävät ja kaverit, jotka ette edes tuntia hyödytä ketään lähimmäistänne, vaan istutte laiskalla perseellänne jauhamassa paskaa! Toisaalta mistä miehet saavat aina talkooväkensä kaiken maailman projekteihinsa? Miksi naiset eivät arvosta toisiaan ja auta toisiaan. Lanseerataan naiset yhdessä ”siskojen nussimishoitoapu”. Tänään nussitaan meillä. Huomenna teillä. Tai kerkiää nussia vaikka silloin jos naapuri ottaa lapset kaverikylään päivällisaikana iltapalaan asti. Iskä ja äiskä voi ottaa siinä vähän lisävälipalaa keskenään.

  • Pahin aika ohi😉 sanoo:

    Onneksi tuli vaihdevuodet ja kuivat limakalvot, niin jäi seksi pois kokonaan, lapset muutti ja sain oman makuuhuoneen eikä enää tarvitse kuunnella kuorsaamista ja haistella jalkahikeä (ei auta pesu eikä kemikaalit) joten nyt on elämä hyvin ja jaksan pyörittää huushollia ihan itse eikä kaikki ärsytä enää niin hirveästi. On siitä (minun ainakin) miehestä enemmän hyötyä kuin haittaa kumminkin.

  • Kirsikka sanoo:

    Pariterapia tai ero. Ei kenenkään pidä ryhtyä hoitamaan yksin koko taloutta.

    Exäni oli kuin iso vauva, äitinsä opettanut sellaiseksi, että naisten pitää passata. Odotti sitä sitten myös naisilta. Kuitenkin halveksui samalla naisia. Exä on ja syystäkin.

    Parempiakin ihmisiä on olemassa jos eroon päädyt.

  • Hellurei99 sanoo:

    20 vuotta olet palvellut miestäsi ja tullut äidiksi hänen silmissään. Onnittelut lapsista ja suomalaisen perheidyllin täyttämisestä. Minä olen isosisko joka luovutin puolisoni 2 elintarvikefirman palvelukseen. Lapsia kattoni alla ei ole. Yksi nainen selitti mulle miten hän työnsi miehensä harrastusryhmään jossa mies rakastui harrastekaveriinsa. Äitiyden imussa nainen omistautui lapsilleen. Ehkä sinun olisi nähtävä aviomiehesi 4 tai 6vuotias eksynyt pikkupoika hänen isyytensä takaa. Kysy mitä hän haluaa. Ota hänet ykköseksi. Rukoile viisautta Jumalalta.

  • Waimo sanoo:

    Oon kans niin kyllästynyt oleen vaimo. Kaikista kivointa on olla yksin. Ei tarvitse katella, kun ukko makoilee kännykän kans sohvalla päivät pitkät, saamattomana, ja herää vasta illalla vonkaamaan. Oikeestaan kiva, kun se aamullakin nukkuu niin pitkään, viihdyn hyvin yksikseen lasten kanssa. Ja ajattelen, että teen kaikki työt itelle, mitä teen.

    Kyllähän se pistää vihastuttamaan, kun aina se ruoka on omalla vastuulla, kaikki siivoukset, ruokaostokset, vaatehankinnat, lasten ja aikuisten hyvinvointi, pyykit lajitteluineen, lampun vaihdot, lasten koulujutut.

    Se hyvä puoli on, että ukko tyhjentää tukkeutuneet viemärit ja vaihtaa renkaat. Ja autojen akuutit huollot.

    No, pitäis kaiketi alkaa hoitaa parisuhdetta, mutta jos toisen elinehto on jatkuva seksi, ja itellä sen kiinnostavuus on yhä olemattomampi, niin mitä voi tehdä.

    Eiköhän tässä pärjää hetken vähän kauempanakin toisesta. Ehkä näkee taas toisen arvon ihmisenä eikä suoritusten kautta.

    Ja onneksi itellä on kaikkea mukavaa mielenkiintoista, niin ei jää turhia märehtimään näitä asioita. 12 vuotta jo keskusteltu.

  • Pp sanoo:

    Sama juttu yli 20v ja päätin erota. Ja löysin ihanan uuden miehen 5v sitten joka tekee kaikkea. Suosittelen! Ja seksikin on niin hyvää että tekee mieli vaikka olisi kuinka väsynyt. Edellisen miehen kanssa en koskaan saanut orgasmia yhdynnässä, nyt saan lähes joka kerta…

  • Puusilmä sanoo:

    Meillä tekee mies lähes kaiken. Siivoaa, pyykkää, ns. miesten työt okt:ssä. Minä käyn kaupassa, laitan ruoat ja joskus siivoan jotain pientä, pesen omat vaatteeni. Mies paljon pedantimpi eikä kestä yhtään epäsiisteyttä ja nalkuttaa, joten roolit toisinpäin. Oikeastaan voin sanoa että ymmärrän niitä teidän vähän tekeviä miehiä 😃 Nalkuttava puoliso on perseestä! Ja miksi ei voi olla tekemättä ja mäkättämättä ja vain olla eikä suorittaa koko ajan. Ei se kämppä paskaan huku. Relatkaa ja tyytykää vähempään niin voi ne seksihalutkin löytyä jos vielä osaatte eksyä miestenne kainaloon.
    Jep, vähän erilainen akka täällä.

    • Njaah sanoo:

      Harva mitään puunaajia on. Meilläkin siivotaan tasan (minä) kerran viikossa joko ylä tai alakerta. En mäkätä mutta silti ärsyttää.
      Teen pitkää päivää (paremmalla palkalla kuin mies)
      Remontoin yksin, hoidan autot, lapset, menot (lääkärit, koulut, harrastukset), kaupat, ruuat, pyykit, tiskit, koiran… no mieheni ei hoida muuta kuin sohvalla makaamisen.
      Paskaan ei ehkä hukuta mutta lapsilla ei ole ruokaa, vaatteita tai muutakaan jos minä en väännä selkä limassa.
      Ottasin kevyeesti sen nipottaja valittajan jos saisi itse edes kahvit juoda illalla.
      No ainakin pysyy figuuri kunnossa kun ei ehdi syömään niin voi sitten seksiäkin hepeneissä harrastaa koska kyllähän hyvä vaimo senkin hoitaa.

  • Meri sanoo:

    Voisi ehkä aloittaa siitä, että tekisi sen listan ja ehdottaisi, että osa selkeästi kuuluisi miehelle – anna hänen valita itse muutama. Esim kaupassa käynti, jos saa ainakin alussa valmiin listan. Lasten kuskaus ja imurointi voisivat olla myös selkeitä miehisiä tehtäviä 😊. Ja jos hän ei ”osaa” laittaa ruokaa, niin vastaa sitten astioiden ja ruokien poiskorjaamisesta. Jos hän ei mihinkään meinaa suostua, niin silloin voi todeta, että meillä on tässä ongelma koska näin ei voi jatkua – mitäs nyt tehdään?. Mutta sitä muutosta pitää tarvittaessa pystyä ihan vakavissaan vaatimaan, koska pakko on paras konsultti. Me naiset voitaisiin ottaa selkeämpää johtajan roolia näissä asioissa, eikä heittäytyä uhreiksi ja marttyyreiksi, jotka kuitenkin tekee kaiken. Toki tunnen niitäkin perheitä, jossa mies tekee esim. kaikki ruoat, joten ei pitäisi yleistää.