Huono Äiti sai avautumisen: ”Matin ja Maijan pitkä parisuhde päättyi koska Maija halusi erota. Eroon ei liittynyt kolmansia osapuolia. Matilla ja Maijalla on yhteisiä lapsia. Eron jälkeen yhteishuoltajuus sujui ja asiat saatiin sovittua. Lapsilla on kaikkea mitä he tarvitsevat ja heitä rakastetaan. Maijalla ja Matilla oli rauhallinen ero ja he olivat hyvissä väleissä.Maija löysi melko pian uuden suhteen ja alkoi seurustella Mikon kanssa. Myöhemmin Matti löysi myös uuden suhteen ja alkoi seurustella Marin kanssa. Matti huolehtii edelleen kaikki velvollisuutensa kuten ennenkin ja lapset ovat Matille kaikkein tärkeintä maailmassa.

Kun Matti alkoi seurustella, se oli Maijalle vaikeaa ja Maijan on mahdoton hyväksyä asiaa. Maija on mustasukkainen ja vihainen. Maija arvostelee Mattia lasten asioihin liittyen, haukkuu Mattia ja tämän uutta kumppania sekä mustamaalaa heitä muille ihmisille. Maija huutaa ja haastaa riitaa Matin kanssa sekä vihjailee, että Matin ja Marin parisuhde sekä siihen käytetty aika ja resurssi olisi lapsilta pois. Lapset ja heidän hyvinvointinsa on Matin tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen asia ja suhde Marin kanssa ei vie lapsilta mitään, vaan on enemminkin tuonut lasten elämään yhden turvallisen ja välittävän aikuisen lisää.

Matin ja Maijan yhteishuoltajuus sujui siihen asti kunnes Matti aloitti suhteen Marin kanssa, jonka jälkeen Maijan outo käytös alkoi. Matti ei hyväksy Maijan toimintaa mutta on todella ihmeissään ja hämmentynyt Maijan käytöksestä. Myös Mari on todella hämmentynyt Maijan käytöksestä. Mitään keskinäisiä konflikteja Marilla ja Maijalla ei ole ollut eikä naiset ole koskaan jutelleet keskenään. Maija stalkkaa Maria somessa ja vapaalla. Ja kokoajan Maija on seurustellut Mikon kanssa ja seurustelee edelleenkin.

Mari on aivan tavallinen aikuinen nainen, jolla on myös omia lapsia. Mari on pyrkinyt parhaansa rakentamaan hyvää suhdetta Matin ja Maijan lapsiin kunnioittaen samalla lasten omia vanhempia. Matin ja Maijan lapset tykkäävät Marista mutta riidat ja konfliktit ovat aiheuttaneet hämmennystä myös lapsissa.

Mikä voi olla syynä Maijan toimintaan ja mikä tähän neuvoksi?”

Nimim. Hyvät neuvot tarpeen

 

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti

Artikkelissa on 41 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Kommentoi artikkelia

41 vastausta artikkeliin “Miksi uuden naisen tulo ex-miehen elämään kaataa kaiken?”

  • Tanja sanoo:

    Osu ja upposi.

  • Jo 16 vuotta, kohta on lapsi aikuinen sanoo:

    Niinkin käynyt, että yhteishuoltajuus ollut hankalaa jo ennen ja ylipäätään ero ollut vaikea. Sitten uusi nainen isälle kuvioihin ja kahden aikuisen voimin tekemään elämästä vaikeaa.

  • Onneksi sinkku sanoo:

    Oi voi, kun on tuttua!

    Matti ei ole enää täysin Maijan käytettävissä vaan Matti pitäisi jakaa Marin kanssa eikä voi enää juoksuttaa Mattia.

    Tuon takia en ikinä enää ota miestä, jolla pienempiä lapsia. Ja päätös on pitänyt, siihen paskaan en käsiä työntänyt.
    Lapsia kävi kovin sääliksi Maijan touhut, yritä siinä sitten olla vastuullinen aikuinen, kun Maija pisti ranttaliksi ja varsinkin Maijan uusi mies lähti ennen pitkää, koska ei voinut ymmärtää eikä jaksanut, Maija itse oli jo avoliitossa ja Matin uusi aiheutti paska myrskyn ja ongelmia…

  • Sitä saa mitä... sanoo:

    Maija on hallinnut Mattia avioliiton ajan pillulla ja vaikka onkin itse hypännyt ensin vieraaseen petiin on ajatellut tuon hallinnan jatkuvan.
    Nyt kuitenkin joutui huomaamaan ettei jalkojen välissä oleva hallintaväline enää mitenkään vaikuta ja tämä saa draama kuningattaren maailman romahtamaan.
    Liskoaivot tolkuttavat, että nyt menee kaikki saumat saada Matti takaisin tossun alle, jos Mikko sattuukin kyllästymään kotileikkiin.

  • Nimetön sanoo:

    Moni tajuaa eron lopullisuuden vasta, kun toisella on uusi kumppani. Voi myös olla, että uusi kumppani ei siedä bonuslapsiaan. He ovat tiellä, mutta sitä ei sanota ääneen. Kommunikaatio kaikkien kesken muuttuu valheelliseksi. Tunnetasolla tapahtuu asioita, joita ei voi käsitellä, puhuminen ei auta. Lapset saattavat reagoida uuteen kumppaniin eivätkä pidä tästä. Kaikk8 monimutkaistuu ja vie aikaa ennen kuin ihmiset tyytyvät tilanteeseen. Kaikki ei aina suju hyvin eikä ole korjattavissa, silti elämä jatkuu.

  • Matti Mattilainen sanoo:

    Osui ja upposi, ex-vaimo päätyi 11-vuotisen liiton loppupuolella suhteeseen työkaverinsa kanssa, pariterapiassa tästä ei puhuttu vaan kaikki syy vyörytettiin minun niskaani. Terapeutti uskoi ex-vaimoni puheita ja yhdessä sitten pohdittiin että mikä minussa on kumppanina vikana. Erottiin ja myöhemmin sain tietää suhteesta ja siitä että eron jälkeen alkoivat seurustelemaan. Olin 1.5-vuotta yksin ja yhteishuoltajuus sujui mainiosti. Kun löysin kumppanin ja kerroin siitä ex-vaimolle, alkoi rumba jota en olisi voinut kuvitellakaan- minusta tehtiin perusteeton LS-ilmoitus, jouduin selittämään lastenvalvojalle tilannetta jota ei uskottu, ex-vaimoni otti jopa yhteyttä Turvakotiin kysyäkseen neuvoa jos heittäydyn väkivaltaiseksi. Tämä siis että papereissa näkyy että on huolissaan. En ole ikinä edes huutanut ex-vaimolle ja tytärtäni rakastan eniten tässä maailmassa. Tyttären äiti sai yksinhuoltajuuden ja minä maksan elatusmaksuista itseni kipeäksi, melko paska diili. Näen tytärtä kerran kuussa, enkä tästä huolimatta ole kertaakaan sanonut pahaa sanaa ex-vaimostani. Kerron koko tarinan hänelle sitten kun hän on aikuinen.

  • Tämän taistelun läpikäynyt uusi puoliso sanoo:

    Maijalle alkaa konkretisoitua, että Matti lipuu pois hänen vaikutuspiiristään. Maija on mielessään pomottanut Mattia ja ollut kuningatar, joka hallitsee ja päättää kaikesta. Mari tulee väistämättä viemään pois tätä valtaa ja se kiukuttaa Maijaa.

    Maija ei ole vielä ymmärtänyt kunnolla, että on eronnut ja Matilla on oma elämä. Maija roikkuu lasten varjolla ydinperheen rippeissä, hänen, Matin ja lasten keskinäisten suhteiden suhteen. Mattikin on voinut mukavuudenhaluisena riitojen välttelijänä vielä pysyä säyseästi Maijan tossun alla. Mattikin alkaa vasta Marin myötä huomata olleensa exänsä pompoteltava joojoo-mies ja Marin mukaantulo realisoi hänelle tämän. Mattikin alkaa saada omaa tahtoa asioiden hoitoon.

    Maija syyttää kaikesta katalaa ikävää uutta naista, sillä Mari on helppo syntipukki tilanteessa, koska häneen ei ole tunnesidettä ja Matin syyttäminen romuttaisi enemmän kuviota.

    Mari ja Matti, pitäkää tiukasti oman elämänne rajat kiinni Maijalta, niin hän löytää nopeammin oman uuden paikkansa. Vaikka lapset ovatkin vuorotellen äidin ja isän kodeissa, exän vaikutuspiiri ei sinne ylety edes lasten varjolla. Maija kyllä rauhoittuu, kun olette jämeriä aikuisia hänenkin turvattomuutta muutoksesta kokevalle sisäiselle lapselle. Aivan kuin lapsi, Maija kapinoi muutosta ja tarvitsee apua rajojensa löytämiseen. Se ei ole henkilökohtaista Maria tai Mattia kohtaan, vaikka siltä voi alussa tuntua. Se on Maijan oma kasvun paikka ja kun tunnemyrsky laantuu ja Matista tai Marista ei saa riitelyyn toista osapuolta, tilanne tulee helpottumaan.

  • Pah sanoo:

    Nimimerkki Maija ilman Mikkoa, tässä tarinassahan ei ollut nyt kyse kuvaamastasi tilanteesta vaan siitä kun Maija itse haluaa eron, on uudessa suhteessa ja käyttäytyy kuin esiteini. Todennäköisesti tällaisen ihmisen aivolohko on jäänyt kehittymättä täysin ja seuraavaksi voinee miettiä, kannattaako edes lisääntyä, jos tunteiden käsittelyn taidot ovat tuollaiset. Herää kysymys, miten tuollainen ihminen voi olla jollekin täysipäinen vanhempi? Ahdistava kasvuympäristö.

  • Sipuli ja kuoret pois sanoo:

    Kun on takana suhde jossa menty yhdessä luottavaisin mielin ja se kaikki poistuu nii kuin täässäkin..suhteet menee uusiksi.. ehkä vaimo ei kuitenkaan syvällää itsessään ollut hyväksynyt eroa. Ja ehkä toivoi miehen osoittavan vielä kiintymystään eikä se koskaan tullut.. sai kaunan nousemaan käsiteltäväksi.. mutta koska odotukset jotka ei toteudu jos niistä ei sillälailla tiedä että onvain syvällä pettymyksen tunne se kääntyy jamuuttuu kaikki mikä asiaan liittyy kostoksi ja kayeudeksi.. vertailev minä kuva on toksista.

  • Mäkinen sanoo:

    Niin kävi meilläkin, vanhemmilla yhteishuoltajuus, mutta kun minä tulin kuvioihin 15 vuotta sitten,tämä exä vieraannutti lapset isästään eikä sen jälkeen ole heitä tavannut. Ja kyllä, oikeudessa asti taisteltiin mutta turhaan. Exä ei tuonut lapsia ikinä tapaamisiin ja kun vieraanuttaminen ei ole rangaistava teko asialle kukaan ei voinut mitää..mutta exä oli tyytyväinen

  • Lola sanoo:

    Uusiomies!
    Täsmälleen näin. Jos perusluonne on hyvin itsekeskeinen on henkilön elämä myös hyvin pitkälti sitä. Toisten ihmisten kunnioitus ja rajat ei vaan itsekeskeiselle ihmiselle ole tuttu käsite. Helposti oikeuttaa itselleen asioita. Mutta arvostelee toisten tapoja toimia suureen ääneen (myös niiden hyvien ystävien ja perheenjäsenten) koska tällä korostaa omaa erinomaisuuttaan ja oikeudenmukaisuuttaan, mutta nämä samat säännöt eivät päde hänen kohdallaan, koska ne eivät kysyttäessä koskaan ole vertailukelpoisia ja aina löytyy hyvät perusteet toimia toisin. Erittäin hyviä puhumaan ja manipuloimaan. Se on heidän tapa toimia ja käyttää ihmisiä.

  • Uusiomies sanoo:

    Maija parka ei ole käsitellyt eroaan jota kuitenkin itse haki.

    Luonnekin voi olla syvästi itsekeskeinen eikä ole lujuutta tarkastella omia haavoittuvuuksia rehellisesti ja pyrkiä kasvamaan.

    Nyt sitten pyrkii lisäksi vaikuttamaan asioihin jotka eivät ole hänen vallassaan ja turhautuu lisää. Kenties Maija rakastaa Mattia edelleen, sekin on mahdollista.

    Ongelma on kuitenkin Maijan. Ei kenenkään muun. Ei tätä muut voi ratkaista, Maijan pitäisi aikuistua.

  • Jukka sanoo:

    Olen pitkään työskennellyt vieraannuttamisteeman (lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta eron jälkeisessä tilanteessa) ja huoltokiusaamisen parissa ja näkemykseni on, että hyvin usein vieraannuttaminen saa alkunsa asetelmasta, jossa toiselle osapuolelle ilmaantuu uusi kumppani. Toiselle lapsen vanhemmalle vaikuttaa olevan sietämätöntä, että lapsen toisella vanhemmalla on uusi kumppani ja erityisen paljon ärtymystä tuntuu aiheuttavan asetelma, jossa lapsi on uuden kumppanin kanssa jollakin tavalla tekemisissä.

    Jonkinlainen psyykkisen rakenteen romahtaminen ja taantuminen vaikuttaa tapahtuvan vanhemmalla, joka ryhtyy vieraannuttamaan ja huoltokiusaamaan.

  • Mari sanoo:

    Täsmälleen samat kuviot. Kuin :Nimimerkki Marin kanssa. Tätä olemme miettineet mikä Maijan katkeruuden aiheuttaa??? Itse olemme tulleet siihen tulokseen, että juontaa juurensa jo lapsuudesta, koska ihmissuhteet oli takkuillut jo silloin. Eli sellainen ajattelutapa, että kaikki on pois häneltä. Manipulatiivinen, valehtelua ja toisten mustamaalaamista ja kontrolloiva käytös. Kuvittelee hänestä puhuttavan aina pahaa. Syyttää toisia asioista joita itse tekee. Lapset keikkuu kuin marjonettinuket tyhjien lupausten ja miljoonien muuttujien viidakossa. Lapsien kautta haetaan kaikki tuet ja käytetään keppihevosena Matin lompakolle. Aikaa ja kiinnostusta hänellä ei koskaan ole lapsille. Uhriutuu ja tirauttaa krokotiilinkyyneliä, kuinka lapsilla on aina aikaa muille, ei hänelle. Kuvittelee ettei lapset kerro meille asioita. Valheita valheiden päälle. Eikä tämä ole pelkästään meidän näkemys / ihmetys asioista vaan näitä asioita on ihmetellyt ääneen myös HÄNEN ystävänsä, että eikö ymmärrä miltä tämä kaikki ulospäin näyttää?? Ei tätä selitä, kuin jokin persoonallisuushäiriö tai narsismi. Toisten ihmisten kunnioitus on täysin vieras käsite. Tietynlainen rajattomuus kaikissa asioissa kuvaa hyvin tätä ihmistyyppiä. Narsistia ketuttaa eniten KAIKKI! Ilmeisesti hiertää tietää, että Mari onkin tykätty ja rakastettu tyyppi ja joka elää onnellisessa suhteessa Matin kanssa. Eli hänen entisen makean elämän mahdollistajan kanssa. Liekkö kaduttaa, että luopui ehjästä perheestä ja hyvästä miehestä? Eikö se ruoho ollutkaan vihreämpää aidan toisella puolen ? Narsistin katkeruus vain valitettavasti kasvaa. Tämä suloinen myrkynkeittäjä tukehtuu lopulta omaan soppaansa.

  • Pitäisikö erota, jotta puolisoni ei menettäisi lapsia sanoo:

    Tuttu juttu. Jännä juttu, että kaikki muuttui kun tulin kuvioihin mukaan, puolisoni ex riitautti kaikki, vaati kohtuuttomia elatusmaksuja ja ajoi puolisoni talousahdinkoon ja vieraannuttaa lapsia isästä kovaa vauhtia. Surullisinta on, että puolisoni on niitä harvoja miehiä, jotka oikeasti haluaa olla kunnon isä lapsilleen. Luulisi, että se olisi äitilleenkin helpompaa kun lasten isä HALUAA olla mukana mutta koston halusta ja täydestä itsekkyydestä ollaan tässä tilanteessa. Puolisoni on murtunut.

  • Maija ilman Mikkoa sanoo:

    Voi myös olla niin että lähtijä onkin Matti, jolloin Maija jätettynä ei meinaa toipua erosta ollenkaan. Kun Mari löytyykin hetkessä ja Matin elämä näyttää olevan kaikin puolin onnellista, voi Maija olla todella katkera siitä, että toinen elää sitä onnea, jota itse olisi halunnut elää.

  • Toivossa on hyvä elää sanoo:

    Tää on valitettavasti niin tuttu tarina. Aluksi kaikki oli hyvin mut sit lapsille puhuttiin pahaa. Lasten käytös muuttui, myös aggressiiviseksi. Omat lapset rupes kärsimään fyysisesti ja henkisesti. Koko perhe voi huonosti. Haimme apua mutta exä yritti sabotoi sitäkin. Kun näytimme exälle että emme anna hänen vaikuttaa asioihin, jotka ei hänelle kuulu ja näytimme että meidän suhde on lujaa tekoa ja puhallamme yhteen hiileen. Exän kuppi meni nurin ja ku ei keksiny mitään muuta niin haki elatusmaksuja oikeuden kautta, ei kertonut omista tuloistaan jotka huomattavasti suuremmat ku mieheni. Exä sai myös lapset myrkytettyä miestäni vastaan niin ettei lapset ole käyny meillä piiitkään aikaan. Todella surullista mutta ei jaksa taistella tuulimyllyä vastaan, muuten sairastutaan. Toivomme että lapset isompana vastaisi esim. Viesteihin ja nähtäisiin ja saatais välit kuntoon.

  • Nana sanoo:

    Ihan tuttua. Matti oli ihan paska /hirvee, ehdottomasti piti päästä eroon. Maijalla jo uusi kierroksessa mutta auta armias kun Matti löysi uuden! Matin olisi ilmeisesti pitänyt ymmärtää muuttaa luostariiin ja vaalia Maijan muistoa kuin jotain pyhäinjäännöstä sydämessään lopun elämää..että miehet voivatkin olla typeriä, olisihan tuollainen pitänyt tajuta.

  • äiti ja bonusäitiå sanoo:

    Epävarmuus omasta itsestä ja pelko että ei ole enää yhtä merkityksellinen lasten äitinä lasten isälle tai lapsille.

    Äideillä on lasten kautta isiin aika paljon valtaa vielä erinkin jälkeen. Ex-miehen uusi parisuhde muuttaa myös tätä valta-asetelmaa normaalimmaksi ja hankala käyrös voi olla myös reagointia tähän uuteen vallanjakoon

  • Muumimamma sanoo:

    Minulla on päinvastainen kokemus. 15 vuoden avioliitto päättyi ja sovittiin 50/50 yhteishuoltajuus. Isä löysi jo 6kk erosta uuden kumppanin mikä ei haitannut lasten äitiä ollenkaan. Mutta edelleen vaikka he ovat olleet yhdessä 10v ja lasten äidilläkin on ollut pitkä suhde, isän kumppani tekee kaikkensa ollakseen vaikea ja ilkeä äitiä kohtaan. Isä ja isän uusi kumppani myös puhuvat pahaaäidistä (jolla on useita sairauksia ja elämä ei ole kohdellut hellällä kädellä, mutta joka silti rakastaa lapsiaan joka solulla ja haluaa heille pelkästään hyvää)
    Erossa kaikkien osapuolten tulisi ymmärtää että kukaan ei vie lasten bio -isän tai bio-äidin paikkaa. Ja aikuisten tulisi osata käyttäytyä huolimatta siitä ketkä ovat parisuhteessa keskenään ja ketkä eivät ole enään.