Miksi teet heti uusperheen?

Huono Äiti sai avautumisen: ”Ihan kuin muilla eroäideillä olisi kaikki niin mallillaan, kun he heti ryntäävät yhteen uusien kumppaneiden kanssa. Minulla oli tilaa myös uudelle rakkaudelle, kumppanille, joka oli muka monella tapaa ihana ja ymmärtäväinen mies. Mutta eihän se kauaa kestänyt, kun kumppani tietenkin toi esille sen tyypillisen toiveen yhteisestä kodista, mikä herätti minussa niin ristiriitaisia tunteita.

Kumppanilla oli myös kaksi poikaa edellisestä suhteestaan, ikäjärjestykseltään aivan liian lähellä omia lapsiani. Yhteenmuuton ajatus, joskin pinnallisesti viehättävä, kätki sisäänsä aivan hirveän myllerryksen. Minä visioin niitä jaettuja huoneita, uusia, idioottimaisia sääntöjä ja vääjäämättä syntyviä kitkatilanteita. Pohdin, olinko valmis näkemään omat lapseni stressaantuneina ja menettämässä sen pienenkin turvapaikan, mikä heillä oli. Minulle lasten hyvinvointi ja arjen vakaus olivat ensisijaisia, toisin kuin joillekin muille, jotka ilmeisesti tuijottavat vain omaa napaansa. Raha, jota kumppani perusteluna yhteisille asuinkustannuksille usein esitti, ei tietenkään ollut mielestäni riittävä peruste niin suurelle elämänmuutokselle. Eihän aikuiset voi olla niin tyhmiä, että raha on ainoa syy tällaisissa asioissa.

Eräänä iltana, kun kumppani jälleen kiihtyneesti toi esille toiveensa yhteenmuutosta, minä päätin olla täysin rehellinen. ”Tiedän, että toivot yhteistä kotia, ja ymmärrän miksi. Olen kuitenkin miettinyt asiaa syvällisesti, ja uskon vahvasti, että on parasta, että pidämme omat kotimme. Lasten elämässä on ollut jo riittävästi muutoksia eron myötä. Heidän ei tarvitse sopeutua uusien sisaruspuolien tai jaetun kodin tuomiin haasteisiin. He tarvitsevat nyt vakautta ja omaa tilaa. En käsitä, miten jotkut vanhemmat altistavat lapsensa aivan kaikelle mahdolliselle, eikä heidän tarvitse siinä sopeutua kuin aikuisten mielihaluihin.”

Kumppani oli aluksi pettynyt ja jopa hieman loukkaantunut, vaikeana ymmärtämään minun näkemystäni, mikä ei yllättänyt minua lainkaan. Minä kuitenkin jatkoin selitystäni rauhallisesti: ”Uskon myös, että parisuhteemme pysyy vahvempana, kun meillä on molemmilla oma tila ja oma rauha. Emme ole koko ajan toistemme niskassa riitelemässä niistä arjen pikkuasioista, jotka ilmeisesti ovat niin ylitsepääsemättömiä joissain uusperheissä. Voimme nauttia toistemme seurasta silloin, kun olemme yhdessä, ja sitten palata omiin rauhallisiin koteihimme. Mielestäni aikuisten tulisi pystyä parempaan ja asettaa lasten tarpeet etusijalle – ja se tarkoittaa tässä tapauksessa heidän oman rauhansa ja vakauden säilyttämistä.”

Minun päätökseni osoittautui myöhemmin viisaaksi. Lapset kasvoivat omassa, turvallisessa kodissaan kanssani, ilman niitä uusien perhedynamiikkojen tai sisaruspuolien tuomaa lisäkuormitusta, mitä monet muut kokevat. Heidän lapsuutensa oli vakaa ja täynnä rakkautta, ilman turhia riitoja tai sopeutumispaineita, toisin kuin niillä, jotka elävät sekasotkussa. Minun ja kumppanin parisuhde puolestaan kukoisti omien kotien ansiosta. Meidän suhteessa oli tilaa ja vapautta, eikä arki kuluttanut sitä jatkuvilla konflikteilla. Me olimme onnellisia juuri näin.”

Nimim. Oma koti ja lupa

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 22 kommenttia, jätä oma kommenttisi.