Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Olen ollut mieheni kanssa melkein 20 vuotta. Kahdestaan kaikki oli nuorena kivaa, sitten alkoi tulla lapsia ja elämä muuttui rankemmaksi. Vauvavuodet oli suoraan sanottuna kamalia. Aina sanotaan älä eroa kun lapset on pieniä. Noh, lapset alkaa olla isoja, kohta nuorimmainenkin menossa kouluun, vanhin kolkuttelee jo melkein teini-ikää.

Ennen lapsia teimme asioita yhdessä, kun olin lasten kanssa kotona aloin tekemään enemmän kotitöitä. Nyt olen töissä kotona ja olen jo vuosia tehnyt kaikki kotityöt. Kun pyydän miestäni osallistumaan, hän osallistuu hetken, tekee mitä pyydän (kunhan muistan pyytää joka kerta, koska vastuuta hän ei ota mistään muusta kuin työstään tai esikoisen harrastuksesta). Tuntuu että tämä kaikesta ja kaikista huolehtiminen on tappanut kaikki tunteet miestäni kohtaan. Olen tainnut pohtia eroa jo viisi vuotta.

Yksin ollessani fantasioin elämästä ilman miestäni. Tuntuu ettei meillä ole mitään yhteistä, olen miettinyt oliko meillä alunperinkään mitään yhteistä. En näe että osaan enää olla onnellinen mieheni kanssa. Olen perustellut jäämistäni lasten hyvinvoinnilla (ydinperhe), asuntolainalla, töillä (jota teen kotona)… Milloin milläkin. Rakkautta en muista enää aikoihin miestäni kohtaan tunteneeni. En ymmärrä miten en saa tehtyä sitä viimeistä repäisyä ja erottua.

Olen jopa toivonut mieheni löytävän uuden naisen tai jättävän minut koska olen rasittava ihminen (mitä todellakin olen, sillä olen koko ajan kärttyinen). Mistä revin voimat eroon, talon myymiseen, lasten asioista sopimiseen ja uuden työn löytämiseen? Vai ajattelenko vain että olen jo nelikymppinen eukko, ei minun enää kannata etsiä onnea tai rakkautta?”

Nimim. Eukko

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 34 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Miehenkuvatus Peruuta vastaus

34 vastausta artikkeliin “Miksi on niin vaikeaa ottaa se viimeinen askel ja erota?”

  • Epätoivoa sanoo:

    Mä toivon samaa! Voikun hän nyt löytäisit uuden voi kun se pettäis niin saisin syyn erota.. olen siis yrittänyt jättää hänet monta kertaa mut joka kerta puhuu mut pyörryksiin… ja joskus sanoi että ’jos me erotaan sun toimesta mä teen sun elämästä helvettiä’ ja täytyy sanoa etten yhtään kyllä epäile tätä asiaa on semmoinen hänen luonteeltaan.

  • On helpompi rakentaa uutta kuin seistä raunioilla. sanoo:

    Kaikkea ei tarvitse saada tehtyä samalla kertaa. Asia kerrallaan. Ensin riittää sanat ”haluan erota” (jos niin on), se vapauttaa jo paljon energiaa. Sen jälkeen yksi asia kerrallaan eteenpäin. Lapsille kertominen. Kodin etsiminen. Pakkaaminen. Omaisuuden jakaminen. Uuden kodin laittaminen. Uuteen äitiysrytmiin oppiminen. Helpotus siitä, että enää ei voi syyttää jotakuta muuta huonosta olostaan. Tsemppiä.

  • Laurintyttö sanoo:

    Kuulin radiosta lauseen ”Parasta mitä voit antaa lapsellesi on tyytyväinen äiti”. Siihen loppui mietiskely. On joitakin ratkaisuja joita olen elämässäni katunut, tätä en sekuntiakaan. Suosittelen. Ei se jahkaamalla parane.

  • Eronnut sanoo:

    Uskslsin itse ottaa eron pari vuotta sitten. Miehestä siihen ei olisi koskaan ollut. Omat vaikeat hetkensä oli, mutta kyllä kannatti. Koen edelleen päivittäin onnen tunteita. Elämäni paras päätös enkä uutta suhdetta kaipaa!

  • Osaatko itse olla onnellinen? sanoo:

    Tuossa tilanteessa kannattaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä, että onko se oma onnellisuus/onnettomuus oikeasti kiinni siitä puolisosta. Ihan vaan varmuuden vuoksi, ettei käy niin että tyytymättömyys on kanavoitu siihen kumppaniin ja menee lapsi pesuvesien mukana.

  • S sanoo:

    Aikalailla voisi olla oma tekstini. Sillä erotuksella että eropäätöksen lopulta tein, siihen meni ehkä noin 4 vuotta. Kuukauden verran asunut omillaan ja nauttinut tästä ajasta, olen taas iloinen, unettomuus hävinnyt, jaksan paremmin esim lapsen kiukuttelut, ennen olin niin herkkä itsekin hermostumaan. Yksi lapsi meillä on ja hän on 50/50.
    Ihan samoja asioita itsekin pohtinut, oliko meillä ikinä mitään yhteistä tai oliko se koskaan suurta rakkautta, miten pärjään yksinään, voi kun mies tekisi sen päätöksen ettei minun tarvitsisi jne… ne kaikki vaan kävi mielessään läpi moneen kertaan ja lopulta päätin että hitto vie kyllä minä pärjään ja lapseni tulee pärjäämään, en vaan voi hukata loppuelämääni tässä suhteessa ja lopulta katkeroitua tai erota joskus ikäloppuna!
    Hirveästi voimia se vaatii mutta siitä selviää kyllä ja iso taakka tippuu harteilta kun päätös on tehty! Tsemppiä!

  • Ex-duracel sanoo:

    Kuulostat siltä, että olet uupunut. Kannattaisi löytää ensin muita ratkaisuja kuormasi keventämiseen aluksi. Itsellä jatkuva kuormitus johti uupumiseen ja eroon. Kun oli vuoden keräillyt voimia, ei se vanha elämä niin hullulta tuntunutkaan. Toki pelotti, että jatkuuko kaikki ennallaan ja uupumus palaa. Mutta otettiin kaikki oppia asiasta.

  • Totuus sanoo:

    Omille pojille aion kertoa, että jos haluavat parisuhteen mukavan naisen kanssa, niin ei kannata hankkia lapsia. Tai jos haluavat lapsia, niin varautuvat siihen, että nainen muuttuu lähes varmasti teitpä asiat naisen toivomalla tavalla tai oman näkemyksen mukaan.
    Sitten voi tehdä päätöksen tietäen mitä tulevaisuus tuo. Sen verran näitä naisnäkökulmia lukeneena ja lähipiiriä seuranneena, mikään ei ole koskaan hyvä.
    Itse en tätä nuorempana ymmärtänyt, kun yritin vaimoani miellyttää. Tämä rehellinen suora kommentti varmaan ammutaan täällä alas. Totuus sattuu, mutta onneksi ymmärsin edes myöhään.

    • Voimia sanoo:

      Samoja asioita täälläkin pyöritellään.
      Toivonut myös, että mies löytäisi uuden, kun itse en enää löydä yhteistä säveltä hänen kanssaan. Enkä silti haluaisi olla perheenhajoittaja..

    • Miehenkuvatus sanoo:

      Joskuseiehkä mikään riitä tai se ei ainakaan ole miehen käsissä. Olen tällä hetkellä eroa kohti menevässä avioliitossa. Ja tällaisen eämänsä risteyksessä seisovan naisen puoliso. Kaikki on kotona hyvin, luotansiihen kunhänitse näion sanoo. Varsin erilainen keskusteluyhteys on avautunut,kun erokin on jo nostettu pöydälle. Kummallakin on selkeä tarvepuhua nyt ilman filttereitä. Olkoon hormoneista tai mistä hyvänsä kyse, mutta kyllä tuntuu kuin puukkoa pyöritettäisiin rinnassa. Ei ole kiva kuulla kun toista ahdistaa kotona, mut miehet kiinnostaa. Ja on sitä viehätysvoimaa jo kokeiltukin fyysisessä kanssakäymisessä vieraan miehen kanssa. Kaiken tämän kertoo minulle yli 20 vuotta tuntemani nainen, kuin se olisi hänen oikeutensa kokea. Hänen hukassa olonsa itsensä kanssa on käsin kosketeltavaa.

      Tähänkö hajoaa hyvä perhe ja koti. Naisen ahdistukseen ”jostain”, tai kun antaa vieraalle miehelle luvan lähestyä. Tai itselleen luvan ihastua toiseen.
      Tottakai omatkin kintaat tippui tuohon ilmoitukseen, rakastan ja välitän edelleen. Mutta arvostuksen katoaminen vaikuttaa kyllä omaan tunteeseen vaimoa kohtaan rajusti.

      Miten nykyään ei oikein halutakkaan rakastua uudelleen, ainut vaihtoehto on lyödä kaikki romuksi ja avata tinder. Eikö naisille ole 40-50 vuotiaana muuta keinoa elää. Sääliksi käy….

      Omalle pojalle on todellakin elämänviisautta jaettavaksi, ihan dokumenttimuodossa ja lakimiehen avustuksella…