”Tänään lapsi kulki lokakuun viimassa tanssitunnille sortseissa ilman ulkovaatteita. Kotiinpäin käveltiin haalari päällä, mutta vain yksi kenkä jalassa. Ohikulkijat katselivat säälivästi kun tyyppi raivoaa naama punaisena – aiheena se, että ollaan menossa tuohon suuntaan eikä tähän suuntaan. Siinä kulki taas yksi äiti, joka ei saa lapsilleen pidettyä kuria.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Me puolisomme kanssa kahden kesken käytämme lapsesta vähemmän imartelevia hellittelynimiä. Välillä voimasanoilla höystettynä.

Eilisilta tanssittiin varpaillaan ettei tyyppi hermostuisi. Eihän se ikinä tietenkään toimi ja tyyppi vetäisi raivarin siitä, että ei luettu iltasatua niin pitkälle kuin hän olisi halunnut. Herätti sitten pikkusiskonsa ja ulvoivat molemmat tunnin suoraa huutoa. Tämä huono äiti pisti podcastin kuulokkeisiin ettei tarvitse kuunnella itkua ja kantoi kiukuttelijan sänkyyn ehkä 73 kertaa.

Nyt ruokaa laittaessa kuuntelen kuinka hän heittelee olohuoneessa kirjat pitkin lattiaa, kumoaa leluja ympäriinsä ja ulisee taas jotain. Mikään ei ole turvassa ja terrori vallitsee. Miksi näitä lapsia taas hankittiinkaan, mietimme puolison kanssa.

Yksi päivä kiukku lähti siitä, että edellisenä päivänä askarteluprojektiin oli liimattu oksa ja nyt sitä ei saanutkaan irti. Siitäkin riitti raivottavaa ainakin puoleksi tunniksi. Ja sitten varmaan pitikin laittaa esim. vaatteet päälle, tai käydä pissalla, tai mennä nukkumaan, tai sietää pikkusiskon olemassa oloa ja yhtä kiukkukohtausta voitiin kätevän saumattomasti jatkaa toisella.

Kuva Shutterstock, ylin kuva Shutterstock.

Meillä on tunnetaitokortteja, on kiukkukori, on oma sopukka rauhoittumiseen, on tarroja siihen ja tarroja tähän, on neuvottelua, on rajoja, on rakkautta, on loputonta keskustelua ja sanoittamista, välillä vähän lahjontaakin, joskus myös vanhempien huutamista ja raivoamista kun ei vaan jaksa.

Nauttikaa siitä ajasta, kun lapset ovat pieniä. Ne vuodet menevät niin nopeasti. Eivät tarpeeksi nopeasti.”

Nimim. Uhmaikäisen äiti 

Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 9 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Maariette Peruuta vastaus

9 vastausta artikkeliin “Miksi näitä lapsia taas hankittiinkaan?”

  • Nimetön sanoo:

    Story on my life. Ei jaksais.

  • Samma här sanoo:

    Samaistun vahvasti kirjoittajaan. Lapset vaan ovat erilaisia, ja jotkut itsepäisempiä kuin toiset, ja joillain pahempi uhma kuin toisilla. Lähetän paljon tsemppiä tilanteeseen, been there! Pienemmän vauva-aikana itselläni isomman uhmaa oli väsymyksen takia vaikeampi kestää. Helpottui kummasti kun sai itse levättyä. Ja hetkinä, joina pystyn ajattelemaan järkevästi, olen myös iloinen, että tyttärelläni on vahva tahto ja oma näkemys. Luotan, että hän osaa myös myöhemmin elämässä pitää puolensa.

  • Ei aivan susipska äiti sanoo:

    Kiukku on aina merkki jostain muusta, nälkää, väsyä, kohtaamattomuutta, pelkoa, jännitystä, jokin neurologinen hyppäys, allergia, kipu, raudanpuute, ihan mitä vaan. Meillä toimii jakamattoman huomion hetket, jotka ajoitetaan oikein. Heti kotiin tullessa hassutellaan hetki, juuri ennen iltapalaa selitellään jne. Lisäksi hetkiä vain kahdestaan kummankin vanhemman kanssa. Joskus ei toimi mikään ja raivo tulee, silloin kuunnellaan ja kannatellaan. Ja lapsen tempramentti tietysti ratkaisee, mikä määrä ja millainen keino toimii. Huutaminen ei toimi, sitä on kokeiltu…

  • Äiti vapaasta tahdostani sanoo:

    Fb:ssa kommentoitiin jälleen, ettei lapsia hankita, vaan niitä saadaan.
    Lasten saaminen siirtää päätösvallan jollekin ulkopuoliselle. Joku muu päättää milloin saat lapsia tai saatko lainkaan. Jotkut saavat vahingossa ja osin vastentahtoisestikin.

    Olen omani hankkinut. Harkiten päättänyt ja valmistautunut kantamaan vastuuni hamaan tappiin saakka, kiukkuineen ja ongelmineen. Minulla on ollut valta päättää, haluanko niitä vai en. Meillä Suomessa on pääosin mahdollisuus hankkia lapsia. Jossain muualla saat niitä, tahdoit tai et.

    • Ei yhdenkään vahingon äiti sanoo:

      Kiva että sinun kohdalla asia meni näin, mutta kaikki ei saa lapsia vaikka kuinka kovasti haluaisi ja yrittäisi. Jos kyse olisi vain siitä, että päättää hankkia lapsia ja sitten niitä varmasti saisi, niin olisihan se toki hienoa. Mutta siihen asti: kyllä, lapsia todellakin saadaan, ei hankita.

      • Maariette sanoo:

        Juurikin näin. Olen nyt 7,5 vuotta yrittänyt ”hankkia”, osin lääkärien avustuksella. En ole vielä saanut.

    • 10 vuotta lapsettomuushoitoja sanoo:

      Hienoa että löytyy vielä näitä hankkivia, jotka sikiävät pelkästä katseesta. Toiset käyttävät paljon aikaa ja rahaa siihen että SAAVAT edes sen yhden rakkauden hedelmän.

  • Nimetön sanoo:

    Yksi vähemmän puhuttu keino on harhautus. Tämä tosin pitäisi ajoittaa siihen hetkeen ennen, kun kiukku alkaa. Eli kun vanhempi näkee, että kohta alkaa tapahtua, niin äkkiä jotain muuta mielenkiintoista. Toimii parhaiten yhden lapsen kanssa, ja mielellään niin, että toinen aikuinen hoitaa kodin kaikki muut asiat, eli yksi vanhempi voi pelkästään keskittyä lapseen 😅 Vaatii myös vanhemmalta tosi paljon jaksamista. Mutta. Jos lapsen kanssa onnistutaan tarpeeksi usein tekemään näin, niin päästään yhä useammin palkitsemaan lasta. Saadaan koko ajan enemmän hyvää vuorovaikutusta, joka tukee lapsen tunne-elämän kehitystä. Jos on esim päivät kahden lapsen kanssa yksin kotitöineen, niin ymmärrettästi tätä ei millään ehdi jatkuvasti tehdä. Tai edes jaksa. Mutta suosittelen kokeilemaan aina, kun se vaan on mahdollista 🙂