Se vaikuttaa viivytystaktiikalta.

Tiedäthän, ensin joudut patistamaan ja maanittelemaan pesulle, sitten on vielä jano ja pissahätä, ja uudelleen jano.

Jossain välissä tätä nukkumaanmenon viivytysoperaatiota lapsi alkaa kysellä asioita tai kertoa juttuja. Yllättävän usein ne ovat tärkeitä kysymyksiä ja tärkeitä juttuja, eikä pelkkää höpinää.

Höpinä voisikin olla viivyttelykeino. Mutta miksi nämä tärkeät keskustelunaiheet nousevat esiin aina iltaisin, silloin kun lapsen pitäisi olla jo unessa ja silmät kiinni?

Aikuisen mielestä aika ei ole paras mahdollinen. Lapsi tarvitsee unta, ja aikuinen itse kaipaa jo levähdyshetkeä. Mutta toisin kuin höpinään, tärkeiden avautumisten kohdalla ei voi sanoa lapselle, että nyt suu kiinni ja pääkky tyynyyn, jutellaan huomenna.

Lasten nukkumiseen ja käytökseen erikoistunut asiantuntija Mylee Zschech kertoo, että lapselle tilanne on toisenlainen kuin aikuiselle.

Nukkumaanmenoon liittyvät rutiinit ja rituaalit tekevät lapsen olon mukavaksi ja turvalliseksi. Hän kokee läheisyyttä vanhempaansa, joten aika on mitä otollisin sille, että hän kertoo huolistaan ja mietityttävistä asioista.

Lisäksi hiusten harjaaminen, vaatteiden vaihto, ihon rasvaaminen ja sen sellaiset asiat mahdollistavat sen, että lapsi voi jutella asioistaan ilman, että hänestä tuntuu siltä, että vanhempi on jopa painostavan keskittynyt kuuntelemaan.

sylissä nukkuva vauva
Kuva Sharon Mc Cutcheon.

Lapset eivät myöskään useinkaan pysty puhumaan kokemistaan asioista välittömästi. He tarvitsevat aikaa prosessoida asioita, ja illalla ennen nukkumaanmenoa on otollinen hetki kerrata päivän kulkua. Siksi siinä kohtaa lapselle usein tulee mieleen tapahtuneita asioita ja kummastuttamaan jääneitä juttuja.

Moni vanhempi ei nukutushetkellä enää oikein jaksaisi tätä. Oma lepohetki siintää kenties vain sekuntien päässä, ja nyt yhtäkkiä lapsi haluaakin puhua siitä, miksi kaikki eivät ole kilttejä toisilleen tai sitä, missä mummo nyt on kun mummo kuoli.

Mutta koska hetki on lapselle tärkeä, sitä ei tulisi sivuuttaa. Tähän auttaa, kun ymmärtää, että lapselle kyseessä on tärkeä hetki päivästä, ja että kyseessä ei ole tahallinen viivyttely.

Kaikki meistä väsyvät, kaikki väsyvät kuuntelemaan lapsiaan joskus, ja jokainen kaipaa sitä omaa lepoaan, varsinkin jo illan ollessa pitkällä. Silti silloin, kun lapsella on tärkeää asiaa, on tärkeää antaa lapselle huomiota ja kuunnella. Jos keskusteluyhteys katkeaa, lapsi voi vähitellen sulkeutua.

Anna lapselle aikaa, ja ilmaise kiinnostuksesi. Voitte jakaa jotain todella tärkeää. Sen sijaan siihen viivyttely-höpöttelyyn voi ja saa sanoa, että jatketaan juttua heti huomenna, nyt nukutaan.

Lähde.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 1 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Nimetön Peruuta vastaus

Yksi vastaus artikkeliin “Miksi lapsilla on asiaa AINA nukkumaanmenon aikaan?!”