Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Meillä löytyy suvusta lapsi, jonka vanhemmat ovat ulkoistaneet kasvatuksen isovanhemmille. Lapsen vanhemmat ovat eronneet ja molemmat vanhemmat ovat löytäneet uudet puolisot. Pieni lapsi ei tahdo mahtua näihin kuvioihin. Lapsi laitetaan mummolaan perjantai illasta sunnuntai iltaan asti. Ei silloin tällöin vaan vähintään kolmena viikonloppuna kuussa. Isovanhempien lomaillessa voi lapsi olla kaksi viikkoa putkeen mummolassa.

Lapsi on viikko-viikko vanhemmillaan. Arkena lapsi menee nukkumaan jo klo 19, joten päivähoidon jälkeen näkee vanhempiaan vain 2-3 tuntia. Vanhemmat ovat jättäneet kaiken normaalin touhuamisen isovanhemmille. Isovanhemmat vievät lasta uimaan, opettavat hiihtämään ja luistelemaan. Ostavat askartelutarvikkeita ja vievät lastentapahtumiin.

Molemmat vanhemmat ovat ”täyspäisiä” aikuisia ihmisiä. Menestyvät työssä, tekevät uusien kumppanien kanssa normaaleja arjen asioita ja reissaavat. Pieni lapsi on vain unohdettu kuvioista. Viikonlopuiksi suunnittelevat ohjelmaa kumppaneiden kanssa ja lomilla lomailevat keskenään. Lapsi joutuu aina mummolaan. Vanhemmilla ei ole ongelmia päihteiden kanssa eikä mielenterveyden.

Putkikassi ja tuoli

Kuva Erol Ahmed.

On vaikea katsoa vierestä, kun pieni lapsi itkee, ettei ikinä pääse vanhempiensa kanssa lomalla mihinkään. Lapsi ihmettelee miksi hänen vanhempansa eivät vie häntä puistoon niin kuin kavereiden ja serkkujen vanhemmat. Onneksi lapsella on isovanhemmat, jotka antavat elämyksiä ja normaalia perhe-elämää lapselle.

Välillä vaan vierestä seuranneena mietin, miksi omat vanhemmat eivät anna aikaansa lapselle. Mikä on vikana, kun molemmat vanhemmat käyttäytyvät välinpitämättömästi? Ja mikseivät isovanhemmat tuo ilmi, ettei tämä ole normaalia.”

Nimim.

Kaupallinen yhteistyö Perhevapaalta työelämään -hankkeen kanssa.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 35 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Hannele Peruuta vastaus

35 vastausta artikkeliin “Miksi lapsi on aina mummolassa?”

  • Anna toisten olla! sanoo:

    Miten voit olla varma että lapsi kärsii tuosta? Oletko sinä se lapsi? Entä isovanhemmat, ovatko he valittaneet tästä tai olleet huolissaan tilanteesta?

    Sanot että lapsen vanhemmat ovat selväjärkisiä eikä heillä ole ongelmia päihteiden tai mielenterveyden kanssa. Miten voit olla siitä niin varma? Tuollaiset asiat eivät todellakaan aina näy päältä päin eikä niistä helposti puhuta.
    Itse kyllä epäilen vahvasti että tämän lapsen vanhemmilla on jotain ongelmia ja lapsen on siksi paljon parempi viettää aikaa isovanhempiensa luona.

    En puuttuisi tähän heidän järjestelyyn millään lailla. En varsinkaan kuormittaisi lastensuojelua tällaisella tapauksella.

  • Raili sanoo:

    Me hoidamme lapsenlapsia silloin tällöin,ja toki mielellämme. Mutta jos se olisi joka viikonloppuisin,varmasti keskustelisin asiasta. Ei ole oikein isovanhempia ja etenkin lasta kohtaan.

  • Körsbär sanoo:

    Kysy isovanhemmilta, onko asia heille ok?

  • Bb sanoo:

    Tää on tosi surullista, mutta toisaalta ONNEKS isovanhemmat ottaa koppia. Itse seuraan läheltä myös erolasta joka on joka toisen viikonlopun isällään ja joka toisen viikonlopun (äidin vklopun) mummolassa. Kyllähän isompi lapsi jo ymmärtää että äiti ei halua vapaa-aikaansa viettää minun kanssa.

  • Mummeli sanoo:

    Ei ole kahta samanlaista perhettä eikä voi tietää syitä mutta…On kyllä surullisen yleistä että uudessa suhteessa ja kun vielä tulee uudet rakkauden hedelmät niin se isompi lapsi tahtoo unohtua. Hyvä jos on isovanhemmat tukena. On tapauksia joissa vanhempi lapsi on sijoituksessa uuden onnen tieltä, lapsi onkin ongelmallinen joka ei sopeudu uuteen perhekuvioon.

  • Varhaiskasvatuksen opettaja sanoo:

    Kuulostaa siltä, että nyt olisi hyvä vanhempien vähän katsoa peiliin. Lasun paikka tuo on. Jos sillä saisi vanhemmat miettimään omia prioriteettejaan. Tosiasia on myös se, että isovanhemmat eivät ole kovin montaa vuotta jaksavaisia ja heilläkin on oikeus omaan elämäänsä. Ei isovanhempien tehtävä ole ottaa hoito- ja kasvatusvastuuta. Se on vanhempien tehtävä. Lapsi tästä kuviosta kärsii ihan varmasti.

    • Hmmmh sanoo:

      No toivottavasti nuo isovanhemmat eivät ajattele ”mä ja mun oikeus”. Lapsen oikeus menee kaiken edelle.

    • Ihmettelen sanoo:

      Okei. Eli esimerkiksi mun äiti joka on lasteni mummo ei ole kovaa vuotta jaksava. Hän on 48v. Ja niin on kaikkien ystävienikin lasten isovanhemmat. Alle 50-kymppisiä. Toki omat lapset on n. Kerran vuodessa mummolassa ja ikinä eivät yötä.

    • Äiti sanoo:

      Niinpä! Kyllä se on vanhempien tai vanhemman vastuu kasvattaa se lapsi, jonka on tähän maailmaan tehny! Näitä lapsesta vastuuttomia on muuten aika paljon!