Tämä kirjoitus on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

”Haluan nostaa keskusteltavaksi aiheen, joka on näkynyt omassa lähipiirissä, mutta myös yleisissä keskusteluissa. Nimittäin lasten erilaisen käyttäytymisen vanhempien avioeron jälkeen.

Mikä saa lapsen/nuoren käyttäytymään toisen vanhemman luona haastavasti, uhmakkaasti, provosoivasti, mutta toisen vanhemman luona täysin päinvastoin? Tapahtuuko tätä eniten silloin, kun vanhemmilla on huonot välit? Oppiiko lapsi/nuori pelaamaan vanhempien välillä saadakseen haluamansa? Usein kuulee sanottavan, että toisen luona ei uskalleta näyttää tunteita. Itsellä tulee mieleen, että valitseeko lapsi tavalla toisen vanhemman puolen, toista vastaan?

Mörkökivi

Jos vanhemmuus ei eron jälkeen ole toista tukevaa, saa toinen vanhempi lapsesta liittolaisen, toista vanhempaa vastaan. Tästä esimerkkinä se, että lapsi/nuori saattaa toistella toisen vanhemman sanomisia mantran tavoin. Näissä tapauksissa voidaan lie puhua jo vieraannuttamisestakin. Lapsi on yleensä lojaali vanhemmilleen.

Uskoisin, että lapselle ääripään käyttäytymiset on äärimmäisen kuormittavavia. En usko, että siitä seuraa lapselle/nuorelle mitään hyvää. Kaiken tämän jälkeen voi vain kysyä miten ja miksi kukaan vanhempi voi haluta niin paljon pahaa omalle lapselle, ettei toteuta hyvää jaettua vanhemmuutta myös avioeron jälkeen.”

Nimim. Vanhemmuus ei lopu avioeroon

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 32 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Mia Peruuta vastaus

32 vastausta artikkeliin “Miksi lapsi haastaa/uhmaa/provosoi vain toisessa kodissa?”

  • Lapsella oikeus arkeen molempien vanhempien kanssa sanoo:

    Meillä lapsen äiti muutti niin kauas, että vain kerran kuussa olevien tapaamisten (noin 1,5 vuorokautta) vuoksi lapsella ei ole edes ollut mahdollista kunnolla kotiutua toisen vanhemman kotiin tai elää arkea, jossa uhmattaisiin. Lapsi, nykyään teini, ei tosiaan käytäkään sitten täällä aikaa kiukutteluun ja voidaan keksittyä kivoihin tekemisiin, mutta toisaalta ei myöskään saa arjen muodostamaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Voin kuvitella, että meiltä lähtiessään teini sitten kotonaan kiukuttelee ja purkaa mahdollisesti sitä, että on tsempannut täällä. Me valitsisimme mieluummin sen arjen jakamisen kiukkuineenkin siitä huolimatta, että näin meille on helpompaa.

    Aina tietysti arjen eläminen molempien vanhempien kanssa ei vain ole mahdollista, mutta tahallisesti sen lapselta pois ottaminen on itsekästä.

  • Kokemusmummi sanoo:

    Kyllä surettaa, että lapsen pitää tuskailla ja reagoida eronneiden vanhempiensa huonojen välien vuoksi. Aikuisten on pidettävä mölyt mahassaan ja pidättäydyttävä kaikkinaisesta toisen osapuolen panettelusta ja mustamaalaamisesta. Lapsi kuulee ja näkee kaiken vaikka yrittääkin olla lojaali ja esittää ymmärtämätöntä. Lapsi näissä eroperheissä on aina se suurin häviä ja lapsen kautta kostajat raukkamaisia surkimuksia.

  • Eijaksalukea sanoo:

    Ookeii nyt siis pääsee kaikki haukkumaan myös lapsia ja toki niitä vanhempia. Mututuntumaltapa tietenkin. Muistakaapa että kiukku on myös normaalia kehitykseen kuuluvaa kasvamista ja tosiaan sillä ilmaistaan pahaa oloa, mikä johtuu jostain. Käsityksen mukaan joka ei salli tunteita näytettävän, tuo vanha 50-syntyneiden lapsuudessa saama malli on ehkä hieman vanhanaikainen..

  • Uusperheen äiti sanoo:

    Meidän uusperheessä se lapsi joka on ”valinnut puolen” ihan ilman omaa syytään on kokenut että äitinsä luona on se alkuperäinen ”koti” ja meillä on käymässä ja tämä hänelle sallittakoon on ainut lapsista joka uhmaa vain siellä ”kotona”. Muut uhmaavat molemmissa kodeissa suht tasaisesti asiasta toki riippuen, myös hänen täyssisarensa joka vaan oli uusperheen muodostamisen aikaan niin nuori ettei muista muuta tilannetta kuin tämä. Yksi lapsista on ollut pienestä asti joka viikko mummolassa (ei tarvinnut mennä niin aikaisin pk jne) niin hän on ainut joka uhmaa mummolassa vaikka muutkin ovat isovanhempien kanssa läheisiä. Lapset uhmaavat sille/niille joille parhaiten uskaltavat, ei ole välttämättä vanhempien käytöksellä/rajoilla jne merkitystä. Tätä olen yrittänyt miehen exällekin muistutella, että se että lapsi ei meillä käyttäydy huonosti ei tarkoita että äitinsä tekisi mitään huonommin.

  • Tealeena sanoo:

    Jännää, että osa ammattilaiseksi esittäytyvistä tekevät johtopäätöksen, ettei siellä paikassa missä kiukutaan olisi selkeitä sääntöjä tai mitään auktoriteettia tai tietoa siitä, kuka päättää tuon kerrotun perusteella siis.

    Meillä tiedossa on hyvinkin, että päätöksiä teen minä ainoana vanhempana tässä kodissa ja vastaa siis myös niistä. Tiedossa on, että siellä toisessa kotona julkisivun kunto on mielenkiintoisempaa kuin se, miten ihmiset oikeasti voivat tai mitä tuntevat. Ja tämä tullut molempien lasten suusta suoraan erillisinä mainintoina ilman, että olisin asiasta mitään kysellyt. Purkavat siis oloaan ja tottakai osaan ottaa kerrotun myös tietyn filtterin kautta.

    Mutta, minun luonani siis harjoitellaan tunnetaitoja kun ei niitä siellä toisaalla päästä harjoittelemaan. Välillä se on ihan jäätävän rankkaa kun ottaa vastaan molempien turhautumista, huonoa tuulta, mikä sitten korostuu erityisesti vaihtopäivän edellä ja ao. päivänä. Tähän saanut myös ammattilaisapua, jotta sitä tunteiden sanoitusta pääsee harjoittelemaan ja lapsilla on aidosti tilaa hengittää.

    Ihan hirveästi se ei lohduta, että tuon päälle välistä tuntuu että se kiva (lue: juhlava, muille isoina asioina kerrottava) tapahtuu siellä toisessa kotona. Tai ainakin muistavat kertoa miten siellä on hienoja juhlia, jne. Päälle ykköset ja sitten pitää osata olla siististi. Mikäpä siinä, hyvää treeniä se on juhlien osallistumisen suhteen. Meillä on kyllä aika paljon relammat bileet, mutta ainakin tunnelma on aito, eikä somepostauksia varten lavastettu.

    Ihania ovat, silloinkin kun tulee täydeltä laidalta, eikä oikeastaan enää jaksaisi yhtään lisää. Jäljestäpäin jutellaan jotta mistä tällä kertaa olikaan se fiilis kotoisin ja miten jatkossa voisi ehkä vähän auttaa sitä omaa oloa niin, ettei tarttisi räjähtää. Kyllä täällä rajojakin osataan pitää, kulisseja ei ja siitä olen yksinomaan onnellinen.

    • Jep sanoo:

      Kirjoitinkohan aiemmin epäselvästi, mutta ainakin yritin tuoda esiin että se paikka jossa lapsi tuntee olonsa turvalliseksi – on paikka jossa uhmataan. Uskalletaan näyttää ne tunteet – tiedetään että aikuinen kestää ne, pysyy, lohduttaa, ottaa syliin jne

  • Mia sanoo:

    No jaa, me asutaan saman katon alla, ei siis olla erottu, mutta kyllä lapset silti käyttäytyy eri tavalla äidin ja isän kanssa. Eikä esim. äidin nenälle hypitä ihan samalla tavalla kuin isän. 🙂

  • Onhan näitä nähty sanoo:

    Ihan hienoa, että tätä asiaa selkeästi lähestytään monelta eri kantilta, mutta itse kasvatusalalla pitkään työskennelleenä voin sanoa, että kyllä siinä erilaisen käytöksen takana on myös hyvin usein ihan puhtaasti auktoriteetin puute toisessa kodissa. Jos sanat säännöt eivät päde molemmissa paikoissa, esimerkiksi lapsen ei tarvitse syödä samaa ruokaa kuin muut perheenjäsenet tai älylaitteita tuodaan ruokapöytään tai viedään sänkyyn juuri ennen nukkumaanmenoa, aiheuttaa se lapselle vaikeuksia hahmottaa mitkä asiat ovat sallittuja ja mitkä eivät. Lapsi tarvitsee rakkauden lisäksi myös selkeät rajat, jotka yhdessä luovat turvallisuuden tunnetta. Se, että lapsen kanssa arki sujuu toisessa paikassa paremmin ei ole aina itseisarvo sille, etteikö lapsi voisi toteuttaa itseään tai tuoda tunteitaan julki samalla tavalla. Joskus se vain ihan puhtaasti on merkki siitä, että toisen vanhemman vanhemmuus, selkeät säännöt ja vuorovaikutus lapsen kanssa ovat yksinkertaisesti tasapainoisempaa kuin toisessa kodissa.

  • ... sanoo:

    Me ei olla erottu, mutta ehkä tää tilanne sitä on. Ollaan molemmat vuorotyössä ja ei olla edes joka viikko yhtäaikaa kotona. Tai no silloin kun jompi kumpi vanhempi nukkuu. Pienin on samanlainen molemmille. Keskimmäinen poika ottaa isän kanssa yhteen. Mulle ei ikinä kiukkua. Vanhin taas tytär on mulle ihan hirviö. Paiskii ovia. Välillä muriseekin kun on niin vihainen. Isälle taas on tosi kiltti. Tyttö on ollut pienestä jotenkin isän lemppari. Ehkä vaikuttaa kun oli isän kanssa kotona kolme vuotta niin heillä vahvempi suhde. Keskimmäinen oli mun kanssa kolme vuotta kotona. Ja tämä nuorin on ollut päivähoidossa taas pienestä pitäen. Mä oon tullut tulokseen että nää johtuu jotenkin kemioista enemmän. Eroissa tuntuu että aina etsitään syyllistä.

    • Erilaisuus sanoo:

      Tämä on muuten totta. Myös luonteenpiirteet vaikuttavat. Vaikka kaikki lapset ovat rajattoman rakkaita, yhden kanssa olen enemmän samalla aaltopituudella sanattomastikin kuin muiden. Muille joudun usein selittämään, mitä tarkoitan (siivoaminen, elämänrytmi, ruokien maistaminen), kun taas tämä yksi toimii kuten minä. Olen joutunut itsekin katsomaan peiliin siinä, millaisia asioita ja miten vaadin eri rytmissä elävältä taiteelliselta maailman ihailijaksi ja vastakohdaltaan säntilliseltä päsmäriltä. Riidat ovat vähentyneet, kun itse asetun kuuntelemaan ja miettimään toimintakeinoja lapsen persoonallisuuden mukaan.

  • Minä vaan sanoo:

    Voi tietysti olla, että turvallisen vanhemman luona kiukutellaan ja kiukutteluhan kuuluu välillä jokaisen elämään eikä ole vaarallista. Itselläni enemmän sellainen kokemus, että sen vanhemman luona kiukutellaan, jolla ei ole selkeät rajat. Kun lapsi saa mennä nukkumaan milloin huvittaa ja nukkua niin kauan kuin huvittaa tai kun ei ole säännöllisiä ruoka-aikoja ja vedetään herkkuja joka välissä. Ei ole ihme, että kiukuttaa, kun pitääkin arkena aikaisin herätä kouluun ja on väsynyt sekä verensokerit heittelee laidasta laitaan. Sitten ihmetellään, että miten meillä lapsi kuin eri teini ja, että meidän ”tiukat” aikataulut eivät anna lapselle tilaa kiukutella. No ei pidä paikkaansa. Täällä kuunnellaan ja tehdään yhteiset kompromissit, vietetään yhteistä aikaa, annetaan positiivista palautetta ja aikuiset pitävät rajoista kiinni. Lapsi nauraa ja on hyvän tuulinen. Ei voi olla niin, että meidän ”tiukasta” kasvatuksesta johtuisi lapsen huono käytös toisessa perheessä. Ehkä ei heti kannattaisi lähteä siitä oletuksesta, että vika on muissa.

    • Huohhhh sanoo:

      Miten sinulla voi olla kokemus toisesta kodista, jossa ei mielestäsi ole rajoja) jos et ole siellä toisessa kodissa itse. Se ei ole sinun kokemus. Sinulla voi olla kokemus vain tilanteesta jossa olet ollut mukana.
      Se että lapsi nauraa on myös joskus silloin surullista että se nauru voi olla miellyttävää tai itsestään pilkkaa tekevää ns. ”seurapiirinaurua”. Olen monet kerrat nähnyt kun lapsi tai nuori nauraa itselleen kun joku tekee hänestä pientä pilkkaa tai kun hän haluaa olla jonkun kanssa läheinen eli miellyttää ja nauraa siksi.
      Monitulkintaisia asioita.
      Ja tosiaan aika lapsivihamieliseksi on mennyt meno täällä, tehdään aloitus johon toivotaan tukea muilta. Perustuen ei mihinkään. Luoko nämä tekstit mitään positiivista vanhempien välille? Äiti puolet meuhkaamassa rajojen kanssa, toki lapsi tarvitsee ennenkaikkea sitä välittämistä.

  • Vielä on harjoittelemista tässä sanoo:

    Pitää varoa manipulointia, jota osaavat niin vanhemmat kuin lapsetkin. Hyvä jos pystyy rauhallisesti arvioimaan tosiasioiden pohjalta, ja ymmärtää miksi jonkun osapuolen kannattaa toimia tavallaan. ”äiti ei koskaan oon noin hullu, isä antaa mulle aina rahaa, nyt se Maija on taas valehdellut lapsille, nyt se Matti on päästänyt ne yksin menemään… Mutta onko tämä ihan oikeasti totta? Ja kannattaako hermostua? Toisella ihmisellä on oikeus olla erilainen kunhan ei vahingoita muita. Lapsi harjoittelee ja hakee itselleen turvaa ja hyvää paikkaa laumassa. Omalla käytöksellään ja esimerkillään ainoastaan voi vaikuttaa. Vähitellen se tuo tulosta. Eri asia on, jos lapsi on vaarassa holtittoman vanhemman luona. Silloin pitää taistella.

  • Onko äitin vika? sanoo:

    Tohon turvalliseen kiukuttelupaikkaan kans uskon. Toki epäselvät rajat kiukuttaa lapsia mutta ei nyt ihan jatkuvia älyttömiä raivareita. Rajat ja rakkaus. Rakkaus on kuitenkin se tärkeämpi. Halu/kyky ymmärtää lapsen kokemus.

    • Vihainen vanhemmalle sanoo:

      Äitini ei ollut turvallinen aikuinen ja hänelle kyllä sen vihan ja pahan olon myös purin. Arvosteli isääni ja yritti vaikuttaa mielipiteisiini. Isälleni en kiukutellut, koska hän käyttäytyi asiallisesti minua kohtaan. Ehkä jopa korostin äitini käytöksen vuoksi hyvää käytöstäni isää kohtaan. Kyllä se viha siis voi hyvinkin kohdistua myös aikuiseen, jonka vuoksi pahaa oloa kokee tuntevansa. Älytöntä on se, että vaikka isäni olisikin ollut niin kamala kuin äitini sanoi, hänen oma käytöksensä käänsi kaiken syyn häneen itseensä.

      • Muista sanoo:

        Ja olit silloin teini niinkö? Usein tuolloin aletaan kyseenalaistaa asioita, joita erperheissä ollut, voi olla että toinen ennen etäisempi vanhempi käyttää herkkää ikää hyödyksi ja huomaamatta koittaa ” varastaa” lapsen puolelleen nyt kun suurin työ on tehty, johon ei osallistunut aiemmin juurikaan.
        Jos äitisi on sinut hoitanut, kasvattanut ja murrosiän läpi luotsannut, muista arvostaa sitä. Kun vuosia kuluu voit tulla pettymään pahasti ja huomata että äitisi oli oikeassa.
        T. kokenut

        • Vastuu on aikuisella sanoo:

          En usko, että hän pelasti minua miltään arvostelemalla isääni ja mielensä ailahteluilla. Päinvastoin, minun on vaikea luottaa keneenkään. Lapsesta asti koin tuota vihaa ja teininä se purkautui ”syyllisen” niskaan. Olemme hyvissä väleissä nyt aikuisena, mutta mikään ei totuutta muuta siitä, mitä hän sai minut tuntemaan ja kuinka siihen reagoin. Aikuisen on osattava hillitä itsensä, omasta toiminnasta ei voi syyttää edes huonoa ex-miestä (tai -vaimoa, kyse ei tässä ole sukupuolesta)

          • Sivusta sanoo:

            Sinun äitisi ja isäsi suhde ei sinulle kuulu joten ei liity sinuun mitenkään. Olet vapaa elämään omaa elämääsi mutta riippuen mitä vanhempiesi välillä tapahtui, toki se on voinut olla äidillesi vaikea paikka.
            Jos lapselle ei kehity empatia kykyä itselleenkään on se tosi surullista jos hyvä kasvatus menee ” hukkaan”. En todellakaan tunne tapaustasi mutta eihön kukaan ole täydellinen, ellei hän todella liimannut sinua alvariinsa, en lähtisi tuomitsemaan jos isäsi onkin viheliäs ihminen ollut. Joskus asiat oppii vasta kun itselle tulee sama tilanne elämässä läpikäytäväksi. On ikävää koko perheellenne menneeseen takerrutaan kiinni.

  • Äiti sanoo:

    Kyse voi olla siitäkin, että toinen vanhempi ei usko, miten lapsi/nuori käyttäytyy toisen luona. Eiköhän juuri se ole sitä curling-vanhemmuutta, ettei ikinä opi vastuunottoa, kun aina voi syyttää muita. Hyvä, jaettu vanhemmuus on myös toista kunnioittavaa ja tasavertaista. Kodit eivät koskaan voi eron jälkeen samanlaisia.

  • Se tiukkis sanoo:

    Itse olen se pahan alku ja juuri. Ainakin jos lapselta kysytään.

    Lapsi on ihana, herkkä, itsenäinen ja luovuus kukkii, mutta luonani asuu vain kiukutteleva ja vihaa uhkuva nuori, joka uhmaa jokaista talon sääntöä.

    Yritän kaikin keinon keskustella ja puhua, en siis suoriltaan aseta rajoja, vaan niistä keskustellaan miksi ja minkä takia.

    Kasvatusalan ammattilaiset eivät löydä lapsestani mitään vikaa. Vaikka lapsi hokee kuinka on masentunut ja kärsii muistakin psyykkisistä oireista.

    Toisen vanhemman luona ei ole sääntöjä, saa tehdä ikäistään vanhempia asioita ja ainut keino millä saada toisen vanhemman hyväksyntä on olla samanlainen, samanlaisilla oireilla.

    Katkeruus saa ihmisen toimimaan kummallisesti ja kun siihen lisätään martyyriys, niin lapsihan siinä kärsii.

    Nyt nuolemme siis haavojamme ja toivomme aikaa parempaa.

    Rakkauteni ei silti häviä, vaikka toinen vanhempi yrittäökin käyttää lapsen kiukkua minua vastaan.

  • Jep sanoo:

    Tätä muuten näkee myös varhaiskasvatuksen puolella. Tietyt lapset joista tiedetään että kotona on ikätasoon nähden liian rentoa ja vapaata olo, käyttäytyvät uhmakkaasti ja vastustaen, rajoja kokeillen varhaiskasvattajia kohtaan – he pitävät niistä rajoista kiinni ja usein se käytös sille päivälle vähenee keskustelun, läheisyyden, yms keinojen jälkeen. Pahimpia ovat yleensä maanantait.

    ” Tästä esimerkkinä se, että lapsi/nuori saattaa toistella toisen vanhemman sanomisia mantran tavoin. Näissä tapauksissa voidaan lie puhua jo vieraannuttamisestakin. ” Tästä ehkä sanoisin, että riippuu myös mitä sanomisia toistetaan. Suoraltaan en vetäisi johtopäätöstä että toinen vanhempi on vieraannuttanut jos lapsi jotain toistaa – oma ydinperheen lapseni toistaa mm. että kädet pitää pestä ennen ruokaa, herkut ovat jälkiruokaa yms.

    Taas sitten siihen miksi näennäisen hyvässä kodissa lapsi ei uskalla uhmata voi liittyä ihan vain lapsen ja aikuisen kokemuksen eroihin. Kuulin tarinan kerran missä A vanhempaa syytettiin vieraannuttamisesta kun lapsi ei halunnut Bn luokse mennä – psykologin keskusteltua lapsen kanssa jonkin aikaa kävi ilmi että lapsen kokemuksen mukaan B ei puhu hänelle koko aikana ja kommunikaatio on todella vähäistä – lapsi ei nauttinut olostaan. Eli välttämättä aikuinen ei tiedosta (tai muille aikuisille ei näyttäydy) miksi lapsi ei koe oloaan turvalliseksi – ei voi esim. luottaa että tämä aikuinen kestää pahan oloni, välittää niin että pitää kiinni rajoista ja lohduttaa ja huolehtii.

    Tietämättä näitä perheitä ja hyvin suppea kuvaus ilman esimerkkejä ei tietenkään voi kuin pohtia yleisellä tasolla.

  • Laquz sanoo:

    Voi olla ettei ole ollut hyvää jaettua vanhemmuutta ennenkään avioeroa niin mitä sitä muuttamaan

  • Kirsikka sanoo:

    Lapsi uhmaa siellä missä kokee olonsa turvalliseksi.

    • Vivian sanoo:

      Näin minkin ajattelen. Jos uskaltaa kokeilla rajoja rarkoittaa se sitä että luottaa siihen ettei häntä jätetä vaikka käyttäytyisikin huonosti. Voi kaatua kun tietää että joku ottaa kiinni. Jos ei luota siihen niin sitä vaan sipsuttelee varpaillaan..

  • 3 lasta sanoo:

    Minusta lapsi haastaa ja koettelee sitä vanhempaa, johon hän luottaa. Sitä vanhempaa, jonka luona hän kokee olevansa turvassa, vaikka uhmaa ja kiukuttelee. Sitä vanhempaa, jonka hän tietää olevan aina turvana, kävi miten kävi.

    • Ei mustavalkoista sanoo:

      Oma kokemukseni on päinvastainen. Purin pahan olon sen aiheuttajalle ja viihdyin sen seurassa, jonka kanssa oli helppo olla.

      • Muista se! sanoo:

        Teinit voi toimia noin kun uskaltavat, mutta pienemmät lapset eivät.

        • Näkemys sanoo:

          Itseasiassa lähipiirissäni eräs koulun ensimmäisillä luokilla oleva lapsi on niin kauan kuin muistan reagoinut usein todella agressiivisesti vanhempaa kohtaan, jolla pinna on herkässä ja säännöt epäjohdonmukaisia. Tuntuu jopa tahallaan ärsyttävän tätä vanhempaa. Rauhallisemman vanhemman kanssa ei juurikaan riitele. En ole ammattilainen, mutta opitulta käytökseltä vaikuttaa eli mahtaako lapsi myös toisinaan peilata käytöstä. Erilaisia tapauksia on varmasti paljon eikä yhtä oikeaa vastausta.

          • Ihmineneiteenoin sanoo:

            Entä jos et kirjoita kenenkään elämästä tänne vaan kerrot sen sille lähipiirissä ihmiselle, jota nyt noin pellenä kasvattajana pidät suoraan? Läheltä varmaan seuraat kun noin tarkkaan tiedät. Ehkä se häpeä äiteetään kun te muutkaan ette siitä pidä ja arvosta vaikka olette ” lähipiiriä”, ja purkaa sitä huonouden tunnetta jota perheeseen kohdistuu äitiinsä kun ei muuta osaa. Entä jos auttaisit ja tulisit, kehuisit. Et täällä haukkuisi.

  • Jaa sanoo:

    Varmaan vaihtelee tapauskohtaisesti. Voi olla, että joissain tapauksissa lapsi haluaa nimenomaan näyttää olevansa toisen vanhemman puolella, ja kiukuttelee sitten sille toiselle, joko täysin omasta aloitteestaan tai toisen vanhemman provosoimana. Joissain tapauksissa taas voi olla kyse siitä, ettei uskalla käyttäytya huonosti toisen vanhemman luona, ja se varpaillaan olon stressi purkautuu sitten sen turvallisemman oloisen vanhemman kanssa.

    • Eronnut äiti sanoo:

      Tai sitten on kyse siitä, että sen luona missä kiukutellaan on epäselvää kuka asioista päättää. Rajoja kokeillaan, ja jos ne pitävät niin ei niitä ole jatkuvasti tarve testata. Onko vanhemmuus hukassa?

      Olisi vähän outoa että lapsen huono käytös toisen vanhemman luona olisi lähivanhemman syytä.

      • Se "vaikea" exä sanoo:

        Meillä lapset tietää kokemuksesta että etän luona pääsee helvetti irti jos kiukuttelee. Joten kiukkuavat sitten minun luona senkin edestä. Raskasta itselle on kuulla kaiken kiukuttelun jälkeen mikä mielen päällä oikeasti on, ja useimmiten liittyy epäoikeudenmukaisuuden kokemukseen etän luona tai koulussa.