Kuinka paljon avioliitossa saatu sukunimi merkitsee? Ajattelevatko muut sitä ”eksän nimenä” eron jälkeen, vai onko se monilla jo osa omaa identiteettiä? Entä jos siitä haluaa eroon, mihin nimeen sitten vaihtaa? Tätä mietti Avaudu tästä -lomakkeella keskustelunavauksen lähettänyt lukija nimimerkillä Pohdiskelija:

”Avioerostani on nyt viisi vuotta. Olen alkanut pohtia, että ex-mieheni sukunimi ei enää ole osa minua. Tuntuu oudolta olla osa jotain mistä olen eronnut. En missään nimessä halua jatkaa elämääni eksän nimisenä. Minulle olisi ihan ok, että lapset ovat isänsä nimellä. Lapset ovat yhtä lailla silti minun lapsiani. Postilaatikkoon mahtuu kyllä toinenkin nimi.

En kuitenkaan tiedä mikä sukunimi tuntuisi omimmalta. Tyttönimi? Nimi suvusta ? Haluaisin kuulla minkälaisia toimenpiteitä naiset ovat sukunimelleen tehneet eron jälkeen. Lähipiirissä olen huomannut, että jotku menevät jopa uudelleen naimisiin ja YHÄ pitävät eksän sukunimen. Henkilökohtaisesti en mitenkään voi ymmärtää sitä. Haluan mennä elämässä eteenpäin jättäen eksän kanssa eletyn ajan taakse.”

Oletko sinä pitänyt eksän nimen eron jälkeen, vai vaihtanut johonkin enemmän omalta tuntuvaan nimeen? Kerro meille kommenteissa!

Artikkelikuva Jon Tyson.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 48 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Uusiin naimisiin Peruuta vastaus

48 vastausta artikkeliin “Mikä (suku)nimeksi MINULLE?”

  • Epäröivä sanoo:

    Olen eronnut ja minulle jäi miehen nimi, mutta kun minulla on kaksi lasta , jotka ovat isänsä nimellä, joka kuoli muutama vuosi sitten (ensimmäinen mies). Taidan ottaa oman sukunimeni..

  • Mummo-nimi sanoo:

    Itse vaihdoin pari vuotta eron jälkeen sukunimeni suvussa olleeseen (mummon tyttönimi) nimeen, kun silloinen poikaystävä kysyi että onko mulla aikeita palata takaisin kun vielä pidin eksän nimeä. Totta, vaati euroja ja viitseliäisyyttä, mutta jälkeenpäin olen ihmetellyt kun en tehnyt sitä aiemmin. Totesin nimeä vaihtaessani poikaystävälle että tämän nimen kanssa menen hautaan. Kun me puolestamme avioiduimme, hän ei edes yrittänyt saada minua vaihtamaan nimeäni. Lapsellamme on yhteisestä päätöksestä minun sukunimeni. Hän totesi, että aikuisena kuka vaan voi vaihtaa nimeään, joten mistä tiedämme minkä niminen hänestä vielä tulee 🙂 Edelleen tunnen nimeni omakseni, se varmaan parasta tässä!

  • Tyttönimellä liikenteessä sanoo:

    Palasin tyttönimeen 3 vuotta eron jälkeen. Harkitsin mummoni tyttönimeä, koska hänellä ei ole ollut mahdollisuutta aikanaan valita, olisko pitänyt oman nimensä. Tyttönimeni tulee kuitenkin siitä sukuhaarasta, johon koen voimakasta samaistumista toisin kuin toisen puolen sukuun – siitä syystä vaihtarit oli joko tyttönimi tai nimi tästä sukuhaarasta.
    Ukkini oli minulle valtavan tärkeä henkilö, joten kyllä hänen nimensä kantaminen lopulta tuntui sopivalta omaan identiteettiin. Vieläkin tuntuu kyllä vähän hassulta, ikäänkuin ei niin aikuiselta, sanoessani tämän nimen ääneen – mutta eiköhän tähän kohta jo totu.

  • Oman sukunsa esiäiti sanoo:

    Tunsin mieheni vain hänen eksänsä sukunimellä. Kun pohdimme nailisiinmenoa, minulle tärkeintä oli yhteinen sukunimi, vaikka sitten se olisi ollut hänen eksänsä alunperin. Mies ei halunnut lapsuuden sukunimeään, eikä sitä, että otan eksän nimen. Pohti asiaa pari vuotta, makusteli ja keksi kokonaan oman. Nyt meitä on vain muutama. Avioliiton kautta saa itselleen, mutta erotessa, eteenpäin sukunimeä ei voi ottaa. Lapsille jo painotettu, että ”pijätte sit oman nimen!” kun meette naimisiin.

  • Eronnut ja kohta uudesti naitu sanoo:

    Oon täysin saman kysymyksen äärellä. Tyttönimi tuntuis kaikista järkevimmältä, mutta jotenkin 15v jälkeen se ei enää tunnu omalta. Uuden miehen nimi, ei sekään oikein tunnu. Exän nimi tuntuu omalta mutta haluaisin luopua siitä.

    Todnäk otan tyttönimen, kyllä siihen taas tottuu. Lapset haluis vaihtaa mun kanssa mutta saavat muuttaa sitten aikuisena nimensä jos haluavat. En lähde siihen sotaan exän kanssa.

  • Uusiin naimisiin sanoo:

    Halusin ex:n nimestä eroon! Olisin ottanut tyttönimen mutta alkoi näyttää siltä että uudet häät oli tulossa. Siinä vasta sitten olikin melkoinen ongelma kun lapset oli ex:n nimellä ja nyksällä on lapsia ja he ovat hänen nimellä.. koin että en haluaisi olla saman niminen kuin ei omat lapset. Koin sen jotenkin ristiriitaisena että omat lapset ovat eri nimellä.
    Päädyin kuitenkin ottamaan miehen nimen, koska kolme nimeä postilaatikossa olisi ollut liikaa ja olisin ollut ainoa omalla tyttönimelläni koko perheessä. Mutta pakko sanoa että aika paljon painin tämän nimi asian kanssa. Asia olisi ollut helppo jos nykyisellä ei olisi ollut lapsia.

  • Erikoinen G sanoo:

    Exän sukunimi sen verran harvinainen omaan tyttönimeeni verrattuna että olen pitänyt sen vaikka erosta jo yli 4 vuotta. En roiku exässäni hyvät välit häneen on edelleen vaikka ei ole yhteisiä lapsia.

  • Minttu sanoo:

    Mikäli eroaisin, ottaisin käyttööni äitini tyttönimen. Sillä sukunimellä on minulle eniten nerkitystä.

  • Nimistä voi valita kauneimman sanoo:

    Päätin jo nuorena että pidän oman nimeni jos menen naimisiin. Ajatuksena se, miksi naisen pitäisi vaihtaa nimeä. Olen toista kertaa naimisissa, edelleen tyttönimelläni, eikä haittaa yhtään että miehellä on eri sukunimi. Lapsillani on minun sukunimeni. En haluaisi olla saman niminen hänen lastensa ja exänsä kanssa.
    Sitä en ymmärrä, miksi ex pitää edelleen miehen nimeä, vaikka inhoaa miestäni🤣

  • Exä rassaa sanoo:

    Itse eronneena, uudessa suhteessa. Edellisestä suhteesta lapsi. Haluan itse eroon exäni nimestä, en koskaan tuntenut kuuluvani heidän sukuunsa enkä olisi nimeäni halunnut naimisiin mennessä edes vaihtaa. Mikäli uudessa suhteessa ei ala naimisiinmeno tulemaan ajankohtaiseksi, vaihdan todennäköisesti tyttönimeni takaisin. Ihan turhaa nimenvaihtoa ei viitsi tehdä kun rahaa menee sitten taas uuteen ajokorttiin, passiin yms.

  • JuntitJumittaa sanoo:

    No, tämä yksi ex-vaimon tyttönimi on perussuomalainen nimi, ja miehen oli ruotsinkielinen.
    Hienohelman mielestä parempi ja haluaa että hänellä on lasten kanssa sama sukunimi.
    Aika kulunutta.

    Ottaen huomioon, että olikohan se vasta 1900 taitteessa jolloin tuli tavaksi ottaa miehen sukunimi.
    Minusta jokaisen exän pitäisi joko kunnialla kantaa tyttönimensä, ja vaihtaa erotessa sukunimeä. Kaikki muu on teeskentelyä.
    Minäkin vaihdoin.

  • Cheesecake sanoo:

    Mun ex-miehellä on edelleen mun sukunimi, vaikka erosta on kohta neljä vuotta. Ymmärrän toisaalta, että haluaa olla samansukuniminen oman poikansa kanssa, mutta samaan aikaan se on hieman creepyä. Mitäs, jos menen uudelleen naimisiin ja minulle sekä pojalle tulee uusi sukunimi? Tai kun ex menee naimisiin? Ottaako hänen uusi vaimonsa minun sukunimeni? Aikooko koskaan kertoa uudelle vaimokkeelleen, kenen sukunimi oikeasti on kyseessä? Lisäksi ex asuu ulkomailla ja näkee poikaansa TODELLA HARVOIN, joten en ihan ymmärrä miksi noin hanakasti edelleen roikkuu samoissa nimissä.

    • Ei onnistu sanoo:

      Exäsi uusi vaimo ei voi ottaa sinun sukunimeäsi. Siinä kohtaa miehen on pakko kertoa että on vaihtanut nimensä.

  • Sandwich sanoo:

    Avioeron jälkeen, kun halusin luopua ex-mieheni nimestä, päädyin vaihtamaan sukuni alkuperäisen, ruotsinsukuisen nimen. Alkuperäinen sukunimeni oli vaihdettu suomalaisperäiseksi 1900-luvun alussa. Kytkös tähän sukunimeen piti todistaa, kirkonkirjoista löytyvillä tiedoilla. Se oli mielestäni oikea päätös, enkä ole enää koskaan muuttamassa sukunimeäni.

  • Mun nimi tuntuu multa. sanoo:

    Vaihdoin nimeni toiseen ex-puolison nimestä alle vuoden päästä erosta. Otin äitini sukunimen käyttöön, koska se tuntui enemmän omalta kuin ns. tyttönimeni. Lapselle jäi eksän sukunimi ja se on hyvä niin. Uudessa sukunimessäni on pitkä historia takana ja se on muutenkin kaunis.

  • Äänini sanoo:

    Pidin exän sukunimeä pitkään myös toisessa avioliitossa ihan vaan sen takia että oli helppokäyttöinen nimi – nyxän nimi on pitkä ja sisältää äät (vaikea minun kansainvälisessä elämässä). Suostuin pitkin hampain viisi vuotta häiden jälkeen ottaa nyxän nimen kun hän on vaatimalla vaatinut joko hänen tai tyttönimen, ei enää exää. Vihaan tyttönimeäni, joten nyt ollaan kaikki miehen sukunimellä. Totuin jo, vaikka jatkuva taistelu ä:n kanssa rasittaa.

  • Minä itse sanoo:

    En vaihtanut nimeäni kun menin ensimmäisen kerran naimisiin. Erosin ja nyt uudelleem naimisissa. Uudessa liitossa vaihdoin sukunimeni koska meillä on lapsi. Ensimmäisellä kerralla miehelläni oli ex joka oli pitänyt mieheni sukunimen. En halunnut missään tapauksessa olla mrs numero 2!

    • Nimetön sanoo:

      Minunkin nykyisen miehen ex piti vielä jonkin aikaa exänsä sukunimeä. Minusta se olisi ollut kyllä lähinnä huvittavaa, jos oltaisiin päästy miehen exän kanssa vaikka samoissa juhlissa herättämään hämmennystä samalla sukunimellä 😅 Hän kuitenkin vaihtoi vanhan nimensä takaisin, eikä me kyllä toisaalta olla vielä menossa (5 vuodenkaan jälkeen) naimisiin. Ja minulla on vielä oman exäni sukunimi 😄

  • Yhtä en vaihda sanoo:

    Minulle on kelvannut tyttönimeni aina vaikka olen naimisiss toista kertaa. Ajattelin jo nuorena etten vaihda koskaan nimeäni. Lapsillani on myös minun sukunimi.

  • Moppipää sanoo:

    Ihan käytännön puolesta sellaista kommentoin, että jos nyt vaihtaa nimeä ja sattuu omistamaan vanhan mallisen ajokortin, eli sellaisen, joka on voimassa about 50 vuotta, niin niitä ei enää nykyään saa. Uudet ajokortit on voimassa vaan 5 tai 10 vuotta kerrallaan ja uusiminenhan tietty maksaa.

    Sitten sellanen, että jos on lapsia, joilla myös sen eksän sukunimi, niin on valtioita, joissa eri nimeä kantava äiti ei ole laillinen huoltaja. Tämä täytyy muistaa matkustaessa. Ja kokemuksesta sanon, että ihan täällä suomessakin oletetaan monesti, etteivät erinimiset lapset ole sinun…

    • Kettukarkki sanoo:

      Mun äiti oli aina eri sukuniminen kun itse ja se tuntui lapsena hämmentävältä, kun meitä ei suoraan tunnistettu äidiksi ja tyttäreksi. Sen vuoksi olen päättänyt pitää itse ex-mieheni nimen. Olen myös todella paljon tekemissä exän kanssa. Kutsuisin että meillä on kumppanuusvamhemmuus ja ajattelen että ollaan tietyllä tavalla samaa perhettä, joten ei tarvetta päästä eroon hänen nimestä.

      Ajokorttiuudistuksen myötä myös vanhat ajokortit tulee uusia uuden lain mukaisiksi viimeistään 2033 ja yleisesti voimassaoloaikoihin vaikuttaa myöntämisaika eikä kortin uusiminen muuta asiaa.

  • Hoitsu -83 sanoo:

    Vuosi erosta ja exän nimi edelleen. Jos olisin pysynyt sinkkuna pitkään niin olisin ottanut tyttönimeni takaisin. Jos menen naimisiin uudestaan niin ehdottomasti otan uuden puolisoni nimen.