Saimme lukijaltamme koskettavan kirjoituksen riittämättömyydestä ja hyväksikäytöstä ihmissuhteissa:

”Kun mikään ei riitä, millä saamme tämän jatkumaan?

Niin, ei millään. Meitä on kahdenlaisia: niitä ketkä laittavat itsensä aina etusijalle ja niitä ketkä laittavat aina muut etusijalle. Kaikki sujuu siihen asti hyvin, kunnes se, joka laittaa muut edelle tajuaa, että toinen ei olekaan valmis uhrautumaan. Fiasko on takuuvarma, jos ihminen, joka ajattelee aina muita, ajattelee kerrankin itseään. Silloin asia muuttuu niin, että hän onkin aina ajatellut itseään. Mutta jos ihminen, joka aina ajattelee itseään, ajattelee kerrankin muita, on hän mitä ihanin ihminen.

Ihmisen arvo mitataan sillä, mitä hän merkitsee muille. Toisin sanoen se mitataan sillä, että miten paljon häntä pystytään hyväksikäyttämään niin halutessaan. Kun tarvitaan, niin käytetään. Sitten kun ei tarvita tai halutaan muuta, niin heitetään sivuun. Oletuksena, että otan sen esiin sitten taas, kun tarvitsen. Molemmissa on vikaa. Toinen antaa hyväksikäyttää itseään ja toinen käyttää hyväksi oman etunsa nimissä.

Parisuhteessa kontrasti on valtava. Toinen antaa ja antaa ja toinen haluaa ja haluaa, koko ajan enemmän. Vaatimustaso nousee suhteessa siihen mitä saa. Lopulta kun toisella ei ole enää enempää annettavaa, niin seurauksena on ero tai pahimmassa tapauksessa itsemurha. Kiltti vain ei kelpaa. Ei sille toiselle eikä lopulta enää itselleenkään. Ihminen kokee olevansa epäonnistunut, kun ei pysty miellyttämään sitä tärkeintään.

Jännä miten ihmiset ajautuvat kerta toisensa jälkeen samanlaisiin suhteisiin: empaattinen ajautuu kerta toisensa jälkeen suhteeseen narsistin kanssa ja narsisti löytää joka kerta uuden enkelin, jonka saa rakastumaan itseensä alun hurmaavuudella. Hetken kuluttua narsisti on saanut mitä haluaa ja tajuaakin haluavansa taas muuta. Ja alistettu kaipaa uutta alistajaa, koska ei ole ennenkään osannut haluta itselleen mitään. Noidankehä on valmis.”

Nimim. Mikä riittää?

Mitä mieltä sinä olet, onko ihmisiä vain kahta lajia – hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä? Kerro mielipiteesi ja osallistu keskusteluun kommenteissa.

Kuvat: Eric Ward, Will O.

Tämä artikkelin tarina on lähetetty Avaudu tästä -lomakkeen kautta. Lähetä sinäkin tarinasi tai keskustelunavaus täältä. Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 2 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle eevia Peruuta vastaus

2 vastausta artikkeliin “Mikä pelastaisi epäterveeltä suhteelta?”

  • Petetty mies sanoo:

    Näin aikaa kun olen tutkiskellut mielessäni taaksepäin ja sitä mikä ”ajoi” puolisoni pettäjäksi suhteessamme niin en ole sitä kyennyt ratkaisemaan muutoin kuin siten että ”tilaisuus tekee varkaan” kuten puolisoni sanoi itsekin.
    Omasta mielestäni yrittäjänä otin vastuuta suurista veloistamme ja tein töissä pitkää päivää ja viikonloppuisin paperitöitä jotta rahamme riittäisi kaikkiin laskuihimme. Puolisoni taas vastaavasti kuukausipalkkalaisena töissä käyvänä teki tasaisesti normi päivää ja huomatessaan että hänelle jää paljon vapaa aikaa itselleen alkoi bilettämään kavereidensa ja työkavereidensa kanssa. Viina ja yleensäkin alkoholi alkoi maistumaan viikonloppu reissuilla ja sitä hän salasi yli 10 vuoden ajan kuinka paljon joi. Kaverinsakin auttoivat peittelemään juontia koska puolisoni oli sepittänyt heille kertomuksen että minä suutun hänelle hänen juomisestaan.
    Puolisoni sanoi aina että oli juonut yhden tai kaksi karpalo lonkeroa saunassa eikä yhtään sen enempää.
    Jälkeenpäin totuuden tullessa esille niin olivat neljälleen kavereittensa kanssa juoneet 16 pulloa IV-lonkeroa, 8 tölkkiä IV-olutta, 4 pulloa kuoharia, kermalikööriä 2 paukkua/hlö, kirkasta viinaa 2-4 paukkua/hlö. Minusta tuommoinen määrä ei ole enää normaalia nautiskelua vaan humala hakuista juontia. Kaverinsa veivät aina tyhjät pullot pois jotten näkisi kuinka paljon olivat juoneet.
    Puolisollani on vielä sellainen kipulääkitys jonka kanssa alkoholia ei saisi ottaa eli tarkoituskin on ollut saada pää sekaisin ihan kunnolla.
    Asiasta kun aikanaan mainitsin niin minä olin vain kyttääjä ja ilon pilaaja joka ei halua ymmärtää kuinka vaikeaa puolisollani on ja hän haluaa vain viettää edes joskus hauskaa kavereittensa kanssa.
    Yhden näistä juoma kaverinsa kanssa puolisoni sitten petti 8-v ajan minua, nainen, sekä sitä ennen oli ollut n.2-v suhde toiseen, mies, ja minä olen ollut hänen mukaansa syypää pettämiseen mitä en ymmärrä itse.
    Puolisoni sanoo minun olevan hänelle kuin kallio ja turvasatama mihin hän voi turvautua mutta sitä en itse ymmärrä että heikolla hetkellä voi minuun turvautua mutta kun haluaa lähteä bilettämään tai ei ole heikkoa hetkeä, niin silloin etsitään salarakas ja petetään ja biletetään hänen kanssaan kun minä en sillä hetkellä kelpaa seuralaiseksi..

  • eevia sanoo:

    apua, olet tavannut hyvin myrkyllisen ihmisen joka on saastuttanut ajatusmaailmasi.
    Suurin osa ihmisistä eivät ole noin mustavalkoisia vaan omaavat terveen itsetunnon ja myös ovat empaattisia.
    Itse olen ehkä enemmän antaja, kuuntelen ja autan kaikissa ihmissuhteissani mutta en koskaan ole tuntenut oloani hyväksi käytetyksi. Aina olen apua saanut kun olen pyytänyt, lisäksi minulle tärkeät ihmiset osoittavat kiitollisuutta yhtälailla kuin minäkin.

    Kun olen auttanut vieraita on toisinaan kokemus ollut epämielyttävä mutta toivon että sillä on silti ollut merkitys.

    Päästä irti yksittäisen ihmisen pahuudesta, niin kauan kuin ajattelet noin kyynisesti mielesi on hänen vaikutusvallan alaisena.
    Olet arvokas ihminen, tapaat vielä jonkun joka osoittaa sinulle sitä kiitollisuutta ja rakkautta joka sinulle kuuluukin.
    Keskity nyt siihen että saat rakennettua itsetuntosi niin ettet ole uhri enää moisille mustasydämmille.