Huono Äiti sai avautumisen:

Olemme olleet mieheni kanssa avoliitossa 15 vuotta. Meillä on kaksi yhteistä lasta ja miehellä on edellisestä liitosta kaksi aikuista lasta. Olemme eläneet suhteellisen tasapainoista uusperhe-elämää. Nykyään miehen lapset asuvat omillaan.
Olemme kamppailleet jo vuosia yhden asian kanssa. Mieheni haluaisi useammin seksiä kuin minä. Meillä on seksiä noin kerran viikossa, ja heti, jos taukoa tulee vähän enemmän, alkaa mieheni käytös muuttua. Parin viikon seksittömyyden jälkeen alkaa mykkäkoulu, minun ignooraus ja ikävä käytös. Tästä tulee kurja oravanpyörä, koska silloin ainakaan minun ei tee mieli seksiä, kun mies tuntuu ihan toiselta ihmiseltä. Kylmältä ja vieraalta.

Jos rehellisiä ollaan, niin olen usein harrastanut mieheni kanssa seksiä välttääkseni hänen ikävän käytöksensä. Olen myös todella usein ollut se, kuka on hieronut sovintoa ja hyvitellyt pettynyttä miestäni harrastamalla hänen kanssaan seksiä. Enää en jaksa tällaista. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta se ei ole tuonut toivottua muutosta tilanteeseen. Minun seksuaaliset haluni eivät ole pariterapian avulla lisääntyneet eikä mieheni ole oppinut sietämään pettymystä siitä, että seksiä ei ole niin usein, kun hän haluaisi.

Kaipaisin joskus hellyyttä ja läheisyyttä ilman painetta siitä, että sen pitäisi johtaa seksiin. Olen tämän miehellenikin kertonut. Tuntuu, että tämä on suhteessamme valtava ongelma, joka johtaa jatkuvasti ristiriitoihin, joiden vuoksi olemme pohtineet eroakin jo monta kertaa. Meillä on kuitenkin niin paljon hyvää suhteessamme, ettemme ole halunneet erota. Rakastamme toisiamme. Pitäisikö antaa miehelleni lupa käydä ”vieraissa”? Toisaalta se tuntuu kuitenkin väärältä, koska meillä kuitenkin on seksiä suhteellisen usein. Vai pitäisikö tässä sitten erota, kun tämä seksiasia on jatkuvasti hiertämässä suhdettamme? Mikä neuvoksi?

Nimim. Lilian

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kerro kommenteissa kohdassa KOMMENTOI tai lähetä oma avauksesi ihan mistä hyvänsä aiheesta Avaudu tästä -lomakkeella! Valitsemme julkaistavat kirjoitukset.

Huomaathan, että Avaudu tästä -lomakkeella et voi kommentoida tähän artikkeliin. Tämän artikkeliin jätät kommenttisi kohdassa Kommentoi artikkelia.

— Huono Äiti -toimitus

Kirjoittaja kuuluu Huono Äiti -yhteisöön. Enää Huono Äiti ei ole vain yksi nainen, joka kirjoittaa hassuja juttuja blogiinsa (yleensä yöpuvussa epätyypillisiin aikoihin) vaan meitä on monta. Kiitos, kun luet Huonoa Äitiä, tervetuloa myös kirjoittamaan!

Artikkelissa on 25 kommenttia, jätä oma kommenttisi.

Vastaus henkilölle Miehen päänsärky Peruuta vastaus

25 vastausta artikkeliin “Mikä neuvoksi, kun mies ei ole tyytyväinen seksielämäämme?”

  • Kuuppa sanoo:

    Onko se rakkautta, jos se muuttuu kiukutteluksi, kun toinen ei toimi kuten itse haluaa?

  • Ak79 sanoo:

    Miksi mennä parisuhteesee, jos se seksi on pakkopullaa tai toinen ei seksuaalisesti kiinnosta🤔 itse en ainakaa olis enää suhteessa, jossa saa kerran viikossa tai harvemmin, et ymmärrän kyl tässä tilanteessa miestä..

    • Nimetön sanoo:

      Minun pitää ilmeisesti ottaa sitten ero kun mieheni haluaa vain keskimäärin lerran viikossa vaikka itse haluaisin useammin?

  • Nimetön sanoo:

    Puutteessa kärvistelevät miehet ei osaa kohdella naisia oikein. Ei kukaan kieltäydy mistään kivasta.
    He luulee, että seksi toimii vaatimalla ja pakottamalla. Maksulliset palvelut sopisi heille. Silloin osaamattomuuden voi korvata rahalla.

  • Nimetön sanoo:

    Puutteessa kärvistelevät miehet ei osaa kohdella naisia oikein. Ei kukaan kieltäydy mistään kivasta.
    He luulee, että seksi toimii vaatimalla ja pakottamalla. Maksulliset palvelut olisi heille mieleen. Silloin osaamattomuuden voi korvata rahalla.

  • Samaa kokenut sanoo:

    Kuulostaa tutulta. Itse koin etten saanut suhteessa (21v naimisissa, 3lasta) minkäänlaista hellyyttä. Kaikki kosketus johti seksiin. Minun toiveeni ohitettiin, olin vain mieheni tyydytyksen kohde. Jos en ”antanut” alkoi v.ttuilu ja haukkuminen. Pahantuulisuus kohdistui myös lapsiimme. Olisi pitänyt aina olla valmis sänkypuuhiin kun mieheni niin halusi. Jos en ollut ja kieltäydyin, niin siitä kärsi koko perhe. Usein teeskentelin nukkuvaa, koska tiesin mikä rähinä siitä seuraisi. Aikani keräsin rohkeutta ja lähdin lasten kanssa, en jaksanut tilannetta, enkä uskonut mieheni muuttuvan. Nyt 7v erosta, jo aikuiset lapset kiitelleet että lähdin heidän kanssaan. Uusi suhde löytyi 2v sitten (5v kävin läpi entistä suhdetta). Nykyisessä suhteessa olen tasa-arvoinen, niin keittiö-,kuin petipuuhissakin.

  • Harmistunut vaimo sanoo:

    Ihan kuin omasta kynästä kirjoitettu. Meillä hieman samaa, aina väsyttää iltasin jompaa kumpaa ja sit mies kiukuttelee jos ei saa moneen päivään. Mies vaatii myös että tekisin aloitteen, koska hän tekee itse aloitteen aina keskellä yötä jolloin haluan itse nukkua. Sitten kun itselläkin tekee mieli ja saa orgasmeja sekä on ollut kivaa tulee takapakkia siinä että tuo alakerta ei kestä, heti on haavoja eikä lääkärissä käynti ole auttanut. Liukasteet ja liukkaus ei ole ollut ongelma koskaan mutta jostakin syystä tulee silti aina rakkula joka on monta päivää kipeä eikä tämäkään hirveesti kohota haluja. Mies sen tietää ja kerran sanonut että on vaa tekosyy, eli ei usko kohta enää että tämä on oikea ongelma. Olen sortunut myös siihen että vaikka on haava niin olen antanut silti jotta miehen ei tarttisi sitten haastaa riitaa ja itse kärsin kivuista ja kirvelyistä kahta kauheemmin. Neuvoja ja apuja en siis osaa antaa kun itsekkään en niitä ole saanut vaikka hakenut, mutta tsemppiä toivottelen.

  • Pullaa sanoo:

    Mulla myös puutteesta kiukuttelija kotona. Aika monta vuotta meni siinä, että yritin kaikkeni välttääkseni kiukuttelun. Pakkopullaseksiä ja ties mitä temppuja. Kaikenlisäksi hänen mielestään minun pitäisi olla aloitteentekijä ja vastuussa siitä, että seksiä on noin joka kolmas päivä. Koska jollain lääketieteellisellä perusteella hänen mielestään sitä pitää olla riittävän usein koska miehinen terveys. Hän ei siis tee aloitteita, eli minun pitäisi aikatauluttaa seksi, vaikkei tee mieli. No, aikani sitä harjoittaessa tuhosin oman seksuaalisuuteni kokonaan. Sitten totesin, että en harrasta enää kertaakaan velvollisuusseksiä vaan odottelen kunnes normaalit halut herää.

    Antaisin neuvoksi, että nyt loppuu pakkopullahommat. Se ei tee muuta kuin pahentaa asiaa.

  • Onnellinen toisella kierroksella sanoo:

    Mulla ihan sama kokemus sun kanssa edellisestä suhteestani. Täytyy sanoa tosin, että ymmärrän nyt exääni paremmin uuden suhteeni kautta. Uudessa suhteessani seksi on tärkeä rakkauden ja läheisyyden ilmaisumuoto ja jos mieheni ei haluaisi pariin viikkoon niin ottaisin helposti sen itseeni ja kokisin, ettei hän rakasta/ halua mua. Exän kanssa itselle kyse oli puhtaammin ns tarpeiden tyydytyksestä, eikä seksi niinkään ainakaan itselle ollut meidän” rakkauden kieli”. Koin myös että exän kanssa läheisyys johti hänen puoleltaan seksiin, jonka takia siihen ei tehnyt mieli lähteä ellei ollut valmis ”viemään asioita loppuun saakka” ja paine seksistä vie halut. Koen myös uudessa suhteessani, että mies kunnioittaa mun haluja ja kehoa tosi paljon, joka taas lisää omaa halua ja kiinnostusta. Toivottavasti saatte yhdessä molempien toiveet ja tarpeet soviteltua, jos muuten suhde toimii 💛

  • Nimetön sanoo:

    Ei taida suhde toimia oikein muutenkaan, jos keskustelut asiasta ei auta. Toimii lähinnä miehen ehdoilla? Voi olla, ettei hän kykene ottamaan toista huomioon. Itsekkyyttä ja tunnekylmyyttä. Miehiä on toisenlaisiakin. Tuskin muuttuu, jos tilanne jatkunut vuosia. Joko siedät tai lähdet.

  • Kakkoskierros sanoo:

    Kuin olisi omasta kynästäni kirjoitettu. Lopulta kaikki johti avioeroon, kun ei se toiminut vaikka 19v kovasti yritettiin. Kuvittelin, ja kuvittelen edelleen, että (ex)miehellä on hieman vääristynyt kuva seksiin muutenkin. Uudessa suhteessa mulla kaikki on toisin, on ihan erilaista kun seksiin vaan ”ajaudutaan”, eikä se tunnu ollenkaan pakkopullalta tai että sitä pitäisi tehdä ettei toinen vain rupeaisi mököttämään… Toivottavasti exäkin on uudessa suhteessa ottanut uuden lähestymistavan…

  • Velvollisuudesta ei kannata sanoo:

    Joskus ne halut vaan on eripariset. Toisille normaalia on joka päivä toiselle kerran kuussa, ja molemmat on normaalia. Suhteen avaaminen voisi toimia, sä voisit saada sitä hellyyttä ja mies sitten varmaan etsii itselleen reiän jos pystyy.

  • Äippä sanoo:

    Tuli mieleen että saatko orgasmin itse kun harrastatte seksiä?

    • Lilian sanoo:

      Kyllä saan. Lähes aina. Seksi on tyydyttävää ja hyvää, silloin kun seksiä harrastamme.

  • Miehen päänsärky sanoo:

    Lähetä se mies tänne! 😀 Meillä tilanne on just toisinpäin, mies pihtaa ja minä haluan… Ja kyllä, myös kiukuttelen, jos saan liian harvoin. Seksi on stressinpoistokeino, kun arki töiden ja lasten sairastelun tai ruuhkavuosien alla uuvuttaa. Seksi on ilmaisukeino, höyryjen päästelyä ja keino pitää mieli balanssissa. Se on rakas harrastus! Henkistä väkivaltaa on myös se, että seksiä ei saa. Ja se on urbaanilegenda, että halut vähenisivät vaihdevuosissa tai raskaana kaikilla naisilla. Molemmat on omassa elämässäni olleet seksuaalisuuden kulta-aikaa ja ilotulitusta! Puhukaa ongelmat halki, voihan sitä puolisolle tuottaa mielihyvää, vaikka ei itse haluaisi fyysisesti yhtyä juuri sillä hetkellä. Kädet ja liukuvoide toimii 😀

    • Kukka sanoo:

      Sinä olet ainoa, joka on vastuussa omista orgasmeistasi. Ota lelut käyttöön ja tyydytä itsesi kun tarve vaatii. Turha sen takia on jäädä kitumaan, ettei halut kulje käsi kädessä.

  • Ei pakkopullaseksiä sanoo:

    Älä ihmeessä velvollisuusseksiä tarjoile. Siinä käy pidemmän päälle niin, ettet haluu enää ollenkaan sun miestä. Mulle kävi näin. Ja lukemani perusteella myös aika monelle muulle. Eikä tätä taida enää terapeutitkaan suositella. Mun mielestä parisuhde ei ole kunnossa, jos läheisyyttä saa ainoastaan seksin yhteydessä. Pohtisin tosi tarkasti, onko tämä suhde sellainen, minkä oikeasti haluan. Sulla on kuitenkin ihan täysi oikeus kieltäytyä seksistä, jos et sitä halua, ilman mitään syyllistämistä. Osta miehelle vaikka pumpattava Barbara (tai siis mies voi ostaa sen ihan itse) tai lähetä hakemaan seksiä muualta. Varsinkin, jos sä voit sitten hakea läheisyyttä muualta. Suhteen avaaminen vois hyvinkin toimia, kun kumpikin sais ihan luvalla sitä mitä haluaa. Ja toki samat säännöt koskee kumpaakin.

  • Been there, seen that sanoo:

    Kannattaa muistaa, että mykkäkoulun pitäminen on yksi henkisen väkivallan muoto, jolla pyritään alistamaan toinen omaan tahtoonsa. Mykkäkoulun tarkoitus on, että kohde alistuu toisen tahtoon, ei uskalla sanoa omia mielipiteitään, ja pyrkii lepyttelememäön toista, vaikka ei olisi edes tehnyt mitään väärää. Tästä syntyy kierre, koska toinen huomaa, että Hei, tämähän toimii samalla kun suhteen toinen osapuoli pelkää kertoa tunteistaan ja samalla menettää oikeuden sanoa omat mielipiteensä. Pelko ja henkinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen.

  • Mävaanhei sanoo:

    Minä erosin juuri tuollaisesta suhteesta 16 vuoden jälkeen. Juuri samaa käytöstä mieheltä kerta ja vuosi toisensa jälkeen..vaikka sitä seksiä oli ”vain” kerta viikossa..
    Tuli vain sitten mitta täyteen…ero oli kamala, mutta en enää halunnut kokea samaa…
    Nykyisessä suhteessa onkin sitten Omat halut ihan erilaiset kun ei siihen painosteta 🥰

    • Marjatta sanoo:

      Miksi et pysytellyt yksin eron jälkeen, niin ei olisi seksiä koskaan enää tarvinnut harrastaa.

  • Ymmärtäväinen sanoo:

    No itsellä se ainakin vaikuttaa mielialaan aika rajusti, jos seksiä ei ole riittävästi/tulee pitkä väli. Tällä hetkellä omassa parisuhteessa on kausi, että seksiä on tosi vähän ja se saa oman mielen ihan sekaisin ja oikein mikään ei kiinnosta (edes ne itselle muuten tärkeät asiat) Ja eipä se hanskaaminenkaan auta, kun siitä puuttuu se läheisyys. Pyrin kuitenkin siihen, etten purkaisi ”alakuloa” perheeseen.

    • Kukka sanoo:

      Oletko miettinyt, että mitä itse voisit tehdä tilanteen eteen? Kuinka olet yrittänyt sytyttää kumppaniasi, kuinka olet panostanut parisuhteeseen? Annatko läheisyyttä ja hellyyttä ilman seksiä mielessä? Itsellä meni kaikki halut nimenomaan sen takia, että saan suudelmia ja kosketusta vaan silloin, kun toinen haluaa seksiä. Muuten mua ei huomatakaan. Se jatkuva tiuskiminen ja kiukuttelu on tosi raskasta koko perheelle, eikä ainakaan lisää haluja. Ihan kamala kierre, joka ainakin meillä katkeaisi ihan vaan sillä, että puoliso panostaisi parisuhteeseen ja antaisi sitä hellyyttä ilman seksiäkin. Tästä on väännetty jo monta vuotta, enkä enää tiedä mitä ihmettä tekisin. Puhuminen tuntuu hyödyttömältä, kun vuosien puhumisen jälkeen mikään ei muutu. Ehkä se teillä voisi?

      • Sitä saa mitä tilaa ;) sanoo:

        Kukka: Sinä olet ainoa, joka on vastuussa omasta onnellisuudestasi. Huomioi ja helli itseäsi, kun tarve vaatii. Turha sen takia on jäädä kitumaan, ettei hyväilyt ja hellyys kulje käsi kädessä.

        Vastaa ›

  • Tsäpä sanoo:

    Kerran viikossa seksiä on todella surullisen harvoin 🤔.

  • Muija sanoo:

    Voishan se olla, että sitä seksiäkkii ruppee mieli tekemään, kun ei oo tarjola…Sitä on naisen, jos miehennii elämässä erilaisia kausia, välilä tekköö miel enemmän, välilä vähemmän. Varsinnii vaihevuosiin aikana halut vähenöö,kantsii kokeilla hormonihoitoo, jos mahollista. Vanha sanonta kuuluu,että jos mies ei sua riittävän ussein pussejaan tyhjentee, ni sperma muuttuu myrkylliseks ja myrkyttää miehen mielen ☠️ lienöön tottaa nykysinnii😵‍💫